IRC-Galleria

miks ihmeessä ihmisen elämä on niin tylsää ??? ei niinku tapahdu mitään...jotain säpinää tänne ja äkkiä, etten kuolla kupsahda pystyyn... toki itsekkin vois asialle yrittää tehdä jotain ...sitä vaan hautautuu ajatukseen, että on tylsääkin tylsempää..sitten ei viitsi edes mihinkään lähteä kun mikään ei tunnu järjelliseltä tekemiseltä... olo on kun penskana.." äitiiii...mul on tylsää keksi jotain tekemistä " mutta turha täällä on huudella ei siitäkään ole mitään apua !!! täytyneen vaan olla ja möllöttää....ei voi mitään !

kesäinen reissu heitettyä..kävin joensuussa mökkeilemässä...itikoita piisasi ja kylmä oli, takki oli vallan tarpeen =) toista se on meillä täällä etelässä...ei mitän purevia öttömönkiäisiä ja niin kuuma että pelkkä ajatus takista saa lämpöhalvauksen partaalle..!

ja äkkiä tähän elämään..tuntuu siltä, että olisin kuivunut kokoon ja elämä vilahtelee silmien edessä. niin tylsää voi olla jopa minulla...perkele..! tosin kesä alussa...ja terassi kausi alkanut..ehkä' tästä jotain tulee kuhan saisi itseään niskasta kiinni ja lähtis johonkin!

Onpa kiva lähteä reissuun pitkästä aikaa...maanantaina pitäis baatin startata tallinnaan ja siellä sitten kaks yötä hotellissa...jotain vaihtelua välillä...että näin tänään...tälläisiä nämä hetken päähän pistot tylsänä sateisena päivänä on =)

Tuossa mietin kun sataa vettä ulkona, että olen joskus kirjoittanut itselle todelle tärkeälle ihmiselle seuraavasti...Aina kun sade pisara tippuu ikkunaasi, se on yksi onnen kyynel jokaisesta hetkestä jonka minä olen saanut viettää kanssasi...aika monta kyyneltä olen kyllä kyseisen ihmisen vuoksi vierittänyt..mutta aina sataa vaan lisää ja lisää...eikö tämä koskaan helpota...olen yhä edelleen sitä mieltä, vaikka itse mokasinkin...että meidät on luotu toisillemme...olemme ku kuu ja tähdet ...avain ja lukko jotka sopivat toisilleen täydellisesti...lempi biisiäni lainatakseni....maantietä mittaillut kylliksi oon..huutanut kaipuutain näin kuutamoon...saanut kuin palkaksi mun matkoiltain suurta surua sydämeen vain..tahdoin nähdä kortit nuo kohtalon mutta tuo tie kovin kivinen on ..nyt kotiin valmis jo oon palaamaan..kerro pystytkö mut kohtaamaan...voitko sä tyttöni taas sytyttää...pienen kynttilän sun ikkunaan..jättäisit siihen sen näyttämään ...vielä luoksesi tulla mä saan... perkele...

ja tämä kummallinen tunne ei vaan katoa niin millään...se on kumma kun sinulla on jotain et tajua sen arvoa, sitten kun menetät sen .... tajuat sen ehkä liiankin hyvin !

ei mitään uutta länsirintamalla...perkele...!

meninpä sitten pitkästä aikaa tuonne yhdelle sivustolle..ja klikkasin profiilin näkyviin...ja voi vittu...sieltä pilpahti vanha viesti...päivätty 19.9 ...mulla on muru sua iso ikävä... oot rakas....vatsassa meni kummallinen tunne..ja sydän hakkasi kahtasataa...saman tein tajusin..että vanhat luurangot nostavat päätään taas kaapista ...mutta tuntui helvetin hyvältä...ennen totaalista tunteiden sekamelskaa ja romahdusta.kukaan ei voi uskoa miten heikkopäiseksi kaipaus voi ihmisen saada..minusta puhumattakaan...että näin taas !

isänä oleminen on oikeesti vallan vaikeeta..pojat tulee kylään ja vanhempi tosin ei vielä paljon metriä pitempi...kyselee kaikenlaista mihin sitten pitäisi osata vastata niin fiksusti...ja mahdollisimman oikein..koska ne mitä sanot toistetaan sieltä pienestä suusta monen monta kertaa..sitten tämä pienempi...tuttisuu...joka tietenkin vähän ajan päästä toistelee kaikkea mitä iso veikka sanoo...kertoo myös kaiken mitä isi sanoi...ja koska isi sanoo..sen on pakko pitää paikkansa...ettäs tiedätte...isi on aina oikeassa...( tosin vain jos allekirjoittaneelta itseltään kysytään ) että näin tänään...pitää siis vaan opetella miettimään mitä sanoo ja sehän ei tunnetusti ole meikäläisen laji ollenkaan....=)

lukea vanhoja päiväkirja merkintöjä...se on jälkikäteen jännä huomata miten joku on saanut minut ihan sekaisin onnesta, pelkällä hymyllä jne...tosin tämä ihminen on minulle tärkeä vieläkin...mutta nuo tekstit..oli jotain mikä hätkähdyttää näin jälkikäteen luettuna...voi jee..sanon minä...