IRC-Galleria

Johan on taas myllerretty. On saatu potkut ja viimeinen palkka. On maksettu laskut. Vuokrakin. Autoverojakin.

Ja on katottu O.C:tä.

Ja kuunneltu Mewiä.

I'm in a car
I don't know where we are headed for
Stay with me
Don't want to be alone.

Parhaat kaksi lausetta levyn lopetukseen.

Prahan alueelta Terezinin ghettoon pakkosiirrettiin noin 80000 juutalaista. Näiden 80000 juutalaisen nimet ovat kirjattuna Pinkasovan synagogan seiniin Prahan juutalaiskorttelissa.

http://www.aviewoncities.com/img/prague/kvecz0073s.jpg

Tereziniin lähetettyjen joukossa oli 8000-10000 lasta. Heidät teloitettiin ensimmäisinä, sillä lapsista ei työsiirtoloissa ollut hyötyä. 242 lasta palasi. 2,42 %.

Jumaliste me lähdetään 15 tunnin päästä Saksaan kattoo fudiksen mm-kisoja!

Sunnuntai meni taas.

Eräs Porvoosta lähtöisin oleva poika on jälleen oudossa tilassa. Senhän voinee päätellä jo siitä että päiväkirja saa uuden merkinnän.

Olen vahvasti sitä mieltä, ettei ihmisen tulisi miettiä mitään. Ei ajatella tahi yrittää ymmärtää miksi ja miten. Yritin. Se ei todellakaan toiminut. Luulin tietäväni mitä ympärilläni ja pääni sisällä tapahtuu, mutta väärässä olin.

Ei siinä mitään, en ole nousemassa täältä ensimmäistä kertaa. Jossain alitajunnan sokkeloissa siis tiedän, että tulen täältä vielä pääsemään. Tosin. Samasta paikasta kumpuaa ajatus, kannattaako nousta. Saatan tipahtaa uudestaan.

Huomenna alkaa taas ihana työviikko ja keskiviikkona olisi pääsykokeet yliopistoon. Hiphei. En tiedä mitä teen jos en pääse. Epäilen ettei kukaan muukaan tiedä mitä teen.

Kaikesta huolimatta mietin tälläkin hetkellä, pitäisikö huomisen aikana kaivaa puhelin esiin ja ottaa yhteyttä yhteen henkilöön. Olisi mukava nähdä ennen Saksan matkaa. Jään pohtimaan.

Niin ja tiedän. Tällaisten merkintöjen lukeminen on ärsyttävää. Tällä hetkellä ajatukset vain harhailevat enkä voi tuottaa teille nautinnollista luettavaa.

Np: Manboy + Death Cab For Cutie

Työpäivä alkoi oudosti. Sain viestin jossa kerrotaan että Porvoon kirkko palaa.

Se todellakin sitten paloi. Yksi Suomen kauneimmista ja suosituimmista kirkoista on nyt katoton. En olisi ikinä uskonut että voi tällaisesta tulla hieman paha olo. Mihin maailma on menossa kun kirkkokin palaa?

Tuohon kirkkoon liittyy paljon muistoja. Pääsin siellä ripille, ja olen usein ollut toteuttamassa messuja siellä. Aikaan jolloin vielä Porvoossa asustelin. Tuossa kirkossa olin aikonut myös mennä naimisiin. Nyt se kirkko ei ole enää entisensä. Liekö ikinä enää?

Toivon totisesti, että kirkko rakennetaan entiselleen. En voi kuvitella Porvoon Wanhaa Kaupunkia ilman kirkkoa. Jotain puuttuu. Ei näin pitänyt käydä.

Mitä seuraavaksi? Pelottaa.

Ihmisellä on tähän aikaan kovin omituisia ajatuksia. Ajatuksia jotka harhauttavat niiden ajattelijankin.

Olen tällä hetkellä jälleen norjalaisen musiikin lumoissa. En näe siinä mielestäni mitään väärää.

ps. Kohta on ensi perjantai.

Bare jeg kan fange ditt blikk
Vise klør i kysset du fikk
Tirre deg så du blir til ild
Kom hit jeg vet du vil

AA….
Bli med meg i sommernatten
AA…
Ingenting er skjult i natt

Bare jeg vet alt som du er
Gir deg gnist, jeg ser du er nær
Svev med meg
La alt bli til ild
Kom hit jeg vet du vil

AA….
Bli med meg i sommernatten
AA…
Ingenting er skjult i natt

Ingen vet
Vinden leker
MÃ¥nen ser bort
Og vi er alt

AA….
Bli med meg i sommernatten
AA…
Ingenting er skjult i natt

---

Enpä taida tähän muuta sanoa kuin ah. Kuulostaa kaihoisalta. Pidän ja paljon.

Miksi tätä perkeleen silmää pitää alkaa särkemään juuri sillä siunatulla hetkellä, kun olisi kohtuullisen paljon tekemistä ja hiukan kiire?

Ei tässä muuta, mutta oon kohta vuoteenoma jonku puolisen tuntia. Alko silmä jo vuotamaan, ja kohta se sattuu ihan aikuisten oikeasti.

Tai no, voitte vaikka itse kuvitella miltä kohta tuntuu. Tuntuu siltä kuin joku kaivaisi silmämunaa lusikalla pois. Jotta hauskaa on.

Meen potemaan. Muistakaa mua hyvällä.

Lienee 25.4.2006.
_______________________________
sinä vain saat mut luottamaan
meillä on aikaa
sinä vain saat mut tuntemaan
että mä kelpaan
sinä vain saat mut taistelemaan
tuulimyllyjä vastaan
sinä vain saat mut nousemaan
läpi hangen ja roudan
_______________________________

Joku ystävistäni voisi sanoa että on kiva irrottaa asiat kontekstistä, jolloin niiden merkitykset muuttuvat siihen suuntaan kuin itse haluaa.

Itsehän voisin sanoa, että sanat valehtelevat aina. Siitä tosin kehittyisi pieni ongelma. Kahdessa lauseessa asiat jotka ehkäpä kumoavat toisensa. Tai sitten tuossa edellisessä lauseessa. Tai seuraavassa? Kukaties.

Mutta tarkoitus oli kaiketi sanoa kiitos.

Tänään on ollu erittäin outo päivä. Jopa oman elämäni mittapuulla.

Nautin eilen musiikkielämyksestä Järvenpäässä, ja selvisin kotiin vasta kahden aikoihin. Autoni ei nopeammin kuljettanut. Oli mielenkiintoista huomata, että olen jo ohittanut sen vaiheen, kun aamulla päättää väsymyksessään nukkua vielä pari tuntia ja myöhästyä koulusta. Päätin nimittäin jo eilen illalla etten aio mennä kouluun. Tiesin että olisin väsynyt ja ahdistunut, sisälläpäin, mutta ulkokuori hymyilisi tietenkin jokaiselle mukahauskalle jutulle.

Nyt kun päivää on jäljellä puolisen tuntia, tulee väkisin mietittyä, mitä voitin sillä etten aamulla herännyt. Tällä hetkellä olen väsynyt, ahdistaa ja tuntuu kuin kaikki painaisi päälle. Näkymätön taakka ja niin edespäin. Terrible weight on my shoulders. Yritin pestä pyykkejä. Varasin vain pyykkituvan väärälle päivälle, muuten meni hyvin. En siis pessyt pyykkejä. Huomenna sitten.

En aio mainostaa huomista, mutta nyt tekee mieleni summata viimeisen vuoden tapahtumat noin kuudenkymmenen sekunnin lukutuokioksi.

Vuosi sitten, 16.3.2005, en juonut alkoholia. Olin lakossa (kuten nytkin?) olin menettänyt mielenkiintoni lähes kaikkeen. Pahiten siitä kärsi suhteeni, joka loppui omaan idioottimaisuuteeni. En tiedä mitä tein silloin aivosoluillani, mutta en varmaankaan käyttänyt niitä juuri ajatteluun. Oloni oli melko verrattavissa tähän hetkeen. Olen lähes varma siitä, että tunsin oloni nurkkaan ajetuksi ja kaipasin jotain uutta, ja ilmeisesti olin pakotettuna etsimään uutta hinnalla millä hyvänsä.

Viime kesä osoittikin hyviä merkkejä. En tiedä nautinko sitten sinkkuudestani, johon en ollut tottunut, mutta minulla oli välillä jopa erittäin hauskaa. Sain uusia kavereita, ihastuin muutaman kerran, hajotin omalla älyttömyydelläni muutaman ihmisen (tästä olen jälleen erittäin ylpeä) ja pidin hauskaa keinolla jos toisella. Siinä sivussa sain tietää matkani suuntaavan Helsingin Pasilaan kohti uusia haasteita. Muistan odottaneeni tätä erittäinkin paljon, tarjosihan se minulle mahdollisuuden päästä pakoon menneisyyttä ja kaapissa rehottavia luurankoja.

Tuli syksy, ja arki iski päälle. Opiskelijan elämänlaatu ei ole aina hurrattava. Muistan etsineeni jonkin verran töitä, mutta tässä vaiheessa voin olla melko varma, etten ole puoteen vuoteen tehnyt päivääkään ansiotöitä.

Yhtäkkiä tuli pimeää ja loppusyksy. Ravasin baareissa ja ahdistuin jälleen. Ilmeisen pahasti tällä kertaa. Joskus teki todella pahaa. Muistan maanneeni sängyllä usein miettimässä miten jaksaa nousta ylös. Pahin ahdistus taisi osua joulukuulle, kun yksi tärkeimmistä tukihenkilöistä hävisi hetkeksi. Koulu ei kiinnostanut enää vähääkään, ja se näkyi numeroissa. Niillä ei ollut enää mitään väliä.

Tuli Uusi Vuosi, jonka vaihtuminen sujuikin hyvissä merkeissä. Baarissa oli pitkästä aikaa hauskaa ja aamulla ei tarvinnut hävetä. Ihmissuhteet eivät olleet tosin ilmoittaneet mistään parantumisesta. Alan ilmeisesti tulla vanhaksi jos kaipaan jotain vakinaisempaa ja turvallista. Tai sitten olen vain yksinäinen musiikkieni kanssa.

Alkuvuodesta ei ole jäänyt käteen muuta kuin muutama yleistä tilannetta pahempi masennushetki ja kuukauden tauko alkoholin käytössä. Tosin tipaton tammikuu se ei ollut, vasta helmikuussa olin tarpeeksi järkevä lopettamaan.

Nyt ollaan maaliskuussa, ja olen jälleen nurkassa. Seinät tuntuvat korkeilta ja ahdistavilta. Kaipaan muutosta. En ole tähän tyytyväinen. En tiedä mihin olen. Nyt en seurustele, mutta ahdistaa kuitenkin yhtä paljon kuin vuosi sitten. Ehkä syy ei ollutkaan parisuhteessani. Ehkä.

Ensi syksylle on oikeasti vaihtoehtoja, ja toivon että ne ratkaisevat jotain. Suuntaan tai toiseen. Ja toivon, etten joudu käyttämään pakokorttia pois Suomesta, mutta pelkään, että tilanne tulee vaatimaan jotain radikaalia. Aika näyttää.

Toivottavasti vuodesta tulee parempi. Nähdään maanantaina.