IRC-Galleria

Bussissa, välillä Huittinen – Rauma, 15.3.2007

Lähdin aamujunalla Ryttylästä. Asemalle paistoi aurinko, ja juna oli vain minuutin myöhässä.

Kuvittelin joskus, että Ryttylästä minun olisi helppoa lähteä. Mutta enhän minä osannut ajatella, että millaista on laskea teinilän portaita keskellä yötä tai syödä iltapalaa isolla hälisevällä joukolla monta iltaa peräkkäin.

Maanantaina väsytti niin, etten muista siitä päivästä paljoakaan. Muistan Luther-leffan ja huimaavan olon illalla, kun istuin tyttöjen eteläpäädyn keittiön ikkunalaudalla syömässä iltapalaa. Onneksi olimme tehneet Mikan kanssa sopimuksen, joka velvoitti menemään omaan huoneeseen puoli yhdeltätoista. Tarvitsin unta.

Tiistaina olin kuin eri ihminen. Meidän piti askarrella liikuntatunnilla, mutta teimmekin sen sijaan puolentoista tunnin kävelylenkin Marian ja Pertun kanssa. Käveltiin yhden lammen rantaan, istuskeltiin hetki auringonpaisteessa ja kiivettiin mäen päälle. Ehdittiin myös saunaan ja syömään ja sitten vasta askarreltiin. Illalla pelattiin menolippua, hiljennyttiin tunniksi kellarissa ja menin taas melko aikaisin iltapalalle ja melko aikaisin nukkumaan.

Eilinen oli jotenkin ihan hullu päivä. Aamuehtoollisen yhteydessä oli mun matkaan siunaaminen. Mun piti sen takia istua edessä, mutta Maria varasi mulle paikan taaempaa luentoja varten. ”Sun pitää istua meidän kanssa sun viimeiset luennot”. Ihanaa, että varasi. Teimme Annastiinan, Pertun, Mikan ja Marian kanssa yhteisiä ”luentomuistiinpanoja” lähes kahdeksan sivua. Luentojen jälkeen kirjoittelin sähköposteja ja kävin pikku visiitillä Annastiinan ja Marian luona. Päivälliseksi oli mannavelliä. Se on pakko mainita, koska se oli ehkä surkein päivällinen koskaan ja sen voimin piti yrittää kirjoittaa ystäväkirjettä. Siinä vierähti aikaa taas ihan tuhottomasti ja kun viimein sain sen valmiiksi, pitikin vielä ruveta väsäämään pientä esittelyä itsestään. Onneksi olin saanut Pertulta ja Paulilta kuvia. Istuin kauan tietokoneella, päivä pimeni ja huone hämärtyi, ja koneella istuminen alkoi kyllä todella kyllästyttämän.

Onneksi meidän aikatauluun oli merkitty puoli yhdeksäksi menolippu, joten saatoin hyvällä omallatunnolla (joopa joo) poistua huoneestani. Pelattiin kaksi peliä putkeen, koska ensimmäisestä pelistä jäi monille vähän huono maku suuhun. No niin jäi tosin sitten tokastakin pelistä.. Menolippu lähti tänään mukanani pois, joten olisimme halunneet päättää pelaamisemme mukavissa merkeissä. No se on kai sen pelin kohdalla melko mahdotonta. Pauli sanoi, että on vain hyvä, että se peli lähtee pois. Mentiin iltapalalle vaihteeksi poikien keittiöön. Appelsiinimehua, appelsiini, kurkku-juusto-leipiä, rooibosta ja banaaneita vaniljakastikkeella. Kumma iltapala. Koskaan iltapalalle mennessään ei tiedä, mitä tulee syömään. Iltapalamme venyi ja venyi ja lopulta päädyimme vielä oleskeluhuoneeseen pelaamaan yhden junapelin. Junapelissä voi ihan hyvin olla mukana seitsemän ihmistä, vaikka pakkauksessa lukeekin, että viisi. Viisi rakentelee reittejä, yksi kääntää kortteja ja yksi etsii osuvia Raamatun paikkoja [juuri niin kuin kuuluukin, täysin asiayhteydestä irrotettuja kommentteja…]. Kello oli taas vähän turhan paljon kun mentiin nukkumaan.


Pyhärannassa, kotona 16.3.2007

Olin eilisen päivän melkoisen väsynyt. Teki mieli nukkua vaan. Kävin kuitenkin Raumalle päästyäni kampaajalla [hassua, että käytän tosiaan sanaa kampaaja nykyisin paljon luonnollisemmin kuin sanaa parturi!]. Kotona en saanut oikein mitään aikaiseksi. Söin ja nukuin päikkärit. Illalla kävin Merillä. Merin kanssa oli hyvä olla taas.


Kotona, 18.3.2007

Ulkona sataa taas lunta. Minusta on silti edelleen kevät. Japanissa kirsikkapuut ovat kai jo kukkineet ja Tokiossa satoi tässä yhtenä päivänä ”talven ensilumi”. Voihan ilmastomuutos. Kutro kysyi Janilta, onko sen työnä tulevaisuudessa pelastaa maailma ilmastonmuutokselta. Kuulemma jotain sinne päin.

Perjantaina heräsin liian aikaisin. Äidin kanssa lähdettiin Raumalle, hänellä oli vuorostaan kampaaja. Minä ajelin Raumalla ja nautin yksinolosta. Kun kirjaston lukusali aukeni, menin sinne lukemaan Trendiä. Kun äitin pää oli uusi, lähdimme ostamaan minulle synttärilahjaa ja sitten Prismaan. Kärrymme olivat aivan täynnä. Vieraita tulossa ja minä olen lähdössä pois.

Kotona nukuin taas päiväunet. Tein monta makaronilaatikkoa ja odotin malttamattomana vieraitani. He onnistuivat kuitenkin yllättämään minut tulollaan, enkä ehtinyt imuroida. Mutta eivät he siitä välittäneet. Martat siis tulivat meille. Vietimme mukavan viikonlopun. Herkuttelimme, kävimme Raumalla ja pikavisiitillä Pyhärannan ”keskustassa”. Voisin oikeasti kuvitella, että perheessämme olisi seitsemän lasta ja istuisimme kaikki lauantaisin yhdessä syömässä ja juttelemassa. Isä sanoi tänään heidän lähdettyään, että talossa oli taas hetken aikaa elämää.

Lauantai-iltana tänne tulivat myös Meri, Veera, Jani, Jonsku, Sari ja Henkka. Muistan vielä sen, kun lähdin Brasiliaan. Ne läksiäiset, kun tuntui, että juoksi vain ympäriinsä, eikä ehtinyt kenenkään kanssa juttelemaan kunnolla. Oli kolmekymmentä ihmistä ja kesä. Silloin oli hyvä niin. Mutta eilen oli vielä parempi. He mahtuivat kaikki kerralla keittiöömme tai olohuoneeseen. Sai olla kaikkien kanssa yhtä aikaa. Haluan muistaa heidät Japanissa sellaisina. Nauravaisina. Merkitsi paljon, että he kaikki tulivat.

En ole osannut itkeä, koska en voi uskoa, etten näe heitä vuoteen. He sanovat, että ehkä toinen kerta on helpompi lähteä. Olen kai oppinut vihdoinkin myös luopumaan, enkä pelkää enää muutoksia niin paljon. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö minun tulisi ikävä.