IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

höhTorstai 11.09.2008 13:41

Vein Juliuksen hoitoon ja mun pitäisi tehdä kirjanpitoa, mutta tässä vaan istun ja kirjoitan scheissea kun vauva nukkuu.
Nautiskelen lyhyestä hengähdystauostani tämän hullunmyllyn keskellä. Ajattelin että kun Severi herää niin voisin vähän siivoilla täällä. Paikka on kuin pommin jäljiltä kun Julle levitteli eilen polttoroskalaatikon sisältöä lattioille ja raivospäissään heitteli Duploja joka puolelle.
Uhmaa pahimmillaan...

Tazza on saanut häpeällisesti kaksi vapaapäivää. Tiistaina tuli vettä kuin aisaa ja päästin palelevan tamman illalla syömään heiniä villaloimen alle kuin lämmittelemään sitä ikuisesti käynnissä kentälle toisten perään huudellen.
Eilen sitten piti mennä Johannan kanssa, olimme juuri saaneet hevoset harjattua kun tuli soitto ja J:n piti lähteä kotiin... En sitten itsekkään enää viitsinyt mennä koska olisi ollut aika julmaa viedä Sampsa takaisin mutaiseen tarhaan. Tai päästää se syömään iltasapuskoitaan ja raahata Tazza pimeälle kentälle. Tänään sitten, ja viikonlopuksi on tiedossa ohjelmaa myös. Ehkei tämä maailmaa kaada.

Jospa nyt avaisi tuon kansion, maanantaina pitäisi olla heinäkuun alv-ilmoitus verottajalla. Edes sen saisi tehtyä vaikka toki tuo elokuukin olisi kiva saada pois päiväjärjestyksestä.

No voi repsTiistai 09.09.2008 12:43

...taas hevostallinetistä löytyi niin "hieno" linkki että ihan pakko laittaa tänne.

http://www.rintojensuurennusmaailma.com/rintojen-suurentaminen/what-they-think.php

MaastotuliaisiaSunnuntai 07.09.2008 23:43

Eka hirvikärpänen bongattu tukasta tänään.
Se on syksy sitten.

Parempaa kuin osasin toivoa...Sunnuntai 07.09.2008 01:58

Sain tänään vähän paremman ratsastajan Tazzan selkään.
Jep, tamma osaa! Se on kuulemma huonosta lihaskunnostaan huolimatta miellyttävä, kevyt ja todella yhteistyöhaluinen ratsastettava. Katsoin silmät pyöreänä kun iso tamma tanssi raviväistöt ja helpon näköiset siirtymiset, sulutkin sujuivat käynnissä ja erilaiset tehtävät tamma otti syvällä hartaudella. Kulki samantien oikein päin ja kun vertyi niin myös se vaikeampi jalka tuli hyvin alle.

Vaikuttaa siltä ettei Tazzalla ole enää mitään muuta fyysistä estettä kuin lihaksettomuus ja huono kunto. Ratsastaja sanoi että oli ensin vähän katsellut sillä silmällä että tamma saattaisi olla jäykkä ja raskas ratsastaa, mutta ne ajatukset karisivat melkein heti kun pääsi sen selkään :D

Voi että mä olen onnellinen ja ylpeä ja opin itsekin paljon kun vaan istuin katselemassa sen tunnin mitä tahkottiin. Nyt näin myös sen miten Tazza oikeasti liikkuu ja sen oikean takasen kiertoliikkeen jota olen ihmetellyt selästäkäsin.
Toissapäiväinen kengityksenjälkeinen arkominen on jäänyt pois ja kantahokit varmaankin helpottaa vähän tuota tarhassa liukastelua.

Huomenna On the road again! Minä tosin Sampsan selässä.
Elsan suhteen on uudet suunnitelmat - se jäi nimittäin tyhjäksi - mutta ei siitä vielä enempää.

MegalomaniaLauantai 06.09.2008 02:22

Obsessed with fantasy, possessed with my schemes
I mixed reality with pseudogod dreams
The ghost of violence was something I seen
I sold my soul to be the human obscene

How could it poison me?
The dream of my soul
How did my fantasies take complete control, yeah?

jassooPerjantai 05.09.2008 23:05

että perjantai on

Uudet monotTorstai 04.09.2008 23:15

Tazzalla on uudet kengät. Ja kantahokitkin sai <3
Ja Julius on terve poika, sydämessä ei mitään vikaa.
Ja turvettakin haettiin.
Ja käytiin Paulan kanssa ratsastamassa.
Kaikkea siis tehty tänään.

Huomenna Tazzalla vapaa. Taas on menty 7 päivää putkeen, lauantaina verkkailen vähän kentällä ja sunnuntaina Anne tulee ja päästään juorumaastoon :D

Uus pääTorstai 04.09.2008 14:42

Mulla on uusi tukka. Mutta kuvia ei saa vielä kun Lauri oli jättänyt kameran usb-piuhan duuniin.
Mur!

jeahTorstai 04.09.2008 00:36

Olen pysynyt laihdutustavoitteessani. Ekan kuukauden aikana miinusta tuli useampi kilo.
Ensi kuun aikana olisi tarkoitus päästä uusille kymmenille.

Huomenna aamulla kampajaalle. En olekkaan ollut sitten vuoden 2000 latvojentasoituksen, nyt mietinnässä olisi jotain uutta - värjätä ei tosin ehdi, mutta katsotaan nyt ensin mitä mun tukalle tapahtuu ;) Joo ei, pitkästä en luovu mutta jotain muotoa siihen jos sais.

Lisäksi huomenna on Juliuksen sydänultra, kengittäjä tulee (toivottavasti), pitää hakea turvetta ja ratsastaa. Eli ihan täyteent tupattu kaikkea tekemistä. Suihkussa pitäisi nyt vielä iltasella käydä.
Punkkupullo huutelee mulle keittiöstä, tekisi mieli ottaa lasillinen, mutta eiköhän tuo viikonlopuksi ole suunniteltu.

Yökestoilu loppui...Tiistai 02.09.2008 15:55

Severinkin kanssa siirryttiin sitten yökertistestelyyn. Samasta syystä kuin Jullen kanssa aikoinaan:
Aamuyöt yhtä heräilyä ja vaipanvaihtoa.
Tuntuu että olen maailmankaikkeuden ainoa ihminen jonka vauvat ei kestä märkää, mutta kumpikaan näistä ei ole hiljaa odotellut että vaippa vaihdetaan, vaan se ON noustava sen verran että ylettyy kuivaan ja saa hävitettyä vanhan johonkin lattialle...
Seven kanssa jaksoin päälle 4kk, mutta nyt kaksi kertisyötä on ollut ihan luksusta.
Ainoa paha että molempina aamuina on tullut kertiskakat=toisella kerralla pursusi vaipasta lakanalle ja noin yleensäottaen pitkin persusta.
Kuka keksisi TÄYSIN pintakuivan keston?

Mulla on taas hermo jokseenkin piukassa kun viikonloppu meni juoksemiseksi. EIi saanut yhtään rauhassa olla kotona vaan sekä perjantaina että sunnuntaina vinguttiin meidän Solstrandiin. Perjantaina menin ihan mielelläni kun ukki ja mummu olivat käymässä, mutta sunnuntain oli Lassi kysynyt Laurilta joka ei kehdannut kieltäytyä. Sähkötöitä ja idlaamista. Marikan hovi taas pyörimässä siellä ja ruokakin tälläkertaa sitkeää. Siinä meni sitten taas koko päivä :(

Omia hommia ei kerkeä tekemään yhtään kun toisten asiat on muka tärkeämpiä. Muutenkin tosi kiero temppu kysyä Laurilta kun mä kieltäydyn helpommin. Ja hommia ei pitänyt olla paljon.. niinpä, osa jäi tekemättä kuitenkin ja piti lähteä hevosten päiväheinien takia. Itsekin tosin olin jo aika kypsä.