IRC-Galleria

Thaurnil

Thaurnil

Glóir do Dhia sna harda, agus ar talamh síocháin do lucht a pháirte.

Jälleen yksi syy miksi en halua lapsia. :DKeskiviikko 02.07.2008 17:05

Naispuoliset ihmiset, jos kumppaninne/puolisonne alkaa mankumaan lasta niin näyttäkää heille tämä teksti.

"Hei,

pyydän teiltä neuvoja ja ideoita siihen, miten kykenen kestämään vi*utusta seuraavat 8 kuukautta.

Tilanne on seuraava: Meillä on kolme lasta, ja vaimoni on jälleen raskaana. Raskaus on odotettu ja suunniteltu, ja perheessämme on kaikki (ainakin omasta, uskon että myös vaimon mielestä) niin hyvin kun mahdollista. Paitsi yksi asia.

Aiempien kolmen raskauden aikana vaimo oli kuin perseeseen ammuttu karhu, 24 tuntia päivässä. Jatkuvaa v***uilua, äksyilyä, juoksuttamista, raivo- yms. kohtauksia, huutamista, nipotusta, luukku kiinni (= ei seksiä vuoteen). Aivotoiminta ja järjenkäyttö tippui nollille, eli kaikista asioista, isoista ja pienistä, pitäi säätää, vääntää rautalankaa ja perustella asioita kuin nelivuotiaalle. Ei auttanut se että hoidin talouden (siivous, ruoka, vaatteet), järjestin vaimolle omaa aikaa ja tilaa, toin kukkia kotiin, hoidin lapset & kuljetin niitä mummolaan viikonlopuiksi.

Ja nyt tämä skeida on päällä neljännen kerran … kun alettiin lasta tekemään, mä ajattelin että kyllähän raskauden ajan aina jaksaa, joskushan se loppuu. Enkä ehkä oikeasti muistanut kuinka v-mäiseksi vaimo muuttuu.

Mutta mutta. Toisin kun edellisten raskauksien aikana, mä tunnen itseni jo oikeasti vähän vanhaksi tähän kaikkeen. Myös työni on vaativampi ja vastuullisempi kun ennen, mistä tulee oma lisästressinsä. Ja kun lapsia on jo kolme, on perheen pyörittämiseen tarvittavan riesan määrä kasvanut tappiinsa. Pelkkä (tulossa oleva) seksin puute tekee sen, että mä tulen olemaan viimeistään kuukauden kuluttua itsekin tolkuttoman ärtynyt.

Minusta tuntuu ihan järkyttävältä ajatus siitä, että mä joudun olemaan miltei vuoden tämän porukan yksinhuoltajana. En tajua miten jaksan. Puren hammasta, juon viiniä ja vedän käteen? Etsin rakastajattaren jonka luona voin käydä elpymässä kerran kuussa? Hommaan spiidiä ja pilveä? Hakeudun mahdollisimman paljon työmatkoille? Ehdotuksia??

Onko muilla kokemusta siitä, että _heti_ raskauden alettua naisen järki loppuu? Vaimoni on korkeasti koulutettu, hänen työnsä edellyttää jatkuvaa uuden omaksumista ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamista. Kuitenkin juuri kaikenlaisen ajattelun seisahtuminen ja nelivuotiaaksi taantuminen oli se juttu, josta tiesin raskauden alkaneen - ennen apteekin raskaustestiä. Onko tämä normaalia?

Joo, tiedän kyllä että näistä asioista pitäisi pystyä juttelemaan kotona, mutta -uskokaa pois- rakentavaa dialogia ei meidän perheessä käydä ennen ensi juhannusta, ja se ei ole minun valintani. Tai ei ainakaan sellaista keskustelua, johon vaimo osallistuu."

2.7.2008Keskiviikko 02.07.2008 04:15

Raidailuja. :)

Caverns of Time: Hyjal Summit
- Rage Winterchill
- Anetheron
- Kaz'rogal

Samalla tuli suoritettua Black Templen attunement questline loppuun. Lopuksi vielä päivän lainaus:

"Science can be introduced to children well or poorly. If poorly, children can be turned away from science; they can develop a lifelong antipathy; they will be in a far worse condition than if they had never been introduced to science at all."

- Isaac Asimov.

27.6.2008Perjantai 27.06.2008 06:09

Raidaamista, raidaamista jälleen kerran.

Serpentshrine Cavern
- Leotheras the Blind

Nyt on sitten Serpentshrine Cavernilta enää Lady Vashj kaatamatta, samoin kuin Tempest Keepilta Kael'thas Sunstrider. Illan varsinaisen raidin jälkeen käytiin vähän riehumassa Upper Blackrock Spirella. Vihdoin ja viimein sain siis Onyxia's Lairin ja Blackwing Lairin attunementit tehtyä loppuun saakka. :)

25.6.2008Keskiviikko 25.06.2008 16:39

"With or without religion, you would have good people doing good things and evil people doing evil things. But for good people to do evil things, that takes religion."

- Steven Weinberg

24.6.2008Tiistai 24.06.2008 04:17

Raidailuja...

Tempest Keep: The Eye
- High Astromancer Solarian

Enää olisi tuo Kael'thas Sunstrider kaadettavana ennen kuin on Tempest Keep klaarattu. Näillä näkymin homma jatkunee Serpentshrine Cavernin merkeissä joten luultavasti Kael'thas ei välttämättä ihan heti kaadu koska kyseessä on yksi vaikeimmista World of Warcraftin pomoista. Maagianikin olen ehtinyt levuttaa, level 33 tällä hetkellä. :) Tällä hetkellä maagini vääntää Southshoren ja Alterac Mountainsin questeja, napsii tavaraa sieltä sun täältä ja lowbie-instansseja klaarailee.

Lopuksi vielä päivän lainaus. :)

"In 1650 Bishop Ussher dated the creation from the genealogy given in the Bible at 4004 B.C.; for a long time (even for some people today) this was accepted as 'gospel truth.' However, if you accept a miracle such as this, what's wrong with creation 5 minutes ago? It would be scarcely more difficult for the Creator to create all of us sitting here, with our memories of events that never really happened, with our worn shoes that were never really new, with spots of soup that were never really spilled on our ties, and so on. Such a beginning is logically possible, but extremely hard to believe!"

Leigh Page (1884-1952) U. S. Astrophysicist. Stars and Galaxies. Prentice-Hall

http://uk.youtube.com/watch?v=MeSSwKffj9o

Im Memoriam, George Carlin 12.5.1937 - 22.6.2008.

"Thank you George Carlin, your insight was of huge importance for the human race, you will be greatly missed by many. You are forever in our thoughts."




21.6.2008Lauantai 21.06.2008 20:45

Nyt on sitten Karazhan klaarattu minun osaltani. :)

Karazhan
- Netherspite
- Nightbane

Serpentshrine Cavernin ja Tempest Keepin attunement questit suoritettu ja siitä tuli titteli "Champion of the Naaru". Killan kanssa jatketaan tästä eteenpäin Tempest Keepilla, Serpentshrine Cavernilla ja Mount Hyjalilla edistymistä, välissä ehtii levuttaa tuota minun pikkumaagiakin. :)

Muuten on mennyt ihan hyvin, se numeerisen analyysin tentti taisi vihdoin ja viimein mennä läpi (en tiedä vielä tosin millä arvosanalla, se selviää sitten...). Juhannuksen viettoon kuuluu vähän parempaa ruokaa ja limpparia. Jos huomenna jaksaisi vaivautua vaikka rannalle istuskelemaan ja rentoutumaan ennen kuin maanantaina pitää taas palata kouluhommiin. :)

20.6.2008Perjantai 20.06.2008 05:42

Raidailuja, raidailuja... pari uutta pomokaatoa. :)

Tempest Keep: The Eye
- Al'ar
- Void Reaver

15.6.2008Sunnuntai 15.06.2008 15:53

Tietokoneestani hajosi virtalähde. Eilen aamulla ei koko romukasa suostunut enää käynnistymään. Virtalähde oli sammuillut itsekseen jo hyvän aikaa joten huoltoonhan tuo kyllä menee. Toivottavasti en joudu odottelemaan taas viittä viikkoa että saisivat vaihdettua kyseisen osan niin kuin viime kerralla kävi. Viime kerralla kun jouduin huollattamaan konettani, niin koko touhuun meni todellakin viisi viikkoa ja kyseessä oli ensin muistikamman vaihtaminen ja sen jälkeen sain koneeni takaisin. Homma kusi tietenkin kintuille kun paljastui että konetohtorin diagnoosi oli väärä ja emolevy oli tuusan nuuskana. GG, toiset viisi viikkoa ilman konetta.

Jos puhuvat edes viikosta (virtalähteen vaihtaminen on viiden minuutin operaatio mutta itse en ala sitä tekemään) niin vien kyllä koneeni sellaiseen liikkeeseen joka sen todellakin osaa tehdä viidessä minuutissa eikä viidessa viikossa... Tämän hetkisen opiskelutilanteeni takia en voi olla ilman tietokonetta paria päivää pidempään, fysiikan laboratoriotyöt ja muut vaativat kyllä tietokonetta tuekseen.

Pfft.

13.6.2008Perjantai 13.06.2008 04:59

Jatkoa edelliseen...

Serpentshrine Cavern
- Morogrim Tidewalker
- Fathom-Lord Karathress

12.6.2008Torstai 12.06.2008 04:20

Tämän ja viime viikon raidailuja taas vaihteeksi.

Zul'Aman
- Halazzi

Serpentshrine Cavern
- Hydross the Unstable
- The Lurker Below