IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Levottomuutta.Sunnuntai 19.03.2006 11:23

Vaikka onkin ylen ihan asia, että päivät pitenevät ja valon määrä lisääntyy, tuo se tänäkin vuonna mukanaan levottomuuden ja huonon unen.
Olen nyt järjestään herännyt ennen kuutta ja käyn tekemässä aamutallin heti herättyäni tai en, niin uni ei tule kuitenkaan enää.

Tämä on tuttua jo vuosien takaa, kun '98 Markon vanhempien luona asuessamme ikkuna antoi itään ja verhoina oli vain ohuet harsot. Heti kun pimeä alkoi väistyä olin hereillä ja makasin tylsistyneenä kattoon tuijottaen meidän kapessa yhden hengen sängyssämme. Toisen unia ei viitsi omilla huolillaan häiritä joten täytyy yrittää olla mahdollisimman hiljaa. Laurillekin viikonloput ovat arvokasta lepoa kun hommia on duunissa ja kotona niin paljon kuin horisonttiin jaksaa kurottaa.

Asioilla on tapana järjestyä mutta niiden liika kääntely saa ne kuitenkin tuntumaan hankalilta ja jopa mahdottomilta. Koitan organisoida joustaviksi sellaisiakin asioita joihin en aikuisten oikeasti voi vaikuttaa vaan ne on teähtävä ja hoidettava silloin kun ne tulevat eteen eikä sille mahda mitään. Tälläisiä juttuja on tulevien kuukausien aikana paljon eikä asiaa helpota että niiden menestyksellisyys on vielä täysi arvoitus.

Typerää taistella itsensä kanssa siitä, olisiko aika vähän löysätä ranteita. Tiedän kyllä että maltti on valttia eikä hommat turhalla huolella parane. Ehkäpä muutaman kuukauden kuluttua herään huomaamaan että kaikki onkin mennyt ihan ok enkä ole edes kuollut liian vähän unen aiheuttamaan uupumukseen. Ehkä sitä kompensoi, että nukahdin perjantaina sohvalle jo 20:30 aikoihin ja torkuin siinä iltatalliin asti jonka jälkeen menimme nukkumaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.