IRC-Galleria

pääsin juuri kotiin sairaalastaLauantai 19.09.2009 18:56

jännä juttu, paska reissu totta tosiaan.

joskus 9 maissa illalla lähdin ULB:n "urgences" osastolle ihan sen takia että saisin kortisonia tms koska nilkat alkoivat turvota siihen malliin ettei niitä enää nilkoiksi tunnistanut.

klo 23 minut otettiin "tutkittavaksi" eli käytävälle semmoselle söpölle sängylle kun kaikki tutkintahuoneet olivat täynnä, ja sitten piti kusta purkkeihin sun muuta ihanaa, mun lempipuuhaa.

noin keskiyöllä pääsin x-ray tsekkaukseen keuhkoistani, en todellakaan tiedä miksi mutta se nyt on tsekattu että minulla on oikea määrä kylkiluita ja keuhkoja on kaksi, ne toimivat niinkuin toimivat. JEI

kello 1 yöllä saakka venasin että minulta otettaisiin verikokeet, pistettäisiin tiputukseen sen ajan kunnes saataisiin tulokset verikokeista että mikä sviidu nyt on perseellään, ja kortisonia joko tabletteina tai piikkinä.

noh, kello yhdestä KOLMEEN minulla oli kolme hoitsua yrittämässä löytää verisuonta josta saisi ensinnäkin verta jota voisi testata ja viljellä yms muuta mukavaa, ja sitten joka olisi tarpeeksi iso että siihen saisi tungettua jonkun tuubin jotta saisi pistettyä tippumaan kaikki maailman litkut oletettavasti kortisonit kaupan päälle.
yhteensä laskin että minua pistettiin kuuteen eri paikkaan, eri otteista en ole niin varma. nyt vasen kyynärtaipeeni näyttää jännältä, monta tumman liilaa länttiä siellä täällä.

kaksi tuntia kun piikitetään ja yritetään letkuttaa, niin alkaa usein vituttaa ja sen huomasi vissiin hoitsutkin koska päätyivät siihen tulokseen että imetään ne veret ja annetaan "perfusion" eli tiputuksen olla.

Viihdytystäni varten (olettaisin tietenkin) ensiapuosastolle tuli alaston mies minun ns "tutkintahuoneeseen" (olin päässyt käytävältä upgradeen); joka huusi kuin eläin, mylvi, ei suostunut pysymään sängyssään vaan vieri lattioita pitkin huutaen "JEsus Fuck Give me some Morphiiiiiiiine"; "Doctoooooor don't leavee meeeeee, somebody help meeee i'm in paaaaaaain" ja muuta samaan suuntaan, ja hoitsut ihan innoissaan luulivat että olivat saaneet nistin hoidettavakseen "ooh you do morphiiiiiiiine? how oftéeeeen?". Karvainen lattiaa rakastava kaveri oli seuranani ja antoi heleän mylvintänsä soida korvissani miellyttävät kaksi tuntia. ihana mies. aivan ihana.

viiteen saakka sitten valvottiin odottaen verikokeiden tuloksia yms ;
"il n'y a rien d'alarmant, juste une inflammation supérieure à la normale, mais vous étes malade donc ca s'explique. on vous garde quand même 24heures sous surveillance juste au cas ou"
eli eipäs mitään huolestuttavaa, vähän vaan tulehdusarvot korkeammat kuin normaalisti mutta olettekin kipeä joten se selittää. pitävät kuitenkin 24 tuntia seurattavana ihan kaiken varalta. kukkuu

6.30 sain siis ihan oman huoneeni, sain itseasiassa nukuttua kun alaston kaverini jäi yksin tutkintahuoneeseen :< olin jo tottunut suorastaan kotoisaksi tulleeseen taustamylvintään.

tämän päivän aamu oli tylsä, lääkärit vaan kävivät vähän väliä sanomassa etteivät ymmärrä miksi minut pidettiin yön yli ja että pääsen aivan pian kotiin. ei siinäkään sitten mennyt kuin 6 tuntia että saatiin paperit hoidettua että pääsen kotiin.

KIITOS ULB URGENCES <3

p.s. vielä huomiona, en saanut mitään uusia lääkkeitä, uutta diagnoosia tms. vain "rhumatologie" lääkärin puhelinnumeron. aika turha reissu kyllä juu

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.