IRC-Galleria

Oronen

Oronen

on kalsarisankari

Orosen joulukalenteri, Luukku 9Tiistai 09.12.2008 13:31

Aika oli pysähtynyt, siitä ei ollut enää epäilystäkään. Mikään Simon ympärillä ei enää liikkunut. Vain hän itse tuntui olevan liikkeessä. Hän eli omaa elämäänsä nyt sekunti kerrallaan samalla, kun muiden ajasta ei kulunut sekuntiakaan. Hän mietti, että jos tätä kestäisi vuosia, vanhenisiko hän tuon silmänräpäyksen aikana silloin vuosia. Tarvitsiko hän tällä hetkellä ruokaa tai juomaa? Pääsisikö hän edes ulos hissistä? Vartijat olivat kuitenkin, kuin suolapatsaita, se oli hyvä juttu.

Simo kiemurteli itsensä irti jäykistyneiden miesten otteesta, ja hoippui humalaisin askelin kohti hissin nappipaneelia, jotta voisi soittaa hätäkelloa. Todettuaan kellon turhaksi hän alkoi jutella vartijoille:
"Teki shiinää ootte olevinanne, HÄH! Ette te meikäläishelle pärjjää, ku mä pysäytän ajan!"
"Mulla on vitthuu krpulakeijju apuna, NI!"
"Ja tee shinäkin käkkäräpää mulle yksh pitakepappi, tai syötän sullle sun kivekset."
Pian Simo huomasi, että hissiin oli ilmestynyt tosiaan yksi ihminen lisää, joka ei varmasti ollut siinä silloin, kun aika pysähtyi. Miehellä oli mustat kiharat hiukset, suun ympärillä partaa ja iho oli hiukan tumma. Asunaan hänellä oli jonkinlainen lähi-idän kansallispuku kaapuineen ja rätteineen.
"Mishtäs sä siihen tupsahdit? Ootko sä joku vitun Jeesus?" Simo kuulusteli tulijalta.

Tämä karvakätinen kebab-kokin näköinen herra vain hymyili ja katsoi Simoon jonkin aikaa. Sitten hän avasi suunsa:
"Sepä minä hyvinkin olen. Jeesus todentotta. Tulin sinun avuksesi isäni kirkkauden valtakunnasta. Sillä katso, vaikka sinusta elämäsi onkin vähäpätöisen tuntuista, on isälläni sinulle vielä varattu tehtävää tässä maailmassa."
Simo katsoi harmaansameat silmät killillään niin suoraan Jeesukseen, kuin vain pystyi. Simo ei pystynyt sanomaan mitään. Hänestä tuntui, ettei hänen tarvitsekaan sanoa mitään. Tuo Jeesukseksi esittäytynyt mies kyllä tiesi mitä hän aikoi sanoa. Jeesus tuli Simon luo, ja laski kätensä tämän olkapäälle lempeästi hymyillen.

Simon valtasi lämmin tunne. Hän oli onnellinen, kuin hyvässä unessa. Hän lensi, eikä mikään saisi häntä putoamaan takaisin ihmisten keskuuteen. Hän katsoi syvälle Jeesuksen tummanruskeisiin silmiin ja haistoi vahvan itämaisen tuoksun.

Orosen joulukalenteri, Luukku 8Maanantai 08.12.2008 20:56

Vartijat veivät Simo-poloista kohti takahuonetta ja varmaa krapulassa kuolemista kohti. Simopa ei jäänyt neuvottomaksi, vaan kutsui yliluonnollisen ystävänsä apuun. Mutta mitä nyt? Krapulakeijua ei näkyntkään missään! Tällä hädän hetkellä, jolloin sitä olisi oikeasti tarvittu pelastamaan miespolo omalta mielikuvitukseltaan, sitä ei ollutkaan enää missään.

Simo huusi, potki ja raivosi. Hän ei halunnut mennä takahuoneeseen, hän ei halunnut odottaa poliisia, hän ei halunnut mennä putkaan, hän ei halunnut nukkumaan. Simo tahtoi nähdä Hulkon nyt! Vaikka Simo oli kännissä, kuin silakka viskipullossa, hän ei silti ollut tyhmä. Hän kehitti juonen, jolla onnistui ainakin viivyttämään laitokselle lähtöä, ja pääsisi näkemään ystävänsä ja ihmiskehon oikut tuntevan Tomin.

Simo oli toki ennenkin ollut putkassa, ja joskus niinkin huonossa hapessa, että yö oli tullut vietettyä sairaalan pedillä. Siihen hän nytkin vetosi. Hän lausui vartjoille, että hehän voivat aivan yhtä hyvin poliisia odotellessa käydä arvioituttamassa hänet Hulkolla, jotta poliisin ei sitten tarvitse kuin kärrätä hänet pahnoille koisimaan. Vartijat nielaisivat syötin syvälle kiduksiinsa, ja lähtivät retuuttamaan Simoa kohti hissiä. Matkalla Simo oli näkevinään ikkunan takana vilauksen violettia saparoa.

Hissimatka tuntui ikuisuudelta. Simo laski kerroksia, jotka lipuivat ohi hiljalleen. Mitä ylemmäs he pääsivät, sitä hitaammin aika tuntui kulkevan. Yhtäkkiä aika kirjaimellisesti pysähtyi. Simo alkoi ensin ihmetellä, kun hissin numerot eivät enää vaihtuneet. Vai olivatko he jo perillä? Jos he olivat perillä niin miksievät ovet auenneet. Mikseivät vartijat ihmetelleet sitä, etteivät ovet auenneet? Vartijat. Ne eivät muuten enää puristaneet Simoa. Hän vain roikkui vartijoiden varassa, mutta ne eivät varsinaisesti tuntuneet tekevän mitään. Aika oli pysähtynyt. Niin tolkuttomalta, kuin se Simonkin mielestä tuntui, niin pakko se oli uskoa.

Orosen joulukalenteri, Luukku 7Maanantai 08.12.2008 20:42

Simon oli vältettävä krapulaa viimeiseen asti. Jos hän sammuisi, hänellä olisi varmasti krapula, eikä hän siis heräisi todennäköisesti ollenkaan. Simo yritti pysyä väkisin hereillä. Vaikka kello oli vasta vähän yli kolmen iltapäivällä, oli hereillä pysyminen melkoisen ponnistelun takana tukkihumalassa olevalle puliukolle.

Simon onnistuikin pysyä vaivoin hereillä. Ihmiset katsoivat jatkuvasti hieman oudoksuen tuota resuista näkyä, joka välillä löi itseään avokämmenellä poskelle pysyäkseen hereillä. Simo tiesi kyllä mihin mennä. Tuo mies oli monet kerrat jo aikaisemmin pelastanut hänet mistä lie juoppohulluuskohtauksista ja deliriumeista. Nyt vaiva oli tosin toisenlainen: taruolento uhkasi päästää miespolosta ilmat pihalle, kun tältä loppuu juomakunto kesken! Simo käveli horjuvin askelin tamperelaisessa sateessa ja otti välillä pienen hörpyn Koskenkorvaa, jottei vain krapula iskisi.

Lopulta hän oli perillä. Hulkon Tomi oli lääkäri ja hyvä mies. Hän teki ilmaiseksi vapaa-ajallaan keikkoja eri aa-kehoille ja oli tullut Simolle tämän alkoholinhuuruisen matkan varrenlla tutuksi kuin oma veli. Tomi Hulkko oli itsekin ollut vuoden rännissä sen jälkeen kun hänen ainoa sukulaisensa, äitinsä kuoli. Sittemmin hän pääsi viinapirusta eroon juuri niiden järjestöjen tuen avulla, joille hän nyt osoitti kiitollisuuttaan tarjoamalla palveluksiaan.

Siinä Simo seisoi. Yksityisen lääkäriaseman vastaanotolla. Märkänä, surkean näköisenä, väsyneenä ja humalassa hoippuen. Hänen silmänsä eivät oikein suostuneet enää tarkentamaan kunnolla mihinkään, vaan ne pyörivät ympyrää, kuin kärpäset lampun ympärillä. Simo raahautui tiskille, ja onnistui mainitsemaan Hulkon nimen virkailijalle. Sitten häneltä tulikin oksennus.

Kaiken laisia laitapuolen kulkijoita Hulkolle neiti Kupu oli uransa aikana ohjannut, mutta yleensä he olivat selvin päin (se oli Hulkon vaatimus) eivätkä nyt ainakaan oksennelleet tiskille! Neiti Kupu tyrmistyi mitä enimmissä määrin saadessaan Simon päivän aikana nauttimat nesteet syliinsä vatsahapoilla kyllästettynä. Hän kutsui vartijat, ja samassa paikalle ryntäsikin lääkäriasemalla vartiovuorossa olleet vartijat. He nappasivat Simoa käsistä ja lähtivät viemään takahuoneeseen, aikeinaan luovuttaa tämä poliisin juoppoputkaan.

Minä itse, eikä ryssä.Sunnuntai 07.12.2008 00:41

Tänään on siis itsenäisyyspäivä, ja kaikki juhlivat täysin rinnoin ja hulvattomasti katsomalla televisiosta, kun maan kerma juhlii. Mikä olisikaan sen parempi tapa kunnioittaa 91 vuotiasta maatamme. Vähän niinkuin Joulupukin kuuma linja jouluna.

Itsenäisyyttämme varten kuoli monta hyvää miestä. Vielä enemmän tosin kuoli veli neuvostoliittolaisia, joten hyvä näin. Siellä meidän isoisämme tarpoivat polvia myöten mudassa ja lumessa, jotta heidän jälkipolvensa saisivat sitten antaa perseensä levitä katsellen sinisävyistä ruutua ja kirjoittaen "IhQ" jollekin helvetin rumalle kaverinsa kuvalle.

Jos siihen aikaan olisi Suomessa ollut samanlainen vässykkäkulttuuri kuin nyt, kumartaisimme varmaan vieläkin Leniniä. Tämän päivän pullamössöarmeijan pieksisi varmasti Monakonkin olematon armeija.

Näin itsenäisyyspäivänä lienee paikallaan miettiä, mikä tekee suomalaisista suomalaisia. Miksi emme ole kuten pikkusormi pystyssä perseen perässä kuolaavat länsinaapurimme tai kuten sivistymättömät naapurimme? Miksi meillä on Patria ja Children of Bodom, kun Venäjällä on joku helvetin T.A.T.U. ja ruotsalaiset eivät tunnu edes uskovan aseelliseen maanpuolustukseen (onhan siinä Suomi välissä).

Uskon, että suomalainen identiteetti löytyy saunasta ja kossusta. Kun kansa on tarpeeksi hullua rääkkäämään itseään 100 asteisessa kopissa ja rankomaan vielä nestehukkaista kehoaan väkevällä alkoholilla, on se tarpeeksi omituista myös keksimään hyvät kumisaappaat, oranssit sakset ja kumisaappaiden nimellä kulkevan kannettavan puhelimen.

- Itse omassa maassaan itsepäisesti ja muiden itsenäisten kanssa asuva Oronen

PS.

iiiiiiiiiiiiiiiiii. . . . . . iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii
iiiiiiiiiiiiiiiiii. . . . . . iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii
iiiiiiiiiiiiiiiiii. . . . . . iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii



iiiiiiiiiiiiiiiiii. . . . . . iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii
iiiiiiiiiiiiiiiiii. . . . . . iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii
iiiiiiiiiiiiiiiiii. . . . . . iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii

Orosen joulukalenteri, Luukku 6Sunnuntai 07.12.2008 00:17

"Teekkö shä siish ihan, mitä mä haluun? Ihan mitä vaan vai?" Kysyi Simo violetilta otukselta. Otus nyökkäsi. Simo kokeili. Hän ajatteli ja samassa hirviö oli tuhonnut koko leikkimökin niin, ettei siinä ollut tikkua toisen kanssa enää ristissä. Simo tunsi, kuinka valta kihahti hattuun, kuin kusi entiselle kaverilleen, joka pääsi kaupunginvaltuustoon. Nyt hänellä olisi valtaa tehdä mitä tahansa.

Simo ei kauan miettinyt, mitä haluaisi omalta uudelta lemmikiltään. "Tuo viinaa! Kirkasta, kurkkuani hyväilevää jumalten meille antamaa juomaa, joka mukanaan tuo unenomaisen humalan!" Örkki toi korin kossua. Seuraavaksi Simo halusi lentää jolupukin reellä pitkin Tampereen joulukatua ja kusta ihmisten niskaan, mutta krapulakeiju totesi, ettei osaa lentää, eikä ole niin hyvissä väleissä joulupukin kanssa, että saisi rekeä lainaan. Heillä meni sukset ristiin, kun niin monella ihmisellä on joulupäivänä niin kauhea kankkunen.

Tästä ei meidän nyt pirteämmäksi muuttunut densomme välittänyt, vaan mietti uudelle työkalulleen uusia tehtäviä. Hän päätti lähteä perimään Hanskilta velkoja. Hänhän oli lainannut Simolta pullon kaljaa ja sytkäriä syksyllä, eikä ollut palauttanut. Simo tiesi, missä Hanski asui, joten sinne mentiin sitten örkin reppuselässä. Hanskin luo päästyään Simo näytti otustaan, mutta eihän köyhällä miespololla ollut Simolle antaa olutta saati sytytintä. Mutta hän kyllä tiesi, mistä voisi saada tupakkaa ja olutta, ehkä jotain väkevämpääkin. Kaupungin roskakatoksissa kiersi nimittäin huhu, että tänään olisi Tampereen kaupunginteatterin pikkujoulut ja siellä varmasti on heitäkin resuisemman näköistä kulkijaa.

Saavuttiin siis pikkujoulupaikalle, ja molemmat miehistä alkoivat olla melkoisessa laitamyötäisessä, kun olivat istuneet vain krapulakeijun kyydissä ja särpineet raikasta kossua. Miehiä alkoi väsyttää. Hanski nukahti. Simo yritti herätellä miestä, ja muisti samalla, että jos hänelle pääsee darra yllättämään niin henki menee. Simo kauhistui. Vaikka hänen mielensä oli utuinen, tajusi hän silti kuoleman olevan paha asia. Asialle pitää tehdä jotain. Violetti mammutti jo katseli Simoa kieltään lipoen, mutta Simo ei halunnut vielä kuolla. Hänhän oli nuori ja kaunis mies, jolla oli vielä elämää jäljellä. Siinä hetkessä hän päättikin, että kun tästä on selvitty niin hänestä tulee raitis mies.

Orosen joulukalenteri, Luukku 5Lauantai 06.12.2008 21:20

Väsyneet jalat tammpasivat maata ja jokaisella polkaisulla veivät omistajaansa aina hiukan eteenpäin. Lihakset, jotka olivat jo unohtaneet, miten juostaan olivat nyt kyllästetyt maitohapolla. Vain adrenaliinin tuoma voima vei enää Simoa pois varmasta kuolemasta. Lopulta hän ei enää jaksanut, ja oli pakko pysähtyä. Oliko se eksynyt? Vieläkö se seurasi häntä? Simo oli onnistunut ennen pysähtymistään rynnistämään pienen leikkipuiston nuhjuiseen leikkimökkiin piiloon. Hän oli puusta tehdyn nukeille tarkoitetun pienen sängyn takana piilossa ja tärisi. Hiki valui hänen ohimoillaan, ja sixpäkistä ainoata putoamatta jäänyttä olutpulloa hän puristi tiukasti rintaansa vasten, aivan kuin apinaemo poikastaan, kun tiikeri vaanii puun alla.

Simon hengitys alkoi tasaantua, ja hän uskaltautui nousemaan hiukan. Hän katsoi utuisilla ruskeilla silmillään ulos ankeaan vesisateeseen ja huokaisi helpotuksesta. Ketään ei näkynyt. Simo korkkasi viimeisen oluensa leikkimökin oven karmiin. Se aukesi taas sihahtavasti kutsuen. Simo otti jälleen pitkän kulauksen metsien alkukantaista voimaa sisältävää ohraista juomaa. Hän joi koko pullon yhdellä huikalla, niin janoinen hän oli juoksemisen jälkeen.

Simo kömpi pikku hiljaa ulos leikkimökistä. Hän oli jo melkoisen juovuksissa, vaikka oli juonut päivän aikana vain kaksi olutta. Hänen viinapäänsä oli viime aikoina alkanut heiketä, minkä hän tiesi johtuvan runsaasta alkoholinkäytöstä. Simo otti mukavan asennon leikkipuiston karusellissa ja katseli, kuinka tyhjät keinut heiluivat sateen piiskan mukanaan tuomassa tuulessa. Ja siinä se taas oli! Hirviö, Simon pahin painajainen. Jos hän oli lapsena nähnyt joskus painajaista, tämä olio oli varmasti sen pääosassa. Ja siinä se taas kuitenkin oli.

Simo huusi sille, vaikka se oli aivan vieressä. Simo oli vihainen sille. Miksi se juuri hänen kimppuunsa käy?
"Mikä helvetti sinä oikein olet?" huusi Simo olennolle, ja jatkoi vielä: "Mitä sinä oikein haluat minusta?"
Örkki mietti hetken vastaustaan, ja alkoi puhumaan: "Olen krapulakeiju, sinun pahin painajaisesi. Tai silloin kun olet humalassa, sinun ystäväsi. Minä teen sinusta rikkaan, fiksun ja viehättävän, kun olet humalassa. Annan sinulle kaikki kauniit naiset, jotka olet viimeisen viiden vuoden ryyppyputkesi aikana saanut. Vastineeksi vain vien krapulassa sinun rahasi, alat haista pahalta ja vaihdan prinsessasi rupikonnaan. Se, miksi nyt olen täällä sinun nähtävissäsi johtuu siitä, että olet näiden vuosien aikana ollut minun vakituisimpia asiakkaitani. Nyt on kuitenkin tullut sinun aikasi, ja olen tullut hakemaan sinua. Teen näet näitä juoppokeikkoja vanhalle luu-ukolle virka-apuna. Teitä kun kuolee nykyään niin paljon, ettei hän ehdi. Nyt kuitenkin, kun olet humalassa, ja minä olen sinun mielikuvituksesi tuote, tottelen sinua kaikessa mitä vain haluat. Kun krapula iskee, olet minun!"

Simon ilme kirkastui. Se ei siis ollutkaan täällä tappamassa häntä. Mutta sehän puhui niskojen taittamisesta, mitä se oikein tarkoitti?
"En minä sanonut, että taitan niskasi. Sanoin, että olen tarpeeksi todellinen taittamaan niskasi, jos niin haluat. Sitten sinä vain lähdit karkuun. Mutta kiitos siitä hemaisevasta sihteeristä, jonka annoit minun syödä." Otus selitteli.
Simo kysyi "mistä sihteeristä"?
Olio nauroi. Kun se nauroi, tuntui kuin Simon olisi tehnyt mieli tanssia ja laulaa sen naurun tahdissa. Niin iloinen nauru sillä oli. "Siitä, jonka työnsit jalkakäytävälle karkuun juostessasi ja ajattelit samalla 'älä tapa minua, syö tuo!'"

Orosen joulukalenteri, Luukku 4Torstai 04.12.2008 18:10

"Saako saippuasta tehdä simasykkyröitä?" Simo kuuli kimeän ja möreän äänen kysyvän takaansa, ja havahtui haaveistaan. Äänet jäivät jotenkin soimaan hänen päähänsä. Simo katsoi taakseen, ja huomasi siellä seisovan ison violetin miehen. Vai oliko se kenties nainen? Olikohan se ihminen ollenkaan? Mikä vittu se oikein on?!
"Mikäs pekhele she sinä olet?", kysyi Simo.
Olento vastasi: "Olen mielikuvituksesi tuote, mutta jos haluat, voin repiä pääsi irti ja kuolet. Kuolinsyy on tosin viinasta johtuva sydänkohtaus, mutta lopputulos on sama."

Simoa pelotti. Mielikuvitusta tai ei, tuosta peikosta on päästävä eroon. Simo otti jalat alleen ja lähti karkuun.

Mukavasta toimistotyöstään tupakkatauolla oleva sihteeri Hilla Jukola katseli ihmeissään, kun katua pitkin juoksi resuisen näköinen mies. Kaikesta päätellen humalassakin vielä, koska tämä kaatuili ja juoksi sen verran leveästi, ettei jalkakäytävä oikein tahtonut riittää. Onneksi oli päivä, eikä mies onnistunut aiheuttamaan onnettomuutta autotiellä välillä käydessään. Vaikka Hillaa nauratti miehen toilailu, tunsi hän samalla myös sääliä tätä kohtaan. Miehen tullessa lähemmäs Hillaa kuitenkin alkoi pelottaa. Miehen silmistä näytti paistavan aivan aito kauhu. Mies näytti sitä paitsi juoksevan suoraan häntä kohti. Mies pysähtyikin hetkeksi Hillan kohdalle ja sopersi jotain jokun hidastamisesta, tönäisi Hillan keskelle jalkakäytävää ja jatkoi juuoksuaan. Hilla ihmetteli, että mikä pitää pysäyttää, ja mitä mies juoksi karkuun. Ihmetys kuitenkin lakkasi, kun hän yhtäkkiä huomasi edessään kahdella jalalla seisovan violetin hirviön. Hirviön, jolla oli lyhyt norsun kärsä, pitkät linnun jalat ja leijonan käpälät. Kärsänsä alla hirviö lipoi huuliaan ja maiskutteli suutaan.

Hetken kuluttua Hillan esimies tuli etsimään Hillaa, mutta ei löytänyt kadulta muuta kuin hänelle tutuksi sekä ulko- että sisäpuolelta tulleen minihameen...

Orosen joulukalenteri, Luukku 3Torstai 04.12.2008 17:54

Simon muisto

"Olin joskus muistaakseni oikeasti onnellinen. Olen onnellinen nytkin, mutta jotenkin tyhjällä ja kylmällä tavalla. Joskus kaikki taisi olla toisin. Minun oli aina hyvä olla, eikä tarvinnut aamulla herätä metsästämään päivän ensimmäistä kaljaa.

Se taisi olla vuotta 2001 tai ehkä 2000, ei pysty muistamaan, kun tapasin Sallan. Se oli muistaakseni Särkänniemen avajaisissa joskus keväällä. Olimme molemmat Villissä virrassa ja lautta oli ajautumassa kovaa vauhtia vesiputouksen alle. Kaikki alkoivat kiljumaan, aivan kuin se saisi jollan vaihtamaan suuntaa. Siinä hässäkässä sitten tunsin, kuinka joku painautui olkapäähäni ja tarrasi kädestäni lujasti kiinni. Se oli Salla. Hänen ei ollut tarkoitus tehdä niin, mutta paniikissa hän vain tarrasi jostain.

Muistan, että sillä hetkellä kun vesiputous oli ohi ja olimme aivan märkiä, Salla oli kauneinta, mitä olin nähnyt. Tunsin jo silloin lämpimän sykkeen rinnassani. En ollut tuntenut samalla tavalla sen jälkeen, kun ammattikoulun kolmannella luokalla tapasin sen yhden Tiinan.

Muistan, kuinka ehdotin Sallalle kylmän vesisuihkun päälle kuumaa kuppia kahvia ja jotain hyvää leivosta. Menimme kahville ja juttelimme. Joimme toiset kahvit ja puhuimme, nauroimme ja meillä oli molemmilla hyvä olla. Istuimme sulkemisaikaan niillä samoilla penkeillä juoden kahvia ja ollen toistemme kanssa. Päivän päätteeksi lähdimme molemmat omille teillemme, mutta vaihdoimme ennen sitä puhelinnumeroita. Muistan, kuinka naurahdin Sallan puhelimelle, kun siinä oli jonkun pokemonin kuva.

Kesä menikin tiiviisti yhdessä, minkä töiltämme kerkesimme. Salla oli töissä kirjastossa ja minä ajoin Lassila & Tikanojalla roska-autoa. Syksyllä joka tapauksessa muutimme yhteen ja menimme kihloihinkin. Olimme onnellisia, mielestämme onnellisimpia koko maailmassa.

En tiedä sitten mistä se alkoi tai koska. Ensin se oli vain pieniä viattomia riitoja sukistani lattioilla tai siitä, että Salla käyttää liikaa rahaa vaatteisiin. Riidat alkoivat kuitenkin paisua. Yhtäkkiä olimmekin tilanteessa, jossa saattoi syntyä ilmiriita tiskaamattomasta kahvikupista. Aloin juomaan yhä enemmän. Iltaisin meni televisiota katsellessa ja muijaa kuunnellessa aina vähintään pari olutta. Sitten tuli se kohtalokas päivä. Se päivä, joka on syöpynyt mieleeni paremmin, kuin mikään merkkipäivä tai hyvä muisto. Riitelyn keskellä Salla meni keittiöön, minä menin perään. Kun astuin ovesta sisälle, törmäsinkin naama edellä paistinpannuun. Nenä ja molemmat poskipäät siinä murtuivat.

Ilmoitin Sallalle saman tien, etten halua olla enää missään tekemisissä hänen kanssaan. Lähdin siltä seisomalta pois vaatteideni kanssa, enkä enää ikinä mennyt sinne takaisin. Menin kaverini Petrin luo muutamaksi yöksi. Kävin sieltä käsin aluksi töissä, iltaisin baarissa. Lopulta töissä käynti lakkasi kiinnostamasta krapuloiden takia, ja lopulta meni korttikin kännissä ajamisesta. 1,3 promillea, törkeä rattijuopumus. Työpaikka roskakuskina meni, ja oli taas enemmän aikaa... Mitäs vittua!..."

PS. Ihmiset eivät oikeasti tapaa toisiaan tarinassa kuvatulla tavalla, vaan kauheassa kännissä.

Kirjoitan väärin!Tiistai 02.12.2008 19:21

Tämä teksti tulee olemaan ehkä jonkin verran vaikealukuista, koska nyt kokeilen käytännössä teorioita, joiden mukaan ei ole mitään väliä missä järjestyksessä sanojen kirjaimet ovat, kunhan ensimmäinen ja viimeinen ovat paikoillaan, sekä teoriaa, jonka mukaan tekstistä voi poistaa vokaalit ja se on silti luettavissa joten kuten.

Kroijaitn tsäsä siis nyt tsekitä, jssoa ei pätisii olla mätiän jrekää. Jos saat slveää, krero!

Ja sitten toinen:

Klmn klmtrn pss kpst s ks hll ms, jk trvts krvst. Js tdt mtn tt mst, nn krr!

Orosen joulukalenteri, Luukku 2Tiistai 02.12.2008 14:16

... Kaupan kassalta pakit saaneena Simo päätti kokeilla vielä läheiseltä R-Kioskilta oluen ostamista ja sen jälkeen keksiä jotain muuta. Ärrällä vastaus oli aivan sama, ellei jopa tylympi. Nuori naismyyjä totesi Simon haisevan paskalta ja olevan sitäpaitsi kuvottavan näköinenkin ja humalassa.

Simoa alkoi vituttaa, koska hän ei tuntunut mistään saavan helpotusta tuskaiseen krapulaansa. Simo päätti ottaa juoksukaljat! Simo keskitti vuosien varrella viinan raiskaamaan vartalonsa äärimmäistä ponnistusta varten ja syöksyi kuin tuulispää kohti kioskin ovea. Simosta tuntui, kuin hän olisi taas nuori. Adrenaliini toi olemattomiin lihaksiin uskomattomat voimat, pää toimi partaveitsen terävästi, kun Simo väisti karkkihyllyn. Vielä hidastaakseen perässä tulevaa myyjää hän kiskaisi oven suussa hedelmäpeliä pelanneen mummelin oven eteen kumolleen. Siinähän sitten myyjä auttaa fossiilia, Simo olisi turvassa.

Kun elämä on niinkin kurjaa, kuin toisilla laitapuolen kulkijoilla on, ovat pienetkin ilot tärkeitä. Ja kun sellainen vanha juoppo, kuin meidän Simomme on iloinen, se näkyy päälle. Simo oli ratketa riemusta! Olisipa hän keksinyt jo vuosia sitten, että juomat voi hankkia näinkin helposti. Ei tarvitse kerjätä ja valehdella. Ei pullojen keräilyä eikä halveksivia katseita parempiosaisilta, kun tonkii roskiksia.

Juhlan kunniaksi Simo korkkasi sixpäkistään kylmän oluen. Olut sihahti kutsuvasti, kuin se olisi hiljaa kuiskannut "Shhimo". Simo ei ollut varma kutsuiko pullo häntä oikeasti, vai oliko ääni vain hänen kohmeloisen pääkoppansa tulos. Simon mielestä parempi ja miellyttävämpi ajatus oli, että olut piti hänestä. Olut pitää Simosta yhtä paljon, kuin Simo pitää oluesta. Oluen kanssa hänellä on hyvä olla. Vain tuo jylhä karhun kuva pullon kyljessä ymmärtää hänen tuskaansa, vain se häntä voi lohduttaa. Heidän rakkautensa täydellisyydestä liikuttuneena Simo nosti ruskean lasisen pullon huulilleen ja joi. Ja kuinka hyvältä ensimmäinen kulaus maistuikaan. Mikään maailman herkku ei voisi olla parempaa, kuin tämä. Kuka kumma tarvitsee yleensä mitään muuta kuin kaljaa. Kuin nälkiintynyt lapsi rintaa, imi Simo pulloaan. Hän joi koko pullollisen kerralla.

Onnen huumassa ja nousuhumalan kohistessa päässä Simo oli onnellinen. Hän eksyi ajatuksissaan muistelemaan, miten kaikki oli joskus...