IRC-Galleria

Jään yksin näitten pikkumonstereiden kanssa tiistaina..
Saas nähdä miten käy.

Onneksi hevoset paahtavat laitumelle viikon kuluttua joten on yksi vaiva vähemmän. En tosin vielä tiedä haetaanko Giitta kotiin nyt jo vai vasta kuukauden päästä kuten itse ehdotin.
Sillä on muuten sujunut oppimäärä hyvin ja kärryt kulkee perässä, mutta sitten jos muita hevosia ei ole näköetäisyydellä niin alkaa säpsypomput. Jos tuon saisi vielä kuntoon niin minäkin voisin tammaa ehkä kärryiltä liikuttaa. Jos vaan olis ne kärryt ja valjaatkin ;)

Oli pakko tilata Lempiltä pari M-kokoista vaippaa lisää ja ne näköjään passasi Juliuksellekin.
Laskin tässä että säästetään noin 40e VIIKOSSA sillä että käytetään kestovaippoja. Pienestä tulee tavaraa senverran että koneen saa pyöräyttää joka päivä. Ja lähes kaikki käytössä olevat vaipat ja kaikki harsot ovat Jullen vanhoja, muutaman vaipan ostin ihan lällyyttäni vaikkei olisi tarvinnut. Periaatteessa siis toisen lapsen vaipattaa ilmaiseksi kun on kerran kestoihin investoinut. Kai tässä kuitenkin tulee muutama hankittua vuosien varrella ja vastaavasti vanhat myytyä. Säästöä siitäkin.

Vauvan paino oli noussut viikon aikana 400g. Käytiin omaehtoisella punnituksella, enkä meinannut uskoa silmiäni... mutta uskottava se vaan oli. Kai tämä sitten haluaa ottaa käyrillä ikätoverit kiinni.
Tosin mitä tuossa katselin niin kyllä se on muutaman päivän aikana alkanut näkyä naamastakin. Se vastasyntyneen miniatyyrimäisyys on alkanut kadota ja vauvanpulleus ottaa valtaa koko pikkujätkästä. Tuntuu ettei minulla edes ole mitään "etumaitoa", aina ennen imetystä painan testitipan esiin ja kyllä se vaan näyttää olevan suhteellisen jytyä tavaraa joka kerralla. Luulen että syynä on meidän lyhkäiset imetysvälit, eli rinta ei koskaan ehdi niin täydeksi että "lirumaito" tulisi kovin kovalla paineella ensin ulos.

Ensi maanantaina poika täyttää kuukauden. Olen toisaalta onnellinen että aika kuluu nopeasti. Nyt meillä on ollut vauvoja ja tiedän millaista niitten kanssa on elää. Ne ovat suloisia mutta rankkaahan tämä toisaalta on. Olen tosi helpottunut edelleen että tämä vauva-aika on pian ohi. Ei enää!
Juliuksen kanssa minulla oli jo tässä vaiheessa uusi vauvakuume päällä, mutta en jaksa uskoa että tälläkertaa sellaista tulisi. Kaipaan jo "normaalielämää" jota sai maistaa jo vähän ennenkuin raskaus vei taas kaikki voimat. Uskon että vuoden päästä kaikki on jo paljon leppoisampaa. Vaikka taaperoissa on oma haasteensa ja heitä pitää jatkuvasti vahtia, niin ei ole fyysisesti enää niin kiinni lapsessa. Nyt kun aikaa jo pelkkään imetykseen menee tuntikausia päivässä niin oma itse häipyy pois ja on syvässä symbioosissa vauvan kanssa.

Äitienpäivänä veimme äidille kahvia sänkyyn ja kukkakimppukin kerättiin, viimeisinä vuosina lähetin vähintään tekstiviestin.
Kaksi vuotta sitten oli elämäni ainoa vuosi jolloin ei äitienpäivää ollut.
Viime vuonna vietin itse ensimmäistä kertaa äitienpäivää äitinä ja tänä vuonna olenkin jo kahden pojan äiti.

Kuitenkin sellainen tyhjä kolo, ontto olo tuntuu rinnassa. Vaikka saisin sata lasta niin he eivät voi täyttää sitä tyhjiötä jonka oma äiti jätti.
Mielessä risteilee ajatuksia ja muistoja, miten vietimme viimeisiä äitienpäiviä? Emme varmaan mitenkään. Jos olisin tiennyt... jo olisin tiennyt... niin, turhaa jossittelua.
Joskus, todennäköisesti aina on parempi olla tietämättä elämää liiaksi eteenpäin. Se lisää ja tuottaa tuskaa, pilaa ne hetket kun voisi elää onnellisena siitä mitä sillähetkellä saa kokea.

Ajatellaan vaikka tilannetta että näkisin vuoden eteenpäin.
Mitä haluaisin tietää silloin olevan? En ainakaan haluaisi tietää että joku läheiseni on poissa, en haluaisi tietää että joku on sairastunut. En sitä että jotain muuta menee pieleen. Sitä vain pelkäisi ja odottaisi, pudottaisi pohjan kaikelta. Pahimmillaan aiheuttaisi pakokauhua tai mielenterveyden menetyksen.

Toivon ettei minun tarvitse kohdata yhtään äitienpäivää jota en saa viettää.
Haluaisin pitää pojat aina lähelläni, silloinkin kun he ovat isoja. Ehkä he jotenkin muistavat minua silloinkin, lähettävät edes pienen viestin siitä että muistavat. Silloin voisin tuntea onnistuneeni jossain. Äitiys koostuu pienistä murusista, mutta oleellisin niistä on rakkaus ja kyky ilmentää sitä niin että voi siirtää saamansa hyvä eteenpäin.

\o/ paino noussut maanantain jälkeen 180g !!
Nyt voidaan jatkaa lapsentahtisella rintaruokinnalla, unohtaa yöherättelyt ja korvikkeet :)
Toivottavasti tää stressi oli tässä.

Mihin perkeleeseen eilinen entryni on kadonnut?
En edes enää muista mitä siinä luki, mutta tuskin oli mitään niin loukkaavaa että kenenkään natsipoliisin olisi sitä tarvinnut poistaa.
Samaa paskanlänkätystä ketään moittimatta kuten ennenkin! :(

Pitipä vaan tulla sanomaan että tänään on semmonen päivä että Nick Cave on ihana, mutta eiköhän se mene ohitse.

Mutta joo.
Kukkaniittu on taas online ja vanhoilla käyttäjillä on mahdollisuus saada pwd. Uusia käyttäjiä ei tällähetkellä oteta vaikka kuinka kauniisti pyytäisi.
Meiliä voi pistää minulle hevitutti@nic.fi ja sieltä sitten lisäohjeita.

Pitäisi purkaa kuvat kameralta ja katsoa olisiko siellä yhtään kelvollista liinakuvaa. Eilen nimittäin sain pienen ekaa kertaa pystysidontaan ja kävimme siinä pykäämässä vähän aitaa pihalle ja säätämään rehukirjanpidon kanssa tallilla.
Kehtosidonnassa lapsi ei viihtynyt ollenkaan johtuen varmaan tuosta voimakkaasta puklailutaipumuksesta. Pystysidontaan (kietaisuX2) taas nukahti minuutissa ja nukkui niin pitkään kunnes kaivoin hänet syöttöä varten pois siitä. Liinailun suhteen näyttää siis hyvältä ja tämä tarkoittaakin meille ihanaa vapautta ja helpottaa lastenhoitoa kotona.

Huomenna kohtaamme johdattelevan totuudenhengen neuvolassa. Mikäli paino ei ole noussut tarpeeksi niin sitten poika on läpikusija koska harsoja kastuu ihan käsittämätön määrä vuorokaudessa... luulisi ainakin että syö tarpeeksi.

Nyt alkaa olla tilanne jo parempaan päin ja pahin stressi poissa.
Kerrottakoon lyhkäisesti tämä juttu.

Keskiviikkona heräiltiin aamuimetykselle puoli viiden aikaan. Vauvalta otti rintaa suuhun mutta imu puuttui kokonaan. Koitin saada häntä syömään muutaman tunnin, hieman lypsin suuhun jne. Hän ei vaan napannut kiinni millään. Soittelin neuvolaan heti puoliltapäivin ja sain ohjeeksi mennä pesimään ilman paitoja peiton alle.

Pesittiin pari tuntia ja sain lypsettyä taas vähän suuhun. Lyhyitä muutaman imun settejä jne. Soittelivat neuvolasta ja kyselivät miten menee. Sovittiin että tulen perjantaina käymään ja yritän tavalla tai toisella saada maitoa alas. Tuntui että sitä oli kaikkialla muualla paitsi vauvassa, tissit räjähtämispisteessä ja vauva huusi kuin tapettava. Itse itkin ja yritin. Torstai oli samaa hommaa paitsi poika söi pari kertaa molemmista rinnoista. Yöllä sain väkisin herätellä syömään ja hörppyytin hieman lypsymaitoa joka meni alas.

Perjantaina neuvolassa paljastui että 11 päivän ikäisen lapsen paino oli vain 3300g, eli 50g vähemmän kuin tiistaina. Tilanne oli huolestuttava. Otettiin koeimut ja jostain syystä vieraassa paikassa lapsi söi ihan hyvin. Siitä se lähti, perjantain jälkeen hän on jo imenyt.

Koko lauantai meni imettäessä ja maitoa "tilatessa", sunnuntaina tilanne jo vähän rauhoittui mutta väsynyt poika on edelleen. Jouduin 3h välein edelleen herättämään hänet syömään. Tänään neuvolassa oli paino perjantaista lisääntynyt 60g, eli vielä on 100g syntymäpainoon, mutta sain "siunauksen" yrittää edelleen pelkällä tissillä.

Jos torstaihin mennessä ei ole tullut riittävästi painoa niin sitten on otettava vaan kylmästi korvikkeet kehiin. Kyse ei ole siitä ettei maitoa olisi tarpeeksi vaan siitä ettei lapsi ime sitä riittävästi. Ja minulla taas ei ole aikaa pumpata tuntikausia vuorokaudessa sitten kun Lauri menee kahden viikon päästä töihin. Julius on jo nyt tilanteesta ahdistunut kun en ole voinut muuta kuin olla vauvan kanssa - homma pitäisi saada toimimaan jotenkin ennen sitä.

Tilanne ahdistaa ja masentaa. Jotenkin sitä ajatteli että toista kertaa tämä homma ei voi epäonnistua, mutta nyt tuntuu taas siltä että tuleekohan tästä mitään. Noin pieni painonlisäys kolmessa päivässä oli pettymys, mutta todennäköisesti parin päivän heikko käyttö oli jo vaikuttanut maidontuloon ja siksi painokaan ei lähtenyt heti ylöspäin. Toivotaan kovasti niin... Maito tulee kyllä riittämään jos se saadaan oikeaan osoitteeseen. Se ja sen syyt ovat sitten kinkkisempi juttu. Mutta pidetään peukkuja ja toivotaan että imut jatkuu.

Täällä on aivan hirveä tuuli. Julius nukkuu päiväunia, Lauri konffaa peeseeboardia (ah miten kotoisaa) ja pikkuinen höyhenenkevyt nukkuu sylissäni. Kovin usein tätä blogia en ehdi nyt pitemmin päivittelemään ja synnytysstoorikin on vielä työn alla ajukopassa hautumassa. Mutta jos tämä elämä tästä voittaisi niin sitten...

Kukkis elää pian, olkaa kärsivällisiä...

Hullu ja tyhmä meininki päällä. Koitetaan selvitä. Vauva-arki näyttää juuri nyt mustat puolensa, mutta onneksi kaikki ollaan hengissä ja terveitä. Mitä nyt äidin pää meinaa välillä pettää...

...näitten melonien kanssa :( En tykkää. Tähän pätee vanha pirkanmaalainen sanonta "eiks noin iso oo joo kipee". Prkl.

Uusimmat imetysliivit jäivät pieneksi, pelkään saavani rintatulehduksen niitten kanssa joten pariksi kuukaudeksi nyt ainakin hyllylle. Imetys sattuu kun hyvää otetta on niin pirun vaikea vauvan saada ja maitoulvan alkaessa hän koittaa sylkeä sitä vielä pienemmäksi. Usein saankin hänelle hyvin rinnan suuhun aluksi, mutta sitten kun nenästä tulee puolet pihalle niin pieni ärsyyntyy ja pärskii ja repii siinä samassa. On tämä alkuvaihe vaan auvoista ;)

Muuten on sujunut hyvin, pyykkiä saa pestä alvariinsa ja uni on kortilla mutta se tiedettiin etukäteen. Julius on oletetusti hyvin närkästynyt ja välillä hankalakin, onneksi hänellä on isä jonka kanssa ovat näillä upeilla ilmoilla mm. ulkoilleet paljon.

Hevosetkin olivat viimeyön ekaa kertaa pihalla!

Synnytyssaaga pitäisi kirjuutella kun vielä muistaa mutta tarttisin mieluusti kaksi kättä siihen.
Eiköhän liina tule pian kaivettua esiin, pesin Econkin. Taidan laittaa Mobywrapin vaan suoraan myyntiin Babyhawkin tieltä.