IRC-Galleria

Paukkelo

Paukkelo

n ei olisi pitänyt käväistä galleriassa... Karseeta nähdä oma ikänsä noin tarkasti. Yök!

YhteisökatsausTiistai 24.03.2009 10:35

Johannan päiväkirjasta (yllärikyyläri) löysin tällaisen, missä SAA selittää, miksi kuuluu mihinkin. En edes muista, mitä yhteisöjä minulla on, joten uteliaisuudesta menox.


Elämä on opasmatka, ei löytöretki
-Kuunneltuani YUP:tä ansiokkaasti melkein kokonaisen päivän, tämä sitaatti kappaleesta Tänään kotona jäi päähän hakkaamaan. Ajattelin perustaa yhteisön, mutta sellainenpa olikin jo!

InSane
- Kirjoitin yhden jutun ja perustin yhteisön. En ole saanut kenellekään nakattua tähteä ja lähdettyä.

pushABIT 2004
- Mouhijärven lukion abiturientit ottivat hieeenot abipaidat, joissa rinnuksilla vaakasuorassa, kahdeksikkomaisessa kuviossa luki PUSH 2004 ABIT. Matikkafysiikan opettajahan siitä vähän innostuikin.

Sane Ry
- Ainoa asia, mitä olen koskaan Sanen eteen tehnyt, on yhteisön perustaminen.

Ylittäjät
- Ylittäjä on Markus Kajon suurelle yleisölle tuoma termi. Sillä tarkoitetaan ihmistä, jolle on sattunut aina jotain hirveämpää kuin sinulle. Hän on voittanut lotossa enemmän tai vähemmän (riippuu, millä leuhkitaan), hänen lapsensa menestyvät paremmin ja hänenkin tädillään oli joskus peräpukamia, mutta ne olivat vielä isompia ja vielä kipeämpiä.

Standard Issue Death
- Paskoja jätkiä, paskaa musiikkia, mutta tuetaan nyt paikallisia.

259
- Tämänkin perustin itse ja näyttää pahasti siltä, ettei kukaan muu yhdy. 259 on siis sen tien numero, joka vie Laviasta Mouhijärvelle ja takaisin. Joskus kesäaikaan vahdin isän eläimiä Laviassa, jolloin sahaan tuota tietä kokonaisuudessaan päästä päähän kymmenen kertaa viikossa. Lavia taas on mieluinen paikka, koska pidän siellä näitä sielullisesti tärkeitä miniretriittejä. Siitä tien fanitus.

Aromaerotiikka
- Kaksi sanaa: Viron reissu. No need to selittää enempää?

Sukulakut <3 MoMe
- Olipa kerran partioaktiivi ja sitten syntyi kannattajajäsen.

Säästömarket Oy
- Säästömarketista ei vain pääse eroon. Se on kuin syöpä (mutta oikein mieluinen syöpä, kiitos vain)

KoirankakkakeskusteluKeskiviikko 11.03.2009 16:19

Johanna muistutti minua siitä, että kohta lehtien mielipidepalstoja alkavat täyttää kansalaiset, jotka ovat nousseet barrikaideille jokakeväisen oivalluksensa töytäiseminä: kakka haisee ja on rumaa. Alkaa siis boikotointi koirankikkareita vastaan. Kadulla haisee ja asfaltti kiiltää!

Miksi aiheesta jaksetaan keskustella vuodesta toiseen? Lehtiin kirjoittajat tuntuvat olevan samanlaisia antikakkiaisia kaikki. Mistä siis väännetään kättä? Moniko muistaa nähneensä kirjoituksen, jossa puolustetaan suoltaan tyhjentäviä luontokappaleita ja heidän välinpitämättömiä taluttajiaan? Miksi huudetaan, kun kakan kuvottavuus on jo enemmän fakta kuin mielipide?

Ulkoiluttajat! Pitäkää kiinni oikeudestanne olla kantamatta hau haun tuoksuisia guanopusseja taskuissanne! Herätellään tänä keväänä kunnon keskustelu eikä jäädä vain nöyränä neuroottisten, herkkänokkaisten, manolo blahnik -homostelijoiden suomittaviksi!

Koirien vapauden puolesta

Minun mielestäni koirien tulisi saada sontia siihen, mihin asti heidän sulkijalihaksensa suuremmitta ponnistuksitta pitää. Koiran uloste teiden varsilla lannoittaa kunnan kukkaistutuksia, asfaltin päällä se sitoo pölyä, joka irtoaa hiekoitushiekasta. Ruskea, hangesta pilkistävä kikkare on myös pomminvarma kevään merkki, joka nostalgisuudellaan herättelee kaikki aistit ja vie ajatukset kesään. Seuraavaksi kai väitetään, että leskenlehti on vastenmielinen rikkaruoho, jonka taimet on myrkytettävä jo maaliskuussa?

Virallisesti vanhaMaanantai 02.03.2009 22:34

Nyt on tilattu Jannen ja Pauliinan ensimmäinen yhteinen seuramatka. Kohteena on Azorit ja pisteenä iin päälle ilmoittauduimme samalla rykäyksellä vielä kahdella matkatoimiston järkkäämälle retkelle! Nyt pitää enää etsiä samanlaiset bermudashortsit, iso kamera kaulaan ja helakanpunaisia "rusketusraitoja".

Miksi Azorit? Voi pojat, tämä on hyvä tarina! Tämän te haluatte kuulla! Viime syksynä OPEA510 opintokokonaisuudessa sain iltojeni iloksi kymmenen tekstitaidon vastausta. Niiden pohjana oli mainosteksti, joka kuvasi Azoreiden satumaisen kaunista luontoa, ystävällisiä ihmisiä, hyvää ruokaa ja sykähdyttäviä valaskokemuksia. Kaiken kaikkiaan kyseessä oli siis erittäin korni ja siirappinen teksti. Tehtävänannossa piti miettiä, millaiselle henkilölle mainos on suunnattu. Luin kymmenen paperia, joissa oli enemmän tai vähemmän hyvin perusteltu, että mainoksen tavoittelema matkaaja on vanha, kiinnostunut ruoasta ja luonnosta, tylsä ja rikas, ehkä hänellä on lapsia. Mitä enemmän teinien kirjoittamia analyysejä luin, sitä vakuuttuneempi olin siitä, että heidän kuvailemansa henkilö olen minä. He voivat ivalliseen sävyyn kuvailla, miten varttunut herrasnainen seisoo laivan kannella kameran kanssa, seikkailemassa turvallisen tylsästi Atlantilla ja miten illalla hän siemailee viiniä cozidon painikkeeksi. Illalla hän käy nukkumaan ajoissa, että jaksaa aamulla lähteä taas ihailemaan valtaisaa trooppista puutarhaa. Minä haluan sille matkalle. Minä haluan nähdä sen ryhävalaan ja minä haluan herätä aamulla syömään!

Niin että kaikki Norssin lukion kakkoset. Kaikella kunnioituksella, te olitte väärässä. Mainoksen kohderyhmään kuuluu myös 23-vuotiaat opiskelijat, joilla ei todellakaan ole ylimääräistä rahaa eikä lapsia.

LuulosairasTiistai 17.02.2009 21:48

Itsehän en ole vähäänkään superhystinen verenhyytymisongelmieni takia, krhm. Viimeksi eilen makasin sängyssä ja mietin, onko polvitaipeessani tuntuva paine suonenveto, johtuuko se huonosta istuma-asennosta päivällä vai mahtaako kyseessä olla valtaisa, kiinteä veritulppa, joka hetkenä minä hyvänsä irtoaa ja syöksyy pikajunan lailla sydämeeni pysäyttäen sen ikuisiksi ajoiksi.

Jos se nyt on veritulppa, on parempi, etten liiku mihinkään (sairaalaan), ettei tärähdys irrottaisi sitä. Eivät lääkäritkään todennäköisesti saisi sitä liuotettua ajoissa ja kuolisin kuitenkin. Jään siis tähän. Janne todennäköisesti yrittää soittaa minulle johonkin iltapäivään ja huolestuu sitten. Kolmeen mennessä hän hakee jo Astan numeron enirosta. Kämppikseni on juuri lähdössä luennolle, mutta vastaa silti. Huoneeni ovi ei ole lukossa, joten hän pääsee sisään.

Hän löytää minun jäähtyneen ruumiini sängyltä (olen tosin kovin siveästi pukeissa ja levollisen näköinen) ja järkyttyy kovasti. Janne lamaantuu puhelimen toisessa päässä eikä oikein osaa lohduttaa. Asta katkaisee puhelun ja soittaa poliisille. Poliisilla menee ikuisuus ja Asta myöhästyy luennolta. Onneksi naapurin Jukka tulee paikalle lohduttamaan.

Janne ja äiti ajavat Jyväskylään tunnistamaan ruumista (pitääkö niin tehdä Suomessa?). Perillä poliisi näyttää heille viestin, jonka kopioi kännykkäni ruudulta. Kirjoitin sen siihen illalla valmiiksi:

"Jos olen kuollut, se oli veritulpan syy (oikealla, säästyy patologilta vaiva). Sanokaa Jannelle, että rakastan sitä, te muut nyt tiedätte sen sanomattakin. Toivottavasti tilillä olevat rahat riittää kuoppaamiseen. Elimet kiertoo, jos voi, ei tuhkausta, kiitos!"

Tämä oli muuten tositarina, paitsi etten kuollut. Se paine polvitaipeessa oli totta ja tuollaisen viestinkin kirjoitin.

Meni jo hieman pitkälle. Omien hautajaisten pohtiminen voisi silti olla ihan hauskaakin. Tällä hetkellä haluaisin avoimen kutsun. Ketä tulisi paikalle? Ei tarvitse olla mitään hienoja pöperöitä, soppa riittää. Mutta jos yhtään välititte musta, niin kakkua teette!

Paikka universumissaMaanantai 16.02.2009 19:32

Syksystä lähtien olen ylittänyt itseäni, harjoitellut, mokaillut, oppinut, mokailllut, ottanut takapakkia, edennyt, mokaillut... Tämän riepotuksen keskellä en saanut edes kesätöitä sieltä, mistä halusin. Tyrvään Sanomat rekrytoivat jonkun muun. Ehkä jonkun, jolla oli kokemusta, osaamista, motivaatiota.

Tänään kirjoitin ehkä elämäni ensimmäistä kertaa työhakemusta suoraan sydämestä. Pystyin rehellisesti perustelemaan firmalle, miksi minut pitäisi palkata. Pystyin väittämään kirkkain silmin, että osaan jo melkein kaiken. Pystyin jopa sanomaan, että haluan tämän työpaikan. Koko pienellä sielullani minä haluan teille töihin. Minä haluan olla hyvä teidän palveluksessanne. Minä haluan myydä vapaa-aikani juuri teille. Sydämeni särkyy, jos te ette halua minua, koska en enää näe muita vaihtoehtoja.

Sormet siis ristiin ja hakemus menemään.

Abit <3Torstai 12.02.2009 19:04

Otin suorana kettuiluna tänä aamuna Norssin abien esittämän kappaleen. Kaiken sen ivan ohessa vaistosin kuitenkin niin paljon lämpöä, että ei siinä voinut muuta kuin hymyillä. Olen tähän asti luullut, että norssilaisille - varsinkin abeille - harjoittelijat ovat näkymättömiä, harmaita ja täysin yhdentekeviä. Olin väärässä. Meitä on pidetty hyvinkin tarkkaan silmällä.

Dannyn Kauan sävelellä

Harkat (me teitä rakastetaan)

Tunti kun alkaa
sä itsestäs kerrot jotain faktoja - KAUAN
Jos jotain kysyn
niin vastaustasi saan mä odottaa - KAUAN

Vaan kuinka voisit vastaukset tietää kysymyksiin
kun niitä merkitty ei ole tuntisuunnitelmiis
Siksi otat
selvää ensi tunnille
tosin pidät sen toiselle ryhmälle...

Ja niin tuskaa
on pidättää naurua
sä kuiskaat
puhut päin taulua
naamas
helottaa punaisenaa-aa

Elmosta lyödä
et sä zoomia vaik me sua neuvotaan - AINA
Ryhmätyöt mielestäsi hauskoja on
ja niitä teetätkin - AINA

On raajojesi tärinä maanjäristyksen luokkaa
kun abit eivät kuuntele ja ope salaa huokaa:
"Kunpa voisin mä itse tän opettaa
kun nyt käytävä on mun tää uudestaan"

Ja niin hauskaa
on tunneillas istua
Saada sulta monistenippuja
Harkat, me teitä rakastetaan
- kaikesta huolimatta -

Waste of time.Tiistai 10.02.2009 22:56

Tulimme hetki sitten keittiössä siihen tulokseen, että Jorma the Jätemies on todennäköisesti kuollut. Biojäteastia on ollu täynnä jo viikkoja. Muutaman kerran omia jätteitämme ulkoilutettuaan kämppis oli hermostunut ja heittänyt vaivalla erottelemamme orgaanisen aineksen sekajätteeseen. Odotamme Jorman seuraajaa ja laadimme nekroblogia vai mikä se nyt oli.

Tästä heitteillejätöstä inpiroituneena soittelin tänään Sastamalan seudun roskakuskeille ja kilpailutin tarjouksia jäteastian tyhjentämisestä. Sivumennen sanoen tämä puhelinrumba tulee säästämään meidän taloudeltamme tasan 12 euroa vuodessa, joten kannatti. Naapurikunnan kuljetusyrityksen kansliatäti onnistui vaivoin tukahduttamaan huvittuneisuutensa, kun kysyin, kuljettavatko he biojätettä.

- Niin yksityistaloudelta?
- Niin.
- Krhm... Ei, ei meillä sellasta. Kouluilta kyllä haetaan ja sen sellaisilta...

Kolmen sekunnin päästä minulle kerrottiin, että toisten jäteastioilla käynti on ympäristörikos, josta rangaistaan.

Mitä vaihtoehtoja kaupunkilaistuneelle siis jää?

1) Kompostin perustaminen. Eihän se ole kuin lautakuutio, johon laitetaan hieman kanaverkkoa pohjalle ja jonkinlainen luukku? Eikä sen hoitamiseenkaan tarvita kuin kottikärryittäin kariketta (kesät talvet), kalkkia, lapio, lämpömittari, matoja ja sopivassa suhteessa hiiltä, happea, typpeä ja vettä.

2) Tunkion perustaminen. Sama kuin yllä, mutta ilman tilpehöörejä. Naapureita ei vielä ole, mutta kunnanisät voisivat tulla melko nopeasti tutkimaan, mikä Kiikoisessa haisee.

3) Sika. Se voisi asua pienemmässä makuuhuoneessa, koska siellä on halvemmat laminaatit. Voisin tehdä sille pahvilaatikoista talon, vessapaperista sängyn ja ämpäristä kumppanin. Joulukuussa siasta voisi olla muutakin kuin silmän iloa.

4) Kasvisten syönnin lopettaminen. Biojätehän on suurimmaksi osaksi kasviksia, eikö vain? Siellä on perunankuoria, nahistuneita kaalinpäitä, homehtuneitä tomaatteja, itäneitä perunoita... Harvemmin biojätteen seassa näkee lihapiirakoita ja makkaroita, koska kuka nyt jättää lihapiirakasta mitään syömättä? Jos siis ostaa kaupasta vain tuotteita, jotka aikoo syödä kokonaan ja mielellään melko pian - maksalaatikkoa, nakkeja, lätkäpitsoja, mitään orgaanista (keittiö)jätettä ei pääse syntymään.

Hätäkös tässä, pienellä ihmisellä.
...otin vain siksi, että saan kertoa teille, mitä viimeksi kuuntelin. Kiitos Sallalle!


Puhelinlaskusi kuukauden ajalta?
- Todennäköisesti nolla euroa. En muista maksaneeni puhelinlaskua puoleen vuoteen. Onkohan Elisa vallan minut unohtanut? Kohta se lähettää kahdensadan mätkyt. Jjjeih!

Haluaisitko painaa 5kg vähemmän?
- Emmekös me kaikki? Se olisi optimaalinen kesäpaino, joten voisin ottaa sen pudotuksen sitten tuonne huhtikuulle, bitte. Nyt tarvitsen vielä rasvojani tarkenemiseenn.

Mikä sinua ärsyttää?
- Se, että voisin lukea korkeaa kirjallisuutta (Juhani Ahoa), mutta sen sijaan jumituin taas tällaiseen. Se.

Kuka sinua ärsyttää?
- Eilen illalla verenpaine nousi parinkin ihmisen toimesta. Jos en olisi ollut niin perin juurin kiukkuinen, olisin kiittänyt mukavista väittelyistä. Pitääpä muistaa tehdä se seuraavan kerran kuin nähdään (jos siis en automaattisesti lyö). Ainiin! Ja anteeksi pitää muistaa pyytää myös.

Oletko aamu- vai iltaihminen?
- En kumpikaan. Olen päiväihminen, joka ihan mielellään nukkuu 12 tuntia yössä.

Mitä suunnittelit tekeväsi huomenna?
- Nukun pitkään ja hartaasti, herään, teen purkkicroissantteja aamiaiseksi ja möhnäilen, kunnes on pakko matkustaa Jyväskylään. Saatan myös hieman laulaa.

Ovatko sunnuntait turhia?
- EI!! Herraisä EI!! Olisin kuollut aikapäiviä sitten ilman sunnuntaita!

Kuka sai sinut viimeksi nauramaan?
- Olisiko ollut Aleksi..? Tai Silmun Simo.

Tee vai kahvi?
- Mietin pääni puhki, miten tämän kysymyksen voisi ymmärtää väärin, jotta siihen voisi vastata jotenkin hauskasti. En keksinyt.

Viimeisin uni jonka muistat?
- Viime yönä näin unta, että pilkoin kirveellä asioita kolmeen osaan (nimenomaa kolmeen) Vilhon vahtiessa vieressä. Yhdellä lyönnillä piti saada pöllit halki. Jossain vaiheessa minun piti mennä johonkin ja olin koko ajan huolissani siitä, että Viho pilkkoo sillä kirveellä kaapin ovet, kun kukaan ei ole vahtimassa.

Kuka tuntee sinut parhaiten?
- Minä. Möh möh mööö... Eri ihmiset hallitsevat minusta eri osa-alueita. Listataampa sitten ihan nimiä: Isi, Janne, äiti, Riina, Anniina, Juho, Jorma, Linda, Eero (ei järjestyksessä)... Nämä jos saisivat keskenään lapsen, niin hän.

Kuinka monta henkilöä on mustalla listallasi?
- En harrasta. Jos tietäisin Viitaniemen koulun 7.H luokkalaisia täältä, niin heistä jok'ikinen, ennen kuin ehtisivät kissaa sanoa piste.

Mieluisin vaatekappaleesi?
- Ostin korsetin! Noniin, ja sitten se 7.H:lainen, joka tämän luki, ilmoittaudu, niin pääset mustalle listalle humpsista vaan!

Mitä ohjelmia seuraat tv:stä?
- E. Paljon sieltä tulis hauskoja juttuja, mutku mutku... Se on välineurheilua toi töllön kattominen.

Onko sinulla vihamiehiä?
- Se Viitaniemen 7.H? En usko. Yritän olla mielin kielin kuin ihmisen mieli.

Oletko usein myöhässä?
- Olen tietoisesti koittanut vähentää myöhässä olemista. Muutama vuosi yliopistossa pilaa pedanteimmankin ehtijän.

Pidätkö naapureistasi?
- Mikä on naapuri? Noita älvsbytalolaisia en tunne, Jykylässä seinän takana asuu Asta, josta pidän, toisen seinän takana asuu joku, jota en tunne en sitten niin pätkääkään... Olenko hieman epäsosiaalinen? Tutustun vain silloin, jos pitää jakaa jääkaappi.

Hävitätkö usein tavaroita?
- Kuten sanottu: voisin tehdä sitä työkseni. Prosentuaalisesti aika suuri osa valveillaoloajatani menee hakemiseen.

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- Äiti soitti kesken Linnansa vangin (sain jonkun 5400 pistettä.. nolottaa)

Mikä on parasta kesässä?
- Peesaan Sallaa ja sanon, että kesämekot. On ihanaa, kun saa laittaa päälle jotain, mikä painaa kolme grammaa! Toisaalta on myös ihanaa pukeutua 78-kiloiseen moottoripyöräpukuun ja huristella pitkin maita ja mantuja.

Oletko huolissasi itsestäsi?
- Jätän sen äitini tehtäväksi. Sitä vartenhan äidit ovat!

Ovatko suomalaiset elokuvat huonoja?
- Ovat (Lähde InSane 1/2008)

Pidätkö junalla matkustamisesta?
- Fy Fan EN!! (Don't get me started..)

Mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi?
- Syödä enemmän Runebergin torttuja. Joskus haluaisin syödä sellaisen heinäkuussa! Olisinko niin härski, ja oikein toteuttaisin sen ensi kesänä...? Go CRAZY!!

Aamulla ensimmäiseksi ajattelen?
- Ruokaa. Kullakin meistä on motivaattorinsa sängystä nousemiseen..

Kenet näit viimeks?
- Näkökentässä on koko ajan Janne. Lasketaanko se?

Miten elämäsi sujuu yleensäkin?
- Sulavasti kuin rasvattu made.. (ööö... mitä?)

Millon joit jotain alkoholipitoista?
- Ei siitä pitkää aikaa ole, kun nautiskelin sivistyneesti ja täysin terveydellisistä syistä (myös Singstar-pisteitä parantaakseni) lasillisen luomupunaviiniä.

Voisitko leikata päätäsi kaljuksi?
- En leikkaisi päätäni. Hiukseni saattaisin, jos siitä olisi jotain hyötyä jollekin.

Paras tv-sketsi?
- SPEDEN RAUTAKAUPPASKETSI!!! Se, jossa se hakee niitä ruuveja niiden tikkaiden kanssa 45 minuuttia! Voitteko uskoa, ettei sitä ole käsikirjoitettu lainkaan, vaan se on täysin improvisoitu! Uskomatonta!

Miten suhtaudut ihmisiin yleensä joita et tunne?
- Pelokkaasti, ennakkoluuloisesti ja tuomiten. Tietysti.

Minkä värinen stabilo tai muu tussi sinulta loppuu yleensä ensimmäisenä?
- Loppuu? Voiko tussi oikeasti loppua, ennen kuin se hukkuu? En ymmärrä kysymystä.

Jos riitelet vanhempiesi kanssa, millaisia riitanne ovat (esim.huudatte, pidätte mykkäkoulua, paiskotte tavaroita jne.)?
- Erinomainen kysymys. Ehkä se menee niin, että minä kerron äidille maailmantotuuksia ja sitten se ei soita pariin päivään. Lasketaanko sellainen?

Tykkäisitkö jos Suomessa saisi antaa max. 7 etunimeä nykyisen kolmen sijaan? Lisäisitkö tällöin itsellesi nimiä?
- Jooooooo!! Tuuli Pauliina Ulla Ulpu Pulmu Lyydia Ulpukka.

Jos käytät ripsentaivutinta, oliko sinulla alussa vaikea oppia oikea tekniikka sen käyttöön?
- Onko olemassa VÄÄRÄ tekniikka? Anteeksi, muotoilen uudestaan: Onko olemassa tekniikka?!?!

Miltä kuulostaisi kimppakämppä hyvien ystäviesi kanssa?
- Juueikiitos. Menee ystävyys pilalla tiskeistä tapellessa.

Miten reagoit, jos joku kertoo pervon vitsin?
- Kuka on joku? Jos se on esimies, ylenkatson ja kysyn, onko tämä nyt aivan sopivaa hänen asemalleen. Jos se on hellyyttävä, likainen vanha setä, kerron takaisin pervomman ja yritän saada sen punastumaan. Jos se on oppilas, yritän olla nauramatta ja selitän, että meillä täällä koulussa ei käsitellä kakkapornoa vielä, ehkä uudessa opsissa sitten. Jos se on Janne... näkis vaan.

Ottaisitko mieluummin vinot vai keltaiset hampaat?
- Säilytettäväksi missä?

Voisitko mennä tulevaisuudessa ärsyttävimmän tietämäsi tytön häihin valkosissa (yleisestihän ajatellaan, että vain morsiamella saa olla valkoinen puku)?
- Huuuuuu! "Jos et lakkaa olemasta ärsyttävä, mä tuun sun häihin VALKOISISSA!!" Eiköhän alkais oppia!

Oletko joskus jättänyt tahallasi vastaamatta jonkun ihmisen puheluun?
- Tallentelen lehtimyyjien numeroita vain siitä riemusta, että voin lyödä heitille luuria korvaan.

Mitä ilman eläminen olisi sinulla BB-talossa kaikkein vaikeinta?
- Eikös siellä oo kaikkea? Mut vastaan, että galtsugalluppeja. Muut joutuis kirjottaan mulle paperille mahdollisimman idioottimaisia kysymyksiä ja mä liimailisin vastaukseni niihin kameroihin.

Kuunteletko nyt jotain kappaletta?
- En kuuntele.

Olisitko valmis rakastumaan?
- Ai siihen pitää oikein valmistautua? Myöhäistä pohtia tollasia..

Kuinka vanhat siskosi/veljesi ovat?
- 21 ja 25

Ketä aiot seuraavaksi suudella?
- Universumia. Hemmetti.

Oletko kenenkään setä?
- Viimeksi kun tarkastin, niin ei, en ollut setä.

Oliko joku sun vieressä viime yönä?
- Olin hampurilaispihvinä Jannen ja Ihaan välillä. Onnentyttö minä.

Biisi jonka viimeksi kuuntelit?
- JESH!! TÄTÄ ON ODOTETTU!! Simo Silmu - Kaikkea hyvää. Kuuntelun jälkeen analysoin sen ihan rikkipilalle. "Minä toivon niin sisälläin, että löydät onnesi näin" Ensinnäkin: miten toivotaan mitenkään muuten kuin sisällä? Voiko toivoa ulkoisesti? Toisekseen: miten niin näin? Miksi sen toisen pitää löytää onni juuri samalla lailla kuin Simo? Jos Simo on vaikka löytänyt onnensa jostain Itä-Saksalaisen kuulantyöntäjän vaatekaapista? Hyi! Iskelmien sanat on niin ihanan naiiveja.

Tunnetko poikaa, joka tietää lähes kaiken sinusta?
- "Mies eikä poika enää"

Oletko sanonut tänään kenellekään rakastavasi häntä?
- "...vaan kuka naisen puhetta kuuntelisi?"

Kenen makuuhuoneessa olit viimeksi, lukuun ottamatta omaasi?
- Astalla poikkesin kylässä. Kynnyksellä ainakin.

Millainen paita sinulla on päällä?
- Huoh. Pitääkö vastata asiallisesti? Lila-harmaa-raidallinen neulehuppari, jossa on häpeällisen iso kaula-aukko ja tasku selässä. Ihan peruskamaa.

Mitä teit viime yönä?
- Puin viitan päälle ja lensin pelastamaan lepakoita kivenkoloista vinteille.

Tunnetko ketään, joka polttaa pilveä?
- Eiks pilvi pala vähän huonosti, kun se on kuitenkin vettä?

Käytkö usein kauppakeskuksissa?
- Emmää uskalla, kun siellä on ne Forum-teinit parveilemassa..

Harrastaisitko seksiä henkilön kanssa ketä pussasit viimeksi ?
- Ymhymmhyyy... Emmie kehtaa tällasiin vastailla.. Julkinen voorumi ja kaikkee..

Vastaatko rehellisesti kouluterveyskyselyihin? Miksi/miksi et?
- Sen ainoan kerran joo. Oli helppoo, kun voi vaan ruksailla, että en, en, en, en, en, en, 12-vuotiaana, en, en, en, en... Huoh.

Monessako eri osoitteessa olet asunut?
- Kahdeksassa. Niin että onko mikään ihme, että sukua ketuttaa jouluisin, kun ei tiedä, mihin pitäisi laittaa kortti.

Milloin viimeksi söit lääkkeen?
- Onko apteekin salmiakki lääkettä? Ainakin se auttaa kielen punaisuuteen.

Jos juot kahvia, miten juot sen?
- Annostelen sitä kupista huulien avulla suuhun, sit avaan nielua sen verran, että sitä mahtuu sopiva määrä ruokatorveen, sit nielaisen.

Milloin olet viimeksi värjännyt hiuksesi?
- Vuonna 2006 taisi olla viimeinen kerta. Vuosi sitten taisin kyllä jotain epäkestoista raitahässäkkää tehdä, mutta eihän sitä edes näkyny. Ja keitä nämä kiinnostaa, häh?

Minkä vaatteen ostit viimeksi?
- Erittäin tylsän, erittäin harmaan ja erittäin edullisen neuleen.

Miksi olet viimeksi käynyt sairaalassa?
- Hyvin vuoksi. Kävimme piknikillä katsomassa pikkukakkosta ilman ääntä ja syömässä suklaata. Niin ja oksentamassa ja verikokeissa!

Mitä aiot tehdä nyt, kun tämä gallup loppuu?
- Kumautan itseäni päähän. Sitten voisin mennä virittelemään pyttyyn valkean.
1. Suurin tänään tekemäsi päätös?
- Kello on aika vähän. Varmaan päätös soittaa vihdoinkin sinne Alueviestiin vain kuullakseni, että paikka on jo täytetty. Mitäs hinailin. Olis pitäny soittaa jo syyskuussa.

2. Mitä mieltä olet telkkarin edessä sohvalla vietetystä illasta?
- Olen sitä mieltä, että niitä on aivan liian harvoin. Ei aina jaksa mennä jonnekin.

3. Oletko joskus tietoisesti loukannut ketään ystävistäsi? Miten?
- Hmmm... Olen saattanut joskus. Ei tosin tule mieleen, että koska. Yleensä jään ystävyyssuhteissani melko vieraskorealle asteelle. Riinaa olen tosin luokannut tuhannen kertaa tiedostamatta.

4. Millaisena luulet opettajiesi näkevän sinut?
- Kovin yritteliäänä, mutta hieman hölmönä pienenä tyttörukkana, josta saattaa joskus tulla jotain.

5. Valehteletko vanhemmillesi tupakoinnistasi/alkoholin käytöstäsi? Miksi/miksi et?
- Valehtelu on niin vahva sana... En minä nyt ihan aina äidille humalassa soitakaan, mutta voin minä puhelimeen vastata.

6. Mikä on mielestäsi Suomen hirvein paikkakunta? Miksi?
- Miksi tulee mieleen Mäntsälä, vaikka kokemukseni siitä rajoittuu kahteen bussilla läpiajoon. Hmm... Helsinki. Se on sisäänpäinlämpiävä, hankala ajaa ja kovin, kovin vieras. Helsinkiläisillä on myös se ikävä tapa, että he puhuvat väylistä ja kaupunginosista itsestäänselvyytenä. "Ajat sinne otikseen ja sit turun väylää ja käännyt siitä tampereellepäin"

7. Mikä oli lempisatusi lapsena?
- Tirpukka löytää häntänsä. Se on sellanen runomuotoinen tarina peikkotytöstä. "Olen taiteellinen! Sitä tiennyt mä en!"

8. Millainen olit kymmenen vuotta sitten?
- Hmm... Angstinen vastarannankiiski. Kavereilla oli vaikeuksia pitää musta, koska olin aina eri mieltä. Luin Markus Kajoa ja kirjoittelin novelleja koirastani.

9. Paras piirre läheisimmän ystäväsi ulkonäössä?
- Ei... saa.... sanoa.... pylly.... ARGH!! Se on kokonaisuudessaan niin hirmu söpö. Pidän sen hampaista. There, i've said it. Onneks se ei jaksa lukee näitä.

11. Mikä oli ensimmäinen ostamasi meikki? Kuinka vanha olit silloin?
- Ostin kaiketi sellaisen peite/meikkivoidepuikon joskus 14-vuotiaana. En mä kauheesti mitään ostele... Kerran muuten voitin Lorealilta sellasen setin, jossa oli kaikkea kovin kimaltavaista! Oli kommeeta!

12. Opetteletko mielelläsi uusia taitoja esim. jotain urheilulajia?
- Nääh. Olen sillälailla jumahtanut.

13. Millainen olisi unelmakaupunkisi ja missä se sijaitsisi?
- Siellä olisi toimiva bussiverkosto (hahaa! nähty!!), paljon puistoja, hyviä ravintoloita, leffateatteri, kouluja... all that jazz. Ja järvenrantaa pitkä siivu, jossa voisi kesäisin ottaa aurinkoa ja heitellä palloa ja sellasta. (Kuvailin just Jyväskylän, jos niitä busseja ei lasketa.)

14. Tuletko hyvin toimeen ihmisten kanssa, jotka ovat horoskoopiltaan härkiä?
- No ihan todella lähipiirissä ei juurikaan härkiä ole, mutta ne pari, jotka tunnen ovat kyllä oikein mukavia.

15. Millaisilla kengillä kuljit tänään?
- Ainoilla? :) En ole vielä käyny pihalla.

16. Mainitse yksi huono puoli jokaisesta perheenjäsenistäsi ja itsestäsi?
(Peesaan Johannaa ja lasken perheeseeni kaksi ihmistä)
- Janne ei pese täysiä koneellisia pyykkiä.
- Paukki ei käy jääkaapilla, jos se haisee pahalta, puhumattakaan siitä, että Paukki ottaisi selvää mikä haisee ja tekisi asialle jotain.

17. Häpeätkö liikkua äitisi/isäsi kanssa julkisilla paikoilla? Miksi/miksi et?
- Olen vanhemmiten tullut jopa hieman ylpeäksi äidistäni. Isä taas on hassu, polkkatukkainen mies, jota ihan mielellään näyttelee maailmalle. Kattokaa! Mä oon ihan ton ukon näkönen!

18. Mitä bändejä/artisteja kuuntelit 2 vuotta sitten?
- Oliskos siellä ollut jotain noloa.. Hmm... Mokomaa taisin kuunnella. En tiedä miks. Se on jotenkin naiivia.

19. Mitä söit viimeksi?
- Tofeekarkin. Joku lounaskin vois olla ihan hyvä idea.

20. Paleletko helposti?
- Melko. Just raahasin paksumman peiton Jyväskylästä Kiikoisiin.

21. Milloin olit viimeksi bileissä? Oliko kivaa?
- Meidän tupareissa olin viimeksi ja oli kivaa! Mulla ainakin, en tiedä muista. Niillä saattoi mennä hermo singstariin.

22. Kenellä sukulaisistasi on ihanin talo? Miksi?
- Toivottavasti Marja-tädillä kohta.

23. Millaisiksi kuvailisit ulkonäöltä kotikaupunkisi/kuntasi nuoria?
- Mikä ihme on joukkajoukka? Opiskelijoita se kuhisee koko mesta. On näitä kirpparihameellisia kirjallisuudenopiskelijoita, taloustieteilijät menee suorissa housuissa ja burberryn kaulaliinoissa, liikunnan porukka hirmu hyväryhtisinä verkkareissa ihan kaikkialle, suomen kielen tyypeillä on huovutetut hatut, maripaidat ja kalevalakorut... Ja sit nää teinit on ihan samaa settiä ku kaikilla muillakin.

24. Mitä kotityötä et millään jaksaisi tehdä?
- Noi lattiat on jotenkin vastenmieliset siivottavat. Järjestelyä ja pöytien pyykimistä nyt tekeekin, kun ei tarvitse kumarrella.

25. Ärsyttääkö sinua median luoma kuva siitä, että kaikkien pitäisi olla hyvännäköisiä, menestyviä ja onnellisessa parisuhteessa?
- Oikeastaan ei... Mediakriittisyys on se sana, jonka monet meistä tuntuu unohtaneen. Jos on onnellinen rumana, tyhjäntoimittajana ja yksin, niin ei siinä ole mitään väärää, sanoi media mitä sanoi.

26. Mikä sai sinut tänään hymyilemään?
- Stam1na. Sillee minullaeioleaivojakoskaolenrakastunut-hymyilemään.

27. Tiedätkö ketään, kuka olisi syntynyt 27.päivä?
- Tiedän. Hitsi! Mitäs sille hankkis?

28. Jos sinun pitäisi valita paikka, missä kuvattaisiin lempibändisi/artistisi musavideo, minkä paikan valitsisit?
- Mouhijärven kappelin (vai onko se vielä kirkko) kellotorni. Siellä on lepakkoista ja pölyistä ja pojat näyttäis siellä varmasti erittäin hyvältä. Ja kuuluis kauas soitanta!

29. Minkä tv-ohjelman haluaisit takaisin televisioon?
- Ihan sama, mä en muistais katsoa sitä kuitenkaan... Nyyhkis. Ehkä Matka maailman ympäri sitten, kun on joskus omia mukuloita.

30. Uskallatko koskaan väittää vastaan kenellekään?
- Yllättävän huonosti. Olen niin epävarma omista mielipiteistäni, että yleensä pidän ne itselläni ja nielen muiden ehdotukset mukisematta.

T'day is THE day!Maanantai 02.02.2009 17:11

Ne, jotka minut tuntevat (tai ovat nähneet ehkä kerran) tietävät, että talvi ei ole mun juttu. Käveleminen muuttuu vaaralliseksi, luistelu ja hiihto ovat välineettömälle mahdottomia, vaikka niitä osaisikin, pitkät alushousut ovat aina kylmimpinä aamuina pyykissä ja hanskoja ja pipoja hukkaan niin paljon, että voisin tehdä sitä työkseni.

Thus.

Kun sitten saapuu se päivä, että aurinko paistaa kirkkaasti pölyisestä ikkunasta sisään ja lämmittää maita ja mantuja niin paljon, että sepeli alkaa painua piukaksi tamppaantuneen lumen sisään, parvekkeelta on hävinnyt ne pienet lumikinokset, jotka satoivat tammikuussa ja - mikä parasta - näkee, miten lumesta tulee vettä! Ilokiven pihaan parkkeeratun auton lokasuojasta tipahteli lämpimässä auringonpaisteessa pieniä, kimaltelevia vesipisaroita tantereeseen.

Minä hymyilen kuin hankolainen.