IRC-Galleria

Tän mä haluisin mutta taitaa haaveeksi jäädä...
http://www.joehobused.eu/co.htm

Alle parikymppisenä minulla oli kaksi sellaista ratsastuselämystä jotka nousivat ylitse muiden. Siis alla sellaiset hevoset jotka tuntuivat hyviltä ja omilta, joita jaksoi muistella ja jonka perusteella loin ihanteen siitä millaisen hevosen haluaisin jos ei olisi rahasta kiinni.
Toinen oli Vesajärvellä Hämeenkyrössä silloin asunut akhal-teke ori Salyut ja toinen oli Harvialan pelloilla Tazza tamma.

Tazzan omisti Koiviston Hanna, oli ostanut sen vuonna 98. Olen hoitanut peruskouluikäisenä Hannan hevosia ja käytiin katsomassa kun hän oli muuttanut ja perustanut tallin Wiiskulmaan. Ratsastin tunnin Tazzalla. Se oli upea, suuri ja vahva hevonen. Tein suuria ympyröitä pellolla kaikissa askellajeissa, väistättelin käynnissä ja ravissa. Voima joka hevosesta lähti suuntautui ylöspäin eikä eteen ja pahimmassa tapauksessa kädelle kuten monilla ratsastamillani. Usein ne olivat olleet suomenhevosia. Lämppäreillä olin mennyt myös paljon, mutta niistä puuttui se tietty massan energia mikä löytyy suuresta lihaksikkaasta hevosesta joka luonnostaan kulkee ratsun lailla.

Tazza oli upea, kaunis. Vielä vuosia ajattelin että haluan hannoverilaisen (Tazzassa on hannover-verta, mutta myöhemmin ajateltuna se muistuttaa enemmän perinteistä toria) koska en tiennyt torihobusista mitään. Tazza vaikutti minuun yhden kerran perusteella.

Kun kesällä sitä tarjottiin minulle niin en empinyt lähteä katsomaan.
Kieltämättä tamman kunto oli minulle todellinen järkytys sen perusteella millainen hevonen oli ollut kymmenen vuotta takaperin. Se tuotiin pikkuisen klenkaten tallintakaa. Meiju katsoi silmät pyöreänä suurta kokoa ja ylpeää olemusta, mutta itse tunsin piston sydämessäni.
Päätös oli kyllä syntynyt jo siinä hetkessä, hevonen ei jäisi sinne Alastarolle. Kun ajettiin kotiin, sanoin Meijulle että en tiedä oliko tyhmä päätös vai ei. Jos hevonen on jalaton niin mietin sitten myöhemmin mitä teen.

Tazza tuli ok kuntoon. Toki se on hyväksyttävä että nuoruuden kulta-ajat ovat sillä takana ja kinnerpatit rajoittavat elämää. Aika pian kävi selväksi että tammalla ei voi hypätä. Ollenkaan.
Nyt kun se on pian seissyt kolme viikkoa jalkaongelmien vuoksi niin alan pelätä että ennenpitkää ollaan menossa taas kohti sitä riutunutta ja lihaksetonta olemusta minkä kohtasin kesällä.
Mun nuoruuteni upea ratsu, räjähtävää, hallittua voimaa. Ei helvetissä!
Mä en tahdo nähdä miten se menettää kauneutensa, jäykistyy ja riutuu pois.
Tälläisen hevosen on saatava lähteä saappaat jalassa. Tahdon muistaa sen edelleen kauniina ja uljaana, omana sotahevosenani, taikatammana jonka kanssa ratsastan varsinaisen treenin jälkeen omenapuun alle herkuttelemaan syksyn ompuilla.

Mä en tiedä missä vaiheessa ja kenen olisi vuosien varrella pitänyt laittaa tamma pois.
Ylläpitäjien mukaan sillä oli ollut viime keväänä-kesänä toinen takajalka tosi kipeä, eivät päässeet yksimielisyyteen kumpi, mutta epäilen vahvasti vasenta.
En tiedä mitä on jätetty kertomatta kun se myytiin pois pitkäaikaiselta omistajalta, mutta näköjään säännöllisiä vaivoja on ollut sen jälkeen aika lailla.
Minähän noista tiesin osan, kaikkea en. Ostotarkastus oli ilmeisesti tehty 1,5v sitten ja jätetty ostamatta.
Mun hommaksi jää siis saatella tämä tamma viimeiselle matkalle. Unelmieni hevonen.

En tiedä missä vaiheessa se tapahtuu, pahimmassa tapauksessa parin viikon sisään. Odotan ihmettä joka antaisi meille vielä pari harrastevuotta lisää mutta koskaan ei sen kustannuksella että joudutaan lähtemään jälleen nollapisteestä. Ei voi tehdä hevoselle ja kinnerpateille hyvää seistä aina välillä jonkinaikaa, sitten taas alkaa tehdä kuntoa, romauttaa kunto, aloittaa liikunta jne... Ja kuinka monen hevosen pää sitä kestää?

Johanna löysi eilen sen sanan mitä itse hain. "Sisäänpäinkääntynyt", sellainen Tazza on ollut nyt muutaman päivän. Oli lähdössä pois kun Johanna tuli tervehtimään, yleensä seurallinen ja utelias.
Eilen illalla harjaamisen jälkeen jäin karsinaan raputtelemaan, hevonen ei välittänyt vähääkään vaan juomaan mennessään kolautti minua päähän turvallaan. Eipä ole Tazzaa sekään, on kuunnellut ja kunnioittanut, nyt on kiireisen oloinen. Jossain on vikaa. Joko seisominen turhauttaa tai sitten on kipuja. Eikä kumpikaan vaihtoehto ole toista parempi.

Keskiviikkoon ei ole enää montaa päivää, kuuntelen mitä Tommilla on sanottavaa ja katson jatkon sen jälkeen. Tutkitaanko vielä vai löytyikö jotain esim kaviosta. Vai tuleeko se päätös silloin. Ulkopuolinen henkilö osaa katsoa objektiivisemmin kokonaisuutta, P.K. olisi tämän jo toivottanut monttuun mutta se tuntui olevan vähän sellainen irtonainen mielipide kun eivät näytä hevosen kanssa pitävän toisistaan yhtään.

lähde: http://www.hintatakuu.com/avioliitto.php

Onnellinen avioliitto

Vaimoni ja minä olemme keksineet kestävän avioliiton salaisuuden. Kaksi kertaa viikossa menemme kivaan ravintolaan, hyvää viiniä, ruokaa ja seuraa. Hän menee perjantaisin ja minä tiistaisin.

Meillä on myös erilliset sängyt. Hänen on Tampereella ja minun Helsingissä.

Minä vien alituiseen vaimoani joka paikkaan, mutta aina hän löytää tiensä sieltä takaisin.

Kysyin vaimoltani "Minne haluaisit mennä hääpäivänämme?" Hän vastasi:"Jonnekin missä en ole ollut pitkään aikaan!" Johon ehdotin:"Miten olisi keittiö?"

Pidämme aina toisiamme kädestä. Jos päästän irti, hän shoppailee. Keittiössämme on kaikki, sähköinen sekoitin, sähköinen paahdin, sähköinen leipäkone jne. Ja aina hän valittaa, että sähkövempaimia on liian vähän eikä keittiössä ole edes tilaa missä istua! Joten menin ja ostin hänelle sähkötuolin.

Vaimoni kertoi minulle, että auto ei käynyt kunnolla koska kaasuttimessa oli vettä. Kysyin missä auto on. Hän vastasi: "Järvessä".

Vaimoni kokeilee uutta dieettiä, kookospähkinöitä ja banaaneja. Ei hän ole menettänyt yhtään painoa, mutta voi että kuinka hän osaa kiivetä puuhun!

Hän meni ja otti mutakylvyn ja näytti todella upealta kaksi päivää. Sitten muta kuivui ja tippui pois.

Kerran hän juoksi roska-auton perään huutaen: "Olenko liian myöhässä? Kuski vastasi:"Ei, et ole, hyppää lavalle vaan!

Paljastan nyt 10 totuutta itsestäni. Sen jälkeen haastan 6 ihmistä tekemään saman.

1. Pidän rasistisista ja muuten loukkaavista vitseistä
2. Juon liikaa Batterya
3. En pidä lemmikkieläimistä (ei tarkota että inhoaisin kenenkään kissaa/koiraa/pupua, mutta ajatus sellaisen pitämisestä tympii)
4. En elä vain hetkessä vaan muistelen usein menneitä
5. Saatan yksin ollessani kuunnella 90-luvun paskahittejä
6. d&d on kiinnostavampaa kuin tavallinen elämä
7. Inhoan ratsutukkaa hevosella kuin hevosella - siis sitä Thulsa Doom tyyliä.
8. Olen sitä mieltä että ihmisessä joka tosissaan on sitä mielta että Magyar on hyvää - on oltava jotain muutakin vialla
9. En yleensä välitä mitä ihmiset ajattelevat minusta julkisella paikalla
10. Käyttäydyn välillä maanisesti ja käyn ylikierroksilla.

- Kaikin puolin tosi ihana ihminen siis -

Vapaaehtoiset saavat osallistua, en jaksa haastaa ketään

Olen aivan häkeltynyt enkä olisi osannut aavistaa että tälläistä ihan hirveää totaaliskeidaa voi olla olemassa? Siis KUKA tätä ostaa! Mun ajatukseni sinkoilevat päässä ja melkein ahdistaa, siis herranjumala, eihän tämä voi olla totta. Mikä helvetin Jippu! Tsiisos, pahinta on että puheviat tarttuvat ja nyt meidän perheessä lespataan loppuilta.
Onneksi kello on kohta viisi ja pian pääsee nukkumaan, jos tää järkytys menisi ohi huomiseen mennessä.

Jos tätä päiväkirjaa oikeasti lukee joku joka tykkää tästä paskasta niin OLE HYVÄ ja kerro MIKÄ HELVETTI tästä tekee kuuntelemisen arvoista ja sellaista että näinä lama-aikoinakin joku maksaa RAHAA tälläisestä angstiwhinetyksestä.
Luulin ensin että tämä oli vitsi, mutta näköjään on tehnyt parikin albumia.

Huh, vähän helpotti.

tänään en voi luokses tulla
yöhön synkkään tieni käy
vaikka etsii silmät sulla
varjoista ei mitään näy
tuskin oikein oivalsitkaan
mitä vaatii meiltä maa en voi viipyä nyt
pitkään mua veljet odottaa

pilvi otsallaan on kuulla
koira haukkuu jossakin
niin et koskaan vain saa
luulla että toista kaipaisin
kun mä kerran luokses palaan
olkoon päivä olkoon yö
kerron kaiken minkä salaa
hyväillään ja loppu työ

jos en palaa toukokuuhun
veli pellon muokatkoon
luuni jäivät multaan muuhun
olen ollut mitä oon
kulje pellon pientareita
poimi tähkis kämmeneen
anna suudelmasi sille
elän siinä edelleen

Ontuu ravissa ihan yhtä pahasti kuin 1,5vko sitten.
Olen aika neuvoton tällä hetkellä. Tommi tulee ensi viikolla kengittämään, jos sieltäkään ei tule mitään järkevää ehdotusta niin... en tiedä. Mitä helvettiä.

Sain Tazzan vanhat klinikkarapparit ja olo on vähän ristiriitainen. Ei mitään uuta, mutta toisaalta asioita jotka vahvistaa mietteitä.
Tavallaan helpotus, tavallaan ahdistus. Pitää miettiä yön yli miten suhtautua niihin.

Ja ei, tammaa ei olla montuttamassa (tai pakastamassa), mutta jos vaivat uusii niin sitten tarvii katsella suunnitelmaa B. Meidän pihasta se ei lähde elävänä kuin korkeintaan käymään jossain tai tilapäislainaan oikein hyvälle tutulle jos sellainen tilanne joskus tulee. Mutta pääpirteittäin minä päätän koska sen kilometrit loppuu ja toivon että niitä on vielä jäljellä edes muutama vuosi.
En kuitenkaan jaksa uskoa että kestää käyttöä enää kauhean pitkään :(

Huomenna pidän vapaapäivänvapaapäivänvapaapäivän! :D
Ihan vaan käyn karsinat siivoamassa mutta en mene töihin, en ratsasta, en juoksuta.
Tazza on kai pakko harjata kuten teen joka ilta kuraruven takia. Kun se on jatkuvasti loimen alla niin täytyy pitää normaalia parempaa huolta ihosta. Kevyt harjaus kerran päivässä ennen yöloimitusta. Ja yöksi aina uusi tuulettunut loimi.

Giittan kanssa koitan nyt tehdä sen 3krt viikkoon tämän kuun ajan. Tällä viikolla tavoite saavutettu. Poni katsoi minua kuin mielitautista kun hypin sen vieressä, paukuttelin satulaa ja nyin jalustimia.

Julius kelailee: "Pippeli tuala on iskä. Vauva, pippeli. Pippeli (osoittaa minua) eioo".
Pippeleistä saadaan kuulla monta kertaa päivässä... ja miessukupuolen tuntien se ei lopu ennen eläkeikää (jos sittenkään).
Myös täytyy ilmoittaa että äiti on nainen ja vauva ja iskä poikia. Hah! POIKIA ja minä NAINEN :D

Luonne: Rohkea, utelias, säpäkkä
Olemus: Jalo, kompakti, eläväinen

3-vuotiaani silmissä ei asu viisaus vaan lapsellinen usko hyvään ja luotto ihmisiin.
Mutta se riittää tämänikäiselle, sillä me pääsemme vielä pitkälle.
Vielä ei ole tullut yhdessä sellaista kauhua vastaan jolle ei olisi voinut päristää turpaa jälkikäteen, koskaan minulla ei ole ollut sellaista oloa tämän varsan kanssa että nyt ollaan suossa eikä homma etene.

Nyt kun on tullut lunta ja pohjat on hieman parempia ollaan pystytty tekemäänkin jotain. Aikaisemmin hipsittiin vain iltaisin kuun valossa pitkin pimeitä ja liukkaita pihoja mutta nyt ollaan päästy taas juoksemaan liinassa ja pitämään varusteita. Kun sain trekkerin takaisin niin sitä on käytetty ja se tuntuu sopivan selkään ihan ok. En vaan tiedä onko olemassa satulaa joka ei pyörähtäisi koska G on mallia tynnyri.

Tänään mietin vähän että onko tämä nyt hyvä idea, mutta rohkaistuin ja lähdettiin kaksin Jaarisen pellolle. Siellä piti vähän pöristä ja juosta häntä pystyssä, mutta yhtään hirnahdusta tai ryntäysyritystä kotiinpäin ei tullut. Poni oli täysin käsiteltävissä vaikka tietysti kävi hiukka enemmän tuulella kuin normaalisti.

Olin niiiiin helvetin ylpeä kun käveltiin rintarinnan takaisin pihaan, yhdessä mäkeä ylös.
Kahden vuoden aikana ei ole tarvinnut katua kertaakaan tämän elukan ostamista vaikka välillä mietin että laitoinko jo liian isot saappaat sille jalkaan.

Seuraavaksi vaan pitäisi löytää joku joka uskaltaisi kiivetä kyytiin. Nyt kun Paula ei ole enää kuvioissa niin en oikein tiedä mistä löytäisi riittävän kevyen ja taitavan. Ihan fifty-sixty lehahtaako poni ekakerralla pois alta ja sen jälkeen rauhoittuu tarkkailemaan tilannetta vai kulkeeko jalat hieman täristen heti nätisti ratsastaja selässään.

Mut hei, sanoinko jo: Se on aivan totaalisen hieno. Paras.