IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

kuuma :PLauantai 04.07.2015 11:43

se olisi lauantai. lämmin päivä. heräsin hetki sitten. eilenä menin nukkumaan jotain puoli yhdena aikaa. innostuin katsomaan tabletilla yhtä sarjaa. heräsin hetki sitten ja söin ruisleipää.
fiilis on hyvä tällä hetkellä. en voinut vastustaa kiusausta niin ostin pari sidukkaa. juon ne varmaan tänään. jos mieli muuttuu niin annan ne poikaystävälle. eilenä katselin koko päivän taas tabletilla sarjoja ja leffoja. en jaksanut olla kauheasti koneella. poikaystävä haki mut jotain puoli kuuden aikaa illalla. näin puolet lemmen viemästä.
pitää katsoa uusinta taas maanantaina. ostin sipsiäkin. syön tänään.
katsoin eilenä yhden ore monogatari jakson mitä en ollut vielä nähnyt. oli ihan hyvä jakso. eilenä lueskelin tabletilla vähän mangaa. voisi jatkaa lukemista taas tänään. löysin yhden mielenkiintoisen sarjan.
se on aika pitkä niin on ainakin luettavaa.
eilenä mulle ei oikeen maistunut ruoka. oli niin kamalan kuuma. en mennyt ollenkaan ulos paisti sitten kun käytiin poikaystävän kanssa kaupassa. mulla meni kaupaan noin 30 euroo. juomiin meni aika paljon koska ostin myös kivennäisvettä ja limua. kohta voisi juoda vähän limsaa. rahat oli tullut eilenä tilille. melkein 200 euroa. ensi viikolla tulee taas lisää rahaa. pääsee maksamaan laskuja.
vuokra pitää maksaa. söin eilenä vähän suklaata. oli hyvää.
tänään sipsien kimppuun. ostin sipulin makuisia sipsejä.
ne on hyviä. eka meinasin ostaa ranch sipsejä.
oli vähän vaikeaa päättää. ensi viikolla taas hulluna lenkkeilemään.
saa viikonlopun kalorit kulutettua. nyt mä vaan herkuttelen enkä mieti kaloreita. pitäähän sitä välillä herkutella.
nyt on tullut taas uudet anime sarjat. en ole vielä kerennyt katsomaan. voisi tänä viikonloppuna vähän vilkaista löytyykö joku mielenkiintoinen sarja tai sarjoja.
toivottavasti löytyy. laitoin parhaalle kaverille eilenä viestä eikä se ole vieläkään vastannut. ei varmaan muistanut.
no ei se mitään. näemme huomenna taas.
äiti on tulossa käymään ensi viikolla. soitin eilenä sille ja vaihdeltiin kuulumiset. me soitellaan aina kerran tai pari kertaa viikossa.
pitää katsoa koska olen menossa taas kotona käymään.
aijon tässä kuussa vielä käydä kotona.
vielä on onneksi kesää jäljellä :) nyt pitää vaan nauttia. mulla on päällä tällä hetkellä farkku shortsit ja toppi. on tosi kuuma. tuuletin on kyllä päällä. ensi viikolla vissiin viilenee.
ja huomenna. en ole edes mennyt vielä tänä kesänä uimaan. ei ole huvittanut jotkut tykkää uimisesta jotkut ei. enkä ole vieläkään hankkinut uusia bikineitä. no katsoo vaikka seuraavana kesänä.
otin mun aurinko rasvankin mukaan. varmuuden vuoksi.
ei tosin olla koskaan ulkona. sisällä on viileämpää.
en itse tykkää kauheasti olla ulkona helteessä. enkä mä ikinä rusketu. olen albiino. varmasti palan kun taas rusketun.
ja mun pitää laittaa aina varmaan kilo aurinko rasvaa etten pala.
enkä mä tykkää kauheasti olla ulkona helteessä. kaikki ei tykkää siitä. ja olen yksi niistä. muuten kesä on ihan mukava.

lomille taas :)Perjantai 03.07.2015 08:25

ihanaa. perjantai <3 olen menossa poikaystävän luokse viikonlopuksi :)
poikaystävä hakee mut taas illalla moottoripyörällä.
kun pääsee töistä. aijon ottaa mukaan kannettavan ja mun tabletin. on sitten vähän tekemistä viikonloppuna. ah. päästään taas harrastamaan seksiä. ei olla pariin viikkoon harrastettu :P pääsee testaamaan sitä uutta asua. hain sen eilenä postiista. ja hyvältä näytti mun päällä.
olo ja fiilis on loistava tällä hetkellä :) kiva lähteä taas lomille. paras kaverikin lähtee lomille myös tänään. näemme sitten taas sunnuntaina.
eilenä oli ihan mukava päivä. katselin taas tabletilla sarjoja ja leffoja. ajattelin tänään taas katsoa sillä. katsoin eilenä jopa vähän animee. ore monogatarin uuden jakson katsoin. oli aika hyvä. seuraavaa jaksoa odotellessa. animea voisi aktsoa taas viikonloppuna.
lupasin poikaystävälle että en nukkuisi koko viikonloppua. koitan nyt vaan valvoa ja pitää poikasytävälle seuraa. otan ilta lääkkeet sitten myöhemmin. en aijo juoda mitään alkoholia viikonloppuna. pysyn vaan limu ja kivennäisvesi linjalla. pidän taas juomisesta vähän taukoa.
ei edes huvita juoda. mikä on vaan hyvä. pitää ostaa viikonlopun kunniaksi sipsii ja suklaata. nyt voi taas herkutella kun on viikonloppu :P olen odottanut kovasti että saa syödä taas suklaata.
en vielä tiedä että mitä suklaata söisin. tänään en ole menossa todellakaan ulos. siellä on niin kova helle. ensin ajattelin että voisi käydä vaikka tokmannilla. mutta en tiedä. sinne on lyhyt matka.
onneksi. en viitsi nyt meikatakkaan koska ne valuu mun kasvoja pitkin kun on niin kuuma. olen nyt vaan luonnollinen. jätän meikit pois. jee. rahaa on tullut taas tänään kelalta. pitää käydä pankin sivuilta katsomassa paljon on tullut. ensi viikolla tulee taas lisää.
7 päivä. ja sitten vielä myöhemmin tulee lisää.
hyvä että saan kelalta taas rahaa. kannattaa sairastaa skitsofreniaa, syömishäiriötä, ja masennusta. lääkäri teki musta lausunnon kelalle.
niin ne myönsi taas pariksi vuodeksi rahaa taas. onneksi ei ole raha ongelmia. ja riittää hyvin kuukaudeksi. maksan laskut ja jää vähän shoppailu rahaa. pitää maksaa taas vuokra ensi viikolla. sain sen eilenä ohjaajalta. noin 442 euroa pitää maksaa. se oli nyt sen verran tässä kuussa. hyvin pystyn maksamaan sen.
nyt mulla on taas kahviakin. ei lopu taas vähään aikaan. join äsken ison kupin kahvia. ah. oli hyvää. olen miettinyt että pitäisikö mun juoda taas vähän enemmän taas kahvia? voisi vaikka juoda. juon sen mustana. en tykkää laittaa mitään maitoa tai sokeria sekaan. se menee ihan mustana. onneksi mustassa kahvissa ei ole kauheasti kaloreita. tai vihreässä teessä. mulla on taas teetä muutama paketti. nyt en osta enempää. vasta sitten kun alkaa oikeasti loppumaan. kävin eilenä kaupassakin niin tänään ei tarvi käydä. paitsi sitten illalla pitää käydä. kun menen poikaystävän luokse. pitää ostaa ruokaa ja herkut. tulee varmasti mukava viikonloppu :)
en ole vielä pakannut. pakkaa jossain vaiheessa.
pitää pakata kevyet vaatteet viikonlopuksi kun on kamalan kuuma.
mutta pitää laittaa harkut ja nahkatakki kun menen moottoripyörän kyytiin. onneksi sen kyydissä ei tule kamalan kuuma kun tuulee sopivasti. muistin juuri että mulla on taas psykologi 9 päivä heinäkuuta. sinne on yli viikko vielä. syksyllä mulle vaihtuu sitten uusi psykologi. mun parhaalla kaverilla on myös sama psykologi kun mulla. puhuttiin parhaan kaverin kanssa siitä että millainen se uusi sitten on. toivottavasti ihan ok. olen jo tottunut siihen että aina vaihtuu jokin. ei se ole niin paha juttu. olen vaan silleen että ok.
luulen että se uusi on ihan mukava. onneksi käyn psykologilla tällä hetkellä vaan kerran kuussa. ennen jouduin käymään jopa pari kolme kertaa kuussa. silloin kun mulla oli vähän vaikeaa. mutta nyt mulla on asiat aika mallillaan. hyvin menee tällä hetkellä.
eilenä mulle ei oikeen maistunut ruoka. johtui varmaan siitä että on kamalan lämmin. tänään yritän vähän syödä enemmän.
eilenä jaksoin siivota mun vaate kaapin. tuli kolme kassillista vaatteita mitä en enää käytä. nyt on taas vaate kaapissa tilaa uusille vaatteille :) pitää vähän siivota tätä kämppää ennen kun menen lomille. pitää taas tiskata ainakin.
ja pedata sänky. on sitten kiva palata siistiin kämppään.
kohta on taas aamupala. alkaa olla nälkä. aijon syödä vaan ruisleipää. en eilenä jaksanut lähteä lenkille koska oli niin kamalan kuuma. katsoo sitten ensi viikolla taas. silloin on varmaan vähän viileämpää. pitää ottaa aamulääkkeet taas. onneksi mulla menee vaan aamulla toi masennus lääke. ei sen enempää onneksi.
syön varmaan sitä vielä taas seuraavat vuodet. jos lopetan sen syömisen niin masennus voi taas iskeä. olen tosi herkkä. ihan hyvä vaan että syön sitä. olen tottunut. ohjaajat aina vahtii että syö noi lääkkeet. mä syön aina ne aamupalan ja iltapalan jälkeen.
ohjaajat säilyttää aina asukkaiden lääkkeet tuolla kaapissa. meillä jokaisella on oma lokero. missä on nimi.
mutta nyt aijon käydä katsomassa pankin sivuilta että paljon sain nyt sitä rahaa. muistaakseni saan nyt melkein 200 euroa. sopivasti.
asumistuki on vissiin tullut tilille.

rento torstai :)Torstai 02.07.2015 08:03

tänään on taas siivous päivä. eka kirjoitan blogin. eilenä oli ihan mukava päivä. käytiin markkinoilla paja tunnilla. en löytänyt mitään ostettavaa. samalla näin yhden mun kaverin sattumalta torilla. vaihdeltiin kuulumiset. paras kaveri osti itselleen metri lakua.
eilenä ei satanut aamulla onneksi vettä kun kävelin terveyskeskukseen. oli vaan älyttömän kuuma. no se on paljon parempi kuin joku vesi sade. kävin sitten kaupassa ostamassa pari pakettia teetä ja purkkaa. olen nyt alkanut syödä taas purkkaa.
en ole syönyt vuosiin sitä. tänään voisi käydä kylillä asioilla. se seksiasu on tullut postiin niin sen voisi nyt samalla hakea.
käyn kaupassakin tänään. tänään on toiminta tunti. en tiedä että mitä me tehdään. selviää sitten. tänään ajattelin taas katsoa tabletilla noita sarjoja. ajattelin katsoa kolme miestä ja tyttö sarjaa. tykkään kovasti siitä sarjasta. aijon mennä illalla taas lenkille päivällisen jälkeen.
käyn suihkussa ja sitten menen kaverin luokse katsomaan lemmen viemää. eilenä mun kaveri oli mun luona.
ajattelin joo olla viikonlopun täällä. keräilen voimia. poikaystävä tulee varmasti käymään. päästään testaamaan sitä asua sitten ;)
huomenna ajattelin ostaa suklaata. jätskiä on pakastimessa.
pitäisi lidlissäkin käydä. voisi ostaa vaikka suklaa donitsit mulle ja kaverille. perjantain kunniaksi. muuten olo on aika hyvä. onneksi ne tietyt päivät on ohi. olen taas oma itseni. ruokakin on maistunut.
mikä on vaan hyvä juttu. pitää syödä että jaksaa. eilenä kävin myös apteekissa hakemassa yhtä suihku saippuaa. en pysty käyttämään tavallisia suihku saippuoita koska mulle saattaa tulla se ihottuma.
mikä mulla oli silloin puolitoista vuotta sitten. se maksoi 10 euroa mutta se riittää pitkäksi aikaa. join äsken ison kupin kahvia. olen nyt pirteämpi. toi mun uusi kahvin keitin on ollut hyvä. ja olen muistanut pestä aina pannun kun olen keittänyt kahvit. ettei se lika jää siihen heti kiinni. kahvia pitää ostaa muuten kaupasta tänään. alkaa loppumaan. ostan taas kulta katriinaa. paras kahvi.
ja ihan hyvän hintainen. ei millään jaksaisi siivota mutta täytyy. on sitten taas siisti kämppä. koitan ajatella positiivisesti. olen positiivinen ihminen. helteiden pitäisi vissiin alkaa. pitää laittaa taas kilo aurinko rasvaa etten pala kun liikun tuolla ulkona. aijon ottaa sitten käyttöön noi mun farkku shortsit. parhaan kaverin kanssa suunniteltiin että mentäisiin kahdestaan lahteen shoppailemaan joku päivä. tänä kesänä. pitää vaan kysellä ohjaajilta että päästäisiinkö
joku arki päivä vaikka shoppailemaan. pidettäisiin tyttöjen päivä. käytäisiin samalla syömässä. koitan nyt säästää rahaa niin on sitten kiva shoppailla kaikkea. haluaisin edelleen seppälästä sen yhden mekon. menen taas tänään katsomaan sitä. ja aijon ehkä sovittaa ja jopa ostaa sen. mulla menee ainakin yli 40 euroa siihen seksiasuun. olikohan se 41 euroa? no kumminkin. nyt päätin että pidän tauon noista seksiasuista enkä aijo ostaa vähään aikaan uutta.
kyllä mä ja poikaystävä pärjätään noilla mitä olen ostanut.
kun ostin tuon niin nyt on sitten ainakin neljä seksiasua.
niitä pitää vaan vaihdella välillä. ai niin animea pitäisi taas katsoa. en ole aikoihin katsonut nyt mitään. uuden ore monogatari jakson voisi katsoa tänään ja ehkä jotain muutakin.
en ole katsonut animea varmaan viikkoon taas. viikonloppuna voisi katsoa kun on aikaa. joko tabletilla tai tietokoneella.
pitää kohta taas kaivaa vaate kappia että mitä laitan päälle tänään. en vielä tiedä. vaate kriisi iski taas. ajattelin laittaa noi mustat sukkahousut ja farkku shortsit päälle sekä joku toppi. tai sitten mekko ja mustat sukkahousut. argh. vaikeaa taas päättää.
no jotain laitan silti. aamupala on puolen tunnin päästä.
kerkeää hetken siivomaan ennen kun menen syömään. aloitin aloittaa siivoamisen imuroimalla. sen jälkeen moppaan ja pesen vessan. siihen siivoamiseen menee noin tunti varmaan tai alle. riippuu kuinka nopeasti siivoaa. aijon laittaa musaa soimaan kun siivoan. kivempi siivota. roskat pitää myös viedä koska mun roskis on aika täynnä. ei ala sitten myöhemmin haisemaan.
mun keittiön pöytäkin on taas täynnä tavaraa. pitää vähän järjestellä. eilenä mulle tuli se uusi puhelin liittymä ja 4 g yhteys. nyt mulla on nopeampi netti. jee. se on nopeampi mikä mulla on tällä hetkellä. se on erittäin tärkeää että on nopeampi netti. ainakin mulle. kivempi olla sitten netissä kun sivut aukeaa nopeammin.
se puhelin liittymä on mulle juuri sopiva. ei mene rahaa kamalasti puhelin laskuihin. se on yksi dna liittymä.

verikokeet aamulla.Keskiviikko 01.07.2015 07:07

tänään piti herätä vähän aikaisemmin. mulla on verikokeet puoli yhdeksältä aamulla. pitää lähteä kävelemään sinne noin tunnin päästä.
kerkeän kirjoittaa tämän blogin.
eilenä oli ihan ok päivä. katselin taas tabletilla vähän noita sarjoja, olin koneella jonkun aikaa ja oli liikunta tunti iltapäivällä. menin parhaan kaverin kanssa lenkille. juteltiin samalla niitä näitä. oli ihan hyvä lenkki.
mun tavoite on nyt käydä joka päivä kävelemässä ainakin puolen tunnin lenkki. ajattelin tehdä sen aina päivällisen jälkeen illalla. pitää ottaa vesipullo aina mukaan kun menee. ei tule neste hukkaa.
tänään on taas paja tunti. ollaan menossa lahteen markkinoille. näin ainakin kuulin. saa nähdä löytyykö sieltä jotain ostettavaa.
siitä tulikin mieleen että tilasin taas eros.fi sivuilta uuden seksiasun. se on semmoinen mustan värinen. maksoi 32 euroo plus toimitus kulut niin hinnaksi tuli yhteensä 41 euroo. tulee varmaan tällä viikolla jo postiin. pitää käydä se hakemassa. tänä perjantaina tulee taas rahaa. jippii. sitten aijon ostaa sen mekon sieltä seppälästä.
kiva taas vähän shoppailla ;) mietin, että voisin kysyä mun omalta ohjaajalta että voisinko tehdä lahti reissu päivän. menisin lahteen vähän shoppailemaan. ja kävisin jossain syömässä. mulla on kauhea shoppailu himo päällä. tahtoo kaikkea kivaa taas.
nyt alkoi sitten heinäkuu. ja tänään pitäisi avautua toi mun uusi kännykkä liittymä. ja saan siihe tuon 4 g yhteyden. nopea netti on ainakin. nopeampi mikä mulla on nytten.
fiilis on ihan ok tällä hetkellä. onneksi ei sada vettä. ainakaan vielä.
aijon silti ottaa sateen varjon mukaan. lainasin sateenvarjoa mun parhaalta kaverilta. palautan sen tänään takaisin. eilenä kävin tokmannilla. ostin uudet kuulokkeet. makoi vaan jotain 6 euroa.
piti hankkia että pystyy keskustelemaan skypessä. edelliset kuulokkeet on rikki. en ostanut mitään muuta. katselin mä vähän noita meikkejä. mutta en tarvi koska mulla on jo. tänään ajattelin vähän meikata. en ole vähään aikaan meikannut.
pitää myös katsoa noi vaatteet. farkut ajattelin laittaa ja varmaan taas nahkatakin. laukunkin jo tiedän minkä otan käyttöön.
kohta pitää syödä toi ruisleipä minkä tein eilen illalla iltapalalla. jaksaa kävellä tuonne terveys keskukseen.
muistin eilenä ottaa noi iltalääkkeet normaalisti. en ottanut vahingossa aamu lääkkeitä. siitä tulikin mieleen että kohta pitää ostaa taas uudet e-pillerit. kolmen kuukauden annos taas. niihin menee taas jotain 40 euroa. mutta sitten ei tarvi taas vähään aikaan ostaa niitä. pakko ostaa etten vaan tule raskaaksi.
ja noi on parhaat e-pillerit mitä mulla on ollut.
mieli aloihin ne ei oikeen auta. mutta. ei voi mitään.
sanoin poikaystävälle että olen varmaan viikonlopun täällä.
poiaksytävä sanoi että tulee sitten käymään. mutta voi olla että mun mieli saattaakin muuttua ja menen sittenkin lomille.
sen näkee sitten. eilenä oli taas veren paine mittaus ja punnitus.
paino oli pysynyt samana. painoin jotain 52,7 kg. olen tyytyväinen siihen painoon. ja hyvä että on pysynyt samana.
koitan pitää tuon painon tuossa. onneksi en herkuttele muuten paitsi viikonloppuisin. viikolla syän ihan normaalia ruokaa, liikun ja juon vaan vettä, raakaa vihreää teetä, ja mustaa kahvia. niissä ei ole onneksi kamalasti kaloreita. viikonloppuisin saatan juoda limsaa.
ja syön suklaata tai sipsiä. onneksi en herkuttele viikolla.
paino pysyy hallinnassa. ja mun vartalo näyttää hyvältä.
koitan liikkua paljon. tuonne terveys keskukseen on kolmen kilometrin matka. tulee nyt aamulla hyvä lenkki sinne.
ja aijon käydä taas illalla lenkillä. tulee liikuntaa taas tänään.
tänään mun kaveri tulee taas katsomaan lemmen viemää illalla.
se oli eilenäkin katsomassa. juodaan samalla teetä ja jutellaan.
ihan ok päivä tänään. on jonkin verran ohjelmaa ja mukavaa kun aurinko paistaa. eilenä satoi vähän vettä. helteet alkaa vissiin kohta. pitää juoda paljon vettä. ettei tule neste hukka. ja laittaa aurinko rasvaa kun menee ulos. pääsee sitten käyttämään kesä vaatteita kunnolla :) shortseja ja napa toppia.
ja jotain kivoja mekkoja. katselin taas tokmannilla hiusvärejä mutta päätin etten aijo värjätä hiuksiani. mulla on oma väri vasta kasvanut takaisin ja olen ihan tyytyväinen siihen. ja olen päättänyt etten enää koskaan värjää mun hiuksia.
en ole värjännyt moneen vuoteen. viimeksi vuonna 2011. keväällä värjäsin viimeksi. se taisi olla punainen väri silloin.
ennen mulla oli violetin väriset hiukset. ja se on helppoa kun on oma väri tullut takaisin. pystyy käyttämään normaalia shampoota hiuksiin ja hoito ainetta. siitä tulikin mieleen että pitäisi ostaa suihku geeliä lisää. alkaa kohta loppumaan.
puolen tunnin päästä lähden kävelemään sinne terveys keskukseen.
pystyy olemaan hetken vielä koneella.
pitää laitaa hiukset poni hännälle. meikkaan vasta myöhemmin. ennen kun mennään sinne markkinoille.
saa nähdä kauan ollaan siellä. varmaan joku tunti varmaan ?
ajattelin käydä kaupassa tänään verikokeiden jälkeen. pitää ostaa lisää teetä. alkaa kohta loppumaan.
pari pakettia voisi ostaa. pitää ostaa sitä citrus vihreää teetä. ja intensent mint vihreää teetä. ne on mun lempi teet.

uusi mekko minkä aijon ostaa :)Tiistai 30.06.2015 08:34

eilenä oli ihan ok päivä. ompelu ryhmää ei ollut iltapäivällä. se oli peruttu. eilenä tapasin uuden psykologin. toi mun edellinen psykologi jää eläkkeelle. saa sitten nähdä millainen toi uusi sitten on.
toivottavasti mukava. eilenä katselin melkein 5 tuntia leffoja ja sarjoja tabletilla. makoilin sohvalla ja katselin. tänään voisi katsoa taas jotain tabletilla. eilenä kävin kaupassa ja pyörähdin seppälässä. siellä on yksi mekko minkä haluaisin. pitää käydä ostamassa se jossain vaiheessa. vaikka ensi kuussa kun rahat tulee.
mun ei tarvi hakea lääkkeitä koska ohjaajat huomasi että mulla oli yksi paketti vielä leponexia kaapissa. ohjaajat ei ollut huomannut sitä niin sovittiin että mun ei tarvi ainakaan vielä hakea mitään lääkkeitä.
huomenna mulla on verikokeet. aamulla puoli yhdeksältä.
pitää lähteä ajoissa kävelemään että kerkiää sinne.
mulla on vähän kireä olo. tekisi mieli itkeä kunnolla. itken varmaan taas jossain vaiheessa. se voi tulla sitten yllättäen.
en ihmettele yhtään. jos tulee niin tulee. aijon olla varmaan tämän viikonlopun täällä. poikaystävä menee viikonloppuna tapaamaan yhtä kaveria. ja varmaan tulee sitten viikonloppuna käymään täällä.
paras kaveri lähtee lomille mutta mun toinen kaveri on varmaan paikalla. kyllä mä tekemistä keksin viikonloppuna. katselen vaikka leffoja ja sarjoja tabletilla. ja käyn lenkillä.
ja vietän aikaa kaverin kanssa. tänään on vissiin ukkonen iltapäivällä. tänään meillä on taas liikunta tunti. jos sataa vettä niin sitten meillä ei ole sitä liikunta tuntia. no sen näkee sitten.
eilen illalla otin vahingossa aamulääkkeet. mä olin ihan ajatuksissani kun otin ne. huomasin ja sanoin ohjaajalle. ohjaaja sanoi ettei se ole vaarallista. otin sitten myös noi iltalääkkeet siihen päälle.
sovittiin etten nyt tänä aamuna ota sitten aamulääkettä. huomenna aamulla otan taas. eka kerta kun kävi nyt tolleen.
eilenä mä näännytin taas itseäni. oli nälkä mutta en halunnut syödä mitään. söin kyllä lounaalla ja päivällisellä. mutta siinä välillä en syönyt mitään. en halunnut. mä taas jotenkin nautin siitä kun oli ihanan tyhjä vatsa. mutta tänään koitan syödä vähän paremmin.
eilenä lakkasin kynnet uudella kynsilakalla minkä ostin.
tumman punaista. ihan kiva väri. se on mavalan kynsilakkaa.
nyt on hienot kynnet taas. kun kävin eilenä kaupassa niin unohdin ostaa sitä teetä. ostan sitten taas kun menen kauppaan.
mä olin ihan ajatuksissani kun olin kaupassa ja unohdin.
kohta pitää mennä aamupalalle. alkaa olla nälkä. pitää nyt vaan muistaa etten vaan vahingossa ota sitä aamulääkkettä.
tänään aijon pestä pyykkiä. tässä aamulla. kone on varmasti vapaa.
saa ne pestyä sitten. eilenä katsoin tosiaan tabletilla kolme meistä ja tyttö sarjaa, yhden cameron diaz leffan katsoin, sekä the affair sarjaa minkä olin tallentanut. tossa tabletilla on tosi hyvä akku. kestää pitkään. pitää varmaan pistää taas lataukseen.
siinä oli kyllä vielä 60 prosenttia akkua jäljellä.
ehkä laitan sen myöhemmin lataukseen kun akku alkaa loppumaan.
tänään ajattelin varmaan lukea mangaa sillä tabletilla.
en vaan vielä tiedä että mitä sarjaa lukisin. pitää katsoa.
mulla on muutama manga sarjakuva kesken mitä olen lukenut sillä tabletilla. varmaan luen niitä.
kohta pitää tiskata. ja pestä kahvi pannu. join äsken ison kupin mustaa kahvia. nyt olen taas hereillä. ajattelin käydä tänään varmaan tokmannilla. katsomassa onko siellä niitä sateen varjoja minkä voisi ostaa. kun en omista semmoista. vielä.
ei ole varmaan kamalan kalliita. samalla voisi katsoa löytyykö sieltä jotain muuta ostettavaa. ajattelin mennä sinne lounaan jälkeen. toivottavasti ei sada silloin vettä. sinne on onneksi lyhyt kävely matka. odotan innolla että pääsen seppälään ostamaan sen mekon.
se oli niin iahan. pitää katsoa jos vaikka käyn ostamassa sen tällä viikolla. joko torstaina tai perjantaina. ei se varmaan vielä häviä sieltä ihan heti. ei ollut edes pahan hintainen. oliko se jotain alle 30 euroa. pitää kokeilla s kokoa tai m kokoa. kumpi on sitten parempi.
pitää sovittaa. sitten sitä on kiva käyttää helle päivinä päällä.
pitää vaan laitaa taas aurinko rasvaa ettei pala. jos silloin on kamalan kuuma. en halua palaa. laitoin eilenäkin aurinko rasvaa ennen kun menin kylille. oli silloin kamalan lämmin.
mutta. onneksi mulla on aurinko rasvaa. sen pitäisi riittää koko kesän ajaksi. saa vaan nähdä koska ne helteet taas sitten alkaa.
en ole vieläkään löytänyt uusia bikineitä. musta vähän tuntuu että ne jää ostamatta tänä kesänä. kun ei vaan löydy niin ei löydy.
onneksi muita kesä vaatteita löytyy edes. ensi kuussa vähän sitten shoppailemaan taas. pitää myös alkaa miettimään seuraavaa seksiasua minkä ostan seuraavaksi. aijon ostaa taas semmoisen ensi kuussa. eros.fi sivuilta ajattelin ostaa. jos löytyy joku kiva taas. ja mistä poikaystävä tykkää. varmaan sille käy taas kaikki.
kerran näin siellä sivuilla yhden korsetin mikä olisi maksanut jotain. vähän yli 50 euroa..en vielä tiedä että ostanko sen sitten koska.
kovasti haluaisin sen. no pitää katsoa. tai sitten ostan jonkun vähän halvemman asun.

tänään seppälään :)Maanantai 29.06.2015 08:01

tää aamu on lähtenyt hyvin käyntiin. join äsken ison kupin mustaa kahvia pitkästä aikaan. en juonut yhtään kahvia lomilla.
mutta nyt alan taas juomaan joka aamu :) olo on vähän pirteämpi mitä eilen illalla. eilen illalla väsytti tosi paljon. ja mä nukahdin heti tuossa ennen yhdeksää illalla. olin parhaan kaverin luona katsomassa vain elämää ohjelmaa. odotan innolla uutta kautta mikä tulee sitten syksyllä :) olo ja fiilis on ihan ok tällä hetkellä. ja ruokakin varmasti maistuu.
tänään pitää käydä kaupassa ja apteekissa. pitää hakea lisää leponexia. jos nyt se resepti olisi vaikka jo uusittu. jos en saa vielä tänään lääkkeitä niin sitten käyn huomenna uudestaan apteekissa. mulla on kyllä aikaa käydä. ajattelin käydä samalla seppälässä. katsomassa jos sieltä löytyisi jotain shoppailtavaa. mun tekee taas mieli shoppailla. katson jos löytyy jotain kivaa. rahaa tulee taas tällä viikolla. jee. ja pitää maksaa taas laskuja.
eilinen päivä meni ihan kivasti. kävin lenkillä, kirjoitin blogin ja sitten katsoin tabletilla yhden leffan ja sarjoja. tänään ajattelin katsoa taas jotain sarjaa tabletilla. voisi katsoa vaikka tuon uuden the affair jakson minkä laitoin tallennukseen. eilenä katsoin nelos jakson. tykkään siitä sarjasta. pitää katsoa myös lemmen viemää uusinta tänä aamuna mikä tulee kello kymmenen. en nähnyt sitä viime perjantaina. aijon mennä taas tänään illalla lenkille. ellei ole kamalan kuuma. jos on niin laitan jotain kevyttä vaattetta päälle. etten paistu ulkona. voisi kaivaa kaapista noi mun yhdet pussi housut mitkä ostin seppälästä. niitä voisi käyttää tänään koska ne on tosi kevyen tuntuiset. ne on jossain tuolla mun kaapissa.
pitää kaivaa esiin. poikaystävällä alkoi tänään taas työt. pitää skypetellä illalla ja kysyä miten meni sillä töissä.
varmasti ihan hyvin. aijon juoda taas teetä tässä aamulla. en ole juonut edes teetäkään moneen päivään. kun käyn tänään kaupassa niin pitää ostaa pari pakettia taas lisää teetä.
alkaa kohta taas loppumaan. onneksi ulkona paistaa aurinko. kiva kävellä sitten kylille. menen lounaan jälkeen. ai niin puhelimen voisi laittaa lataukseen. akku loppuu siitä kohta.
tänään pitää katsoa toi emmerdale. tulee taas illalla. katsotaan taas parhaan kaverin kanssa se. ja sitten tulee noi uusi päivä vanhat jaksot. katsotaan nekin. pitäisi taas pestä pyykkiä. pesen taas huomenna. kone on vapaa silloin. saa pestyä noi vaatteet mitkä mulla oli viikonloppuna käytössä.
saa nähdä koska on taas punnitus. varmaan ensi kuun alussa taas.
luulen että mun paino on pysynyt aika samana. toivottavasti.
olen nyt tosissaan siitä pitänyt kiinni että viikolla syön normaalia ruokaa ja herkuttelen vain viikonloppuisin. ja että liikun myös paljon viikolla. niin olen saanut mun painon pysyttyä samana. ja eikä se tietenkään maailmaa kaada jos vaikka pari kiloa on tullut lisää.
jos on tullut se pari kiloa niin mä saan ne hyvin pudottettua pois.
olen tosi tyytyväinen mun painoon tällä hetkellä.
harmi kun toi kuntosali on nyt kiinni. menen sitten sinne taas syksyllä kun se aukeaa. aijon käydä ainakin siellä sitten taas pari kertaa viikossa niin kuin ennenkin. nyt mun pitää vaan tyytyä lenkkeilyyn. koitan käydä joka päivä lenkillä. mutta jos mua ei huvita mennä lenkille niin sitten ei huvita. fiiliksen mukaan menen.
en vielä tiedä että mitä teen seuraavana viikonloppuna. mietin että pitäisikö nyt tämä viikonloppu olla vaikka täällä. olen nyt ollut taas monta viikonloppuan putkeen lomilla. no pitää katsoa loppu viikosta.
keskiviikkona mulla on aamulla verikokeet. puoli yhdeksältä aamulla. pitää lähteä ajoissa kävelemään terveys keskukseen. jotta kerkeää sinne. en vaan siitä pidä että se on heti aamulla. toivottavasti ei vaan sada vettä silloin. ajattelin käydä tokmannilla katsomassa niitä sateenvarjoja. voisi vaikka ostaa sen nyt. kun vielä muistaa. ne ei ole varmaan kamalan kalliita.
käyn sitten kun olen käynyt eka kylillä. hyvin kerkeää käydä tokmannilla ennen ompelu ryhmää.
menen kohta kaivamaan vaate kaappia. pitäisi edelleen siivota se mutta en ole jaksanut. sitten kun motivaatio iskee.
pitää laittaa joku kiva toppi niiden pussi housujen kanssa.
voisi vähän myös taas meikata ja laittaa kivat korvikset.
piristävää :) aijon ottaa käyttöön tuon mun totoro kesä kassin.
tilasin sen joskus netistä. hyvin on kestänyt nämä vuodet. ostin sen joskus 2006 vuonna. olen aina käyttänyt sitä kesäisin. se on mun kesä laukku. se on japanista. hyvin mahtuu tavarat siihen laukkuun.
ensi kuussa ajattelin ostaa taas uuden laukun. en vielä tiedä että minkä hintaisen laukun ostan. mutta kyllä se selviää.
ostan semmoisen laukun mikä näyttää kivalta. oikeastaan hinnalla ei ole paljon väliä. olisi kyllä kiva taas ostaa joku uusi guess laukku.
mutta ostin jo vähään aikaan yhden. kyllä mä sillä pärjään toistaiseksi. ostan sitten taas jossain vaiheessa uuden guess laukun kun pystyy. haluaisin myös uuden guess lompakon. mulla on tällä hetkellä yksi guess lompakko käytössä. kun ostin sen niin se maksoi 65 euroa. hyvin on kestänyt. ja hyvä lompakko.
kestää varmasti ikuisesti.

mukava loma :)Sunnuntai 28.06.2015 12:45

oli kyllä todella mukava loma :) palasin takaisin tänne hetki sitten. heti kun olin purannut mun tavarat niin oli pakko päästä lenkille. kävelin sen puoli tuntia ripeää vauhtia. nyt pääsee pitkästä aikaan kirjoittamaan blogia. en ole ollut koneella pariin päivään. nyt jaksan taas olla. käytiin perjantai iltana poikaystävän kanssa leffassa. käytiin katsomassa toi jurassic world. oli ihan hyvä leffa.
mentiin kello kuuden näytökseen illalla. kesti sen pari tuntia. oltiin yhdeksältä illalla takaisin. poikaystävän luona. eilenä menin sitten aamu päivällä kotiin. veli ja mun äiti tuli hakemaan autolla mut.
kävin samalla kaupassa ja ostin ristorante pizzan ja kivennäisvettä.
nyt mulla on netflix. pystyy katsomaan tabletilla leffoja ja sarjoja sekä mun koneella. ensimmäinen kuukausi on ilmainen. kokeilen sitä ja päätän sitten kun kuukausi on kulunut että pidänkö sen. eilenä aloin katsomaan kolmea uutta sarjaa. ne on: weeds, kolme miestä ja tyttö,
sekä moderni perhe. löysin myös muutaman leffan minkä aijon katsoa jossain vaiheessa. nyt toi mun tabletti on latauksessa.
alan kohta sitten käyttämään sitä kun akku on täynnä.
eilenä pääsin pitkästä aikaan saunaan. mulla oli jaffa sauna limsana.
en juonut yhtään alkoholia. eilenä nukuin jopa kolmen tunnin päivä unet. väsytti hieman. ja eilenä menin jotain ennen kymmentä nukkumaan. ja heräsin tänään puoli kymmenen.
huomenna pitää käydä kaupassa. ja asioilla. pitää käydä myös apteekissa hakemassa niitä lääkkeitä jos niitä on tullut.
huomenna alkaa sitten taas uusi viikko. poikaystävän lomakin loppuu ja on menossa huomenna taas töihin.
tänään voisi katsoa joku leffa. nyt kun aikaa. tai sitten katson jotain sarjaa. en ole vielä päättänyt. tuolla ulkona on aika kivan lämmin. tuli hiki kun kävin lenkillä. aijon mennä taas huomenna lenkille. kuntosalille ei voi mennä koska se on kiinni. aukeaa vasta elokuussa. mutta onneksi voi lenkkeillä.
huomenna on taas ompelu ryhmä. iltapäivällä. tänään näen parasta kaveria illalla taas. ja huomenna varmaan mun toista kaveria.
en nähnyt viime perjantaina lemmen viemää. pitää huomenna katsoa aamulla uusinta jos muistan.
huomenna illalla tulee sitten taas lemmen viemää.
kiva. mun naamaan on tullut pari finniä. mulla ei ole koskaan finnejä. no ne kyllä häviää sitten. kaverin pippalot on heinäkuussa. heinäkuun lopulla. sinne on vielä aikaa.
on vähän väsynyt olo. mietin että pitäisikö nukkua kauneus unet vai olenko hereillä. varmaan hereillä. ehkä on parempi etten nuku niin saa illalla paremmin sitten unen.
leikin kohta taas tabletilla niin pysyn sillä hereillä.

tänään leffaan :)Perjantai 26.06.2015 10:25

jee. menen taas lomille. ensin poikaystävän luokse ja sitten yhdeksi yöksi menen kotiin. mennään poikaystävän kanssa leffaan illalla.
poikaystävä hakee mut taas tuossa parin tunnin päästä. en ole vielä kerennyt pakata koska kävin äsken apteekissa hakemassa lisää lääkkeitä, mutta ne ei ollut vielä uusinut sitä reseptiä.
menin sitten mielenterveys keskukseen sanomaan että uusii tuon leponexin. saisin sitten ensi viikolla sitä haettua. onneksi lääkkeet riittää vielä tälle viikolle. eilenä leikin koko päivän mun tabletilla. lueskelin varmaan kolme tuntia mangaa ainakin ja katselin sarjoja.
katsoin tuon the affairin kolmannen jakson. nelos jakso on vielä katsomatta. ja viides jakso tulee tänä viikonloppuna. pitää laittaa tallennukseen. eilenä toiminta tunnilla katsottiin leffaa. oli aika rento päivä eilenä. ei ollut kauheasti mitään. näin eilenä mun kavereitakin illalla. fiilis on ihan hyvä tällä hetkellä :) ja olen syönyt hyvin taas. kaikki asiat on taas tasapainossa. kiva lähteä lomille. mä näen jopa mun veljeä pitkästä aikaan. ja mä pääsen pitkästä aikaan taas saunaan<3 pitää ostaa joku sauna juoma. vaikka limu. aijon ottaa kannettavan että tabletin mukaan lomille. ne pitää olla aina mukana jos menen jonnekkin. pystyy olla netissä. ruoka on tunnin päästä. kerkeää syömään ennen kun poikaystävä tulee hakemaan. pitää taas laittaa kämppä kuntoon. niin on kiva sitten palata takaisin kun on siistiä. en tiedä tuleeko poikaystävä hakemaan mut autolla vai moottoripyörällä. no sen näkee kohta.
pitää syödä suklaata taas kun on viikonloppu. en vaan vielä tiedä että mitä suklaata söisin. pitää käydä kaupassa tänään. pitää ostaa joku nopea mikro ruoka minkä pystyy syömään ennen kun me mennään tuonne leffaan. ei sitten tule nälkä.
en vielä tiedä menenkö jo tänään illalla jo kotiin sen leffan jälkeen vai vasta huomenna. en ole vielä päättänyt. mutta se selviää tänään.
katselin tabletilla rillit huurussa. kahdeksatta kautta. en ole vielä nähnyt sitä. vielä on muutama jakso näkemättä. pitää vaikka taas katsoa tuossa viikonloppuna. aijon hankkia netflixin tuohon mun tablettiin. pystyy katsomaan sarjoja ja leffoja :)
nyt kun olen innostunut katsomaan tuolla tabletilla.
ai niin pitää laittaa se lataukseen kohta. sitten kun olen kirjoittanut tämän blogin. mulla on taas vaate kriisi mutta farkut laitan ainakin jalkaan ja nahkatakin. hiukset ponihännälle. en jaksa meikata aijon vaan olla luonnollinen. voisi kohta kuunnella vaikka musiikkia.
samalla kun siivoan vähän tätä kämppää.
mun ei tee yhtään mieli mitään alkoholia :) hyvä juttu. ei sitä aina tarvi juoda. jos ei maistu niin ei maistu. juon vaan limua.
ja onneksi mulla on suklaata. ne riittää hyvin mulle.
voisi viikonloppuna syödä taas vaikka pizzaa. saunan jälkeen.
aijon ottaa rennosti ja nukkua pitkään. nukun myös ehkä päikkärit.
sitten kun on taas levännyt niin jaksaa taas.
olen nyt ollut aika monta viikonloppua putkeen lomilla. ohjaajat ei ole vielä valittanut siitä. mikä on vaan hyvä.
kyllä ne sitten jossain vaiheessa varmaan sanoo siitä.
mutta en aijo miettiä sitä. nyt on kesä ja mulla on paljon menoja. nyt vaan aijon nauttia. kesää on vielä paljon jäljellä :)

skitsofrenia ja syömishäiriö.Torstai 25.06.2015 08:16

huomenna on taas perjantai. olen menossa lomille. menen tällä kertaa kotiin viikonlopuksi. mun sisko ja veli on myös tulossa.
kiva nähdä niitä taas pitkästä aikaan.
eilenä oli ihan ok päivä. paja tunnilla katsottiin leffaa ja juotiin kahvit.
menin eilenä taas kaverin luokse katsomaan lemmen viemää.
menen taas tänäänkin sinne. tänään pitää taas siivota. on siivous päivä. ei millään jaksaisi mutta täytyy. pitää imuroida ja mopata.
pyyhkiä pölyt ja siivota vessa. toiminta tunti on myös tänään ilta päivällä. ollaan varmaan ulkona. pelataan pelejä.
ihan ok päivä taas tänään tiedossa. on jotain tekemistä. ja näkee kavereita. fiilis on ihan ok tällä hetkellä mutta olen taas neuroottinen.
se jotenkin liittyy tähän mun sairauteen. pinna on myös vähän kireällä taas. ajattelin mennä varmaan tänään taas lenkille.
ellei sada vettä. aamu pala on puolen tunnin päästä taas.
syöminen on mennyt hyvin. ruoka on maistunut. hyvin siis menee. olen siitä iloinen että pystyn syömään. eikä ole silleen etten syö.
pitää syödä että jaksaa. sen olen oppinut. joskus saatan olla neuroottinen ruokaa kohtaan. eilenä uskalsin syödä kakkua vähän pajalla. eikä tuntunut missään. teki vaan mieli.
aijon varmaan taas herkutella viikonloppuna. syön vähän suklaata.
juomana mulla on limu tai kivennäisvesi. en aijo juoda alkoholia viikonloppuna. eielnä mun mielikuvitus meinasi taas laukkaamaan mutta pystyin ajattelemaan järkevästi ja koitin olla ajattelematta mitään. tää skitsofrenia on välillä tosi inhottava sairaus. ei tiedä välillä mikä on totta ja mikä ei. aina ennen menkkoja mun mielikuvitus alkaa laukkaamaan. se on ärsyttävää mutta koitan vaan ajatella että se liittyy vaan tähän mun sairauteen.
onneksi mulla on hyvä lääkitys. ja että pystyn elämään tämän sairauden kanssa. välillä on helppoa välillä vaikeaa.
mun molemmat kaverit sairastaa myös skitsofreniaa.
ymmärretään toinen toisiamme. se on hyvä että etten ole ainoa joka sairastaa tätä sairautta. mulla on sielun toverit :)
me syödään kaikki kolme samaa lääkettä. ja se on hyvä lääke.
silloin kun sairastuin 17 vuotiaana ja olin osastolla niin mulle kokeiltiin kaikenlaisia lääkkeitä. kun aloin syömään leponexia niin se lääke onneksi auttoi. olen nyt syönyt sitä monta vuotta, ja varmaan joudun syömään sitä lääkettä loppu elämäni. pystyn silti elämään onneksi aika normaalia elämää. en vaan pysty mennä kouluun tai töihin. elän vaan päivän kerrallaan ja käyn noissa ryhmissä mitä meillä on viikolla. vietän kavereiden kanssa aikaa ja harrastan animea ja mangaa. mulla on ihana poikaystävä joka rakastaa mua tosi paljon. ja on hyväksynyt mut semmoisena kuin olen.
en varmaan ehkä koskaan parane tästä syömishäiriöstäkään.
sekin kuuluu mun elämään. mutta siitä olen iloinen että pystyn edes syömään. ja herkuttelen joskus. joskus voi olla niin etten lomilla syö ollenkaan mitään. koska ohjaajat ei ole silloin vahtimassa.
joskus haluan olla nälässä enkä syödä kauheasti mitään. jos olen lomilla. joskus saatan lomilla syödä liikaa. se vaihtelee välillä toi mun syöminen. tärkeää on se ettei paino saisi tippua. ja mun paino on pysynyt onneksi aika hyvänä. muutama vuosi taakse päin painoin vaan jotain 45 kiloa. meinasin joutua sairaalaan. se oli tosi lähellä. aloin sitten syömään paremmin ja mun paino alkoi nousemaan. mulla oli myös silloin tosi paha masennus.
aloin sitten syömään masennus lääkkeitä ja syön niitä edelleen.
enkä aijo lopettaa niiden syömistä. se masennus lääke on mun aamulääke. sen otan aina joka aamu. päivä lääkkeitä en syö. syön aina vaan aamulääkkeen ja ilta lääkkeen. iltaisin mulla menee toi leponex. se lääke on siinä mielessä hyvä että se pistää väsyttämään illalla. pystyy hyvin nukkumaan koko yön. ja joka kuukausi pitää käydä kerran verikokeissa. silloin kun aloin syömään leponexia niin oli kerran viikossa aina verikokeet. olin silloin osastolla.
mutta siitä olen tosi iloinen että olen nyt päässyt tämmöiseen hyvään hoito paikkaan missä asun tällä hetkellä. mulla on oma kämppä ja mun kaverit asuu ihan naapurissa. ohjaajat on töissä ala kerrassa ja siellä on myös keittiö missä käyn syömässä.
täällä on hyvät ruoat. paremmat mitä sairaalassa.
tää paikka on semmoinen kerrostalo. täällä on kolme kerrosta ja täällä asuu muitakin. hyvin olen viihtynyt nämä vuodet täällä. ja asun varmasti vielä täällä pitkään. tykkään kovasti tästä mun kämpästä. tää on kaksio. mihin kuuluu keittiö,makuuhuone, ja olohuone. vessa ja suihku. ihan kivan kokoinen kämppä. ja olen sisustanut tämän kivasti. silloin kun muutin tänne.
mutta. nyt alan siivoamaan. ja menen kohta aamupalalle.

paja tunti.Keskiviikko 24.06.2015 07:22

keskiviikko. viikon puoliväli. tänään olisi ohjelmassa paja tunti päivällä.
ei mitään tietoa että mitä tehdään mutta se selviää aamulla.
tänään tulee varmaan ukkonen päivällä. pystyy olemaan koneella jos ei laita johtoa kiinni seinään ja tablettia voi käyttää.
on sitten jotain tekemistä.
eilenä näin toista mun kaveria. katsottiin lemmen viemää ja juotiin teetä. sekä juteltiin. oli ihan mukavaa.
menin sitten eilenä taas illalla parhaan kaverin luokse. katsottiin emmerdale ja uusi päivä ohjelmia. menin sitten nukkumaan siinä yhdeksän aikaan. join äsken kahvia ja nyt on vähän pirteämpi olo.
ulkona sataa vettä. enkä mä omista sateen varjoa. pitäisi vaan hankkia se. vaikka tokmannilta. en muistanut eilenä ollenkaan käydä apteekissa. kävin vaan kirjastossa ja kaupassa.
palautin yhden cd levyn ja lainasin lisää cd levyjä.
olo on tällä hetkellä ihan hyvä. eilenä mulle meinasi tulla se psykoottinen kohtaus. se että jähmetyn enkä pysty puhumaan. mutta se tilanne meni onneksi ohi. ja loppu päivä meni ihan hyvin. eilenä meillä oli liikunta tunti. menin parhaan kaverin kanssa lenkille. oli ihan mukava jutella siinä samalla.
käveltiin se puoli tuntia. toi uusi kahvin keitin on aika hyvä. keittää hyvää kahvia ja siinä on tippa lukko. kohta voisi pestä tuon pannun.
ettei lika jää siihen heti kiinni. olen varmaan menossa tänä viikonloppuna kotiin. veli ja siskokin on tulossa. olisi kiva nähdä niitä.
pitää nyt katsoa miten tää viikko menee. toivottavasti ihan kivasti.
jos menen kotiin lomille niin päätin että tällä kertaa en aijo juoda.
pidän nyt vähän taukoa pari viikkoa ainakin.
ja rahaakin vähän säästyy. eilenä katsoin taas tabletilla girls sarjaa. katson nyt kolmatta kautta. tänään aijon varmaan katsoa sitten rillit huurussa kahdeksatta kautta. en ole nähnyt sitä ihan kokonaan.
sain eilenä pestyä pyykkiä. nyt ei tarvi taas vähään aikaan pestä.
on puhtaita vaatteita. tilillä on ihan kivasti vielä rahaa ja kohta tulee taas lisää. kun kuu vaihtuu. pääsee sitten shoppailemaan.
odotan innolla. syöminen on mennyt ihan hyvin. ei ole ollut mitään ongelmaa. eilenä oli ihan hyvät ruoat. ja varmaan tänäänkin.
koitan syödä niin jaksaa. en varmaan mene lenkille illalla jos sataa vettä. menen taas kaverin luokse katsomaan lemmen viemää.
toivottavasti silloin ei ole ukkonen.
tänään pitää katsoa taas illalla emmerdale. se jäi jännään kohtaan.
yksi henkilö palasi sinne. onneksi toi emmerdale tuli salkkareiden tilalle. on jotain katsottavaa. odotan taas syksyä kun salkkarit alkaa.
selviää kuka tappoi sen yhden. eilenä lemmen viemää jaksokin oli aika jännä. tänään pitää taas katsoa.
en ole nyt katsonut mitään animea. katson sitten taas kun huvittaa.
mangaa voisi lukea tabletilla. en ole vielä kauheasti lukenut. sillä tabletilla on ihan kiva lukea sitä. nyt on akku taas täynnä niin pystyy katsomaan taas sillä. latasin sen eilenä.
siinä on kyllä ihan hyvä laturi. helppo laittaa kiinni. ihan hyvä kun otin tuon tabletin minkä dna tarjosi mulle. sitä on kiva kyllä käyttää. jos ei jaksa vaikka olla koneella niin sitä voi sitten käyttää.
kätevä laite. näytin sitä kaverille ja nyt sekin haluaa semmoisen myös. pitää katsoa mitä pukisin tänään päälle. housut tiedän mitkä otan. hiukset voisi laittaa vaikka poni hännälle. ja pitää vähän meikata. pitää taas näyttää vähän nätiltä.
korvikset voisi myös laittaa. olisi ihan kiva jos mentäisiin paja tunnilla jonnekkin. se selviää sitten. huomenna käyn sitten apteekissa hakemassa niitä lääkkeitä. toivottavasti ei sada vaan vettä. aurinko saisi paistaa. huomenna on sitten taas toiminta tunti.
saa nähdä mitä me sitten tehdään. voisi tänään vähän jo siivota tätä kämppää koska huomenna on siivous päivä. ei tule sitten huomiselle kauheasti siivottavaa. aamupala on yli tunnin päästä. ajattelin nyt herätä vähän aikaisemmin. pitää taas tiskata. mulle on kertynyt taas kahvi kuppi vuori. onneksi mun paras kaverikin tulee paja tunnille. ei tarvi sitten yksin ihmetellä. toinen kaveri on töissä tällä hetkellä niin se ei ole noissa ryhmissä nyt. mutta onneksi paras kaveri on.