Itken itseni uneen tänä iltana. Ihan helvetillinen ikävä mun rakasta. Kertaakaan ei ole ollut näin tajuton ikävä sua kulta. :'(((
Nähtiin tänään about 3h ajan, joillekkin se on paljon, joillekkin vähän. Meille se on ihan helvetin vähän, ei olla koskaan nähty ennen noin lyhyen aikaa. Aika loppuu aina kesken. Sitä ei ole koskaan tarpeeksi. Oli sitä tunti, kymmenen tai vaikka 24. Aina se loppuu kesken ja tulee taas kamala eron hetki joka tuntuu jokakerta kun sydän laitettaisiin lihamyllystä läpi. Rakkaani kanssa aiemminkin todettu että kumpikaan ei pysty elämään täysillä ja tunne elävänsä kuin toisen vierellä. Erillään ollessa olo on niin puolituinen, vajaa. Se elämän tärkein asia viereltä puuttuu.
En tiedä onko sillä että nähtiin noin "pikaisesti" niin vaikutus tähän ikävään mutta nyt on ihan helvetin kauhea olo. Ja kun sitä ei saa kiinni millään taas. Varmasti on tekemistä ja muuta kun juuri mummo kuollut ja äiti ihan huonona, ymmärrän kyllä. Mutta voisi silti hyvät yöt laitella tavalla tai toisella...