IRC-Galleria

On hyviä päiviä, jolloin on todella onnellinen. Sitten on niitä päiviä, jolloin mikään ei onnistu. Kliseistä, tiedän. Mutta niin totta...

Maanantaina matkustin aamubussilla Helsinkiin. Kävimme kahdessa kirjastossa. Lainasin neljä kirjaa, osa löytämistäni mielenkiintoisista kirjoista löytyy kuulemma meidän koulummekin kirjastosta. Rakastan kirjastoja ja kirjakauppoja, voisin viettää niissä tuntikausia. Mutta toisen kirjaston etsiminen vaati vähän työtä. Onneksi Helsinki on kaunis kaupunki ja aina voi pysähtyä valvontakameran eteen laulamaan Jeesus-lauluja.

Toin junapelin Pyhärannasta ja sitä pelatessa on kulunut rattoisasti pari iltaa. Onneksi aina ei tarvitse tehdä mitään järkevää.

Eilen päätin, että en enää tuhlaa energiaani sellaisten asioiden murehtimiseen, joille en voi yhtikääs mitään. Lopetan turhan ajattelun. Keskityn sellaisiin asioihin, joita myös murehdin, mutta joille voin myös jotakin tehdä. Siis esimerkiksi opiskeluun ja japanin opetteluun. Päätin lukea japania vähintään kolme tuntia viikossa. Tällä viikolla olen jo lukenut kaksi tuntia. On pakko yrittää pysyä päätöksessäni ja unohtaa. Turha hakata päätään seinään.

Tänään on kaikki tuntunut menevän pieleen. Luulin muun muassa, että tänään on torstai, ja pesin pyykkiä jonkun toisen vuorolla. Hän oli varannut ajan keskiviikoksi, minä torstaiksi. Ihmeellistä silti, kun ihmiset ovat niin ymmärtäväisiä. Tappelin myös puolitoistatuntia ystäväkirjeeni kanssa. Se oli kyllä kirjoitettu jo eilen, mutta oli liian iso. Piti pienentää kuvia. Ja lähettämisen kanssa oli myös ongelmia.. puolitoista tuntia tuntui menneen aivan hukkaan. Mutta Annu sanoi, että ystäväkirjeiden kanssa on aina ongelmia. Olen kuitenkin saanut pestyä pyykkiä, luettua tunnin japania ja siivottua. Niin, ja kirjoitettua vähän toista rästissä olevaa Diakin esseetäni. Myös huonoina päivinä voi kai saada aikaiseksi jotain. Nyt lähdemme lenkille. Siellä sataa lunta. Parasta tässä päivässä on ollut lumen lakaisu teinilän portailta.

-ma Ryttylä

Ma-ke Jyväskylä

Ke-pe Ryttylä

Pe-la Pyhäranta

La-Su Rauma

Tänään.. Pyhärannassa taas. Miksi minusta tuntuu, että olen jatkuvasti pakkaamassa tai purkamassa kassejani? vaihdoin tyhmästi kannettavasta laukusta rinkkaan, kun en enää jaksanut kantaa sitä toista laukkua ympäriinsä.

Viime torstaina oli opiston "tutustumispäivä" leirikeskuksessa. Kävin avannossa, enkä tainnut tutustua kehenkään uuteen ihmiseen. Olemme melko epäsosiaalisia kv-linjalaisia. Ne muutamat ihmiset, joihin olen kv-linjalaisten lisäksi tutustunut, riittävät aivan hyvin. Kaikki ovat kyllä kovin mukavia. En lakkaa ihmettelemästä ihmisten ystävällisyyttä.

Viikonloppuna Hope-kursseiltiin taas Ryttylässä. Minusta ei koskaan tulisi näyttelijää, koska en pysty olemaan nauramatta, kun toisella on yhdellä on turkoosit haalarit ja toinen on hyvin uskottava televisio-juontaja. Hope-kurssilla innostuin taas ja muistin, miksi minusta ei koskaan ehkä tule kovin pitkäksi aikaa nuorisotyönohjaajaa. Minut on tehty pakkaamaan ja purkamaan kasseja ja muuttolaatikoita, ei pysymään kolmeakymmentä vuotta paikoillaan.

Sunnuntaina tulivat tulevat hoitolapseni Ryttylään. Silloin minua vielä vierastettiin, mutta maanantaina vietimme muutaman tunnin yhdessä, eikä minua kai enää pelätä. Tiedän, ettei meillä kellään ole helppo vuosi edessämme, mutta toivottavasti se on kaikesta huolimatta antoisa. Olin onnellinen nähdessäni A:n terveenä. Lähdemme Japaniin [toivottavasti!] 22.3.

Perhe vei minut Tampereelle, josta ostin Japani-Suomi-Japani -sanakirjan ja hyppäsin Jyväskylään vievään Junaan. Outi oli vastassa. Jos olette lukeneet aiempia päivityksiäni, tiedätte mitä teimme: neuloimme, puhuimme, joimme teetä, herkuttelimme ja katsoimme televisiota. Niin kuin aina. Enkä koskaan kyllästy siihen!

Tiistaina näin myös tyttöä, joka oli viime vuoden Japanissa lastenhoitajana. Söimme yhden japanilaisen ja yhden kanadalaisen pojan kanssa. Japanilainen taisi pitää minua ihan hulluna, kun lähtöpäiväni on niin lähellä, enkä vieläkään osaa kieltä. Sain tytöltä ja japanilaiselta hyviä vinkkejä.

Keskiviikkona palasin takaisin Ryttylään. Opiskelin perjantai aamupäivään asti. Eräs poika vain pudisteli yhdessä vaiheessa päätään ja totesi "kv-linjalaisia". On kummaa huomata, että löytää itsensä taas niin omanlaistensa joukosta. Kai se tarkoittaa, että on oikeassa paikassa. Hetkinen, mitä sanoinkaan..? "Opiskelin perjaintai aamupäivään asti". No jaa. En ehkä aivan. Tai siis illat menivät taas kaikkeen muuhun. Teen juontiin, liikaan ajatteluun ja miehistä puhumiseen. Toivottomia tyttöjä.

Perjantaina matkustettiin Kaisan kanssa Tampereelle. Junassa törmättiin Raksuun, joka luuli meidän lähtevän yhdessä Siperiaan. Toiset tiedot liikkuvat nopeasti, toiset vähän hitaampaa..

Tampereelta tulin bussilla Raumalle. Suski haki asemalta ja mentiin sen luokse teelle. Sitten Meri ja pojat haki mut taas jatkamaan matkaa eteenpäin. Hain kotoa lämmintä vaatetta, kaakaota ja makuualustoja. Mentiin Santtiolle laavulle paistamaan makkaraa ja nauttimaan romanttisesta tähtitaivaasta. Tähtiä nähtiin tosin vasta ihan lopuksi, kun tehtiin Merin kanssa lumienkeleitä. Siellä oli helppoa elää siinä hetkessä taas. Nykyisin en enää elä menneisyydessä, kuten joskus, mutta tuntuu, että olen siirtynyt elämään ihan liikaa tulevaisuudessa.

Tulin kotiin yhdeltätoista ja siivosin/tiskasin/muuta sellaista tunnin. Kävin saunassa joskus puolenyön jälkeen ja olin onnellinen siitä, että olin taas kotona.

Lauantaina lähdin mummun ja Jonskun kautta Raumalle leireilemään. Näin pikaisesti Emmaa. Olisin mielelläni leireillyt hänen kanssaan, mutta mehän tiedämme, että ajoittain olisimme saattaneet keskittyä aivan muuhun kuin olennaiseen. Leireily oli jokatapauksessa mukavaa. Parasta oli seistä puoli tuntia tuulessa laiturilla katselemassa, kun lapset kävivät avannossa. Siellä oli Kaunista, oikein noin isolla K:lla. Tänään kun tuli kotiin, väsytti. Tehtiin pizzaa Mikon kanssa ja loppuillan katsoin telkkaria. Nyt pitäisi taas vaihteeksi pakata ja sitten mennä nukkumaan. Bussi lähtee huomenna kello 6:15 Raumalta.

"On niin helppoo olla onnellinen". [onneksi sähkpostikin toimii taas!]

Päiväni kuluvat kummallisen nopeasti. En erota niitä toisistaan. On vaikeaa muistaa, minä päivänä tein mitäkin. Yritän kuitenkin.

Esittelen teille ensin tarinamme uudet henkilöt. Kaisa on kämppikseni ja Riinakin melkein. Hän syö meillä iltapalansa, nukkuu päiväunensa ja kutoo sukkia. Ikävää, ettei meillä ole kolmatta sänkyä. Ihan hyvin tänne mahtuisi kolmaskin.

Maanantaina teimme pitkän lenkin kauppaan Kaisan ja Riinan kanssa. "Kyllä tossa radan varrella varmaan joku tie menee, kun Järvenpäässäkin menee!" Meni siellä. Sain puhelun, joka sai taas toivoni heräämään. Vastaukseni uteluihin, mihin olen lähdössä ovat vaihdelleet reilu viikon aikana aika paljon. On kuljettu "Japaniin" -vastauksesta "emmä tiiä" ja "ehkä Japaniin" -vastausten kautta nykyiseen "toivottavasti Japaniin". On toki muitakin vaihtoehtoja, enkä halua ajatella, etteivätkö nekin olisi mahdollisia. En vieläkään ole uskaltanut avata uudelleen Japanin historiasta ja kulttuurista kertovia kirjoja.

Eilen, sen sijaan että olisimme fiksusti opiskelleet, lähdimme Riksuun. Vietimme siellä täysin turhan iltapäivän ja illan. Shoppailimme ja söimme mäkissä. Mäkki toi mieleeni taas Yukarin ja Japanin. Haluan sinne. Tulimme takaisin Hämeenlinnan kautta. Rautateistämme tietämättömille voin kertoa, että ajoimme siis ensimmäisellä junalla iloisesti Ryttylän ohi [se juna ei pysähtynyt tässä kivassa kylässä] ja sitten tulimme takaisin päin toisella junalla. Hihitin hysteerisesti koko illan. Turhan matkat ovat mukavia. Onneksi on ihmisiä, joiden kanssa voi sellasia viettää.

Tänään kävin yksikseni lenkillä. Opiskelin myös oikeasti. Hetken ainakin. Neuvoin Riinaa villasukkien kanssa ja jumitin koneella. Luin taas vanhoja juttuja. En tiedä miksi halusin niitä lukea. En halua tirkistellä tai mitään.. halusin vain lukea, kun tajusin sen mahdolliseksi.

Koneeni on myös muiden ahkerassa käytössä ja keittiössämme on kasa lehtiä. Ihmiset tulevat tänne iltapalalle, sen sijaan, että söisivät omissa huoneissaan. Pidän siitä ja heistä. Meillä on oma englanninkielinen raamis-ryhmämme, jossa voimme olla epätäydellisiä. Kukaan ei naura toisten ääntämiselle.

Säköpostini ei toimi. Haluaisin kirjoitella ystävärengaslaisten nimiä sähköpostiin. Ja ehkä jotain muutakin. Täällä ei onneksi tule ajateltua niin paljoa. Vähän kuitenkin.

Teetä uudesta Pikku Myy -mukistani. Tee maistuu taas teeltä, kun on muumimuki käytössä. Joku muumimuki lähtee mukaan, vaikka minä lähtisin minne.

Ensimmäinen viikko Ryttylässä päättyi ja minä matkustin [tuttuun ja] turvalliseen Jamppaan. Tove ja Kutro tulivat vastaan ja "kotona" odottivat Vilkku ja Bärre. Laulettiin kauniisti Vilkulle, koska siitä tuli taas vähän vanhempi. Vain vähän kuitenkin.. Neulottiin ja katsottiin, kun Vilkku leipoi. Käytiin syömässä Hesessä. Yömyöhään pelattiin monopolia. Minä ja Kutro luovutettiin kahden aikoihin. Uudessä Monopolissa on visa-kortteja. Lapset eivät opi laskemaan, mutta kyllä se visakorttikone sai lopulta mutkin puolelleen. Lähdettiin kaikki ajellulle MSO:lle, kun vietiin Kutro nukkumaan. Minulle oli levitetty kuutio ja laitettu muumi-lakanat.

Lauantaina tiskasin ja laittauduin nätiksi. Mea ja Hanne tulivat ensimmäisinä juhlistamaan Vilkkua. Vieraille tarjottiin makaronitonnikalamössöä. Kutrokin tuli, mutta sillä oli omaa ruokaa. Mean ja Hannen lähdettyä alko tulla lisää vieraita ja meteli kasvaa. Syötiin herkkuja ja puhuttiin paljon. Olin välillä hyvin epäsosiaalinen ja makoilin sängyllä. Jossain vaiheessa maattiin molemmat B:n sängyllä ja totesin sille, että on hyvä, ettei me enää asuta sielä kaksin. Oltais oltu vähän huonoja emäntiä. En vain ollut ehkä taas tottunut siihen, että on niin paljon ääntä, kun täällä maalla on jotenkin paljon hiljaisempaa.

Oli kiva ilta silti, vaikka olinkin välillä epäsosiaalinen. Käytiin Sallalta hakemassa junapeli ja Bärren kanssa kuuntelemassa naapuritalon kummallisia ääniä. Siellä oli ehkä lapsia ja nuoria miehiä. Kenties lapsenvahti piti bileet. Pelattiin junapeliä ja puhuttiin miehistä [mikään - paitsi Elli- ei ole muuttunut siis]. Ilta päättyi yllättäen pizzalle. En ole muuten Sipoosta.

Tänään herättiin aikaisin ja lähdettiin messuun Vilkun ja Kutron kanssa. Pidän niin Järvenpään kirkosta. Laulettiin niiaus-virsi ja muita hyviä virsiä. Saarnakin oli sopivan pituinen ja jotenkin ihmisläheinen. Siellä oli olikeesti hyvä olla. Jampassa keitettiin jo toiset aamukahvit ja soitettiin Sallakin paikalle. Päivä meni pelaillen ja hyvin syöden. Meillä oli hieno pyhäpäivän ateria. Valkoiset liinat ja kaikki. Se keittiö on niin sopivan kokoinen. Bärre pakkasi mun laukut, kun mä pelasin itse korttia. Se tyttö oli koko viikonlopun niin ihana.

Salla toi mut asemalle. Junasta löysin meidän linjavastaavan ja matkattiin yhdessä Ryttylään. Kävelin asemalta kotiin [oho, sanoin juuri tätä paikkaa kodiksi!] ison kassin kanssa. Pesin pyykkiä Jampassa ja mun vaatteet tuoksuu nyt ihan Vilkulle. Pihalla sanoin puhelimeen Merille, että linnottaudun yksin huoneeseeni. Mutta oleskeluhuoneessa oli ihmisiä neulomassa, ja liityin villasukantekeleineni heidän joukkoonsa hyvin pian. Pelattiin Trivialia, katsottiin Idolsia ja neulottiin. Näinpä olen taas epäsosiaalinen, juu...

Täällä ihan mukavia ihmisiä myös. Mutta he ovat nyt niitä "leikkikavereita". Järvenpäässä minulla on perhe.

Tiinan ehkä-elämää Ryttylässä vol 1.

Viihdyn täällä ehkä sittenkin . Vaikka oli se hetki, jolloin sanoin, etten halua lähteä. Ehkä kuitenkin sopeudun tännekin ja löydän ainakin muutaman ihmisen, joiden seurassa osaan olla Tiina T. Ehkä olen niitä ihmisiä löytänytkin. Ehkä en saa olla epäsosiaalinen, vaikka niin olin päättänytkin. Mutta ehkä ei ole huono asia, että ihmiset tulevat kysymään nimeäni, vaikken sitä heille heti olekaan itse kertomassa.

Päätin lenkkeillä täällä joka päivä ja se päätös ehkä myös pitää. Ensimmäisenä päivänä kävelin vain lukemattomien rakennusten välillä, seuraavana päivänä jopa kauppaan ja yhdelle opettajalle, eilen asuntoalueella yksin kuunnellen Juha Tapiota ja Kutroa ja tänään (hyvänä päivänä) ihan oikeesti kävin lenkillä. Oli lenkkarit, otsalamppu ja kavereitakin. Huomenna ehkä lenkkeilen juna-asemalle. Tai ainakin Järvenpään Prismalle.

Ehkä en lähdekään Japaniin. Ehkä löydänkin itseni Siperiasta. Ehkä on oikeasti ihan hyvä sana, vaikkette uskoisikaan. Entisaikaan ihmiset oli aika viisaita, kun sanoivat useiden lauseiden loppuun, "jos Luoja/Jumala suo". Loppujen lopuksi me ihmiset nimittäin voidaan tehdä paljon hienoja päätöksiä, mutta kaikki ne ei toteudu, koska niin on nähty viisaammaksi.

Ryttylä muuten sijaitsee (ehkä?) Hausjärvellä, jos joku ihmettelee paikkakuntaa. Ryttylä ja Reila.. Ja Jamppa! Mun paikat. Huomenna sinne Jamppaan.

Vuoden 2006 pohdinnoissani totesin, että ystävät ovat pitäneet minut järjissäni. Niin tämänkin vuoden kahdeksana päivänä.

Torstaina oli aika hyvä päivä. Hoidin asioita, joita piti hoitaa ja sain paljon aikaiseksi. Ja Meri soitti ja pyysi juuri oikeaan Lukon pelin. Olin taas pitkästä aikaa opiskelija ja laitoin haalarit päälle. Onneksi Raumalla on OKL, en juurikaan erottunut. Hypin ja taputin. Ja Lukko voitti.

Perjantaina näin illalla Venlaa, Saria, Suskia ja Tuulia. Syötiin taas itsemme ähkyiksi ja pelattiin Aliasta. Tasapeli, kukaan ei saanut palkintoa. Ilta venyi melko myöhään. Palasin siinä puoli viiden aikaan kotiin. Nukuin ja lähdin taas Raumalle. Mentiin syömään tyttöjen, Laurin ja Janin kanssa. Melkein kuin lähtisin jo Japaniin, vaikken oikeasti lähdekään. Mentiin vielä Veeralle katsomaan vanha Idols-lähetys videoilta ja hömppäleffa. Hassua sano hei-heit kaikille. Kun en oikeasti vielä lähde kuin Ryttylään. Juuri kun oikeasti tunsin taas olevani kotona ja kun ystävistä oli taas tullut niin läheisiä kuin silloin joskus, pitää taas lähteä.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä äiti opetti mulle puoli yhdeltä, kuinka käytetään exeliä. Näin meillä.

Koulutehtäviä on vieläkin tekemättä. Olen sentään edistynyt, enää uupuu pari n. viisi sivuista esseetä. Ensi viikolla sitten.

Olen melkein pakannut. Pakkaan aamulla sitten loppuun. Pitäisi oikeesti mennä nukkumaan jo. No, Ryttyläsä saan kait sitten nukkua. Bärre sanoo, että voin aina olla epäsosiaalinen, jos haluan. Ja Ryttylästä pääsee aika monella tavalla Järvenpäähän. Olen ottanut selvää. Onneksi on Järvenpää. Ja ystävät.

"Tiedän mitä on, tiedän mitä on, kantaa unelmaa. joskus toivoton, vaikkakin se on, taivas kimaltaa.." lohduttelee Juhis mua iltaisin.

Otin tämän vuoden vastaan kuistilla yövaatteissa ja äidin takissa raketteja katsellen. Mietin, että tätäkö se minun vuoteni sitten on. Yksinäistä. Mutta onnellista samalla.

Puoli yhdeltä luulin rakettin hiljentyneen. Pörrikin uskaltautui syömään. Se oli istunut vintin rappusissa monta tuntia uskaltamatta tulla alas talon puolelle tai mennä ylös. Kaikkialla paukkui likaa. Olin juuri sammuttanut valot, kun rantatiepuoliyhdestätoista soitettiin ja toivotettiin yhtenä huutokuorona hyvää uutta vuotta. Istuin kuistilla puhumassa heidän kanssaan hetken. Jäädyin ilman takkia tai muuta ja itketti. He ovat ihania. Myös Salla soitti. Tunsin olevani vähän vähemmän yksinäinen. Tiedän, että näin jaksan Japaninkin odotettavissa olevia yksinäisyyden hetkiä. Kun tiedän, että minulla on kuitenkin ystäväni, eivätkä he katoa.

Olen toipunut kolme päivää. Juonut vichyä, maannut peiton alla ja istunut tietokoneella. Tänään pääsin vihdoin ihmisten ilmoille, kun oli Hennan synttärit. Oli mukava nähdä tyyppejä, joita olin viimeksi nähnyt oikeesti kauan sitten. Pelailtiin ja juteltiin. Pojat eivät ymmärtäneet, että juttelu voi olla tekemistä.

Tämä koneella istumiseni alkaa jo olla todella säälittävää. Kaksi edellistä yötä olen tehnyt harkkaraporttia, mesettänyt ja pelannut junapeliä. Tänä yönä olen ollut vielä vähintään triplasti säälittävämpi. Aluksi sentään etsin japaninkielijuttuja, ja jotain löysinkin. Ääh sitten löysin paljon kaikkea tyhmää ja nyt sitten taas olen päättänyt, että unohdan erään tietyn ihmisen. Tosin juuri viime yönä Merin kanssa puhuttiin, että se unohtaminen ei ole niin helppoa... mutta oikeesti, en voi Japanissa elää tällaista haahuilu-haaveilu-kuvittelu-odottelu-elämää. On otettava itseään niskasta kiinni. Unohtaa ei ehkä voi, mutta voi jotenkin kai toivottavasti ohjata omaa käyttäytymistään siihen suuntaan, että tajuaisi elää tässä hetkessä ja olla haihattelematta turhia. Saa vain harmaita hiuksia, kun kuvittelee kaikkea liikaa ja pettyy.

Kutro sanoo, että Japanissa mulla ei ole enää tällä tavoin aikaa ajattelulle. Kai se on oikeassa. Toivon niin. Haluan siis sinne Japaniin!

Kriterei

See sanno: mie.
Sen verran suostusin äitil tunnustama.

Mut älä nyy hyvälaps vaa sen tähre men tykkäntymä.

Myähäst.

Katos ko olen mää valvonu öitän papiljotit pääs senkin tähre et

[ ] osas kiärttä hehkulampun kii ja avat rintsika yhrel kärel
[ ] ol affenaseljän- tai mynhonifäriset silmät
[ ] nouseva krapu ja kuu jousimiähes
[ ] muuto vaa aikka kahre hetke välis

ja ko suuronnettomuustutkintolautakunt
o ain kuitenki saanu kaffes kans muffinssei,
nii kunnei syyn vois ol täl kertta
yks mie?

[Heli Laaksonen]


Bärre ja Kutro näkevät kivoja unia. Minä näin unia vain tyttöystävistä ja lävistyksistä kyynerpäissä.

Ulkona ilma on jo sakeaa kaikenmaailman rakettien ja pommien takia. Pelkään lähes yhtä paljon kuin meidän kissat. En pidä pamauksista.

Vietimme eilen grilli-juhlia meillä. Tyttöjen kanssa oikeesti istuttiin takapihan uudella kuistinjatkeella grillaamassa. Oli yli viisi astetta lämmintä ja äidin ripustelemat valot ja lyhdyt pääsivät oikeuksiinsa. Olin hyvin malttamaton grillaaja. Mikko kävi välillä ulkona ja Janikin grillasi kasan nakkeja [kirjaimellisesti kasan...]. Pelattiin junapeliä ja trivialia. Ja naurettiin. Oli mukavaa, kun he kaikki olivat taas meillä.

Mun, Merin, Laurin, Suskin ja Veeran piti nukkua vintissä. Meri luki meille itasatuja. Mun lapsuuden satuja.. muistin niitä tarinoita vielä. Nukuin sitten itse kuitenkin alakerrassa. Oksentelin koko yön. Ehkä noro-virus, sanoivat Veera ja Meri. Oli todella paha olo. Kahdeksalta kävin kyselemässä vintissä, pitääkö vaiko eikö pidä juoda, jos on oksentanut neljä tuntia. Pitää. Olin tehnyt päinvastoin.

Aamu/aamupäivä meni vessassa ja nukkuessa. Mikko haki mulle ukilta vihchyä ja kuulin sen siivoavan. Joku muukin oli tainnut täällä siivota, sillä kun vihdoin seitsemän aikoihin nousin ylös sängystä, ei eilisiltaisista sotkuista juurikaan ollut tietoakaan. Ihanaa, että Meri, Veera ja Suski touhuavat täällä kuin kotonaan tai jotain. Mulle tuotiin mehua, mandariinia ja mitä ikinä vain keksinkään pyytää. Ja paljon sellaista, mitä en edes keksinyt pyytää. Lopulta he lähtivät. Mikko toi mulle Raumalta lisää vichyä ja tarjosi lasillisen hieman pahemman makuista juotavaa. Mutta se teki hyvää. Veerasta tulee varmasti hyvä sairaanhoitaja. Mikko lähti Veeralle viettämään uutta vuotta. Siellä on kaikki muutkin. M. on melko ihana veli.

Minun piti mennä Venlalle tänä iltana. Venla ja Sari olivat minun takiani hankkineet hyla-tuotteita. Ja laktoositonta suklaatakin oli Sari löytänyt. Heidän kanssaan olisin halunnut olla. Sen sijaan vietän tämän illan kotona yksikseni. Tietysti se harmittaa, mutta olen iloinen siitä, että nyt on jo paljon parempi olo. Ja mua itkettää aika ajoin, kun ajattelen ihania ystäviäni. Täällä ja Järvenpäässä. Tämä vuosi oli hieno vuosi. Siitä kuuluu kiitos ystävilleni.

En osaa edes kertoa, kuinka tärkeitä he ovat.

Näin viimeyönä painajaista. Kolhin meidän autoa. Se on oikeesti menossa vaihtoon ensi viikolla, joten kaikki lommot on todella epätervetulleita. Lisäksi meillä oli fuksien kanssa yhteiset luennot ja sekin oli aika painajaismaista. Mutta herätessäni ajattelin, että kaikki menee niin kuin pitääkin ja minun on vain tyydyttävä siihen.

Reilu viikko on taas vierähtänyt viimeisestä kerrasta kirjoittaa. Olen alkanut kirjoitta "oikeaa päiväkirjaa". Siinä on vaaleanpunaiset kannet ja paljon sivuja.

Viikko sitten torstaina siirsimme Veeran tavarat Helsinkiin pieneen varastokoppiin. Ajelin pakettiautolla keskellä Helsinkiä. Ja maanalla peruutin sokkeloisissa tiloissa. Ehkä perustamme marttojen kanssa oman muuttofirman ja unohdamme sosionomi-opiskelut. Osaan peruuttaa pakettiautoa paremmin kuin monta muuta asiaa. Sanoin Veeralle heipat jollain parkkipaikalla Helsingissä. Ei pitkiä halauksia tai kyyneleitä. Mutta bussista oli vielä pakko soittaa sille kerran ja kysyä, onko se päässyt turvallisesti kotiin. Kaikki sanoo, että Veeran naurua tulee ikävä. Niin tuleekin. Ja muutenkin sitä ihmistä tulee ikävä. Hassu tyttö. Vuosi ja kolme kuukautta tuntuu pitkältä ajalta nyt.

Oli kivaa istua pitkästä aikaa bussissa. Oli aikaa lukea Trendiä, nukkua ja ajatella.

Perjantaina kävin Raumalla. Perinteinen joulunalusvisiitti Kallelle. Taisi olla kolmas vuosi perättäin, kun vierailen sen luona juuri ennen joulua. Ensi vuonna en sitten pääse. Kahden vuoden päästä sitten, sanoi Kalle. Kumma ajatella näin. Kotona päiväni melkein pilasi se, ettei meillä ollutkaan luumuhilloa, kun olisin halunnut tehdä joulutorttuja. Kummallinen ihmismieli.

Lauantaina tunteet heittelivät laidasta laitaan. Välillä melkein laulatti kun moppasin lattioita (!!) ja sitten taas seuraavassa hetkessä melkein itketti. Koko päivä oli sellaista. Välillä kiukuttelin kuin mikäkin teini ja välillä nauroin ja olin onnellinen. Asettelin seimen henkilöt paikalleen. Sari, Meri, Lauri, Sakari, Veera ja Jonsku kävivät tonttuilemassa. He piristivät.

Jouluaatto vietettiin suvun voimin meillä. Kaikki oli niin kuin ennenkin, vaikkei oltukaan mummolassa. Sai nauraa. Koirat ja pari pientä poikaa toivat vähän eloa meidänkin jouluumme. Lahjat avattiin jo aamulla. Sain paljon kirjoja, pyjaman, muumimukin, helmet, karkkia ja MP3-soittimen. Kivoja lahjoja. Illalla mentiin Laurin ja Merin kanssa joulukirkkoon. Paras hetki koko joulussa oli, kun laulettiin Maa on niin kaunis hämärässä kirkossa.

Joulupäivänä syötiin hyvin ja oli rauha maassa. Illalla kahviteltiin mummulla ja katsoin Amélien. Nyt ymmärrän, miksi Bärre halusi sen omaksi. Siitä sai nyt toisella kertaa enemmän kuin ekalla kerralla. Odotan jo kolmatta kertaa.

Tapaninpäivänä mentiin Merille. Pelattiin trivialia, syötiin Suskin leipomuksia ja päädyttiin lopuksi ABC:lle. Seuraavanakin päivänä mentiin Merille ja Laurille. Sillä kertaa meitä oli vähän enemmänkin vielä. Pelattiin Speden silmätkiinnijalastakiinni-peliä, Twisteriä, Trivialia.. ja puhuttiin mitä kummallisimmista asioista. Nukuin yön Merin ja Laurin sängyssä. Siihen mahtui ihan hyvin kolme ihmistä.

Eilen kävin Merin kanssa kaupungilla. Ostin alennusmyynnistä lenkkarit. Bärren ei enää tarvitse huomautella rikkinäisistä lenkkareistani. Menin vielä "hetkeksi" Merille ja Laurille. Hetki hieman venyi, kun innostuttiin Merin kanssa pelaamaan junapeliä... Illalla syötiin äidin kanssa juustoja+keksejä ja viinirypäleitä. Katsottiin amerikkalaista, Japanissa kuvattua leffaa. Se kertoi kahdesta yksinäisestä amerikkalaisesta Tokiossa. Oli mielenkiintoinen elokuva. Mutta kummaa, ettei minua pelota lähteä Japaniin. Varmasti aika-ajoin iskee yksinäisyys ja ikävä. Mutta silti olen melko luottavainen.

Bärren kanssa puhuin yhtenä päivänä puhelimessa. Mullakin on ikävä meidän yöllisiä teehetkiä.