IRC-Galleria

En muista olenko elänyt kesää, josta olisin nauttinut näin paljon kuin nyt. Ulkona on ihana olla, sinne tekee mieli mennä - tunnen jopa vetoa ulkotöihin (tosin niitä on tullut tänä kesänä tehtyä enemmän kuin koskaan). Riuhtoessani rikkaruohoja naapurini mailla ja möyhentäessäni multaa olen törmännyt mitä erilaisimpiin ötököihin. Onneksi olen nähnyt tuhatjalkaisentapaisia vain alle viisi - ne ovat kamalimpia. Hämähäkit kestän, vaikka halogeenikeltaisine peppuineen ja pitkine koipineen, mutta tuhatjalkaiset... Jos sellainen kiipeilisi ihoani pitkin, kangistuisin kauhusta. :S Mutta toisaalta huomaan ötökkäkammoni lieventyneen - tai ainakin ötököiden erilaisuussietokykyni kasvaneen - tehtyäni puutarhahommia sellaisessa villiintyneessä viidakossa kuin naapurini piha.

Saavuttuani kotiportille eräs toinen naapurini kutsui nimeltä ja kyseli mihinkäs olinkaan menossa jatko-opiskelemaan. Vastauksen saatuaan nainen venytti lausetta "Niin kauas!", lisäsi "Eikös sinne ole helpompi päästä?" (jostain syystä tämä kommentti kyseenalaistaa aina yhtä tehokkaasti Oulun yliopiston vakuuttavuuden verrattuna Helsinkiin - raivostuttavaa!) ja lopuksi toivotti onnea matkalleni. Montakohan tuollaista edellä kirjoitetun kaltaista keskustelua olenkaan jo joutunut käymään läpi.. puuh. Mutta onnentoivotusta vaalin. Ihmiset jotenkin heltyvät lähdönhetken koittaessa ja rupeavat tunteikkaammiksi. Mukavaa vaihtelua siihen ainaiseen jäykkyystilaan, joka höllentyy normaalisti vain alkoholin avulla.

Siivotessani varastoamme löysin äitini vanhoja käsityölehtiä. Mokomalla on niin upea kokoelma kaikenlaisia ompelulehtiä ja -kirjasia, että sormiani syyhyttää alati ommella jotakin. Lisäksi nuissa löytämissäni 1980- ja -90-lukujen vaihteen käsityölehdissä olevat vaatteet ovat toisaalta rumia (hirveän sekaisia neulekuvia, söhlättyjä kukkakankaita ja sateenkaarivärejä), mutta välillä myös varsin vakuuttavia (pidän erityisesti naisten- ja miestenvaatteiden samankaltaisuudesta). Ai, että kun nyt on niin ysärifiilis. ^^

Jeah, nyt ulkohommiin ja biitsille. <3

...

Paitsi että menin sitten palamaan ulkoduunaillessani. Selkäni on punainen kuin paprika ja olkapääni paloivat TAAS. Jostain kumman syystä olen aina ajatellut, ettei yksi kohta voi palaa kuin maksimissaan kahdesti. Yksi kohta voi palaa ainakin kolmasti, todistaa kirkuvaa punaa hohkaava olkapääni. Jäi vielä topin olkaimista kunnon valkeat raidat keskelle tuota kaikkea punaista tuoden mieleen sen PMMP:n raivostuttavan rallatuksen rusketusraidoista. Tai sitten Fazerin Marianne-karkin punavalkearaidallisen kääreen. Jee, jee.

Biitsi jäi nyt välistä. D: Ja tekee niin hirmuisesti mieli pelata rantalenttistä tai sulkapalloa. Tai sählyä nurmikolla. Olisi paljon helpompaa, jos nauttisi enemmän yksin harrastettavasta liikunnasta kuin joukkueurheilusta. Ei tarvitsisi haikailla, ettei voi tehdä jotakin, koska muut immeiset eivät ole samalla tuulella. :L

Juoksin lähes koko kyläpahasen ympäri. Vedin pitkän spurtin vielä lenkin päätteeksi. Tulipa tyytyväinen olo (jes, urheilin taas pitkästä aikaa). Fiilis lenkin aikana ja sen jälkeen oli jotenkin niin vapautunut ja raikas, että pisti ihmettelemään, miksi lenkille on aina yhtä vaikeaa lähteä. Harmi vain, että kevyt oloni tuhoutui, kun mätin 600 grammaa nuudeleita ynnä vihanneksia. Yli puoli kiloa. Huh.

Siirsin säbäkuvani "autrefois" (mennyt elämä)-kansioon. Surullinen olen. Vaikeaa luopua kaapissani iät ajat seisseistä pelipaidoista. Toinen, erotuomarinharmaa, aiheutti peleissä aina sekaannusta. Musta paita oli kuin toinen iho, niin hämmentävältä kuin se kuulostaakaan. Muistan, kun vedin sen paidan ensimmäistä kertaa päälleni ja tuskailin kireää kaula-aukkoa (olin pelannut edeltäneellä kaudella XL-kokoisessa paidassa, joka liehui juostessa kuin suomenlippu, jos ei taittanut shortsien kauluksen alle). Nyt olen ollut jo lähes kolme kuukautta ilman salibandya. En varmaan enää osaa kämmenlyöntiäkään rystystä puhumatta. :'S

Olen nyt virallisesti Oulun yliopiston biologianopiskelija. :D Enää opiskelijakortti puuttuu. Ja kirjastokortit. Kämpän avaimet. Sain jopa opintotukihakemuksen täytettyä, mikä olikin varsin vaivalloista (eikö KELA:llekin olisi edullisempaa tehdä helppolukuisia lomakkeita, jotta ei tarvitsisi soitella epäselvien kohtien takia joko asiakkaan KELA:lle tai toiste päin?). Huh, onneksi sekin on tehty. Nyt voin keskittyä haalimaan rahaa. Näillä näkymin olen haalinut jo ainakin 500 euroa muutamasta hanttihommasta ja kirpputoritouhuilusta. Mielestäni aika hyvin, kun miettii, että olin vielä kesäkuussa työtön (en tosin vieläkään ole kunnon duunissa) ja tolkuttoman paljon rahaa kului festareille ja Animeconiin sekä muihin kesärientoihin. Hehhehee, mikä selviytyjäfiilis. :D

En osaa enää sarjakuvaan tutustuttuani lukea raskasta kaunokirjallisuutta. Kyllähän vielä Rei Shimurat menevät, mutten niitäkään enää lue päivässä, kuten ennen. Lieneekö syynä tottumattomuus (lukenut viimeisen puolen vuoden ajan vain mangaa tai koulukirjoja) vai olenko tosiaan löytänyt elämääni muitakin aktiviteetteja kuin lukemisen? Hämmentävää. Eikä ole edes ollut treenejä ja silti aikani on koko ajan kuitilla. Hyvin hämmentävää. Angel Sanctuary menossa. Taas. Se siitä hetken kaipauksesta lukea kaunokirjallisuutta. :'s

Tulinpa iloiseksi, kun mutsi kysäisi haluanko viedä erään tietyn paistinpannun mukanani Ouluun. Pidän siitä pannusta, koska olen mokomalla tehnyt onnistuneimmat ruokani, kuten tomaattisipulikastikkeen, couscousmuonaa ja wokintapaista (enkä vieläkään ole keittänyt perunoita x'D). Mitenkäs tämä materialistinen minäni otti taas vallan... ^^' Ei, mutta oikeasti: pidän siitä pannusta.

Valvon, koska en jaksa laittaa vuodevaatteisiin lakanoita. Patjan terävät tikkaukset viiltelevät kyynerpäitäni, jotka ovat jääneet paljaiksi paitaani repeytyneistä kohdista. Ajattelin tosin ruveta lihaskuntoilemaan, jotta olisin niin väsynyt, ettei lakanattomuus haittaisi. Olen nukkunut vajaan viikon ajan ilmapatjalla, joten olisi eittämättä mukavaa nukkua vaihteeksi sängyssä, joka ei tyhjene siinä maatessa. ^^'

Haluaisin ommella todella röyhelöisen mekon tai hameen. Kirjava kesämekkoni on nyt valmis, mutta en raaski käyttää ennen kuin löydän jostakin valkoisen vyön. Harmikseni valkoinen väri ei liene juuri nyt muodissa. Varsin tyypillinen tilanne. :F

"Sayonara zetsubou sensei" on kyllä mahtava sarja. Siinä oli piilotekstinä vihjaus Osamu Dazain kirjaan "Ei enää ihminen", josta tein joskus kouluesitelmäni. Dazai teki itsemurhan (sopii sarjan teemaan) rakastajattarensa kanssa heittäytymällä.. hmm.. jokeen.. kanaaliin.. ... jonnekin, missä vesi virtaa. Dazain kirjoja ei oikein meinaa löytää suomen kielellä, joten yritin metsästää netistä englanninkielisiä. Lopulta päädyin seikkailemaan Wikipediaan ja lueskelin kaikenlaisia itsemurhaan liittyviä artikkeleita. Viime vuosikymmenellä sattui Heaven's Gate-kultin joukkoitsemurha, jossa väkeä kuoli enemmän kuin koulustani pääsi tänä keväänä valkolakkisia. Varsin hämmentävää. Kauneimpiin tapauksiin kuului miehen sairaan vaimonsa kanssa tekemä itsemurha. Myös poliittisiksi mielenilmauksiksi tarkoitetut polttoitsemurhat vakuuttivat. Upeaa, että jotkut ihmiset uskaltavat tehdä omiakin päätöksiä. Naurettavaa on, että itsemurhaa ja sen yrittämistä pidetään joissakin kulttuureissa syntinä tai rikoksena, sairaan ihmisen merkinä ja paheksuttavana asiana. Ihminen ei tosiaankaan saa päättää omasta elämästään, ellei kapinoi. Mielestäni on aivan jees viedä henki itseltään, jos ei tunne tarvetta elää. Tosin sitten ovat ne tapaukset, joissa ihminen sosiaalisella paineella pakotetaan tekemään itsari, esim. kunnian takia. Tai mafiaan viittaavat tapaukset, joissa ihminen pakotetaan hyppäämään itse jostakin korkealta. Jostakin kumman syystä mieleeni tuli merirosvotarinoiden fiilinki "lankulta alas ja haiden suuhun!". :O.

Kävin viime viikolla Helsingissä varsin kornissa baarissa, jossa oli pinkit seinät koristeltuina epämääräisen muotoisilla peileillä ja kukilla. Vaikea ymmärtää kyseisen baarin asemaa tämän hetken trendipaikkana. En totisesti halua astua sinne enää toistamiseen. Paskaa musiikkia ja fiilis oli samaa luokkaa, kuin olisi astunut Hemulin taloon, jossa ei ole itse Hemulia tai edes Muumipeikkoa. :'G Perhosenmuotoinen leima käteen tuikattuna oli aika jees näköinen, paitsi että heräsin aamulla sininen perhosläikkä poskessani. Iiihanaa.

Tällä hetkellä mieleni tekisi valmiiksi laitettuja lakanoita, Magnersia, "Amerikan gladiaattoreita", sipsejä ja uusinta "One Piece"- tai "Fullmetal Alchemist"-pokkaria. Mitä nämä mielihaluni kertovatkaan minusta? ^^' Tosin lenkillekin tekisi mieli. Ja sitä lihaskuntoa. Salibandya. Lääähhh, salibandya. <3 Kaksi kuukautta ilman ja olen jo nyt kestävyyteni äärirajoilla. :S

Theh. Kaveri muistutti, että lupasin leipoa kakun, jos pääsen yliopistoon. Nooh, teen sen sitten Oulussa. Lähetin muutes tänään allekirjoitetun vuokrasopimuksen kohti Oulua. Vielä opintotuen hakeminen (pahin kaikista), niin pääsen hetkeksi tästä paperimyrskystä. Kunnes sitten elokuussa joudun värkkäämään muuttoilmoituksen, kirjastokortin, työpaikan ja opiskelijakortin parissa. Ai niin. Muuttaakin varmaan pitäisi. :D

Kävi katsomassa "Brünon". Vuoroin nauroin ja punastelin, kun Sacha Baron Cohen (?) toi valkokankaalle mitä groteskimpaa läppää. Mielestäni oli oikein hauska leffa. x'D Harmi vain, että tekopyhät minnihiiret ovat ottaneet tuonkin elokuvan turhan tosissaan.

Animecon 2009 eletty. Lauantaina olin paikalla röyhelöisessä penkkaripuvussani, missä sain osakseni tapahtumassa positiivista huomiota ja Kampissa sitten jopa negatiivistakin ("Kummajainen!", mihin en ehtinyt tokaisemaan "Hupparihomo.", vaikka niin tyhmä jätkä sen olisi ansainnutkin :G). Kävimme kiinalaisessa syömässä, missä myyjä alkoi jututtamaan pidemmältikin, kun ei itse ollut raaskinut arkireleissä coniin lähteä. Itsekin perjantaina arastelin, kun olin aika peruskuteissa röyhelöhame ja jakku päällä, mutta loppujen lopuksi ei sillä ole mielestäni mitään väliä cossaako vai ei. Pukeuduin lauantaina kuin naamiaisiin, sillä en cossannut oikeastaan mitään - olin vain röyhelöissä. Joku varmaankin luuli lolitaksikin. ^^' Tosin, pakko myöntää, nautin huomiosta. Oli imartelevaa, kun ihmiset pyysivät valokuvaan (vaikka kuvasivatkin pukua eivätkä minua, mutta silti x'D). Animeconissa olikin sitten lolihtavia ihmisiä ämpäritolkulla (jestas, sitä vaaleansinisen ja -punaisen määrää...). Hienoja cosseja oli ilo katsella, kuten aina. Harmi, ettei tullut otettua kameraa. :S

Tekisi mieli kirjoittaa enemmänkin, mutta tortillat odottavat. <3

Huh, kolme päivää ravailua Tuusulasta Stadiin. En valita. Hauskaa on, kun kaveri Pohjoisesta seurana. ^^ Tarttuipa matkaani Animeconista (osa Finnconia) Fullmetal Alchemist-dvd-boksi ja Angel Sanctuaryn kolmas osa. Kävimme lisäksi Suomen ainoassa mangakahvilassa, jossa oli very HUUUUUUUGE Pikachu. Oij. Rakastuin siihen keltaiseen möykkyyn ja kirsikankukkateehen. :D

Sain tänään tarjouksen solukämpästä. Huomenna pitää sitten soitella ja ylihuomiseksi pitäisi saada jostakin 250 e vuokranmaksun takuudeksi. Ylihuomenna pitäisi oikeastaan olla jo maksettuna. Eivätpä antaneet pitkää miettimisaikaa. Toisaalta ymmärrän kyllä syyn, mutta itselleni vähän tukala tuo ajoitus. Tosi nopeaa toimintaa, kun eilen laitoin vasta hakemuksen menemään. Kyseessä onpi kolmen ihmisen soluasunto (jes, jääkaappi jakoon! ^^) ja vuokraan per kuukausi menee n. 180 e (sis. sähköt, veden ja saunavuoron). Osoitteesta en pidä. Kämppä kuiteskin. Saisin käyttööni 1. elokuuta.

Valkku ilmoitti lisäksi, ettei pidä enää kesätreenejä vähäisen kävijämäärän takia. Voi harmi. Olisin mielelläni luikerrellut sekaan rääkkäämään lihaksiani. Tosin olen jälleen kipeä: ensin selkä, sitten yskä, nyt jalka. Onpas ongelmaista.

Kesämekkoni on nyt valmis. ^^ Muuten onnistui oikein hyvin, mutta eräs sauma ketuttaa, koska mokoma saa miehustan lörppäämään. Toisaalta eiväthän kauppojen vaatteetkaan istu kovinkaan usein täydellisesti. Aij, miten haluaisinkaan alennusmyynteihin tai muuten vain shoppailemaan.

Olen lärpättänyt tänään niin paljon Oulusta ja alkavasta seikkailustani, että matkani taitaa päättyä narun jatkeeksi lähimpään puuhun tuttavieni toimesta, kun olen ollut niin ärsyttävä. Pahoittelisin, jos olisin hyvätapainen, mutta kun olen itsekeskeinen, en vaivaudu. Ja miksi sanoisin jotakin, mitä en tarkoita: enhän iloitsemalla ja pohdiskelemalla syyllisty mihinkään väärään. Jaksanhan minäkin kuunnella muiden hehkutuksia ja ongelmia - ja vielä ihan mielelläni - joten uskoisin, että tekin jaksatte. Vielä hetken. Uskoisin, että hehkutteluni lievenee siinä marraskuun tienoilla. Muahhahhaa.

Silittelin ryppyisiä vaatteita, jotta kelpaisivat kirppikselle. Poltin ties kuinka monta. Onneksi nurjalta puolelta kaikki muut paitsi yhden - juuri sen ainoan, jonka olisin halunnut säilyttää eli The Misfits-paidan. Valkoisesta pääkalloprintistä puskee nyt musta läpi. Mietin, että maalaisinko kärsineet kohdat ehyeiksi (eheiksi? ehyeiksi? ehyt? ääh, äidinkielentaitoni on niin hukassa, kun olen lukenut lähinnä englanninkielisiä opuksia ja sarjakuvia!) vai kelpaisiko tuo nyt niin kuluneen näköinen printti sellaisenaan, vaikka treenipaidaksi. Hmm.

Auringonpolttamat olkapäissäni ja käsivarsissani ovat parantuneet ja muuttuneet kullanoranssinrusehtaviksi, toisin sanoen olen siis ruskettunut (!). Kyllä nyt kelpaa hilppailla mekoissa ja topeissa, kun en ole enää valkea kuin raaka peruna (joka on muutes keltainen, joten pieleen meni tämäkin vertaus).

Käsityöintoni paisuu paisumistaan. Toissa yönä aloitin säärystimet, joihin väkersin itse keksimääni kuvioneuletta. Homma tyssäsi siihen, kun unohdin kriittisessä kohdassa lisätä silmukoita. Purin aikaansaannokseni. Eilen yöllä aloitin kirjoneulelapaset valmis ohje apunani. Neuloin vähän turhan kireää. Ohje petti (tai älyni loppui) peukalokohdassa. Olin siis kirjonut mitä ihaninta tähti- ja ruudukkokuviota, mutta kaikki meni pieleen, kun en osannut lisätä silmukoita (mihin helvettiin voi kirjoneuleessa lisätä niitä silmukoita ilman, että kuvio menee pilalle!?). Sähläsin jotakin ja purin pitkän pätkän lapasesta (oli jo puoliksi valmis... :F) resoriin asti. Päätin, että kysyn mutsiltani tänään neuvoa, mutta unohdin. En tosin olisi muutenkaan voinut häiritä kesken Hercule Poirotin, sen verta paha riita tuli viime kerralla, kun mokomaa shittiä esitettiin televisiosta. Ikimuistoisin Poirotiiin liittynyt taistelutapaus äitini kanssa oli salibandyn mm-finaaliottelun aik

aan. Viimeiset jännittävät minuutit menossa, hetki siihen, kun ratkeaisi Suomen miestenjengin kohtalo mm-finaaliottelussa, jolloin hää alkoi vollaamaan, kun ei nähnyt Poirotia (jonka on nähnyt varmasti ainakin kolmasti aiemmin elämässään). Jouduin vaihtamaan kanavan Poirotille, jolloin totta kai Tero Tiitu teki sen maailmankuulun maalinsa, joka jäi minulta näkemättä jonkun ylikulutetun, ruman viiksivallun takia. Silloin itseäni harmitti ja olin vihainen kuin käyttämätön patalappu. Lisäksi ärsytti mutsini pentumainen käytös (että joku voikin itkeä television takia!). Noh, tuostakin murheellisesta illasta (tosin riemulla ei ollut rajaa treeneissä, kun juhlimme mm-kultaa - ah, mitä muistoja, mikä fiilis!) lienee itseeni jäänyt järkevä suhtautuminen televisioon: ilmankin pärjää. Uutiset ja pari leffaa, kun silloin tällöin näkee, on fiilinki aika jees. Näin ollen itseni on hankala osallistua keskusteluun Salkkareista ja Gossip girleistä ynnä muista: en katso niitä. Satunnaisesti vilkuilen Frendit, Simpsonit (ai, että kun ovat tylsiä, kun olen nähnyt almost kaikki jaksot), Sinkkuelämää ja Skinsin sekä joitakin leffoja. Jutellaan niistä. En jaksa enää Salkkareita. Armahtakaa nyt vähän. Voi seppotaalasmaa.

Ah, siinä oli päivän valitus. Tuntuupa hyvältä, puhtoiselta ja kevyeltä. Painunpa silittämään loputkin kirppiskuteet. Toivottavasti tuo silitysrauta ei taas pudota kuumaa vettä jaloilleni. Sattuu meinaan todella. Kummassahan on loppujen lopuksi vika, itsessäni vai raudassa. Jälkimmäinen polttaa nimittäin jalkojeni lisäksi silittämäni vaatteet. Hmm. Antaa mulle varmaan vielä säkärin, kun on tuollainen jurmo.

Nyt voin sanoa tehneenikin jotakin! Olen käynyt kahdesti lääkärissä, lenkittänyt koiran, palauttanut kirjoja kirjastoon (eivät edes myöhästyneet!!?), ommellut kukikasta kesämekkoani, neulonut säärystimiä (Oulussa on kylmä. On.), kokannut, ottanut vastaan opiskelupaikan ja etsinyt itselleni mukavaa solua asua. Ah, lisäksi olen katsellut One Pieceä. Voi, miten rakastankaan tätä sarjaa! Täytejaksotkin ovat olleet vaihteeksi laadukkaita ja mukaansatempaavia. Miten olenkaaan nauranut. Paitsi silloin kun ompelukone monkkuili. Murisen sille vieläkin.

Huoneen lattiani on koirankarvojen lisäksi aivan langoissa. Vaikea päättää minkävärisiä ja millaisia kuvioita haluan säärystimiini, joita siis tarvitsen kylmänkylmässä Oulussa. Toivottavasti siellä on paljon lunta sitten talvella. <3 Veisiköhän kaverini meikäläisen Lappiin moikkaamaan poroja, kun niitä ei Oulussa kuulemma ole? Haluan halata poroa. Ja sytyttää Lappeenrannan tuleen, koska tappoivat sen karhun. Ja sen lapset. Mulkerot saatana. Kumpikohan oli sillä alueella ensin, karhu vai kaupunki? Prkl. Olen niin vihainen. Jos karhu oli vain puraissut lenkkeilijää, so what! Purevathan koiratkin ja kissatkin kumma kyllä! Toisaalta ihmisen tapa on tappaa kaikki, mikä uhkaa mokoman hyvinvointia vähänkin. Jos laittaisin tähän väliin peruskommenttini "inhoan ihmisiä!!", joku valopää keksisi kysyä "itseäsikin?", mihin vastaisin epäröimättä myöntävästi, jolloin toinen ei uskoisi, koska "eihän kukaan voi inhota itseään". Ajatella, että myös tuollaisilla välkyillä on täydet kansalaisoikeudet. Meninköhän taas liian pitkälle. En sentään kiihottanut kansanmurhaan. Edistystä.

Säärystimieni resoreista tulee tuollaiset kypsennetynjauhelihanruskeat (aluksi ne näyttivät silmissäni karsinanseinänruskeilta tai maantienruskealta, mutta nyt mieleeni tulee jauheliha ja Mäkkärin harmaat pihvit D':). Varmaan jää säärystimien pohjaväriksi, jota sitten elävöitän luonnonvalkeilla ja roosanvärisillä kuvioilla. Kuulostaapa hirveältä. Toivottavasti näyttää paremmalta.

Tuleviin opintoihini tarvitsen apteekkarintakin. Kävin tuolla kyläapteekissa kysymässä vanhoja apoteekkarinkolttuja ja rouvat olivat niin ihania, että antoivat jopa kaksi! Toinen on hihoiltaan lyhyt, toinen pitkä. Molemmissa koltuissa on ikäänkuin vihreäraidoitetut käsivarsinauhat ja yksi kirkkaanvihreä nappi valkoisten joukossa. Rakastan! Kokeiltuani en olisi halunnut riisua takkia päältäni lainkaan. Ihania. Tosin farmaseutiksi minusta ei olisi. En jaksaisi opiskella lääkkeitä. Riittävän vaikeaa niellä niitä. Oho. Unohdin taas ottaa antibiootin. Huppista. Nojaah. Niiden kanssa täytyy syödä jotakin, mitä en - vaihteeksi näinkin - jaksaisi tehdä.

Saan varmaan kohta lääkkeet jäätyneen ahterin hoitoon, kun palellutan itseäni täällä huoneeni lattialla. Läppärin hienoin asia on liikuteltavuus, mutta tällaisen idiootin hallussa siitäkin voi tulla varsin riskialtis tekijä terveellisen elämän kannalta. Makasin ulkona kivirappusilla katsellen One Pieceä. Siirryin aurinkotuoliin katsomaan One Pieceä. Hilasin ahterini sisälle keittiönpöydän ääreen, johon sitten jähmetyin katsomaan One Pieceä tehden samalla ruokaa. Ommeltuani mekkoani niin kauan kuin osasin ilman mutsini apua, kipitin huoneeseeni ja lössähdin lattialle katsomaan One Pieceä ja dataamaan niitä näitä. Rakastan läppäriäni. Oi, muru! Olen kotona! Mitäs teit? Ai aurinkoa otit siinä kirjoituspöydällä? Nyt, kun olen täällä, käyttäkäämme tämäkin vähäinen aika yhdessä dataillen.

Ei möhkö. Jatkan One Piecen katselua. Sitten vaikka nukkumaan. Tosin pelottaa tuo nukkumaanmeno, kun näin viime yönä painajaisia TAAS The Ringistä. En muista nähneeni unta dinosauruksista. Sisareni näki ja häntä uni kauhistutti. En itse uskoisi saavani kauhunväreitä dinosauruksista, unesta herättyäni puristavani silmiäni kiinni, kun en niitä uskalla avata siinä pelossa, että näkisin jotakin ei-toivomaani, koko kroppa hiessä. Dinosaurukset kun ovat jotakin niin tuttua ja hallittavaa (eläimiähän ne) verrattuna The Ringiin tai Kaunaan, jotka oikeasti saavat minut tuntemaan kauhua. Nyt pelottaa vielä enemmän tuo nukkuminen.

On One Piece vaan jotakin niin mahtavaa. Tekisi mieleni pukeutua Animeconiin merisoltuksi, mutta en tiedä ehdinkö ommella pukua.

Olen tässä miettinyt kaikkea, mitä pitäisi tehdä ennen muuttoa, sen aikana ja jälkeen. Tulin siihen tulokseen, että urakka on ISO. Varsinkin, kun olen ollut laiska hoitamaan asioitani muutenkin (tai sitten vain rahaton, plöööh).

Ensinnäkin tarvitsen uuden henkilöllisyystodistuksen, koska portsarinperkeleet ovat välillä turhankin epäluuloisia siitä, olenko sama ihminen kuin kuvan 11-vuotias saparotyttö. Ymmärrän kyllä, että yhteneväisyyttä voi olla vaikea havaita, kun kuljen kuitenkin baareihin korkokengissä ja täydessä tällingissä, mutta olen silti ärtynyt.

Mistä tulikin mieleeni, että mutsi luulee, että koin väkivaltaa festareilla, koska olen "ollut niin kiukkuinen". Oli se sentään oivaltanut, että saattaa ankea ilmeeni ja olemukseni johtua koko kroppaa päiväkaudet piinanneesta flunssasta ja yskästä (tai vaikka ruumiillisen työn aiheuttamasta väsymyksestä ja vitutuksesta). Tuskallisen yskän takia olenkin sitten menossa lääkäriin. Valkotakkisten luona joudun käymään lähiaikoina (eli vajaassa kahdessa kuukaudessa ennen Ouluun lähtöä) peräti kolmasti ja eri alan asiantuntijoiden luona: yleislääkärillä (yskä), hammaslääkärillä ja silmälääkärillä. Toivottavasti KELA ja vakuutus korvaavat edes valtaosan tuostakin lystistä (jestas, sanoin juuri sanan vakuutus - nyt olen aikuinen :'S). Sitten kun noiden lisäksi saisi sen henkilökortin, johon pitää käydä otattamassa kuva D:, uskoisin selviäväni ainakin vuoden päivät (toiveajattelua?).

Ostin mekkokangas numero kahden, joka on harmaata ja sileää. Thh, en osaa sanoa laatua tarkemmin, mutta ei se ainakaan villaa tai PVC:tä ole. ;D Ajattelemani malli on hihaton, polvipituinen mekko, jossa sievät kaulukset ja pitkä nappirivi etumuksessa. Tuloksena, jos sellaista koskaan syntyykään, lienee militaristi- tai hautajaiskolttu. Herättääpä ainakin tunteita. ... .. .niinpä.

UUSIN ONE PIECE ILMESTYI! Ja minä idiootti menin ostamaan ja lukaisemaan sen välittömästi sen sijaan, että olisin maltillisesti odotellut vajaat pari kuukautta, jolloin seuraavan pokkarin ilmestyminen olisi lähempänä. Ymmärrettävästi en ole kyennyt hillitsemään itseäni, sillä tuokin numero tuli peräti viikonlopun myöhässä kauppojen hyllyille. Vereni kiehui odotuksesta kuin Etnan laava ja nähtyäni numero 46:n banaaninkeltaisen kannen sisäinen pääkallolippuni nousi salossa niin kiireellä, että kolahti sen nuppiin. Pokkarissa estradille astuu hahmo, jota olen odotellut jo pidemmän aikaa. Näin ollen ei ole siis ihmekään, etten kyennyt hillitsemään itseäni. Ensimmäisen luvun (446) nimi on "Kaksintaistelu Banalo-saarella". Sillä saarella onpi lisäksi banaanikallioita. Oda-sensei ylittänyt itsensä piirtäessään tunnelmaltaan poikkeuksellisen seikkailuin Kummitussaarella. Saarella on jopa goottityylinen kirkko! One Piecessä!!!? Jippii!! <3

Join kuumaa kaakaota, jotta en ottaisi yliannostusta yskänlääkkeestä. Tuloksena yliannostus kaakaosta. xF

Kohta onpi Animecon. Yhdessä lauseessa koko tunteenkirjo. Olen sanaton. Eläköön! Hirmuvalta on nyt poissa, kaukana maamme joista, paikoilla, joissa demokratiaa paistetaan voissa. Menikö ohi, kuin rynnistävä poni? x'D