IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Torinhevosen kokoinen innostusLauantai 14.03.2009 19:15

Huomatkaa keskittynyt ilme ja tamman "mitä tuokin ämmä tuolla meinaa" -mulkaisu.
Kiitos kuvasta Johannalle, Deifi tulee näillä näkymin tuossa kevätpuolella, toivottavasti jäädäkseen.
Tamma kokeili aluksi että tarvitseeko minua totella, mutta kun istuin selkään niin tuntui että olisin tullut kotiin. Hei, mähän olen ollut täällä ennenkin ;)

VauvamasujaLauantai 14.03.2009 11:14

Zafirin mahanen tänä aamuna

HuohTorstai 12.03.2009 22:26

Vakuutusyhtiössä osataan lukea ja kirjoittaa.
Arvatkaa kuka omistaa Tapiolan mukaan ponin jonka nimi on NIMENPALLON ZAFIR

Aasialaista tehokkuuttaTorstai 12.03.2009 11:21

Virginia Tech johtaa edelleen... bc 33.
Mutta suomipojat eivät pärjää sakemanneille.

HämptonissaKeskiviikko 11.03.2009 15:20

Eilen säännöllinen sukulaiskierros. Olin niin väsynyt että nukahdin klo 20 Julius kainalossa ;)
Leila ratsasti Kekkulin ja teki iltatallin joten ei tarvinnut sen suhteen uhrata voimia enää.

Ensin Turenkiin Ulla-tädin luokse. Äidin vanhemmatkin tulivat poikia katsomaan. Vähän huolissani olen ukista, ei ole oikein enää parhaimmillaan :( Tosin yli 80-vuotiaita hekin ovat kuten myös toiset isovanhempani.
Ulla oli tehnyt sapuskaa ja Severi söi posket pullollaan muusia ja lohta. Olisi mennyt varmaan miten paljon vaan. Julle nirsompana tökki sapuskaa, mutta Ulla-tädille ei ryppyillä ;) Sinne meni syöttämällä loputkin. Jälkkärin suhteen ei poika sitten kursaillutkaan.

Ennen kahta ajeltiin toisten isovanhempieni luokse Kikaristonkujalle.
Sielläkin pojat otettiin avosylin vastaan ja molemmat taisivat leikkiä itsensä väsyksiin vanhusten kanssa. Itsekin sai vähän huokaista ja istua rauhassa ilman että joku kokoajan kiipeilee päällä tai nahistelee niskassa. Sain myös vähän sponsorointia että saadaan vihdoin pojille sängyt ostettua. Olen kyllä todella kiitollinen koska meillä on ollut melko tiukkaa viimeajat. Onneksi hirvenlihaa tuli myös mukaan jokunen kilo, joten pysytänä sapuskassakin paremmin.

Neljän jälkeen lähdettiin ajelemaan kotia kohti ja Seve nukahti melkein heti autoon (päikkäreitä ei luonnollisesti saanut nukuttua) ja Julle putosi 30min ennen kotia. Oli muuten hänellä ensimmäinen pitempi reissu kokonaan ilman vaippaa. Niin se vaan on nyt sitten taakse jäänyttä elämää - ja äiti huokaisee tyytyväisyydestä ja helpotuksesta ;)

Rankkaa reissata kolmistaan pienten kanssa, mutta sukulaisia on oppinut arvostamaan ihan eri tavalla. Joskus teini-ikäisenä sukujuhlat oli pakkopullaa, mutta nykyisin ymmärtää miten rajallista aika on. Olen todella onnellisessa asemassa siinä että kaikki isovanhemmat ovat vielä hengissä ja heihin on hyvät välit niin että tavataan ainakin jokusen kerran vuodessa.
Myös lapsille valtavia elämyksiä nähdä ystävällisiä kasvoja ympärillään, jotka jaksavat loruilla ja leikittää heitä :)

Zafirille sulhasta...Maanantai 09.03.2009 12:31

...Ponioripäivät 3-5.4.2009 Ypäjällä.
Kun aikatulut tulee niin kuka lähtee mun kanssa shettiksiä katsomaan?
...tulee näillänäkymin täyttymään kesällä. Ensi la käydään katsomassa ylläpidokkiehdokasta, kuvausten mukaan täydellinen ;) Iso liikennevarma tamma. Mutta eipäs mennä asioiden edelle.

Kirpparille tie viePerjantai 06.03.2009 12:54

Varasin sitten jo ensi sunnuntaiksi myyntipaikan Vantaan Myyrmannin Pandatorilta.
http://www.pandatori.fi/

Tarkoitus olis ollut mennä vasta myöhemmin, mutta mulla on kaksi seuraavaa sunnuntaita aamuduunia joten en malta odottaa tuonne asti.
Tarkoitus oli mennä pakulla notta saisi pinnasängynkin mukaan, mutta koska Iskostien sisäänajossa on rajoitus 2,1m niin paku on muutaman sentin liian korkea :( Onneksi mulla on kokemusta noitten tilaihmeitten lastaamisessa, mikäjottei Golfiin saisi ängettyä Skodaankin meni ihan perkeleesti tavaraa aina. Koko Hevitutin varasto.

Eli jos jotain kiinnostaa lastenvaatteet (Johannalta tyttöjen vaatetta noin alle 1v ikäiselle), kestovaipat, pieni otos hevostarvikkeita (riimuja, suitsia, pinteleitä), puoli-ilmaiset yhdistelmävaunut (koppa saanut kosteutta), käyttämätön vauvan matkasänky ja siistit random-vaatteet niin tulkaa katsomaan mitä multa löytyy, paikka oli muistaakseni 621... Vähän sitä kun tätä on.

Sain viimein implanttiajankin tilattua. Vappuaattona vasta :(
No, ehkä tässä nyt jotenkin toleroi sinne saakka. Alkaa vaan kyllästyttää kuukautiset ja seksi jonka ilosta on puolet pois.
Sitten voi taas elää huoletta kun tietää ettei enempää näitä minejä ;) Kaksi viikaria riittää kiitos.
Kun yhden yöunet parani niin Julius olikin sitten kipeä viimeyön. Lauri sen kanssa nukkui mutta äitinä ei tietenkään voi olla heräämättä välillä kuulostelemaan että miten oma lapsi voi.

[Ei aihetta]Torstai 05.03.2009 11:49

Voi harmi, "keskustelu" näytti loppuvan ennenkuin alkoikaan.
No joillain on vielä opeteltavaa eläimistä ja niitten pidosta.

Teinimeninki jatkuu :DTorstai 05.03.2009 11:30

Taas tämä samainen lapsonen joka on varmaankin seurannut blogiani on vauhdissa ht.netissä.
Saat nyt ihan omaa julkisuutta taas blogin kautta, ole hyvä. Varmasti kaikki tutut pääsee näkemään tämän jos eivät palstaa jaksa seurata.





Re: Olkaan tarkkana kun hevosianne myytte
Lähettäjä: hei
Päivämäärä: 4.3.09 22:09:38

eikös se ollut niin että shadowphere itsekin osti sen elsan "pelastaakseen teurastamolta"?
sai sen teurashinnalla kun lupasi perikunnalla ikuisen kodin.
mites kävikään?
ensin kiertolainen eri ylläpitopaikoissa, viimeisin jossa tamman luonne oli todella erillainen mihin olin tottunut, stressaantunut, ja sanoisin surullinen.
sen oma ihminen oli sen hylännyt.
sitten tamma myytiin voitolla eteenpäin.

mitä tästä voimme miettiä opiksi?
olisiko elsan ollut parempi päästä silloin kun sen oma vanha omistaja kuoli, hevosten taivaaseen?
vai annammeko shadowlle seppeleen päähän kun piti tamman niin hyvin ja ilman stressiä yms loppuunasti?

niimpä.



Re: Olkaan tarkkana kun hevosianne myytte
Lähettäjä: Shadowsphere
Päivämäärä: 5.3.09 08:33:09

Tässä keskustelussa puhuttiin JOBBAREISTA eli ihmisistä joilla on tarkoituksena ostaa hevonen myydäkseen se voitolla eteenpäin.
Se on ihan eri asia kuin se jos joku myy omansa pois.

Ja nimimerkki hei.
Olet väärässä, noista pitää paikkansa vain tamman tilapäinen stressi alkusyksystä jota leasaaja valotti myöhemmin enemmän.

Sinä et tunne Elsaa ja jos tunnet minut niin tiedät hyvin mitä pskaa puhut ja toivottavasti menet häpeämään. Sähköpostiosoite on yllä, kirjoita mielummin sinne kuin suollat kerta toisensa jälkeen paikkansapitämätöntä tekstiä tänne.

Hevonen oli minulla kolme vuotta, jona aikana se kantakirjattiin, oppi hieman lisää ratsunhommia ja teki myös komean varsan. Jos joku sanoo tätä jobbaukseksi niin voin sanoa että törkeelle tappiolle jäin kun oman hevoseni myin. Voi tyhmää minua ;)


Re: Olkaan tarkkana kun hevosianne myytte
Lähettäjä: hei
Päivämäärä: 5.3.09 09:16:33

hyvä shadow,
minä todellakin tunnen elsan sekä sinut, ja tiesi tamman kierrosta syksyn aikana.
kärkölä oli vihon viimeinen paikka tammalle.
miksi suotta sähköpostilla ajatuksiani vaihtaisin, eikös tämä keskustelu kuulu kaiken kansan nähtäville?
koska niin puhtaana pulmusena esität kuinka väärin on hevosia kierrättää, niin minusta tämä on olennainen osa sitä.
oli se hevonen kenen tahansa omistuksessa, voi sitä tuolla leasing/ylläpitohommallakin saada hevosen sekaisin, niinkuin elsan kävi :(



Re: Olkaan tarkkana kun hevosianne myytte
Lähettäjä: Shadowsphere
Päivämäärä: 5.3.09 09:24:17

hei,
Jos kerran tunnet niin miksi kirjoittelet paikkansapitämättömiä asioita?
Veikkaampa että tiedät minut, mutta tunnetaan? Tuskin.

Olet siis itse käynyt tuolla Kärkölässä missä tamma oli ylläpidossa?
Tässä tapauksessa luotin tutun ihmisen suosituksiin antaa tamma ko.henkilölle ylläpitoon ja tarkoitus oli hänen hevonen ostaa.
Tunnen myös tallinpitäjän vuosien takaa joten tiesin tallin asialliseksi. Minulla on ollut ennenkin hevonen siellä kesän yli laitumella.
Hyvä olla jälkiviisas siinä että ne kaupat menivät puihin, mutta parempi niin että hevonen oli silloin vielä nimissäni.

Hevonen sekaisin? Sitten ei puhuta samasta elukasta ollenkaan`;) Ja ikää oli... 17v?