IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Syyskuun viimeinenKeskiviikko 01.10.2008 00:21

On ollut niin viimeisenpäälle kaunis syksy että harmittaa kun lokakuun myötä sateet alkavat.
En ole seurannut suuremmin sääuutisia joten en tiedä kuinka pitkään tämä jatkuu, mutta tuoreessa muistissa on vielä viime vuoden loppumaton syksy, mutaiset tarhat, loppumaton määrä märkiä sadeloimia ja kottikärrynpyörä joka jäi sutimaan mutaan pimeydessä.

Tänään kävimme vielä nautiskelemassa Jaarisen pellosta jossa on saatu lupa ratsastaa.
Lämmittelin Tazzan ensin ja sitten otimme mukavia keveitä laukkapätkiä. Nyt tammaa ei ole läpiratsastettu kuin joskus ennen kisoja viimeksi ja alkoikin myödätä vasta laukkojen jälkeen kunnolla. Muutenkin reilu viikko on otettu melko keveästi vaikka vapaapäiviä onkin ollut vain se yksi viikossa.

Sovittelin ostamani söpöhöpö-sydänsuitset Giittalle ja ne oli niiiiin ihanat <3
Ponin pää on jotenkin kummallisen muotoinen. Sellainen kolmiotratti. Cobin suitset ovat poskihihnoista kireimmällä, mutta turpista ei meinaa saada kiinni. Otsa on myös leveä ja poni on ärsyttävän eloisa kokoajan kun remmejä säätää. No, eiköhän tuo tuosta kun ei ole montaa päivää vielä ollutkaan kotona.

Pian pitäisi aloittaa juoksuttelut ja muut Giittan kanssa. En oikein tiedä pitäisikö etsiä joku hoitaja hevosille tai Tazzalle toinenkin vuokraaja.
Ja kaikesta kiireestä huolimatta mulla on sekä lämppärikuume että pikkuponikuume!
Haaveilen sellaisesta seuraponista joka olisi niin kiltti että sillä voisi Julius ratsastaa ja hoitaa, mutta joka ei tarvitsisi säännöllistä liikutusta. Voisi siis olla vaikka rikki kunhan ei kärsi olemisestaan ja pystyy viettämään hevosenelämää laumassa.

JEE x 2Maanantai 29.09.2008 23:48

Eka jee on se että Elsa mitä todennäköisimmin on löytänyt vähintään ylläpitokodin talven yli - ja läheltä. Ihanaa nähdä tamma taas, on ollut lievästi ikäväkin "hymyilevää hevosta".

Toka jee taas tulee siitä että hain uudet vaateeni postista ja ne rokkaavat ihan homona!
On pääkalloa, tissiä ja nyöriä. Jesjes!

Olen huono mutsi kun teen pahaa ruokaa. Lapsi joutuu irvistellen syömään ruusukaalia ja melkein itku tulee kun olisi nälkä muttei ole "namia" tarjolla.
Pakko ei toki ole syödä, mutta paras olisi jos ei tahdo tyhjin vatsoin nukkumaan.
Itselleni ne ruusukaalit taas maistuivat sangen hyvin. Vähän Kotipelto-öljyä, mustapippuria ja suolaa. Ja hevos-sipuli-tomaattikastiketta :)

Kesähevonen ala ZelexMaanantai 29.09.2008 00:19

n.400g hevosta kuutioina tai suikaleina
Pieni munakoiso
Puolikas kesäkurpitsa
2-3 sipulia
1-2 Chilipaprikaa maun mukaan
Voita
Punaviinietikkaa
Suolaa
Oreganoa

Lämmitä pannu kuumaksi ja ruskista hevoset voissa kauniin värisiksi.
Lisää joukkoon suurehkoiksi lohkoiksi leikatut sipulit ja silputut chilit. Älä kärtsää, anna kuullottua.

Pudota lämpöjä, sekoita joukkoon munakoison ja kesäkurpitsan palat. Itse suosin reiluja kuutioita koska pehmenevät eteerisiksi, mutta jos tykkää niin pienemmätkin käyvät.
Kyytipojaksi lorautetaan sopivasti punaviinietikkaa jossa pöperön annetaan hautua aikansa kannen alla.
30-45min riittää jos käyttää filettä tai kohtuuhyvää paistia. Mikäli näyttää siltä että sapuska kuivahtaa eikä lämpöjä voi pudottaa niin tilkka vettä pelastaa.

Maustetaan oreganolla, annetaan hetki mietiskellä ja ennen tarjoilua ripaus suolaa täydentää elämyksen.

Itse tarjoilin ruuan spelttisuurimoiden kanssa, mutta periaatteessa käy pelkältäänkin mikäli lisätään rehujen osaa lihan kustannuksella. Peruna lienee vähän liian persoonaton lisuke, mutta riisi tai vihersalaatti sopivat todennäköisesti myös.

Hyvää ruokahalua!

Uusi hevonen?Sunnuntai 28.09.2008 22:06

Giitta 2v
Onko tää kaunis vai mikä?

Etsitkö super-perhehevosta?Sunnuntai 28.09.2008 00:42

Eräällä onnellisella tärppäsi ;)

Pojat ratsailla!Sunnuntai 28.09.2008 00:07

Tänään Tazza sai toimia alkeishevosena kun Lauri opetteli ohjaamisen saloja.
Tosi hienosti menikin kun ajattelee että ei ole ikinä varsinaisesti ratsastanut ja viimeisestä selässäolostakin on vuosia.
Aika pitkällä ohjalla meni, mutta painoavuilla kääntämiset, pysäytykset, peruutukset ja pienetkin voltit onnistuivat hienosti :D
Ja Tazza on mitä paras alkeishevonen herkkyytensä ja kärsivällisyytensä vuoksi.

Myös Julius pääsi kokeilemaan istumista edessäni parin kierroksen ajan. Olisi varmasti viihtynyt pitempäänkin, mutta en tuntenut omaa oloani kovin varmaksi siinä kun ei ollut jalustimia jalassa (laurin pituuksilla) ja ohjaaminenkin oli vaikeaa.
Selästä päästyään totesi kyllä tohkeissaan "ratsastaa!" ja vielä myöhemmin juoksi hevosta kohti varmaan mielessään selkään pääsy uudemman kerran.
No, tuskin jää viimeiseksi! Tazza on vaan hiukan iso sen suhteen että yletyn kampeamaan lasta sinne ;) Ja ravikin vähän turhan suuri pienen opetteluihin.

Mutta Giitta tulee huomenna! Haetaan se päivällä... kyllä vaan jännittää minkälainen nuori neiti traikusta astuu kotipihaan <3

[Ei aihetta]Perjantai 26.09.2008 23:29

Poikki ja pinossa, talven lihasapuskat. Päästään tänävuonna vähän edullisemmin.
Vielä 6. päivä haetaan Tuusulasta palvit ja säilykkeet. Huh mikä homma tässä on ollutkin.
Mä koitan olla hienotunteinen, mutta kerron silti: meillä on menossa henkilökohtainen ekoteko ja kokeilu hevosenlihan käytöstä.
Koska kyseessä on tutun ihmisen hevonen, niin en sen enempää viitsi mässäillä tässä blogissa, mutta mikäli jotakuta tosissaan kiinnostaa aihe niin voin kertoa sähköpostitse enemmän.
Tämänhetkiset tulokset ovat olleet rohkaisevia!

NeuvolakuulumisetTorstai 25.09.2008 18:17

Maanantaina oli Severin 5kk tarkastus.
Strategiset mitat olivat 7800g ja 67,5cm. Edelleen pienempi kuin J tuossa iässä (8200/68,5).

-Hyväntuulinen, aurinkoinen on
-Pungertaa kovasti niskaansa, vie nyrkkiä suuhun, mukeltaa kieltään
-Täysimetys jatkuu -> kasvu ok
-Iholla hieman karheutta -> perusvoide

Omia huomioitani viimeajoista:
Fyysiset avut ja kiinnostus kiinteisiin on, mutta kun maito riittää hyvin.. ja mä pääsen helpommalla vielä muutaman viikon ;)
Poika on alkanut nousta konttausasentoon ja heiluu siinä, liikkuu pyörien ja vääntyillen nopeasti paikasta toiseen sängyllä mutta on vielä lattialla täysin avuton. Imetän nyt molemmat rinnat vas. kyljellä öisin koska en uskalla nukuttaa reunan puolella lasta. Päädyissä on reunat ja toisella puolella seinä.

Neuvolassa huomattiin että alaien on levinnyt eli hampaita voi odotellä lähiaikoina vaikkei mitään vielä näy... no yllätys ;) Eiköhän ne lähes kaikille näihin aikoihin tule viimeistään.
Olen lyhyitä aikoja ottanut rattaisiin niin että ne on lähes makuuasennossa, nyt on niin hyvät ilmat että tänäänkin piti vähän järjestellä tallilla. Sitäpaitsi Lehtosen Mirkka antoi ison säkin leipää kun maanantaina kävin joten niitä on levitelty aurinkoon kuivumaan.

Kyllä on niin uskomattoman kaunis syksy! Melkein voisi olla hevot yötä pihalla mutta Jekun takia ei viitsi. Katsotaan jatkuuko tämä vai tuoko Giitta sunnuntaina sateen mukanaan...

Vuotuinen mediahehkutusTorstai 25.09.2008 00:22

Tekisi mieli kommentoida viimepäivien tapahtumia, mutta taidan jättää väliin. Tulisi ihan liikaa väärinymmärryksiä ja vihat vielä päälle.
Riittänee että sanon - pirun mielenkiintoinen keissi! Ja se että totean tämän ei tarkoita sitä että olisin toivoinut koskaan mitään tälläistä tapahtuneeksi. Mutta kun niin nyt kävi niin huomatkaa että asiaa voidaan tarkastella monelta kannalta. Tehtyä ei saada tekemättömäksi, mutta hyötyä kannattaa ottaa siitä tiedosta mitä nyt saadaan. So sad, suren vasta jos jotain paskaa sattuu omalle kohdalle. Ihmiset eivät ole yksilöinä toistaan arvokkaampia, jos surisin jokaista tuntematonta niin tukehtuisin murheen alle.

Mutta sensijaan:
Kävin Horzella tänään. Ei olis kannattanut, nyt sitten kiristellään kukkaronnyörejä loppukuu.
Pakastin on hummaa täynnä, mutta ei se yksin riitä.

Otimme illan vastaanTiistai 23.09.2008 00:12

Tazzalla oli tänään palautumispäivä ja ajattelin tehdä pienen maastolenkin. Ikävä kyllä venäytin käteni sisällä juuri ennenkuin piti lähteä tallille joten käveltiin sitten kentällä ilman satulaa parikymmentä minuuttia.
Heti oli se kaunein, taivas hohti kultaisena, syksyn lehdet, omenat tuoksuivat.
Koitin hakea vähän sellaista meditatiivista tilaa jotta pystyisin rentoutumaan ja pyyhkimään negatiiviset ajatukset ja stressin pois.
Osittain onnistuin, mutta huomasin että hengitysilma ei aivan virtaa vapaasti. Eilisestä on pieni ahdistus päällä koska näin yöllä pahaa unta enkä oikein saanut nukuttua. Rintakehässä on ikäänkuin möykky joka pitää saada hengitettyä, psyykattua pois. Ottaa aikansa mutta sulatan sen kyllä. Asiat tarvisevat etäisyyttä jotta ne näkee oikeassa valossa.
Hetket ovat vain hetkiä, kokonaisuudet tärkeämpiä.

Niin me Tazzan kanssa kävelimme, otimme illan vastaan.
Tamma vaihtoi suuntaa pitkällä ohjalla, pelkällä istunnalla ja liikutuin melkein kyyneliin. Kerroin sille miten se on satuhevoseni, hieno tyttö. Fiilikset on vähän pinnassa.
Kävelimme puun alle syömään omenoita. Tassu poimi ne maasta ja itse sain puusta niin hyvät kun näin hämärässä ottaa. Tarhan ohi ratsastaessa tallille nakkasin Sampsankin eteen yhden.

Nyt kun iltatalli on tehty, on ulkona jo sysipimeää.
Syksyn yöt ovat kauniita ja viimeyön pienenä verenpunainen kuutamo teki syyspäiväntasauksesta etapin kohti uudenkuun vieläkin pimeämpää rauhaa.