IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Perjantai 30.11.2007 16:51

VIESTI ON TÄRKEÄ, LAITA MYÖS ETEENPÄIN!!!

21.11.-22.11.2007 välisenä yönä nuori nainen huumattiin Onnelassa Lahdessa ja kotimatkalla hänet raiskattiin. Uhria auttoivat 2 naista Trion kohdalla Kauppakadulla. Uhri sai naisilta Sokoksen muovipussin. Tekijän kiinnisaamiseksi on tärkeää löytää nämä naiset. Naisia EI SYYTETÄ mistään, heillä saattaa olla ratkaiseva tieto tekijän kiinnisaamiseksi. Tekijä on saatava edesvastuuseen, seuraava uhri voi olla kuka tahansa meistä!

Puhhuijaa..Perjantai 30.11.2007 16:16

Taas yksi viikko takana. Sain eilen päähäni, että autonkin voisi kaivaa esiin lumeen alta ja käydä vähän ajelemassa sillä, ettei bensa jäädy tankissa.. Eilen sitten koulun jälkeen aloin putsata autoa lumesta ja melkein päästelin rumia ärräpäitä, kun se jää oli niin tiukassa.. Sain auton sentään roikan päähän ja moottorin sulaksi.. Lisäksi sain suurimman osan ikkunoista ravattua jotenkuten auki.
Tänään kävin sitten tankilla (ja huomasin ettei sitä jäätä ollut laseissa vain ulko- vaan myös sisäpuolella!) Kivasti ne silti sulivat matkan aikana...
Kävin myös ostamassa kihlajaislahjan kaverilleni.. Juhlat ovat huomenna siis ^^ Aika pienen lahjan ostin, mutta kuitenkin.. Ainakin toivon, että hän pitää siitä.. ^^

Kämppiskin lähti äsken kotiinsa, joten olen ihan yksin täällä.. Hmm.. Illemmalla taidan leipoa joulutorttuja ja katsoa ilotulitusta keittiön ikkunasta (hih, jotain hyviä puolia keskustan tuntumassa asumisesta) ^^
Minde päätti herätä maailmaan eräänä rakeisena aamupäivänä. Tunnin päästä näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli älyttömän iso ja he söivät vain kerran päivässä. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä häntä autettiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan paperikakut, niinpä harrastukseksi tuli kuumailmapallot.

Minde kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin yksinkertaiseksi. Päähänsä hän sai punaiset hiukset, sekä punaiset silmät.
Rikkaruohoista päätellen hän oli erittäin feminiiminen. Lempiruokaansa näkkileipää hampurilaiskastikkeessa hän sai työskennellen atk-konsulttina.

Minde tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan kaupassa. Alkoholia hän juo urheilutapahtumassa.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa suurinpiirtein meni naimisiin.

Sen pituinen se.
_____________________________________

(ja kaikkihan tietää, miten suurilta osin tämä pitää paikkansa, lolleroiset xD)

Do it! ^^Torstai 29.11.2007 00:40

JOS SAISIT MINUT SINUN HUONEESEEN
LUKITTUNA 24 TUNNIKSI JA SAISIT TEHDÄ KANSSANI IHAN MITÄ VAIN, MITÄ TEKISIT?
JÄTÄ KOMMENTTI JA SITTEN KOPIOI TÄMÄ OMAAN PÄIVÄKIRJAASI
JA KATSO MITÄ MUUT SANOVAT, SAATAT YLLÄTTYÄ.
JOS ET VASTAA JA KOPIOI TÄTÄ NIIN OLET VALITETTAVASTI PELKURI..

[Ei aihetta]Lauantai 24.11.2007 16:00

1. Mitkä ovat lempinimesi ja ketkä niitä käyttävät?
- Minde, Mindriann, Mindre (kaverit käyttävät)

2. Minä päivänä olet syntynyt?
- 3.9.

3. Tiedätkö ketään, joka on syntynyt samana päivänä?
- Anyanda ja Urho Kalevi Kekkonen

4. Oletko koskaan soitellut pilapuheluita?
- Joskus hyyyyviiin kauan sitten

5. Oletko DORKA?
- Joskus

6. Uskallatko soittaa äidinkielenopettajasi kotinumeroon, jos joudut olemaan pois kokeesta?
- Hah, mulla ei ole edes äidinkieltä (lälläslää)

7. Mitä tulee mieleen sanasta Pyhä
- Raamattu, enkeli, jollekin tärkeä esine..

8. Naksutteletko sormiasi?
- Kyllä, vaikka haluaisin siitä tavasta eroon..

9. Oletko leikkinyt tulitikuilla salassa vanhemmiltasi?
- En tietenkään. Olen enkeli *sädekehä pään päällä*

10. Oletko pitänyt stringejä päässäsi?
- Nou commentto..

11. Miltä tunnilta viimeksi lintsasit?
- En lintsaa

12. Montako pehmolelua sinulla on?
- Ainakin viisi

13. Kutsutko koskaan kavereitasi sukunimellä?
- En ainakaan muista, että olisin kutsunut..

14. Onko joku tuttusi joskus ollut vankilassa?
- *pään heilutus vaakatasossa*

15. Minkälainen "säästöpossu" sinulla on?
- Oli joskus Hanna Hippo, nykyisin vain pieni pringles-purkki.. ja sielläkin on vain 5-senttisiä..

16. Oletko koskaan saanut valmiiksi 1000-palan palapeliä?
- Pari niitäkin on tullut tehtyä..

17. Oletko nähnyt Muumien jakson, jossa Haisuli varastaa Muumimamman jättikurpitsan?
- Olen.

18. Roikkuuko ulko-ovessanne jokin kyltti/taulu?
- Ei

19. Oletko arpinaama?
- En.

20. Asutko kadulla, tiellä, kujalla vai polulla?
- Tiellä asutaan.

21. Oletko käynyt yhteissaunassa?
- Olen.

22. Mitä syöt yleensä aamupalaksi?
- Leipää ja mehua.

23. Onko huoneessasi yhtään kuvaa itsestäsi?
- Ei.. mun muistaakseni.

24. Oletko koskaan rikkonut muiden ihmisten tavaroita?
- Kerran vahingossa.

25. Käytätkö ystäviesi vaatteita?
- En!

26. Oletko nähnyt kun Jokke-Pappa lentää?
- Enpä ole..

27. Minkä väriset seinät huoneessasi on?
- Vaaleat

28. Keksi lyhenteelle UIRO selitys?
- Unohda Ilmari Roope-Onttola

29. Otatko usein liian isoja ruoka-annoksia?
- Joskus sitäkin sattuu

30. Domino vai Doris?
- Domino

31. Mitä lemmikkieläimiä sinulla on?
- Ei nyt just yhtäkään..

32. Onko sinulla jokin taideteos, jonka haluaisit päätyvän Kiasmaan?
- Ei

33. Monta ikkunaa talossanne on?
- Venaas.. 15

34. Kääpiö vai jättiläinen?
- Jättiläinen

35. Onks sul usein?
- Mikä on? :3

36. Millaiset housut sinulla on jalassasi?
- Mustat collegehousut

37. Tee mielihymiösi.
- :3

38. Onko sinulla iso möHöHöMahAHA?
- En ainakaan myönnä, että se olisi iso.. *mumble*

39. Oletko vakoillut naapureitasi?
- Ei jaksa kiinnostaa

40. Laulatko kesäisin joululauluja?
- Joskus vain iskee semmoinen fiilis.

41. Kuinka monta kertaa pystyt sanomaan "mustan kissan paksut posket" nopeasti peräkkäin menemättä sekaisin?
- 6

42. Mikä Biisi soi just nyt?
- Digimon Zero Two - (Ending 2) Itsuno Itsumo

43. Oletko keksinyt omaa laulua?
- Joskus pienenä.. en enää muista miten se menee..

44. Otatko aurinkoa, varjoa vai aurinkovarjoa?
- Aurinkoa ja varjoa

45. Onko sinulla koskaan ollut huuliherpestä?
- Ei

46. Pinni vai ponnari?
- Ponnari

47. Onko mummollasi kuulolaitetta?
- Ei ole.

48. Nauratko idioottimaisesti?
- Vain jos kuulen jotain idioottimaista.

49. Rajoittaako vessassa käynti elämääsi?
- Ei enää.

50. Ostaisitko kaupasta banaaneja vai omenoita, jos tietäisit että siskosi/veljesi olisi kipeä?
- Omenoita

51. Oletko kulipäärotta?
- En.

52. Oletko polttanut jalkasi patterissa?
- Ei oo vielä tapahtunut *koputtaa puuta*

53. Osaatko tanssia bugia?
- Noup.. mitä tanssia se on?!

54. Miksi olet tähän aikaan koneella?
- Koska ei ole muutakaan tekemistä ja rahat loppu, muttei Volvoa, jonka vois myydä..

55. Ketä halasit viimeksi?
- Poikakaveriani.. kolme viikkoa sitten *halipula!*

56. Oletko lukenut Tuntemattoman Sotilaan?
- Leffan oon nähny. Kirja pitäisi kyllä lukea joskus..

57. Onko sinua koskaan vedetty pulkassa?
- Pienenä on (ja vähän isompanakin)

58. Saatko joskus raivokohtauksia?
- Kerran raivosin puoli tuntia..

59. Saatko joskus naurukohtauksia, joita et voi kontrolloida?
- On niitäkin tullut.. xD

60. Mikä on Siripiri?
- Hirsipiru

61. Mitä on Piripiri?
- Puhelimen ääni

62. Keksi oman nimen alkukirjaimella kolme itseäsi kuvaavaa adjektiiviä.
- mutkikas, maltillinen, mielikuvituksellinen

63. Onko sinulla mustat sukat?
- Ei just nyt oo jalassa

64. Mielivaatekappaleesi?
- nämä collegehousut.

65. Oletko Nalle Puh, Nasu, Tiikeri vai Ihaa?
- Ihaa

66. Oletko juuttunut hissiin?
- En vielä

67. Mikä on horoskooppimerkkisi?
- Neitsyt

68. Apua apua apua apua, mikään ei kiinnosta _____?
- That´s your problem

69. Paljonko kello on nyt Milanossa?
- Mene katsomaan.

70. Milloin olit viimeksi Tallinnan tohinoissa?
- En koskaan ole.

71. Murh vai Rauh?
- Murh

72. Oletko pissannut yleisellä paikalla niin, että kuka tahansa olisi voinut huomata?
- En.

73. Minkä väriset lakanat sinulla on?
- Vaalean beiget

74. Monellako tyynyllä nukut?
- 1

75. Oletko matkinut apinaa?
- Joskus

76. Unohditko tänään ottaa lääkkeesi?
- En.. *hihiihhkekekee* Otin pari pilleriä liikaa *hihhiiii!*

77. Milloin viimeksi kävit Tarjoustalossa?
- Joskus pikkulikkana äidin kanssa.

78. Mitä ostit viimeksi kaupasta?
- makkarapaketin, ranskalaisia..

79. Kenelle teit viimeksi kortin?
- Rikaselle, kun sillä oli synttärit.

80. Aika monella on muna mutta minkälainen?
- Ei ainakaan musta.

81. Minkä tekstin haluaisit t-paitaasi?
- "Piiloblondi. Ja ylpee siitä!"

82. Pureskeletko kynsiäsi?
- Pureskelin joskus.

83. Jos olisit peruna, mikä olisi nimesi?
- Multakuoppa.

84. Oletko katsonut seksiguru ohjelmaa ?
- Ei näy kanavat, joilta se tulisi..

85. Mario vai Luigi?
- Mario!~

86. Kuka oli ensimmäinen paras kaverisi?
- Essi

87. Oletko ollut koskaan kala?
- Noup. Merenneito halusin kyllä joskus olla...

88. Onnennumerosi?
- 7

89. Onko sinulla ollut syyliä?
- On

90. Tunnetko olevasi kuin orja kotona?
- Joskus tuntuu siltä..

91. Vaivaako sinua nuoruusajan dementia?
- Kyllä, aina sillointällöin.

92. Oletko koskaan varastanut mitään? Jos olet niin mitä?
- En.

93. Montako kaimaasi tiedät/tunnet?
- Kaksi.

94. Kirjoitatko usein väärin?
- Vain jos oikein innostun jostakin ja haluan selittää asian nopeasti..

95. Kaakao, kahvi vai tee?
- Kaakao ja harvoin tee.

96. Minkä väriset piilolinssit haluaisit?
- Violetit

97. Miksikä pukeutuisit naamiaisissa?
- Noidaksi. Olis ainakin kokemusta, lol

98. Jos katse voisi tappaa, montako ihmistä olisi jo murhattu?
- Ainakin kymmenen

99. Milloin olit viimeksi bilettämässä?
- Mooonta vuotta sitten..

100. Jos sinusta olisi lööppi huomisessa lehdessä, mistä se kertoisi?
- "Animehullu ryösti finnairin koneen ja lähti Japaniin!"
1.. Mitä tekisit jos kaverisi sanoisi: "Sä oot lihonu! Eiks kannattais laihduttaa?"
Hanki vahvemmat lasit.

2.. Osaatko lasketella?
Osaan. Siitäkin kyllä pari vuotta aikaa, kun viimeksi.. ^^

3.. Hiihdätkö vapaaehtoisesti?
Jos maksat tarpeeksi.

4. Syötkö paljon purkkaa?
En.. pitäisi kyllä.

5. Tilataanko sinulle mitään lehtiä?
Chron & Colitis

6. Oletko koskaan virkannut?
Viimeksi ala-asteella.

7. Voisitko koskaan tehdä aborttia?
Riippuu tilanteesta.

8. Mitä laitonta teit viimeksi?
Ötötöö.. ajoin päin punaisia xD

9.Oletko koskaan nolannut itseäsi todella pahasti?
Niistä ei puhuta, shh!

10. Milloin olet viimeksi syönyt jäätelöä?
Toissaviikolla

11. Tykkäätkö enemmän uida meressä vai järvessä?
Järvessä mieluummin.

12. Mistä asioista uneksit mielelläsi?
Rahasta, animehahmoista, kavereistani.. yms.

13. Onko sinulla mitään mahdollisuutta seota lopullisesti päästäsi?
Kyllä sellaisiakin aikoja tulee..

14. Onko sinua koskaan seurattu/ varjostettu/ vakoiltu?
Saattaa olla..

15. Muuttaisitko tuhansien kilometrien päähän ystävistäsi vain ollaksesi rakkaasi kanssa?
Vaikea sanoa..

16. Viimeisin lahja?
Ööh.. Hennalta saatu piirrustus

18.. Osaatko kokata?
Aika hyvin *ylpee*

19.. Koska viimeksi puhuit englantia?
Mesessä.. pari viikkoa sitten

20. Mitä mieltä olet yhden illan jutuista?
Kukin tehköön tyylillään. Ei ole kuitenkaan mua varten.

21. Mitä teet kotona kun kukaan ei näe tai kuule?
Tanssin ja laulan ja puhun itsekseni.

22. Mitä luit internetistä viimeksi?
Että perheen äiti oli yrittänyt tappaa itsensä ja kolme lasta savuun.. ;_;

23. Ketä olet halannut tänään?
Vain pehmoleluani.

24. Mitä tekisit, jos löytäisit maasta 5 000 euroa?
Hahhaa! Raha-ongelmat on ratkaistu! Kipittäisin ensin kauppaan ja ostain tuon uusimman Inuyashan ja levyn JOULUSUKLAATA! *slurp*

25.. Onko sinua koulukiusattu?
On.

26.. Oletko itse kiusannut?
En ole.

27.. Milloin kirjoitit viimeksi?
Toissapäivänä yhden fanficin loppuun.

28.. Milloin itkit viimeksi?
Edellisviikolla

29.. Mitä tekisit jos pitkäaikainen ihastuksesi tulisi vihdoin puhumaan sinulle ja olisit ihan innoissasi ja sitten hän sanoisikin: "Tiedätkö onko kaverisi minusta yhtään kiinnostunut?"
"Sitä sinun pitää kysyä häneltä itseltään." Sitten menisin kotiin peiton alle, haukkuisin kaikki jätkät maanrakoon ja juon hirveesti cocacolaa ja syön suklaata.

30. Paljonko sinulle pitäisi maksaa siitä että kiipeäisit päiväksi laulamaan joululauluja katuvalon nokkaan keskikaupungille koko päiväksi?
Et uskokaan miten paljon.. xD

31. Onko sinua koskaan luultu ikäistäsi nuoremmaksi/vanhemmaksi?
Nuoremmaksi on luultu.

32. Mitä tekisit jos olisit ulkomailla ja päähäsi lentäisi 30 cm torakka ja se takertuisi sinuun?
Repisin sitä irti, kiroaisin ja huutaisin.

33.. Mitä tekisit jos ihastuksesi soittaisi ovikelloanne ja tarjoaisi miljoonan euron edestä
seteleitä, karibian risteilyä ja kertoisi sinulle olevansa rakastunut sinuun?
Lähtisin tottakai reissuun! \o/

34. Voiko seksistä keskustella?
Tottakai voi.

35. Syötkö aina lautasen tyhjäksi?
Yritän ainakin. Siloin en, jos en tykkää ks. ruoasta tai olen kipeä

36.. Oletko nirso?
Joissakin asioissa kyllä

37. Perinteiset tulitikut vai sytkäri?
Tulitikut. En tykkää sytkäreistä (eikä ne musta)

38. Oletko unikeko?
Aina vkonloppuisin.

39.. Kännykkäsi kolmas viesti?
"Me tullaan heti kun Timo on lähteny."

40.. Ihminen, jolle soitat usein?
Tekstaan enemmän.. mut äidille soittelen tilastollisesti eniten.

41.. Oletko riippuvainen ihmisistä?
Olen, vaikken sitä myönnä. Siis en ole.

42.. Milloin olit viimeksi käsittämättömän iloinen?
Kun sain olla kultani kainalossa ^^

43.. Oletko tyytyväinen elämäntilanteeseesi?
Ainakin jonkin verran.

44.. Oletko harkinnut alkavasi käyttää huumeita?
En tasan.

45.. Oletko himoinnut kaverin kumppania?
No en :D

46.. Ketä haluaisit halata nyt?
Kultaani <3 Ikävä :,(

47.. Oletko koskaan ajatellut hypätä/hypännyt benjiä?
Vois olla kyllä mahtava kokemus.. jos joku joskus vie minut hyppäämään, suostun kyllä.

48.. Onko mielestäsi mahdollista että kuolet huomenna?
Kuolemahan on ainoa varma asia tässä maailmassa..

49.. Jättikö tuo edellinen kysymys ajateltavaa?
Jonkin verran.

50.. Mitä tapahtuu huomenna?
On perjantai ja jään yksin Kauhajoki-cityyn..

[Ei aihetta]Torstai 22.11.2007 12:22

OIKEA NIMESI:
Minna R*********


. GANGSTA NIMESI: (ekat 3 kirjainta etunimestä plus izzle.)
Minizzle

. ETSIVÄNIMESI: (lempiväri ja lempieläin)
Violetti koira

. SAIPPUAOOPPERANIMESI: (toinen nimesi ja tämän hetkinen sijaintipaikka)
Maria Kauhajoki

. STAR WARS NIMESI: (ekat 3 kirjainta sukunimestä, ekat 2 kirjainta etunimestä, ekat 3 kirjainta äidin tyttönimestä)
Rajmikal

. SUPERSANKARINIMESI: (toinen lempivärisi, lempijuomasi).
Punainen Siideri

. IRAQ-NIMESI: (1. kirjain etunimestä, 3. kirjain sukunimestä, mikä tahansa kirjain toisesta nimestä, 2. kirjain äidin tyttönimestä, 3. kirjain isän toisesta nimestä, 1. kirjain siskon/veljen nimestä, viimeinen kirjain äidin toisesta nimestä)
Mrajialno

. INTIAANINIMESI: (lempiväri ja lemmikkisi nimi)
Violetti Narri

xDD

TyttösäännötTorstai 22.11.2007 00:11

1. tytöt saa muuttaa mieltä
2. tytöt saa viedä poikaystävien aikaa niin paljon kun haluaa
3. tytöt saa päättää mitä tehdään
4. tytöt saa käskyttää esim. ostamaan karkkia
5. tyttöjä pitää hemmotella
6. tytöillä on oikeus saada karkkia millon ne haluaa
7. tytöt määrää että poikien pitää totella
8. tytöt määrää mitä pojat tekee
9. tytöille pitää ostaa tuliaisia aina kun käy jossain
10. tyttöjen laukut pitää kantaa
11. tytöille pitää ostaa pizzaa kun ne haluaa
12. tyttöjä ei saa sääliä
13. tyttöjen käskyä pitää noudattaa
14. tyttöjä pitää silittää niinkuin kissoja
15. tytöille pitää tuoda aamiainen sänkyyn
16. tyttöjä pitää kehua kauniiksi yms.
17. tyttöjä pitää kyydittää pyörän tarakalla
18. tyttöjen hameiden alle ei saa kurkkia
19. tytöille pitää ostaa ihania joululahjoja
20. tyttöjä pitää sanoa söpöiksi
21. tytöt pitää kantaa kynnyksen yli
22. tyttöjen mielipiteitä täytyy kuunnella
23. tyttöjen kanssa pitää mennä ulkoilemaan ja talvisin pulkkamäkeen
24. tytöille pitää puhua sopivalla kielellä eikä saa kysellä sopimattomia
25. tytöt saa siis tehdä mitä haluaa
26. tyttöjä ei saa nipistää pepusta ellei ne itse käske
27. tyttöjen sänkyä ei saa vallata
28. tyttöjä ei saa kiusata
29. tytöille ei saa puhua irstaita juttuja
30. tyttöjä pitää palvoa
31. tyttöjä ei saa nimitellä
32. tyttöjä saa kutsua ainoastaan hellittely nimillä
33. jos tyttö sanoo miau, sitä pitää pussata
34. tyttöä pitää lohduttaa ja ostaa sille suklaata
35. tyttöjen tärkeitä päiviä esim synttäreitä tai nimipäivää ei saa unohtaa, silloinkin pitää ostaa ainakin suklaata
36. tyttöjen puolesta pitää pelata pelottavia pleikkari pelejä esim. silent hill, jos ne ei ite uskalla
37. tyttöjä täytyy viedä romanttisille kuutamo kävelyille
38. tyttöjä pitää silittää jos ne meinaa nukkua päiväunet, että ne saa paremmin unta
39. tyttöjä pitää pussailla
40. tytöille pitää ostaa paljon namia, ja ruokkia niitä
41. tyttöjä täytyy kutittaa hellästi, ei liikaa ettei ne suutu
42. tyttöjä ei saa suututtaa
43. tytöt pitää aina ensin ottaa huomioon
44. tytöille pitää laulaa unilaulu. ainaki puhelimessa.
45. ja poikien täytyy pleikkaripeleissä mennä myös vaikeet kohat jos tytöt ei pääse niitä.
46. poikien pitää tuoda tytöille ruokaa kun ne tahtoo, ainakin sohvalle
47. tyttöjen kanssa pitää kävellä käsi kädessä jos ne tahtoo
48. tytöille pitää tuoda mehua jos ne herää painajaisiin keskellä yötä
49. tyttöjä täytyy pitää kainalossa ja lämmittää kun katsotaan elokuvaa
50. tyttöjen kanssa pitää makoilla sängyllä kynttilän valossa iltaisin
51. kaikki säännöt ovat sovellettavissa jos tyttö niin tahtoo
52. eikä sääntöjä saa koskaan käyttää tyttöjä vastaan
53. tytöille täytyy selvästi osoittaa se että välittää
54. tytöille pitää ostaa sydänsuklaarasia ja ruusuja, vähintäänkin
55. tytöt saa suuttua ilman syytä jos ne haluaa (oikeesti tytöillä on aina syy jota pojat ei hoksaa)
56. tyttöjä pitää lepytellä
57. tyttöjä täytyy lämmittää kylmässä ilmassa
58. tyttöjen kanssa täytyy mennä vaatekauppoihin eikä saa hikeentyä
59. tytöille täytyy olla lempeä ja hellä
60. tytöille ei saa vitsailla sopimattomia
61. tyttöjen kanssa täytyy vaihtaa järjestystä
62. ja joulun alla leipoa pipareita ja torttuja
63. tyttöjen masuja täytyy silittää jos masuihin koskee
64. talvella tytöt täytyy heti laittaa huovan sisään kun tullaan ulkoa ja tuoda kuumaa kaakaota
65. tyttöjä täytyy pitää kädestä pelottavissa elokuvissa ja muissakin jutuissa
66. tyttöjä ei saa pelotella, ainakaan hämähäkeillä
67. talvella poikien pitää kävellä eellä lumihangessa ettei tyttöjen kenkii mee lunta
68. tyttöjä tulee rakastaa koko sydämestä
69. tyttöjä ei saa vetää letistä
70. tyttöjen pitää saada valita nukkuuko seinän vieressä vai reunapaikalla sängyssä
71. pitää myös pyyhkiä tyttöjen kengistä lumet.
72. tytöille pitää antaa tarpeeksi peittoa jos nukkuu saman peiton alla
73. tytöille ei saa nauraa vaikka ne jois siideriä
74. tyttöjen rikkinäiset esineet pitää korjata
75. tytöille pitää todistaa, ettei sängyn alla ole mörköjä
76. tyttöjä pitää kantaa reppuselässä jos ne ei jaksa kävellä
77. tyttöjen pitää saada keksiä pojille kaikkia tosi ällöttäviä hellittelynimiä eikä niistä saa valittaa

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.11.2007 16:02

Kokeile oman nimesi kirjaimilla mitä saat itsestäsi esiin...

A : You like to drink.
B : Everyone wants you.
C : You are really silly.
D : You like to drink.
E : Damn good kisser.
F : You are dead sexy.
G : You never let people tell you what to do.
H : You have a very good personality and looks.
I : You Are Great in bed.
J : People Adore YOU!
K : You're wild and crazy.
L : Everyone loves you.
M : Best kisser ever.
N : You like to drink.
O : Awesome kisser.
P : You are popular with all types of people.
Q : You are a hypocrite.
R : Fuckin crazy.
S : Easy to fall in love with.
T : You're loyal to those you love.
U : You really like to chill.
V : You are not judgmental.
W : You are very broad minded.
X : You never let people tell you what to do.
Y : Best g/f b/f anyone could ever ask for.
Z : Always ready.


M: Best kisser ever
I: You are great in bed
N: You like to drink
A: You like to drink

Ja totta joka sana xDDDD