IRC-Galleria

Purevaa ja kirpsakkaa.Perjantai 02.02.2007 00:17

Vihdoin viimein tuo saapui; kauan odotettu talvi pakkaspäivineen. Toi tullessaan valkean peitteen maaemon peitteeksi ja hunnut puiden oksille. Aurinko käy jälleen nauramassa synkkyydelle ja peittoaa sen leikiten. Ihanaa, että tuo palasi.

Aamu puolta yli kahdeksan, aamun kajo lähiön seurana. Alkavat tovertua ja päivän mittaan jo tulevat tutuiksi useille. Monet tervehtivät hymyillen. Nenänpäätä nyrpistäen askel seuraa toista ja pian kasvot kivettyvät.

Sormet leikkivät tulella ja varpaat kisaavat heidän kanssaan tulisuudesta. Ystäväni punaiset villasukat tennarieni seuralaisena nahistelevat pienestä yhteisestä tilasta, joka on käytettävissä. Joskus on vain turha kisailla - aina ei voi voittaa.

Tuulen tuiverrus kantautuu korvanlehdilleni, joista pilkottaa vain tyvi, sillä pinkki harmaan kanssa pitävät huolta siitä, etteivät aivosolut karkaa. Hiustupsu huurtuu ja muuttaa muotoaan.

Kauan sai odottaa, mutta odotus usein palkitaan. Jälleen meni aika, joka mustasi päivät. Edessä on vain aina parempaa. Täytyy kipaista kauppaan, ostaa pulkka ja ottaa kaverit matkaan. Koko päivä aamusta iltaan saakka lasketaan.


Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.