IRC-Galleria

Paukkelo

Paukkelo

n ei olisi pitänyt käväistä galleriassa... Karseeta nähdä oma ikänsä noin tarkasti. Yök!

Wruuuum!Torstai 06.03.2008 23:58

Auringon sulattama lumi ryöppysi Tampereen linja-autoaseman virkaa toimittavan parakin katolta. Olin saanut mielialaa nostattavan levyni valmiiksi. Bussini kaarsi laiturille nurkan takaa ja minä, kuskille hymyillen, hypähtelin onnellisena sulavan räntäsohjon läpi sitä kohti. Kuski ei hymyillyt minulle takaisin. Lähempää tarkasteltuna hän muistutti hieman vihaista John Cleeseä. Hän murisi minulle ne pakolliset kiitokset ja ole hyvät, sulki oven perässäni ja lähti kaksi minuuttia etuajassa.

Ei haittaa minua! ”Me saparomme köytämme yhteen ja sorkat ruopivat pian uutta multaa!” La la la la laa laa lalalala!

Ensimmäisissä liikennevaloissa edessä ajavan bussin takaosa tuli liian lähelle. Onko tässä vehkeessä nokkaa ollenkaan?! Kuskini nyki autoa eteenpäin viisi senttiä kerrallaan. Peilistä näin kuinka harvenevan siilitukan, terävän nenän ja poliisiviiksien alla pienet hampaat pureksivat hermostuneesti alahuulta. Jostain lapaluiden alta kihersi esiin ah niin tuttu tunne: minä pelkään tässä kyydissä. Minä en nyt luota tuohon henkilöön, jonka hyppysiin olen myynyt henkeni hintaan 6,40.

”Aivan näinä päivinä kaikki kääntyy vielä parhain päin”

Tuleeko kukaan muu hyvälle mielelle Primuksen Antipopista? Onko se täytebiisi? Täytyy antaa levy jollekin normaalille ja objektiiviselle henkilölle koekuunteluun. Vapaaehtoisia?

Katselin peilistä kuskin vetäytyvää hiusrajaa ja ajattelin lempeitä ajatuksia. Ehkä se auttoi, tai ehkä alunperinkin olin väärässä pelätessäni. Pointti on se, että pääsin kotiin.

"I see skies of blue, clouds of white..."Keskiviikko 05.03.2008 17:32

Tapasin tänään sellaisen harvinaisuuden kuin luonnollisen pullakonsulentin. Yleensä nämä ovat sellaisia ravintosisältäautomaatteja, jotka mulkoilevat pahasti, jos et ostakaan heidän tuotettaan. Tämän kanssa pystyi keskustelemaan melkein normaalisti! Kerroin leiponeeni pullaa eilen itse, joten tuskin ostan pitkoa tuosta. Sen sijaan, että konsulentti olisi katseellaan toivottanut hyvää suksireissua kuuseen, hän kehitteli keskustelun leipomisesta. Kerroin tädille epäonnistuneeni surkeasti pitkon tekemisessä ja hän alkoi heti etsiä narunpätkiä, joilla demonstroida miten se menee. Hän ei löytänyt mitään, mutta lupasi, että jos tulen seuraavanakin keskiviikkona, hän opettaa minua kyllä. Kiitin kauniisti ja jatkoin matkaani.

Harvoin tulee konsulenteista hyvä mieli.

Hyvään mielialaan saattaa vaikuttaa tuokin mitä tuolla ulkona tapahtuu. Vaikka siellä on vieläkin viitisen astetta pakkasta, aurinko paistaa lämpimähkösti ja sulattaa lumia seinustoilta. Koko kaupunki on täynnä pienoiskeväitä, eli sellaisia pieniä, kosteita lammikoita, jotka ensin murtavat mummojen tekolonkat ja sitten vievät lopunkin loskan ja jään mennessään.

IdioottiTiistai 04.03.2008 19:13

Tulevan tilipäivän kunniaksi päätin ottaa bussin Palokkaan ja vinguttaa visaa niin, että heikoimpia hirvittää. Tekniset vehkeet tuntuvat tekevän monet onnelliseksi, joten mitäpä minäkään sen rahan päällä aina istumaan!

Nappasin alelaarista web-kameran ihan itse. Langattoman reitittimen ja matkapuhelimen ostoon tarvitsin apua.

En tiedä mistä sain päähäni, että kännykkä saa maksaa yli kaksisataa euroa. Mitä minä siihen oikeastaan tarvitsen? Puhelut (ei, se ei ole itsestäänselvyys, ei enää), tekstiviestit, wapin, kalenterin, mp3-soittoäänet ja bluetoothin. Siinä kaikki. Olisin selvinnyt komiasti satasella ilman tuota saaterin bluetoothia. Käsipuhelinvalmistajat luultavasti ajattelevat, että jos henkilö tarvitsee sinihampaan, hän tarvitsee myös 3G-ominaisuudet (älkää hyvät ihmiset minulta kysykö!), ajurit tietokoneeseen, radion, kahden megapikselin kameran ja mediasoittimen.

Raahauduin ulos Veikon koneesta valtaisan kassillisen kanssa. Koska olin vieläkin käytännössä kännykätön ja rannekelloton, minulla ei ollut mitään hajua siitä, miten pääsen Palokasta pois. Roudasin omaisuuteni pysäkille ja kohmeisin sormin vaihdoin sim-korttini uuteen luuriin. Kolme sekuntia pin-koodin näpyttelyn jälkeen Elisa alkoi asennella omia sovelluksiaan. Asennetaanko tämä? Entä tämä? Sitten olisi vielä tällainen? Minä räpyttelin kuuliaisesti ookoota. Tutkisin mitä on tullut tehtyä jahka pääsen lämpimiin sisätiloihin. Asennusten välissä ehdin soittaa (osasin!) pikaisen puhelun siipalle kuullakseni, että velipoika oli kaipaillut. Soitin siis hänelle. Ensimmäinen ihmetys oli, miten minuun nyt saa yhteyttä. Kerroin ostaneeni puhelimen. "Ethän sitä satasen luuria, ethän?"

Lunttasin koodin puhelimen paketista ja hetken päästä veli alkoi valua minulle tietoa. Kävi ilmi, että tämä vehje on MELKEIN yhtä hyvä kuin se, minkä hän itse osti muutama viikko takaperin. Yleisen valistuksen jälkeen veli kysyi onko minulla 3G päällä. "Niin mikä?" kysyin. "Onko siinä näytön vasemmassa yläkulmassa sellanen sinivalkoinen, neliömäinen ikoni?" tarkensi veli. No olihan minulla sellainen, kuka sen olisi pois päältä osannut laittaa? Sain luurin korvaan ja kohta puhelin soi. Vastasin ja näin veljeni lärvin isolla ruudulla ja omani pienemmällä siellä alakulmassa. Notta tällaista. Ei olisi pienenä uskonut, että joskus hamassa tulevaisuudessa puhun langatonta videopuhelua Jyväskylän liikenteen paikallisbussissa!

Tosin enpä olisi kolme vuotta sitten uskonut sitäkään, että minulla on matkapuhelin, jossa on muistikortti ja jonka saa yhdistettyä tietokoneeseen.

Nyt on.

Ja toden totta: tunnen itseni hieman onnellisemmaksi!

Olen hukassaMaanantai 03.03.2008 14:08

Muutama päivä sitten rannekellostani loppui patteri. Hätäkös tässä, onhan minulla kännykkä. Juuri kun sain opeteltua siihen, että kellonaika katsotaan matkapuhelimesta, se sanoi sopimuksen irti. Se teki sen ihan varoittamatta, mihinkään kolahtamatta tai kastumatta. Yhtäkkiä näppäimet eivät enää toimineen. Puhelin soi ihan normaalisti, mutta siihen ei voinut vastata. Ainoa näppäin, joka toimi, oli virtanäppäin, joten sain puhelimeni kiinni ja siinä tilassa se on siitä lähtien ollut. Se aukeaa kyllä, mutten saa pin-koodia näpyteltyä.

Sitä luulisi pystyvänsä elämään ilman teknisiä vehkeitä. Minäkin luulin ensin, ettei minulla ole tässä mitään hätää. Selviän kyllä bussista kotiin. Kilin kellit! Kellottomuuttani ja kännykättömyyttäni oli jatkunut puoli tuntia, kun jouduin ensimmäisen kerran kysymään kelloa kanssamatkustajalta. Miten muuten tiedän jäänkö odottamaan bussia vai kävelenkö? Kolmea vaille kymmenen, kävelin.

Kotona on seinäkello melkein joka huoneessa, joten täällä pärjää. Aamu oli hieman vaikea, koska en yhtään tiennyt mihin aikaan heräsin. Oli pakko avata ensitöikseni messenger, jotta olisin edes jotenkin tavoitettavissa. Tunnen itseni erakoksi.

Tenttiin on kaksi tuntia, mutta minä selaan muistiinpanojen sijaan kuumeisesti ilmaisjakelua ja internetin syövereitä. Ehdinkö käydä Veikolla ennen tenttiä? Miksi pikkuveli ei ole kirjautuneena nyt kun häntä tarvitsen? Maksanko sata euroa enemmän siitä, että saan bluetoothin? Palkkapäivä olisi oikeastaan vasta ylihuomenna, mutta eikös juuri tällaisia hätätilanteita varten sen visa ole hankittu?

Lavia, part 2, take 4Lauantai 01.03.2008 01:59

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Liian on lyhyt tällainen neljän päivän komennus. Noh, huomenna on onneksi vielä kokonainen päivä ja taidan juhlistaa sitä tuikkaamalla tulen kirnun alle. Jos ei muusta syystä, niin jäätymisen estämiseksi.

Olen huomannut itsessäni kehitystä. En kovin suurella tai tärkeällä osa-alueella, mutta kehitystä kuitenkin. En nimittäin enää pelkää häkää tai tulta kuten joskus pienenä. Vielä muutama vuosi siten saatoin herätä siihen, että leivinuunisai kohisi tuli, jolloin piti nousta lämpöisestä sängystä varmistamaan, että luukku on kiinni eikä keittiö pala. Yksin kotona annoin pesien palaa mustiksi, ennen kuin laitoin pellit kiinni. Harakoillehan siinä meni lämpöä niin että hurisi.

Kun pohdin isälle ääneen, että noinkohan sitä uskaltaisi laittaa makkarin takkaan valkean illalla, hän totesi, että siellä on kyllä häkähälytin. No mikäs siinä sitten puita poltellessa! Virittelin tulen pesään. Sen siellä iloisesti loimahdellessa etsin seinältä tämän hälytyslaitteen. Jouduin soittamaan taas isälle vaikka kello oli jo hurjan paljon. Kysyin, onko sille joku tietty syy, että kojeesta on irrotettu yksi patteri. "No kun se joku yö taas alkoi soimaan. On niin herkkä vehje, ettei sen pitäisi olla samassa huoneessa tulisijan kanssa ollenkaan." Epäilin heräänkö aamlla ollenkaan. Isä kysyi, osaako töissä kukaan kaivata minua. Sanoin, että osaa kyllä. Siellä pitäisi olla henkilö, joka tietää että olen Laviassa ja toinen henkilö, joka tietää missä päin Laviaa tarkalleen. Eivät he minua hakemaan lähde, mutta osaavatpahan ehkä soittaa jollekin. Ehkä.

Laitoin kokeeksi patterin kiinni. Kolmen sekunnin päästä selkäydinnesteeseen tunkeva vikinä ja punainen valo kehoittivat hankkiutumaan raikkaaseen ilmaan. En mene. En varmasti mene. Täällä on lämmintä ja mukavaa! Hyvä tähän on päivänsä päättää, jos niikseen tulee!

(Ja nyt ihan piruuttani en kirjoita viikkoon.)

Lavia, part 2, take 3 (eli kirvesmurhaaja)Perjantai 29.02.2008 13:46

Pihalle on satanut juuri sen verran lunta, etten jaksa mennä kolaamaan, mutta pystyn päättelemään omat kulkemiseni pihalla parin päivän ajalta. Eipä niitä paljoa ole: polut autolle, koiratarhalle ja sisälle. Etupihalla on siisti kolmio, jossa on pieni kulma pytyn kohdalla. Kävin varmistamassa, ettei kuutio vettä ole ehtinyt jäätyä kahden päivä pikkupakkasissa. Ei ollut. Pikkuveli olisi voinut laskea tämän minulle, niin olisin säästänyt jalkojani. Itseasiassa olisin voinut laskea sen itsekin, ei saa omia fyysikon taitojaan väheksyä. Olihan se sentään minulla lukiossa pitkä, niin kuin oli matematiikkakin. Silti kun asiakas ilmoittaa, että siinä on kaksi niitä seitsemän purkin satseja, joudun pysäyttämään kaiken liikeen, ajattelmaan ja vielä varmistamaan, että eikös se sitten tee seitsemäntoista? Eiku...

Niin se kirvesmurhaaja!

En ole intiaani, mutta tunnistan kyllä aikuisen miehen jalanjäljet kun sellaiset pihatiellä näen. Koon 45 saappaanjäljet tulivat minua vastaan postinhakureissulla. Takaisin tullessa seurasin niitä ja katsoin onko se perverssi käynyt kurkkimassa ikkunoista vai millä asialla on mahtanut liikkua. Etsin myös veripisaroita, jos se on vaikka kanniskellut edellisen uhrinsa päätä kainalossaan. En löytänyt verta, mutta reitin sain selville. Tämä kummajainen on käynyt roskiksella! Mitä helkattia se tekee roskiksella? Dyykkauksenkin ymmärtäisin, mutta kun isän roskalaatikko oli typö tyhjä!

Omintuinen hiihtäjä, kerta kaikkiaan... Täytyypäs muistaa pitää ovi lukossa.

Lavia, part 2, take 2Torstai 28.02.2008 12:42

Kaksitoista tuntia samassa pirtissä katin kanssa enkä ole vielä saanut ainuttakaan verinaarmua. Tosin olen kartanut sitä petoa kuin ruttoa. Se on puolessa vuodessa oppinut hieman ihmisten tavoille. Jouduin heittämään sen lattialle aamiaispöydästä vain kerran ja suihkuttamaan pois kukkapurkista kahdesti.

Aamulla satoi lunta. Taivaalta hipsutteli kevyitä pakkashiutaleita lintulaudalla puuhaavien oravien päälle. Sinänsä kaunista kyllä, mutta herättää vääränlaisia ajatuksia. Paljonko tuota ehtii sataa ennen kuin menen töihin? En viitsi lähteä kolaamaan kahden sentin takia. Mitä jos työvuoron aikana tuota kamaa onkin tullut puoli metriä, enkä pääse takaisin? Näin ajattelee maalaiselämästä vieraantunut ex-partiolainen, jolla kestää luvattoman kauan tajuta, ettei sitä AUTOA ole välttämättä pakko saada pihaan. Tieltä on matkaa vajaa 50 metriä, ja jos tilanne vaatii, niin minähän kahlaan siinä lumessa kuoleman pataljoonat takana. Mitäköhän kuolemaa täälläkin on? Joitain laukauksia kuului metsästä syksyllä, mutta tokko ne meikäläiseen osuu.

Jarkko Martikainen on kirjoittanut sen kappaleen. Kun joku kritisoi, ettei tuo kuulosta Jarkolta, hän sanoi kirjoittaneensa sen Timolle. Ammatti-ihminen osaa vaihtaa tyyliä. Olen kateellinen.

Autossa matkalla tänne pohdimme kuskin kanssa angstimusiikkia. Taustalla soi Tallulah. Jou. Niinhän se kai on, että musiikin on tunnuttava jossain, jotta sitä jaksaisi kuunnella, mutta miksi aikuinen ihminen kuuntelee niin vähän mitään hilpeää? Asuuko meissä kaikissa pieni emo-nuori, joka katsoo maailmaa otsatukkansa läpi ja kärsii? Kulkuvälinettä vaihdettuani aloin miettiä hilpeän cd:n polttamista ja listaamaan päässäni niitä kappaleita, joista tulee poikkeuksetta hyvä mieli. Sain aikaiseksi tämän:

YUP - Saba saba
YUP - Wrappaa
CMX - Ainomieli
Blur - Song 2
Bachman-Turner Overdrive - You aint seen nothing yet
Flogging Molly - Within a mile of home

Ja siinä se, minkä ehdin keksiä viidessätoista minuutissa. APUA!! Ihan oikeasti ihmiset! Auttakaa!

Lavia, part 2, take 1Torstai 28.02.2008 00:46

Pummin tänään työkaverilta kyydin hieman pidemmälle. Vai onko se pummimista, jos oikein soittaa muutamaa päivää ennen ja kysyy sopiiko? No onhan se. Törkeä hyväksikäyttäjäkakkiainen olen. Ja vieläpä turhan pedantti, minkä tänään sai tuntea nahoissaan toverini kassalta. En millään taipunut siihen, että maltesers ei olisi karkki, koska siinä on yksinkertaisesti liikaa suklaata keksiksi. Nih.

Itsemollauksesta vanhalle ästeeyköselle. Isi oli jättänyt minulle sinne auton hollille, tosin vaihtaminen lämpimän porvaritoyotan matkustajanpenkiltä kylmän pikkuvariksen kuskinpukille ei ollut mitenkään hyvä vaihtokauppa minusta. Noh, raja se on oltava pummimisella. Tai siis pummimistahan sillä variksellakin ajo on, tosin isää on parempi riistää kuin randomeita kollegoita, joilla on täysi oikeus lakata pitämästä minusta. Isille tällaisia oikeuksia ei katsokaas jaeta.

Ja nyt pinnistän ja yritän kirjoittaa kappaleen, joka alkaa ja loppuu suurinpiirtein samaan asiaan.

Ajelin siis isälle ja hankin muuttokuormani (johon kuului kilon verran ex-tempore suklaata) sisälle. Ei jehna kun oli kiva tulla tänne. Pöydällä oli lappu, jossa oli hyvin tarkat pytyn lämmitysohjeet ja niiden alla kehoitus syödä kaikkea mitä löydän. Erikseen oli mainittu mummin karjalanpiirakat. Hymyilin pakostakin - kirjallinen lupa vetää universumin toisiksi parhaita karjalanpiirakoita! Eikä ketään laskemassa! Ruokin eläimet ja teetin itseni (taas yksi pöhkö uudisverbi suomen kieleen). Heti tärkeimpien jälkeen roudasin tietokoneen alakertaan ja parkkeerasin sen kanssa uudelle, äärimmäisen komealle sohvalle keittiön nurkkaan. Ihan luvatonta luksusta tällaiset sohvat keittiössä muuten (EI POIKETA SIITÄ AIHEESTA)! ...niin ja mitäs vielä? Nukkumaan pitäisi hankkiutua. Siinä se oli illan ohjelma. Huomenna voisin tehdä taktisen ratkaisun ja herätä ajoissa. Ehtisi siinä syödä aamupalan ja lounaan ennen töitä.

Tuntuupas elämä kevyeltä. Katsotaan montako kertaa herään yöllä murtovarkaisiin ja susiin.

KeilailuTiistai 26.02.2008 22:58

Mitä enemmän teen sitä, sitä huonommaksi tulen. Tänään paras kierros käsitti 84 pistettä. Täytyy lopettaa ne hommat kokonaan piste.

KanaemoPerjantai 22.02.2008 20:14

Bussiin nousi keski-ikäinen nainen:
Nainen: "Maksaisin tuon tytön opiskelijalipun Tampereelle."
Kuski: "Niin.. Mun pitäis nähdä se kortti"
Nainen: "No tuo tyttö tuolla! Hänellä on iso laukku, mikä pitää saada alakertaan. Ja ehtiihän hän siihen Hesan bussiin?"
Kuski: "En voi luvata, kun tuo liikenne..."
Nainen: "Niin mutta hänen on katsokaas ehdittävä lentokoneeseen." (erityispaino sanalla 'lentokone')

Kyllä hän siihen bussien puolesta ehtikin, mutta miten ihmeessä hän saa matkatavaransa säilöön, tsekattua itsensä sisään, löytää portin ja ymmärtää kävellä sitä putkea pitkin koneeseen, kun jo Hallin linja-autoasemalla äiti sai ottaa ohjat käteensä? Sieluparka.