IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

jepLauantai 31.03.2007 18:50

Baariin -> haha, pukeudun parhaimpiini ;) Manowar-paita ja bootsit.

LevottomuuttaLauantai 31.03.2007 16:22

Olin eilen Sirjan kanssa maastoilemassa Pohjois-Espoossa lainahevosella.
Muutenkin oli mukava turista jonkun kanssa hevosasioista ja muustakin. Viihdyn itseäni nuorempien kanssa (kunhan heillä on asennetta). Suuri osa omanikäisistä on pystyynkuolleita ja huumorintajunsa menettäneitä.
Sanokaa lapselliseksi jos haluatte, ehkä se muuttuu ennenpitkää eduksi. Sovinnaisuus on perseestä ja turhantärkeät tyypit pellejä. Nih.

Koitin tänään ehdotella Laurille josko lähdettäisi terassilla käymään. Voi olla että ei päästä kesällä enää, joten nyt olisi aika. Tai ihan vaan baariin parille edes.
Laurikin alkaa tulla vanhaksi ja inhoaa asiaa jota kutsuu "säädöksi". Se tarkoittaa sitä että pitäisi viedä lapsi hoitoon ja ehkä vaihtaa puhtaat kalsaritkin.
Tahtoisin kuitenkin baariin ihan vaan siksi että tarpeeksi ei voi ottaa pussikaljaa nyt kun on Julius jota en kuitenkaan yöhoitoon vielä voi laittaa. Pussikalja vaatii keskittymisen ja mielellään useamman tunnin hartaan joutilaisuuden. Parhaita hetkiä on myös hortoilla pökerryksissä kauppaan ja ostaa paketti esim. kylmäsavustettua hevosenlihaa ja skruudata sitä siiderin kanssa.

Meiju sai meiliä tänään. Minulla on ikävä sitä.
Ainoita ihmisiä joiden kanssa vapaudun todella aidosti eikä juttu lopu kesken.

Mustaa valkoisellaTorstai 29.03.2007 17:43

Kyllä se vaan prkl niin on että poika on maitoallerginen. Jos ne nyt neuvolassa uskoisivat minunkin epäilyksiäni... 5ml riitti huomattaviin ihoreaktioihin.

jööTorstai 29.03.2007 10:20

Värkit oli kunnossa eikä tarvitse tutkia enää. Yleensä en kavahda verikokeen ottoa, mutta eilen tuntui vähän häijyltä. Labrassa hoitaja pisti. "No miksei tule verta?" ihmettelin. "Taisi mennä suonen ohi, katsotaan jos löytyisi". Sitten hoitaja nuljutteli meikäläisen kyynärtaipeessa neulaa ja yritti metsästää suonta.
Tuli samanlainen pahoinvointihuimaustunne kuin kerran kun tikkejä poistaessa jouduttiin haavaa repimään auki. Onneksi oli tosi lievänä ja hoitaja luovuttikin nopeasti.
Verikoe otettiin toiselta puolelta, samasta paikasta kuin maanantaina. Kivaa ei ollut sekään.

Huvitti kun hoitaja sanoi että "tälläistä se välillä on, ei niitä suonia aina löydy". Minua on pistetty varmaan kymmeniä kertoja ja IKINÄ ei ole mennyt ohi. Itseasiassa on kehuttu miten on helppo pistää, suonet hyvin esillä. Joka tapauksessa ólivat vielä labrassa sössineet sen minun verikokeeni ja pelästyin jo että tarvitsee ottaa vielä kerran, mutta jo maanantaisessa testissä oli raskaushormoni laskenut niin alas että ei voi olla kohdunulkoisesta kyse.

Käytiin eilen Hyvinkään Agrimarketissa. Minulle tuli maakuntailufiilis joten ajelin Vihtijärjen ja Kytäjän kautta. Heppaosastolla olin kuin pikkulapsi karkkikaupassa ja valkkasin ponille muutaman oman harjan sekä vähän siromman riimun (kuvien perusteella pää on aika pikkuinen). Hallalle tuotiin Possun Nenuja (kalvenneen näköisiä!) ja toki piti tuhkaluukkuja ottaa pari kpl ;)

Nurmijärven ja Nummenpään kautta kirkolle ja kotiin. Tulipa taas kotiseutu tutuksi ja rahaa tuhlattua.

Kohta lähdetään yllättäen LOHJAN SAIRAALAAN (tuli melkein jo ikävä sinne...) ja Juliuksen maitoaltistustesteihin. Hieno päivä varmaan edessä kun lapsi oli kauhean levoton koko yön ja nousi konttailemaan varmaan 5 kertaa. Tarvinnee ottaa Ergo mukaan jos ei vaunuihin rauhoitu.

Kerrotaan nyt sittenKeskiviikko 28.03.2007 11:00

Kun tieto on vuotanut ja arvauksetkin ovat osuneet oikeaan niin paljastetaan sitten :)

Toinen asia on kyllä vanhentunut. Olin viikonverran raskaana, mutta se meni kesken hyvin aikaisin, 5+0. Kummallisten kipujen johdosta olin vähän uumoillut että kaikki ei alkanut normaalisti mutta paria päivää ennen olin valitettavasti jo asennoitunut että kyllä se tästä.
No, aina ei voi voittaa. Kun tutut käyvät lukemassa tätä, niin en halua tästä asiasta sitten keskustella juuri nyt. Otan puheeksi sitten ehkä joskus.
Vtuttaa niin paljon tuo Lohjalla ramppaaminen kun haluavat verikokeella sulkea pois kohdunulkoisen mahdollisuuden just noitten kovien kipujen takia.
Lohjalle maanantaina, tänään ja huomenna palaamme sinne sitten Juliuksen maitoaltistuksen merkeissä.

Koska tämä suuren täpinäni kohde on ilmeisesti nyt sitten varma, niin kerrotaan.
Meille on todellakin tulossa Virosta hevonen, tai itseasiassa poni. Giitta (en ole varma kirjoitusasusta) on 1-vuotias, neljä päivää Juliusta nuorempi. Sen isä on arabianhevonen Germanets ox ja emä eestinhevonen mutta ilmeisesti varsa tulee jäämään ponikokoiseksi koska molemmat vanhemmatkin ovat pieniä. Kuvien perusteella tamma olisi tummaruunikko, mutta ne ovat vanhoja ja isä on kimo, emä ruunivoikko (tms.) ja varsan papereissa lukee myös kimo... joten yhtään en tiedä minkä värinen otus trailerista kävelee 7.4. Ilmeisesti siis varsa kimoutuu ja nähtäväksi jää missä karvanvaihdon vaiheessa se nyt on.

Miksi hitossa ostin ponin?
Naamioin oman ponikuumeeni Juliuksen etukäteiseksi 1-vuotislahjaksi ;)
Idea olisi, että varsasta saisi sitten itse laitella lastenponia. Halusin sen kuitenkin jo nyt kasvamaan meille, tietää ainakin että on sitten itse pilannut jos pilalle menee.. Julle on kuitenkin niin pieni ettei ratsasta vuosiin - jos senkään jälkeen. Tästä tulee kuitenkin niin iso, että aikuisetkin pystyvät sitä kouluttamaan.

Tamman emä on perhehevonen ja varsakin on kasvanut lasten kanssa. Se on kuulemma jo nyt kiltti ja pikkulapset putsailevat kavioita. Ennen ponin bongaamista minulle tulikin jostain ihmeellinen eestinhevoskuume. Mikäli huhut niitten luonteesta pitävät paikkaansa niin ne soveltuvat aika paljon paremmin pienemmille ihmisille kuin suomenhevoset.
Vaikka suokki onkin "minun rotuni", niin lapselle sopivan yksilön etsintä vaatisi niin paljon aikaa ja rahaa että menen helpomman kautta.

Minulla on toki täydellinen perhehevonen - Elsa, mutta se on kauhean leveä pienemmälle ratsastalle ja kuitenkin loppupeleissä urheilu- ja kilpailuviettinen vaikka aikuiselle joka "osaa" ratsastaa, turvallinen ja luotettava ratsu. Äkkiäkös siitä saa kovasuisen teputtajan halutessaan. Suomenhevosella on kuitenkin suomenhevosen luonto enkä sanoisi niitä nöyriksi vaan omanarvontuntoisiksi hevosiksi. Ne suomenhevoset joita minulla on ollut eivät ole tahtoontaipuvia vaan yhteispeli on luottamuksen tulosta. Esim. taas pehmeämpiluontoinen hevonen kuten Säpsy (jos joku ei tiedä, se oli sh-lv-rist.) oli ihan voimalla ja määräysvallalla pidettävissä jos "kriisitilanne" sattui. Esim. Severiä ei olisi pitänyt niin, vaikka suussa olisi ollut rautalanganpätkä.

Asiasta seipääseen..
Mutta puolitoista viikkoa tässä odottelen varsaa kotiin. Jännittää niin saakelisti.
Joudun varustamaan pihaton yökarsinaksi taas, mutta sivuovi on muutenkin ollut satunnaisesti yöllä auki, joten en usko että hevosia haittaa.

Lauri muuten lanasi kentän traktorilla eilen. Ei suotta hieno nyt :) Anne ja Heta näyttivät käyneen siellä mutta en tiedä tunnelmia kun olin itse sisällä pojan kanssa.

uuaaaTiistai 27.03.2007 12:40

Jännitys huipentuu. Sain juuri äsken tiedon että odotus loppuukin jo 7.4. Apua!
Nyt pitäisi äkkiä järkätä asiat kondikseen!

[Ei aihetta]Tiistai 27.03.2007 11:45

14. päivään tuntuu olevan vielä iäsyys. Kaksi ja puoli viikkoa.
Muuta odotettavaa ei nyt sitten ole, end of story.

Kevätaamun rauhaaSunnuntai 25.03.2007 12:03

Puista putoilevat suuret vesipisarat.
Yöllä hiipineen hallan henkäys sulaa raskain huokauksin

Valo hehkuu taivaista, maasta, oksiston lonkeroista
puhaltaen viivyttelevän viileyden viimein pois

Pihapolun mutalieju herää uuteen päivään
kohmettunut kuori antautuu kavion alla

Kun päivä pääsee varkain ajamaan aamun ohi
hiljaisen hetken illuusio ikuisesti vaikenee

hihihihiiiPerjantai 23.03.2007 21:53

Mun tekis mieli kertoa teille salaisuus, mutta en oikein tiedä vielä. Lauri on kauhuissaan ja minä tohkeissani. Se liittyy Viroon eli Eestiin ja on melkein varma juttu jo.
Mutta en mä voi ehkä sanoa mitään vielä kun ei ole ihan ihan varmaa.

Emme ole sentään kuitenkaan muuttamassa.

DiidaaTorstai 22.03.2007 16:05

Nyt eletään jännittäviä aikoja. Lisää sitten kun asiat varmistuvat. Mutta minä en pysy housuissani...