IRC-Galleria

Sunnuntaiaamuna lähdin kello viiden bussilla Raumalta. Matkustelen linja-autolla paljon mieluummin aamulla kuin illalla. Mulla oli lapsuudentyyny mukana ja nukuin puolitoistatuntia. Forssassa pysähdyttiin kymmeneksi minuutiksi ja ostin aamupalaa. Join pahvikahvia [vuodessa olen niiiin oppinut pahvikahvi-ihmiseksi, en enää tulisi toimeen ilman take away -kahvia!] ja luin Runotyttöä. Se kirja vie mut täysin mennessään. Helsingissä vein rinkan tavarasäilytykseen ja menin kahvilaan. Join vähän lisää kahvia, luin vähän lisää runotyttöä ja nautin aamusta.

Tein kahdeksantunnin työpäivän, hain rinkkani säilytyksestä ja matkustin junalla takaisin kotiin. Bärre oli kotona ja meillä oli taas juustosarvia. Mira tuli käymään ja käytiin lenkillä. Nyt se on Oulussa kolme viikkoa, ja mulla ei ole lenkkiseuraa. Illalla juotiin Bärren kanssa parvekkeella kaksi kupillista teetä. Lyhdyissä paloi taas tuikut. Oli hyvä purkaa taas ärsytystä. Ei mua suuresti ärsyttänyt, mutta vähän. Menin paljon paremmin mielin nukumaan.

Nukuin parvekkeella. Toisessa lyhdyssä paloi vielä valo mun mennessä nukkumaan. Nukuin makuupussissani loistavasti, enkä herännyt kertaakaan yöllä. Aamulla ei harmittanut yhtään herätä. Harvinaista. Yleensä ensimmäiset kymmenen minuuttia ovat hirveät. Jos tekisin kaikki elämäni päätökset niiden kymmenminuuttisten aikana, olisi elämäni hirveätä.

Kävin kirjastossa ja lähdin töihin. Töistä lähdettyäni kävin kirjastossa ja tulin kotiin. Kutro tuli käymään. Odotan sitä, että tulee syksy ja sen mukana Kutrokin taas tänne muutenkin kuin vain käymään. Kahdeltatoista yöllä skoolattii ja laulettiin Kutrolle. Vanhapiikaveroikäinen. Mutta silti aina meidän nuori ja hullu Kutro!

Tänään kävin aamulla koululla. Teki mieli jäädä sinne. Ostaa pahanmakuista pahvikahvia ja istua auditorioon lähettelemään kirjelappusia ystäville. Mutta ei vielä. Kaksi ja puoli viikkoa lomaa jäljellä. Ja sitten telttaillaan eka viikko! Huippua.

Töissä minut saa nujerrettua yhdellä kirjaimella. Ennen, kun tein jotain tyhmää, totesi Heli "Tiina Tee taas säätää..". Sitten se siirtyi sanomaan "Tiina Tee." Tänään riitti jo pelkkä "T". Tiedän, olen hölmö. Useinkin. Joo.

Töiden jälkeen näin Outia. Käytiin syömässä ja mentiin sen jälkeen vielä kahvilaan. Join ison lasin teetä ja totesin tottuneeni Helsinkiin. Siihen, että istutaan ensin pitkän aikaa syömässä tai kahvilassa ja sitten juostaan junaan. Outi ei ole vielä kotiutunut, eikä ehkä koskaan kotiudukkaan. Mutta minä olen. Ehkä turhan hyvinkin. En ehkä maltakaan antaa kämppääni pois vielä kahden ja puolen kuukauden kuluttua.