IRC-Galleria

Viikko peliä takana ja ninjailu sujuu kuin tanssi. Kävelen Taironin kaduilla huolettomasti ja pätkin raskaasti aseistautuneita sotilaita ihan ohimennen. Tosin taisteluhelikopteri meinasi olla minulle liikaa, mutta onneksi sen hyökkäyksiä piti vain väistellä kunnes se meni pois.

Nyt on taas menossa hermo typerään tasohyppelyyn. Kamera ei ole ainoa syy, vaan huomasin että jostain syystä Ninja Gaidenissa on hyvin vaikea erottaa etäisyyksiä. Vähän kuin katselisi yhdellä silmällä. Se on outoa, koska grafiikka on kuitenkin todella hyvää, ja rumemmissakin peleissä yleensä syvyyksien erottaminen on onnistunut vaivatta.
Muutenkin nämä tasohyppelyt ovat todella rasittavia. Ei tule edes tyydytystä niissä onnistumisesta, ainoastaan helpottunut olo että typeryys on takana.

Taisteltuani paria panssarivaunua vastaan kurkku on käheä huutamisesta, ja rintaa puristaa. Muistelen että sydän ei hirmuisesti tykkää stressistä, ja päätän ottaa vähän rauhallisemmin.

Heh. Helikopteri. Arvatkaa otinko rauhallisesti.

Vaan upeita välianimaatioita katsellessa kyllä hermo lepää. :)

Tänään on kyllä liian ärtynyt olo jotta jaksaisin kirjoittaa muuta kuin kuivaa selostusta pelin tapahtumista, mitä aiemmat osat ovat sisältäneet jo ihan liiaksi. En jaksa edes miettiä nimeä tälle osalle. Lisään sen myös myöhemmin jos keksin.

Tänään olen paremmalla tuulella ja selvisin inhasta siltakohtauksesta ensimmäisellä yrittämällä. En muistanutkaan viimeksi kertoa että selvitin toisenkin 60 demonin haasteen, mutta se olikin toisaalta ihan helppo, demonit kun olivat vain PARIMETRISIÄ ZOMBEJA jotka heiluttivat VALTAVIA MOUKAREITA ja KIRVEITÄ. Ja muutama sellainen tyhmä jousimies. Aikaa siinä kyllä meni, mokomat kun olivat perhanan kestäviä.

No, uusi päivä uusine haasteineen. Tapoin hirveän lonkerömörkin joka olisi ollut naurettavan helppo ilman idioottimaisesti poukkoilevaa kameraa jonka takia en nähnyt milloin hyökkäys oli tulossa. >:|

Tavattuani vähän vanhoja ystäviäni hämähäkkininjoja, tuli ehkä tähän asti paras bossitaistelu: pinkki liskonainen Alma. Taisin ihastua häneen, siitä huolimatta että hän veteli minua pahasti turpaan ja heitteli kivipilareita päähäni. Tai ehkä juuri sen takia. :)
Ekalla yrittämällä meni läpi. Tosin saatoin ehkä ihan hitusen vakoilla FAQ:ista miten hänen hyökkäyksiään voi väistää... ja saatoin ehkä käyttää melkein kaikki parannusjuomani.
MUTTA en käyttänyt yhtään ninpoa, enkä sitä erikoishyökkäystä joka faqin mukaan tehoaa häneen parhaiten! (koska en osannut)

Haluaisin myös huomauttaa etten ole tähän mennessä kertaakaan käyttänyt ninpoa. Tämä tosin ei johdu niinkään korkeiden pisteiden tavoittelusta, vaan laiskuudesta. En ole jaksanut selvittää mitä nappeja painamalla se tehdään.(no äsken selvitin sen bossia varten, mutta ei sitten tullutkaan käytettyä)
Siis: (pelissä) ninpo merkitsee mahtavia loitsuja joilla pitäisi vihollisten ja bossienkin kaatua helpommin. Peli kannustaa olemaan käyttämättä niitä antamalla enemmän pisteitä jos selvittää tehtävän ilman ninpoa. Pisteitä!! Space Invadersin aikaan peleissä oli kyse pisteistä, minä haluan vain hienoja kokemuksia. Ja, tässä nimenomaisessa tapauksessa, haastetta.
Joten ei ninpoa, kunnes on ihan pakko.

Jatkan pelaamista.

Uusia vihollisia! Konetuliasein varustettuja sotilaita, jeah. Tämä on ensi kohtaamiseni heidän kanssaan joten saivat verotettua ihan kivasti terveyttä.(huono tekosyy kyllä :I)

Selvitin vielä joukon singoilla ja konekivääreillä varustautuneita sotilaita ja pari panssarivaunua. Pikkujuttu ninjalle.

Pienen harjoittelun jälkeen soltutkin kaatuvat kuin mummot Carmageddonissa.

Takaisin lempipaikassani Pleasure Streetillä, jossa aion nyt harrastaa vähän häpeämätöntä farmausta(respawnaavien vihollisten toistuvaa tappamista) koska massit ovat ihan vähissä.

Haha. :D On näillä kranaattejakin! Mahtava tunne kun luodit, raketit, kranaatit ja VERI lentävät ja miekka viuhuu!
Jotkut pelaajat ovat varmaan tympiintyneet kun ninjamaailmassa on edistynyttä teknologiaa, tai että teknologiamaailmassa on mystiikkaa ja taikuutta, mutta minä pidän tästä sekoituksesta.

Okei, farmasin ihan perkeleesti. Tuplasin massini, niin että sain puumiekan viimeisen tason päivitettyä, ja se muuttui parhaimpaan muotoonsa. Nyt se on jättimäinen mela, joka saa Ruyn näyttämään tuulettimelta hyppiessään voltteja. Kannatti käyttää yhteensä 100 000 essenceä tähän? :D
Toisaalta tuota rahamäärää farmatessa olen saanut arvokasta kokemusta, ja minulla oli kaiken aikaa mahtavan hauskaa. Eli kyllä se kannatti.

Selvisi myös että sinkomies on TYHMÄ PELLE joka ampuu vaikka olisin ihan hänen nenänsä edessä. ;( Tietenkään hän ei itse vahingoitu räjähdyksessä, grrrr.
Ja perussolttujen lempipuuhaa on näemmä lävistää minut pistimellä ja ampua vielä päälle. Kiitti.

Tästä huolimatta soltut taitavat jo olla melkein lempivihollisiani. Hämähäkkininjat kyllä vievät yhä ykkössijan, olivat ehkä ninjamaisimpia ukuleita tähän asti. Ilmestyivät tyhjästä ja katosivatkin välillä, ja olivat vain niin perhanan tyylikkäitä.
Harmittaa etten käyttänyt aiempia spawnauspaikkoja hyväkseni ja harjoitellut heidän kanssaan ihan kunnolla. Ainoa mistä heissä en tykännyt olivat ne räjähteet, mutta hei, kumppanien pieniä vikoja on siedettävä jos he ovat muuten ihan mahtavia.

Ja mahtavuudesta puheenollen, Alma oli kyllä ihan ykkösbossi. Ehkä olisin tykännyt hänestä vähän vähemmän jos hän olisi ollut mies, tai vanha, tai ruma, tai väärän värinen, tai puhunut väärällä korostuksella, mutta hän oli juuri täydellinen. Pelitiimi ei ollut edes mennyt överiksi rintojen kanssa, kuten tekivät Rachelin(tissinainen) kohdalla.
EI NYT SILLÄ että se olisi haitannut. Pahasti. Höm. Myöskin harmittaa että tallensin vanhan tallennuksen päälle, niin en pääse tapaamaan Alma-kultaa ennen seuraavaa pelikertaa. Mutta sitä kannattaa odottaa. :)

Tiedostan että alan kuulostamaan vähän levottomalta, mahdollisesti tuntikausia kestäneen pelaamisen takia.(etenen hitaasti koska kirjoitan, mesetän ja irkkaan samalla.) Lienee siis aika lopettaa(kirjoittaminen) tältä päivältä. Jos pelissä tapahtuu vielä jotain kiintoisaa, kerron siitä seuraavassa merkinnässä. Ellen tuhoudu!

(ainiin, yritän välttää spoilereita mutta huomauttakaa silti jos kerron mielestänne liikaa pelin tapahtumista)

(lukekaa mieluummin blogspotista kun gallerian tekstinmuokkausmahdollisuudet ovat ihan perseestä http://mikropop.blogspot.com/)


Tänään olen äärimmäisen väsynyt joten en jaksa pelata.(eli aika perkeleen väsynyt) Joten sen sijaan mainostan teille muuatta upeaa nettisarjakuvaa: Mutant Ninja Turtles Gaiden
Kuten nimestä voi päätellä, kyseessä on Teenage Mutant Ninja Turtlesin maailmaan sijoittuva fanfiction-sarjakuva. Suosittelen erityisesti alkuperäisen tuotteen faneille, mutta myös kaikille muillekin hyvän sarjakuvan ystäville.

MNT Gaiden on paljon vakavampi ja synkempi kuin kumpikaan alkuperäisistä sarjakuvista. Kilpikonnat ovat nyt paljon inhimillisempiä hahmoja heikkouksineen; Raphaelista on tullut vihainen alkoholisti ja Donatello on sulkeutunut omaan itseensä, alkaen osoittamaan hullun tiedemiehen merkkejä.
Yleensä inhoan kaikenlaista draamaa, mutta tämä sattuu osumaan juuri suoneen. (ehkä se johtuu ninjailusta)
Eikä tämä pelkkää synkistelyä ole, mahtuu mukaan lämpimiäkin hetkiä.

Olen myös koko päivän nauranut(ja kurkun käheydyttyä ensin örissyt ja sitten vinkunut) Halolz-huumorisivustolle. Tässä muuan tämänpäiväistä aihettani sivuava pala: http://www.halolz.com/2008/09/24/marios-mistake/

Ninjailun vietyä kaikki voimani on aika rentoutua hetken aikaa. Joten juustopatonki kaikilla tavallisilla sörsseleleillä, eli margariinia, edamia, fetaa, tomaattia, tuoretta basilikaa ja oliiviöljyä.

ps. Minun pitäisi laihduttaa. :[

Tänään meni ensimmäistä kertaa oikein kunnolla hermo Ninja Gaideniin, tarkemmin sanoen sen tasohyppelyosuuksiin.

Ensimmäisessä merkinnässä vertasin peliä Prince of Persiaan. Ninja Gaidenin kontrollit ovat hienostuneemmat ja monimutkaisemmat, mikä on erinomaisen mukava asia taistelukohtauksissa, mutta tasohyppelyssä todella vitun ärsyttävää.

Prince of Persiassa kun hyppäät kielekkeeltä tai jonkun tolpan päältä, prinssillä on yleensä yksi tai kaksi mahdollista suuntaa mihin hypätä. Se toimii, siinä ei kovin helpolla sählää ja mene väärään suuntaan. Ninja Gaidenissa voit hypätä ihan mihin tahansa suuntaan, mikä on perseestä koska hienostuneisuudestaan huolimatta kontrollit eivät ole TÄYDELLISIÄ.

Myöskin kameran sijainti vaikuttaa siihen mihin suuntaan ohjainsauvan kääntäminen sankariamme vie. Kamera on kyllä keskimääräistä vähemmän ärsyttävä, mutta silti aivan vitun mahdoton kun et näe mihin hypätä mutta on PAKKO hypätä ja äkkiä, koska luurankojousimiehet ampuvat sinua jättimäisillä nuolilla jotka tiputtavat sinut takaisin kuilun pohjalle. Ei voi edes yksitellen tappaa näitä jousimiehiä, koska he respawnaavat JOKA KERTA kun tiput pohjalle.

No, tuohon kohtaukseen ei mennyt hirveästi hermo kun pääsin sen lopulta puoliksi tuurilla. Tänään olen ehkä tavallista kireämpi koska taisin juuri herättää koko tienoon karjunnallani.
On siis tämmöinen pitkä huone jossa on kolme typerää jousimiestä, ja heidät täytyy ampua. Jokaiseen uppoaa 4 nuolta, ja maksimissaan voit kantaa 5 nuolta. Jos ammut huti etkä saa kaikkia tapettua, on pakko mennä toiseen huoneeseen hakemaan lisää nuolia, ja arvatkaa ovatko nämä paskiaiset respanneet kun palaat? Kyllä.
Kun on heistä selvinnyt, täytyy ylittää silta jonka yläpuolella heiluu jääkaapin kokoisia piikkimoukareita, ja itse sillalla on piikkiansoja joiden yli täytyy hyppiä.

Ei se oikeastaan ole ihan mahdottoman ärsyttävää tarkemmin ajatellen, mutta kuten totesin, tänään on hermo sangen kireällä ja niinpä en jaksanut yrittää enää neljättä kertaa tuota.
Pahoittelen kirosanojen paljoutta. Syytän tästä James Rolfea jonka videoita katsoin aiemmin:
http://www.cinemassacre.com/new/?page_id=13

Tämän päivän oppitunti oli raivonhallinta.

Tänään selvitin 60 demonin haasteen(Sixty Fiends Challenge). Tosin viisi parannusjuomaa siinä meni, mitä häpeän.

Vaan nyt on aika pitää tauko pelaamisesta, ja lähteä kentälle harjoittamaan käytännön ninjailua! Mukaan otan muutaman parannusjuoman(kuvassa) ihan kaiken varalta.

Juoman sivuvaikutuksena on todettu ilmentyvän koordinaatiokyvyn heikkenemistä, joten jätän aseet pois matkasta. Pois jää myös naamio, jotta viholliseni eivät tunnista minua ninjaksi.

Tulen kirjoittamaan harjoituksen sujumisesta mikäli selviän hengissä, ja mikäli en ole aivan sekaisin liiallisesta parantamisesta.

Koska tämä merkintä jäi niin lyhyeksi niin mainostan yhtä lempisarjakuvistani: The Adventures of Dr. McNinja http://drmcninja.com/
Se on nettisarjakuva, eli kaikki seikkailut ovat luettavissa ilmaiseksi tuolla sivustolla.

Kolmas ninjapäivä menossa ja miekka pysyy yhä paremmin kourassa. Vain hämähäkkininjat ovat yhä vaikeita. Kohtasin saman porukan vahingossa neljä kertaa kun möhlin. Katsokaas kun viholliset respawnaavat tietyissä paikoissa, ja tuo nimenomainen porukka spawnasi joka perkeleen kerta kun erehdyin edes kulman taakse menemään!

Mutta alan jo tottua heihin. Olen yhä surkea väistelemään pommeja, joten keskityn vain tappamaan heidät mahdollisimman nopeasti. Viimeisellä kerralla en joutunut edes turvautumaan parannusjuomaan.
Valkoiset ja harmaat vartijat hoitelen jo kuin vettä vain, ja he ovatkin aina tervetullut näky hämähäkkininjojen jälkeen.

Päätin myös ostaa Ninja Gaiden Blackin heti kun saan tämän pelattua läpi, sekä myöskin yrittää vaikeammilla tasoilla. Itseluottamukseni on kasvanut roimasti! Pian minua ei pysäytä enää mikään. Uskallan marssia työkkäriin miekkaa heilutellen ja vaatia taitojani vastaavia töitä.

Pelimaailman ulkopuolella kävin myös salilla, koska Ryun käsivarsien tuijottaminen herättää miehistä kateutta.

En tiennytkään että Soulseekissä on pikaviestitoiminto. :D Huomasin sen juuri kun sinne oli ilmestynyt ikkuna jossa joku kysyy "Are you finnish?"

Kaveri siis opiskelee suomea ja halusi tietää suomeksi laulavien bändien nimiä. Ehdotin Kotiteollisuutta(jota henkilökohtaisesti inhoan), Wärtzilää, Itkevää tyttöä ja Scandinavian Music Groupia. Selvensin myös ääkkösten lausumista.
Harmittaa etten tullut kysyneeksi mistä hän on kotoisin.

Ninjakoulutukseni toinen päivä lähenee loppuaan. Olen päässyt viidenteen osaan ja kontrollit alkavat jo tuntua luonnollisilta. Selvitin jopa yhden bossin ensimmäisellä yrittämällä! Pari parannusjuomaa siinä kyllä meni.

Pelin maailma on MAHTAVA, vähän steampunk-tyylinen, mikä miellyttää minua suuresti. Maailma on kuin sekoitus keskiaikaa ja nykyisyyttä.

Olen menettänyt hermoni keskimäärin harvemmin kuin yleensä pelatessa. Lähinnä bosseissa antaudun karjumaan kurkkuni käheäksi.
Pärjään jo helposti useimpia vihollisia vastaan, mutta tarrautuvia kranaatteja heittelevät hämähäkkininjat ovat vielä liian kova pala.
Sain myös nunchakun. Kaikista maailman lähitaisteluaseista se on suosikkini, ja pelissäkin sitä mieluusti heilutan.
Suurimman osan ajasta käytän kuitenkin miekkaa joka tuntuu olevan tehokkaampi.

Kohtasin myös mystisen tissinaisen. http://www.theicecave.org/damage_control/multimedia/ninjagaidenrachelfanservice.jpg

En tiedä mistä nimi tuli mieleeni.

Noin paljon ihoa paljaaksi jättävä puku tuskin olisi kovin käytännöllinen taistelussa, mutta pelaajien miellyttäminen on ajanut logiikan ohi. Normaalisti en tietenkään valittaisi tällaisesta, mutta ninjan on oltava lihallisten houkutusten yläpuolella.(ehkä? keksin tuon itse.)
Hänen jälkeensä esiintyi Watchmenin Rorschachin tapaan pukeutuva mystinen mies. Naamion tilalla olivat silmälasit. Höpötettyään kryptisesti hän heittäytyi katolta alas. Kaavan mukaan hahmoni juoksi heti katsomaan, mutta ukko oli kadonnut.

Nyt harjoittelen vielä vähän aikaa ennen nukkumaanmenoa. Täytyy opetella pärjäämään niille hämähäkkininjoille! Tietysti sitten kun opin, peli heittää vastaani jotain vielä pahempaa. Ja pidän siitä! Olen todella iloinen että ostin tämän. Tämä on todella hyvä peli.

Kyllä minusta vielä ninja tulee.

Vahvistettuani itseäni ruisleivällä ja kahvilla, sekä katsomalla jakson Mortal Kombat - Conquestia, olen nyt viimeinkin valmis. Ainakin niin valmis kuin vain voin olla tähän...
Avaan xboxin. Persian Prinssi joutaa takaisin koteloonsa, mokomaa kömpelystä ei nyt kaivata. Ninja Gaidenin levy menee hänen tilalleen ja liukuu sisään pelikonsoliin. On aika aloittaa.

The evil Dark Dragon Blade... aloittaa kertojan ääni. Sammutan tietokoneen näytön jotta sen valo ei häiritse.


Okei. 5 minuutin pelaamisen jälkeen olen LUMOUTUNUT kontrolleista. Hahmon kyvyt tuovat mieleen Prince of Persian, mutta kaikki on paljon viimeistellympää ja hienompaa.
Manuaalia lukiessa rypistin hieman kulmiani kun seinäjuoksu tapahtuu vasenta tattia pohjassa pitämällä, yleensä kun koen kyseisen ohjaimen toiminnon hankalaksi. Mutta oikeastaan se sopii täydellisesti. Nappeja saa toki halutessaan muutettua, mutta en koe sitä tarpeelliseksi.

Vastaan tuli muutama ruskea ninja. Koska tämä on vasta harjoitustehtävä, vihollisetkin ovat pelkkää kauraa. Itseluottamukseni nousee. Häijy temppu, koska pian tullaan erottelemaan jyvät akanoista kun oikeat viholliset esittäytyvät. Vaan voi miten upeita ovat taistelut!

Nyt viholliset jo lyövät takaisin eivätkä vain seiso nukkeina. Hienoa että vaikeusaste kasvaa vain vähä vähältä ja antaa minun totutella kontrolleihin.

Resident Evilin mieleen tuova arvoitus. Haarniska pitää kädessään avainta, ja sen naamaan täytyy liittää osa.

Pari valkoista ninjaa tuli vastaan, hitusen kovempia veikkosia. Jouduin käyttämään yhden parannusjuoman. Nappulat eivät ole vielä ihan hanskassa.

Löydän haarniskaan kuuluvan osan, mutta joudun vahingossa uudestaan tuohon äskeiseen huoneeseen, ja valkoiset ja ruskeat ninjat hyökkäävät. Tällä kertaa en tupeloi ihan niin pahasti, enkä joudu käyttämään juomaa.

Laitan palasen haarniskan naamaan ja saan Rohkeuden Avaimen! Menen taas aiempaan huoneeseen, ja lisää ninjoja ilmestyy. Ilmeisesti heitä tulee loputtomiin aina kun tänne palaa. Toistan tämän muutamaan kertaan tottuakseni valkoisiin ninjoihin, ja koska tappamisesta saa massia. Hähää. Tiedostan ahneuteni sopimattomuuden ja häpeän vähän.

Vähä vähältä tappelu alkaa sujumaan paremmin. Torjun, väistän, juoksen seinää pitkin ja hyppään ilmaan heitellen shurikeneja vihollisia kohti, ja laskeudun maahan sivaltaen yhtä miekalla. Upea tunne.
Toisinaan tyhjennän koko huoneen kärsimättä juuri yhtään vahinkoa, toisinaan taas olen vähällä kuolla ja on pakko paeta. Harjoiteltavaa siis on vielä paljon, ja onnistumiseni on aina puoliksi tuuria. Hallitsen jo kontrollit periaatteessa, mutta taistelussa menen helposti paniikkiin ja huidon vain.(heh, sama juttu tosielämän taistelutilanteissa. periaatteessa hallitsen liikkeet mutta tositilanteessa olen tumpelo.)

Ensimmäinen bossi esittäytyy. Ukon nunchakutaidot(ja hauikset) saattavat omani häpeään.

Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen onnistun mättämään äijää tarpeeksi. Vaan mitä nyt? Hahmot kumartavat toisilleen ja käyvät juttelemaan kuin vanhat kaverit. Tämä oli jonkinlaista leikkimielistä nahistelua?! Entä ne tappamani ninjat? Pelkkää palvelusväkeä varmaan, tietysti heitä saa uhrata kun vanha kaveri tulee kylään? Arrrrr.

En ole täysin tyytyväinen äskeiseen suoritukseeni, tuhlasin kaksi parannusjuomaa. Haluaisin ladata pelin ja ottaa bossitappelun uusiksi, mutta siihen ei näytä olevan mitään suoraa keinoa, vaan pitäisi ensin kuolla. No, jatketaan nyt sitten.

Haarniskoituja samuraityyppejä esiintyy. Köykäisiä ovat verrattuna valkoisiin ninjoihin.

Etenemiseni pysähtyy kun en tiedä mihin mennä. Ehdin rauhoittua tarpeeksi pitkäksi aikaa jotta muistan että pyykki täytyisi viedä. Tämä voisi olla hyvä aika pitää pieni tauko. Tai jopa lopettaa tältä päivältä.

Kokemus on tähän mennessä ollut käsittämättömän upea. Ei tätä peliä suotta kehuta. Olen vieläpä positiivisesti yllättänyt ettei vaikeustaso ole ihan hermoja riipivä vielä ensimmäisessä kentässä.
Pelaan normal-tasolla, ja käsittääkseni tässä on vielä helpompi vaikeustaso ninja dog, jonka saa vaihtoehdoksi kun kuolee muutaman kerran. Mutta tähänastisen helppouden hypnotisoimana päätän jatkaa normaalilla vaikeustasolla pelaamista. Tulen tietysti katumaan tätä päätöstä kun joku kauhea mörssäri sahaa päätäni irti, mutta siinä vaiheessa on vain pakko pärjätä.

Ninjakoulutuksen ensimmäinen päivä on pulkassa.