IRC-Galleria

Oronen

Oronen

on kalsarisankari

Hyvää päivääLauantai 23.02.2008 18:15

Tänään päivä alkoi aamulla niinkuin yleensä päivät tekevät, paitsi jos on ollut ihan kauheasti ottamassa illalla ja yöllä kuppia niin silloin se alkaa yleensä illalla, jos silloinkaan. Tänään se siis alkoi kuitenkin aamusta. Kuitenkin veikkauksen mainoksissakin jo viisaasti laulettiin aikanaan "Huomenna kaikki voi olla toisin" ja voi olla, että huominen alkaakin vasta silloin illalla.

Tänään on pitänyt reissata ympäri Vantaata etsimässä hyvinvointiyhteiskunnan tunnusmerkkejä: edullista ja aina kaikille saatavilla olevaa terveydenhuoltoa. Ja tietenkin ennen kuin voi lähteä sinne toiselle puolelle Vantaata sairaalaan, on haettava toiselta puolelta kaupunkia Kela- kortti, joka sisältää uniikkia informaatiota henkilöstä. Tietoa, joka on liian arkaluontoista jopa henkilö- tai ajokorttiin painettavaksi. Mikä se tieto sitten on, sitä en tiedä. Lääkäri kuitenkin onneksi tutki tuon silmätautisen paremman puoliskoni asiantuntevasti tulematta metriä lähemmäksi, ei edes reseptiä ojentaakseen. Resepti asetettiin pöydälle, josta sen sai sitten noukkia. Liekö pelännyt kammottavaa silmätulehdusta, joka kaiken logiikan mukaan tarttuu katseesta?

Tänään olen ajatellut juhlistaa näinkin pitkään jatkunutta olemassaoloani (ei mitään erityistä merkkipäivää) menemällä Klaukkalan ala- Rolssille syömään mättöruokaa. Eli en vain itse jaksa alkaa käymään kaupassa ja sitten lukemaan nuudelipaketista, että sen pitää kiehua 3 minuuttia, saati sitten muita gourmet- kokkaamiseen liittyviä kommervenkkejä tonnikalapurkin avaamisesta leivän voitelemiseen.

Ai niin. Olen muuten tähän mennessä ollut jo viikon köyhä opiskelija. Tai en ole ihan vielä köyhä, mutta eiköhän sekin tilanne tästä muutu. Opinahjooni voi käydä tutustumassa osoitteessa www.poliisiammattikorkeakoulu.fi ja sitten tulla naureskelemaan vaikka minun galleriaani, kun minusta tulee työtön. Vaan eipä ehkä tulekaan, tiedä häntä.

Päivällisterveisin
Oronen

PS: Kiai vain kaikille!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.