IRC-Galleria

Ei, en tiedä mitä se tarkoittaa. Se on pyörinyt päässäni tosin jo ainakin kolme vuotta.
Olen hieman erinlainen kuin muut, päähäni pamahtaa ajatuksia joita pohdin montakin tuntia. Näytän siltä että kuuntelen ja hymyilen leveästi, leikin mukana, vaikka olen jossain kaukana miettimässä mitä ja missä. Ollaan menty joskus jopa niin äärilaitaan, että olen tuijottanut eteeni Bodomin järvelle ainakin tunnin, tajuamatta että kaveri vierestä sanoi että menee kotiin ja häipyi.

Tietenkin minua sanotaan erikoiseksi, mitä helvettiä sinä luulet itse olevasi?

Se että olen siunattu tällä erittäin ajattelevalla päällä, joka löytää miettimistä ties-siitä ja kenties-tuosta on täydennetty olemattomalla kirjoitustaidolla ja vielä huonommalla puhetaidolla. En osaa ilmaista itseäni. Toki teenhän sitä nytkin, mutta tarkoitan siis ääneen.
Kuitenkin, jokatapauksessa, olen kirjoitustaitoinen, puhetaitoinen että ajattelukykyinen jolle on heitetty taito olla äärimmäisen hankala ja erittäin vaikea asioissa. Mielipiteeni on enemmänkin universaali kuin yksilöllinen, ehkäpä siksi universaalisti yksilöllinen.

En tajua välillä itsekkään mitä päähäni tulee, mutta tuossa on osa siitä. Suodattamatta tungin sen siihen, yhtään estämättä itseäni katoamaan aiheesta. Eikö olekkin outoa? Mitä kaikkea voi mieleeni pamahtaa.
Näen silmissäni äärimmäisiä teorioita miten planeetat syntyy tai rakkaus kasvaa, kuinka väri huutaa tai mikä on elämäntarkoitus... Mutten osaa pukea sitä ymmärrettäväksi kieleksi.
Jos minulta pyydettäisiin nyt antamaan noihin vastaus, vastaisin:

Öhlömtök oröm kok.

Jotain sinnepäin. En itsekkään tajua. Näen ja käsitän asian helvetin yksinkertaiseksi, suorastaan nerokkaaksi ja ihmettelen että miksi sitä ei ole julkistettu. Ongelmana on se, että en osaa vastata <mitä> tai <miten> tai <missä> kysymyksiin.

Eikö olekkin uskomatonta? Eikö minua voisi ajatella hulluksi tämän perusteella? Tokihan niin tahtoisi ajatella. Mutta olen myös erittäin välkky peittämään sellaiset asiat. En puhu mielipiteistäni, annan muiden vaan muodostaa sen kuvan. Samalla he piirtävät silmiinsä oman kuvansa, kun yrittävät etsiä minusta vikoja peilaamalla minua heihin.
Se on järkyttävää, miten tosiasiat säätävät ihmiset raivoon. Kuinka joku voi kantaa sydämessään vihaa, vaikka en ole sanonut sanaakaan, katsonut silmiinkään.
Onko se kyky? Jos en itse ole siihen osallinen, eihän se voi olla. Mutta jos se ei toimi muiden kohdalla, vain ja ainoastaan minun, niin silloinhan se on minun ominaisuus?
Tai tietenkin, on se ääripää vastaus tähänkin. En haluaisi takertua siihen, koska se on äärimmäisen jyrkkä. Uskomaton. Tajuton. Asia, mikä ei kävisi järkeen millään.

Koska minä olisin täydellinen.

Enhän minä ole! Minulla ei ole 160 sentin rintakehää, 40 sentin sukupuolielintä, Einsteinin älykkyysosamäärää ( ihan ), komeutta niinkuin hollywoodin nukkemiehillä, viisautta niinkuin vanhalla kiikkutuolissa istuvalla ukilla.
Vai olenko?
Sehän jää sinun päätettäväksi.
Enhän minä ole vihjannut mitään, annoin tosiasiat käteesi. Mitä mietit? Mitä tulee mieleesi? Ensimmäisenä, yli 95% ihmisistä, mieleen tulee <sinä itse>.

Eikö olekkin ihmeellistä?