IRC-Galleria

Kävin säbäjengini kesätreeneissä, joissa oli ruhtinaalliset 3 ihmistä lisäkseni. Siinä sitten kerroin pakon edestä jättäväni Deriuksen. Valkku kertoi käyneensä jonkin aikaa Deriuksen treeneissä Rovaniemeltä käsin, junalla matkustellut kolmen viikon välein halki Suomen. Kehotti jättämään kokeilematta. On myönnettävä, ettei ole kertaakaan käynyt vakavassa harkinnassani, että jatkaisin Deriuksessa asuen kuitenkin Oulussa. Tosin pari Dee-Teen peliä aion kyllä tulla katsomaan, vollottamaan sitä, miten olen jäänyt muista jälkeen säbässä. Oulussa on Googlen mukaan ruhtinaalliset kaksi seuraa, jossa on naisten jengit (hei, Jäken kokoisessa kaupungissakin on 2 seuraa... yritättekö väittää, että te vain pelaatte lätkää ja futista siellä pohjoisessa?). Toinen onpi OLS ja toinen OSB. Luovaa nimien keksintää. Toivottavasti kuitenkin pääsisin jäseneksi edes johonkin seudun säbäseuraan.

Nyt kun olen kipeänä syyhyttää aivan hirveästi lähteä juoksulenkille, vetää eri temmoilla kaikenlaisia jalkaharjoituksia ynnä muita lihaskunto-osuuksia sekä veivailla mailalla. Sulkapallo ja pesiskin houkuttaisivat. Haaveeksi jäävät. Olen niin romuna, että jouduin perumaan huomisen työkeikan. D: Valitan. Taas. Haa. Caught myself. Again. Hai.

Kun olen kertonut ihmisille vaihtavani paikkakuntaa opiskelun takia, olen saanut pääasiassa kommentiksi "Onneksi olkoon!", mikä on harmittanut aavistuksen. Sitten eräs, joka ei ollut äitini, sanoi kuullessaan: "Eihh!! Etkä mee!! Et saa. :'(" Voinette kuvitella, miten hyvälle tuulelle tulin, vaikka kyyneleet kihosivat silmiini - joku sentään kaipaisi minua. Säbäkapteeninikin reagoi: "Äääääh" Valmentajani yliopistopaikastani Oulussa: "Ei kai voi muuta sanoa kuin onneksi olkoon! Meidän menetys on pohjoisen onni..." Siinä vaiheessa silmäni kohtasivat sumun ja nieluani alkoi kiristää flunssan lisäksi liikutus ja ääneni murtui. Sain kutsun jatkaa kesätreeneissä. Taidanpa tehdä niin, jos vältyn kk-maksuilta. Onhan tässä vielä kuukausi aikaa ennen totaalista hullunmyllyä. En ole koskaan edes käynyt Oulussa ja nyt sieltä pitäisi löytää kämpän lisäksi duunia. Eikä Oulussa ole kuulemani mukaan edes Vilaa. Mur. Sen tiedän, että Oulu on vanha tapulikaupunki. ;)

Kirjoitinpa jälleen kaikkea, mikä ei kiinnosta ketään. Onhan sekin oma taitonsa. Ajattelin koota karkkiaskeista miniatyyrikaupungin. "Ei oo luovuudella rajaa, kun on päästänsä vajaa", liekö noin.

Oulun yliopiston biologianopiskelijat ovat painattaneet kekseliäitä paitoja. Printteinä mm.: "Tunnen kukat ja mehiläiset", "Tahtoisitko rekombinoida kanssani?", "Elämän tarkoitus on geenien kartoitus". AIVAN MAHTAVIA!! Eritoten rakastan tuota keskimmäisenä mainitsemaani. Perinnöllisyystieteessä rekombinaatiolla tarkoitetaan uusien ominaisuusyhdistelmien syntyä, jota tapahtuu suvullisessa lisääntymisessä (jälkeläisen perimä on erilainen kuin vanhempien perimien). Korjatkaa, jos olen väärässä, etten joudu sitten aivan karmiaan häpeään tulevassa opiskelupaikassani.

Haluan pelata salibandya. Sählykin käy - tällä hetkellä. Sulkapallo. Pesäpallo. Koripallo. Lentopallo. Urg. Haluan urheilla.

Tuska-festivaaleilta tulin. Kurkkuni on karhea ja kipeä, puheeni vaivalloista ja tavallistakin rumempaa (joten tekstatkaa ihmiset mieluummin tässä parin päivän aikana, ettei tarvitse yskiä korvaanne ja pahoitella). "Kröhöm..höm..höm" on uusi "uij! <3". Olen siis vieläkin kipeämpi kuin eilen ja totta kai sain huomiseksi ulkoduunia. Haluaisin niin nukkua. Olen niin raato. Kykenenpä sentään valittamaan.

MUCC oli uskomattoman hyvä livenä. Rakastuin uudelleen. Soittivat juuri ne biisit, joista pidän eniten. Lisäksi yleisöä kehotettiin istumaan lattialle ja ponkaisemaan korkeaan hyppyyn. Se oli mahtavaa. Tosin harmittaa aivan vietävästi, kun en kyennyt osallistumaan huutoihin puheääntä kovemmalla voluumilla. Girugamesh esitti uuden albuminsa kipaleita, mikä oli tavallaan virhe: festarikävijänä haluan kuulla tuttuja kappaleita, joiden mukana osaan laulaa. Vaikka olihan se teknopimputus ja koneäänet toki omalaatuinen lisä. Parasta antia oli, kun Satoshi heitti tylsään hupparinsa menemään. Harmi vain, että jätkät eivät oikein saanet luotua siltaa itsensä ja yleisön väliin, kun englanti oli niin huonoa ja esitys täynnä teknisistä ongelmista johtuneita katkoksia. Yleisössä oli lisäksi joukko räkäpäitä, jotka dissasivat bändiä sen kansallisuuden takia. En voi kuin vain heittää ilmoille ikuisen ihmetykseni siitä, miksi jotkut nostavat aina kansallisuuden esiin, kun on kyse musiikista. Eihän valtionnimi kerro mitään bändin musiikista! Joukko suomalaisia lahjattomia nahjuksia aiheuttivat yleisössä kaaosta tönimällä ja huusivat törkeyksiä bändille. Ai, että miten pisti vihaksi. Monilla keikoilla tönitään ja väännetään sumppua, joten olen tottunut siihen. Harmitti vain niiden pienten yläasteelaistyttösten puolesta, kun jäivät haisevien läskien puristuksiin eivätkä nähneet bändiä, koska isot miehet heiluivat tiellä.

Monilla miehillä oli Tuskassa liehuvat hameet (joillakin pelkästään hame ja kengät <3). Rakastuin.

Join kuukauden vanhaa "tuoremehua". ... .. .

Kuvassa onpi MUCCun Masaaki Yaguchi (Miya). Mitkä silmät! <3 Olin melko lähellä, mutta melko kaukana lavaa ja silti näin Yaguchin silmät. Ovat todella terävät. Tämän miehen kanssa haluaisin jutella. Vääntänyt yhteen lempibiisiini ("Yasashii Uta") sekä lyriikat että musiikin.

Ai, että rakastan tuon mimmin vaaleanpunaista kynsilakkaa tuossa etualalla. Itselläni oli sitä perinteistä yönmustaa.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/EU-parlamentti+sallimassa+el%C3%A4inkokeet+apinoilla/1135247249716

Kiroaisin, jos saisin muodostettua sanoja tältä yskimiseltäni. En ymmärrä, miksi ihmiset puolustavat eläinkokeita.

Pääsin Oulun yliopistoon lukemaan biologiaa. Niin kauas. Niin kauan. Saankohan edes sieltä työtä. Nolottaa elää vanhempien avustuksella. Tuttuja on vain yksi, mutta eipä sekään ole ongelma: on mukava tavata uusia ihmisiä. Ei vain kykene halaamaan vanhoja, kun on niin kaukana. Tai näe tuttuja hymyjä. RMJ:ssä eräs jätkä lupasi esitellä meikäläiselle Oulua, jos päädyn sinne opiskelemaan. En muihin yliopistoihin kelvannut, joten jos korkean tason opetus kiinnostaa, ainoa vaihtoehtoni on näin ollen Oulu. Helsingin maantieteelliseen jäi 2,5 pisteen päähän tuo sisäänpääsy. Ungh. Muihin kohteisiin feilasin sitten täysin. Toisaalta mitä muuta olisin voinut odottaa, kun en jaksanut lukea kunnolla. Onpa sekavaa tekstiä. Voisin yrittää hieman jaksotellakin tätä paskaa.

Metropolia ei ole vielä ilmoittanut tuloksia. Mietin jäisinkö odottelemaan niitä. Yläasteella sanoin meneväni yliopistoon. Nyt pääsisin sinne ja vieläpä ensimmäisellä yrittämällä, vaikka pirskatin huonolta näytti. Sisareni on kuulemma ylpeä. Lienen ainoa yliopistoon päässyt tuntemani suvun joukosta. Saavat sitten sillä vanhempani kerskua.

En olekaan käynyt Oulussa saati sitten nähnyt opiskelupaikkaani aiemmin. Täysin uusi paikkakunta uusine puhetapoineen voisi olla aikamoinen elämys. En voisi jokaisen "sie"-sanan kohdalla ratketa hymyyn ja hihkua mielessäni "kawaiii! <3". Ja jos Oulussa kohtaisin ihmisiä eteläiseltä Pohjanmaalta, jotka sanovat "kah"... Miten suloista!!!!!! <3 Miten voi tämäkin kökkö kieli herättää niin vahvan halun halata! Aaah, nyt kaikki epäilykseni haihtuivat ja haluan Ouluun! <3 Näkisin paljonkuulemani "Toripolliisin", torilla seisovan paksun patsaan, ja ties vaikka pääsisin joskus Lappiin moikkaamaan poroja (niitä ei kuulemma ole Oulussa ;D) ja läimimään poromiehiä (teurastajanperkeleet, onko ne porot pakko tappaa toistensa edessä?!). Epäilykset palasivat: onko Oulussa lainkaan sellaista salibandyseuraa, joka huolisi tällaisenkin paskan pelaajan ja tumpelon? Katselen juuri OLS:n sivuja. Kelpaisinkohan tuonne. Äh.

Äh. Muualle muuttaminen vaikeuttaa elämää - ainakin aluksi - niin hiivatisti. Pitäisi aloittaa kaikki alusta, puhtaalta pöydältä. Joutuisin jättämään taakse kaiken, minkä saavuttaakseni olen viime kuukaudet taistellut: uudet ihmissuhteet, pelipaikan piikkinä, dmanga- ja animeyhdistyksen, johon päädyin. Vaatii paljon rohkeutta tutustua ihmisiin, näyttää ettei olekaan niin idiootti kuin ensivaikutelma antaa ymmärtää. Ja nyt kun olen kaiken tämän taistelun jälkeen sopeutunut uusiin ryhmiin, joudun jättämään ne.

Jos otan opiskelupaikan Oulusta, pitäisi varmaan pistää kiitoskirje hyvästä opetuksesta tuolle entiselle koululleni. Pyysivät siellä nimittäin ilmoittelemaan myöhemmistä vaiheista.

Äh, en oikein tiedä, mitä pitäisi tai kannattaisi tehdä. Duunia olisi varmaan helpompaa (tai ainakin nopeampaa) saada, jos pääsisin opiskelemaan tekniikan alalle. Jos näin kävisi, voisin jäädä Helsingin seudulle. Saisin ammatin nopeammin ja elämä tuntuisi helpommalta. Toisaalta Oulun yliopistosta voisi kehkeytyä yksi elämäni seikkailuista, joita olen niin useasti kaivannut, kun arkeni on kussut ämpäritolkulla. Saisin vastauksia biologisiin kysymyksiin, joita lukio-opetus ei kyennyt tarjoamaan. Saisin väittää tekeväni jotakin tärkeää samalla, kun opettelen eläinten ja kasvien sukuja ja latinankielisiä nimiä. Onkohän tämä yksi niistä päätöksistä, jotka ratkaisevät elämäni suunnan. Ehkä vain pelkään elää. Ei, ehkä en vain osaa elää, koska pelkään.

Viikko RMJ:stä. Kaulaltani ovat kadonneet enkelinimisen vampyyrin jättämät jäljet, alan selvitä tupakankaipauksestani (alle kymmenen polttelin ja vieroitusoireet alkoivat, kun lopetin ja palasin kotikonnuille - huhhuh), olen palanut auringossa ja tehnyt viisi päivää työtä Fazerin karkkipusseja pakaten (käteni ja jalkani näyttävät - ja tuntuvat - hyvin viillellyiltä). Tienasin jälkimmäisessä hommassa varmaankin hieman päälle parisataa euroa. Tai juuri sen parisataa. Eli en juuri mitään siihen nähden, miten rahaa tarvitsisin. Mutta sainpa ainakin 5 päivän työkokemuksen. x'D

Five finger death punch. Pitäisi tutustua siihen bändiin.

Uij, tosiaan, RMJ:stä viikko kulunut ja nyt jo menen toisille festivaaleille, TUSKAAAAAAAAn! Jes, näen teidät vihdoinkin MUCC ja girugamesh ("girruugamessh!" ;)).

Olen muutes kipeänä. RMJ:ssä kun satoi, satoi ja satoi (paitsi lähtöpäivänä oli hellettä, hellettä, hellettä..), jolloin vilustuin ja kipeydyin. Sitten menin vielä lätkimään laatikoita ja tekemään mahd. paljon ruumiillista työtä, jolloin flunssan lisäksi selkäkipu yltyi. Raatona festareille. Onneksi hevitapahtumissa puidaan vain nyrkkiä tai pässiä (kuulostaa julmalta x'D), joten ei haittaa, vaikka en itseäni suuremmin liikuttelisikaan (yleensä tosin tanssin ja loikin, joten harmillisen jäykäksi jää toimintani tällä kertaa :'s).

Yritin nukkua kolmen päivän edestä ja heräsin ex-pomoni soittoon. Hämmästynyt oli siitä, että nukuin ja mokoma patisti ylös. Alkoi nauramaan, kun selitin lähteväni kolmen päivän festareille, missä ei oikein tule nukuttua. Joka tapauksessa unenpöpperössä takeltelin äärimmäisen nolon kieltäytymiseni Turkin lapsenvahtikeikkaan. Eniten harmittaa, kun jouduin eilen kieltäytymään lähtemästä kaverini kanssa britteihin syksyllä.

On se syvältä, kun ei ole rahaa.

Onneksi sain varattua kirppispöydän (40 e kymmenen päivää = argh) ja joukkueenjohtajani tarjosi paikkaa yhdestä viikon pakkausurakasta eräässä firmassa. Argh. Olimme joskus jengin kanssa talkoissa siellä pakkaamolla ja näin teimme kuuden tunnin ajan: 1. revimme pahvilaatikkokasan ympäriltä muovin, 2. revimme pahvilaatikot auki ja täytimme niiden sisällön (fazerin karkkipusseja) pienempiin pahvilaatikoihin, jotka piti sitä ennen taitella laatikonmuotoon, 3. täytetyn minipahvilaatikon päälle taiteltiin kansi ja pistettiin tarra sinetiksi, 4. täytetyt minipahvilaatikot kasattiin lavalle erääällä tietyllä tavalla keoksi, joka ympäröitiin muovilla, 5. suuret tyhjät pahvilaatikot poljettiin jakuskattiin hallin ulkopuolelle jätepuristimeen. Vaikka oli hanskat käsissä, kädet olivat urakan jälkeen haavoja täynnä. Jaloissa pakottava fiilis kuuden tunnin seisoskelusta. Jos tuo paskaduuni ei työllistäisi niin monia, päättäjänä vaatisin, että tehtaiden pitäisi itse pakata karkit suoraan myymälään meneviin pikkulaatikoihin eikä antaa koneiden tunkea ensin jättilaatikoihin, jotka sitten hajotetaan pakkaamolla. Säästyisi energiaa, työtä ja materiaalia. Noh, sinne kuitenkin saatan päästä urakoimaan VIIKOKSI (käsikuolema). Yksitoikkoisuus vaivasi, kun joutui koko ajan laskemaan kahteentoista, jotta pusseja tulisi varmasti oikea määrä yhteen pakettiin. Ja sitä kuusi tuntia. Nyt mahdollisesti viikko. En tiedä, mikä örähdys tähän väliin olisi sopiva. Mutta pienikin liksa olisi kova juttu.

Laman jälkeen alkaa aina nousukausi. Vittumaista luonnolle, mutta itselleni se olisi huippujuttu, kun saisi rauhassa valikoida safkansa (luomua ennen Euroshopperia).

FESTARRIIIRRIIIITTT!! Viimeksi olin kunnon festareilla kaksi vuotta sitten. En ole koskaan ollut juhannusfestareilla ja olen kuullut niin paljon kaikkea hämmentävää mokomista, että odotan huomista jännittyneenä. Kamat pitäisi pakata, käydä kaupassa ja lähteä pyörällä treeneihin (urgh, 14 km). Selkä yhä kipeä, joten olen varmaan yhtä hyväkuntoinen kuin ruumis sitten sunnuntaina nukuttuani 3 yötä ohuella makuualustalla. Jos nyt nukun.

Katsokaapas netin ihmeestä, Wikipediasta, miksi juhannusta juhlitaan, jne. Olipa aika tekstiä! Siitäs saitte, mammat, jotka valitatte siitä, että juhannuksena juodaan liikaa ja tehdään kaikkea epämääräistä - niin sitä juhannusta on ennenkin vietetty. ;)

RMJ Party Camp, Pori. Muutama päivä. Juhannus. Harmittaa, kun en saa kototekoista grillisafkaa (syömme kerran vuodessa - juhannuksena). Mutta ehkäpä Iiris ja Noora vikertävät festareilla jotakin tosi kulinaristista (löytyisi edes kojusta jotain kiinalaista). :D

Jännittää. Vituttaakin, sillä en löydä telttaani mistään. Joudun ostamaan uuden. Prhna. Nyt emme saa majoittua telttaan, jonka seinässä jokin tuntematon erite- / nestejälki ja joka huokuu festaritunnelmaa. Huhhuh. :D

Kyl miuu ny vaa jänskättää ni piruust. <3

Koska örvellän tämän juhannusviikon (pyrkimyksenä ei tietenkään ole änkyräkännit, mutta jos nyt vaikka vahinko sattuu, kuten valkolakinpäivänä ^^') ja olen muutenkin arveluttavissa olosuhteissa muilla main, en näin ollen kirjoittele päiväkirjaani viikkoon. Älkää nyt noin remakasti iloitko - kuuluu tänne asti. ^^'

Nielaisin vahingossa kirsikan siemenen. Kuolenkohan.

Tein tänään monia miellyttäviä ja hämmentäviä löytöjä kääntäessäni talomme ullakon ja varaston nurin (etsin tavaraa kirpputorilla myytäväksi). Yksi ihana löytö, joka sai luovuuteni laukkaamaan, on äitini aikoinaan ompelema sininen paljettipaita. Uij, siitä kun leikkaisi boleron tai vähän nykyaikaisemman topin, niin graauuurr! Löysin sisareni vanhan lumilaudan kenkineen ja himoan Himokselle (tai jonnekin muualle, missä olisi lunta). Ärtymys otti vallan, kun löysin kaksi paria nahkakenkiäni (rikkinäisiä) rusikoituna rumien talvitöppösten joukkoon, vaikka ne pitäisi käyttää suutarilla. Vanhat barbieni ja pehmoleluni olivat laatikossa samassa asennossa, mihin olin ne vuosia sitten pakannut. Toivottavasti olivat yhtä iloisia nähdessään jälleen päivänvalon kuin minä rakkaat pehmoeläimeni ja nukkeni.

Leikkasin vanhat farkkuni minihameen aluksi ennen kuin tajusin kokeilla menevätkö edes päälle (tietenkin itselleni liian pienet). xD Päätin väkertää minarin silti. Ja toisen eräästä upeakankaisesta miestenpaidasta, jonka nappasin kirppikseltä hintaan yksi euro (alennettu neljästä; käyttämätön!). Oij, miten luovuuteni ruusutarha kukoistaakin kilpaa luonnon niittyjen kanssa!

Fiilistelin katselemalla lukioaikaisia kuvataidetöitäni. Näyttävät silmiini paremmilta kuin silloin. Eräs sarjakuva vanhuksista oli hauska. x'D Outoa olla tyytyväinen johonkin, mitä on itse tehnyt. Iloa tunsin tosin tehdessäni tänään erästä ristipistotyötä, jossa on pitkävartisia kukkia (leinikkejä?) - ehkäpä saan sen joskus jopa valmiiksi!

Löysin kirpparilta pari vanhaa dance-cd:tä. Pettymys valtasi mieleni, kun kummassakaan levyssä ei ollut (taaskaan) "Captain Jack"-kipaletta, vaikka se on yksi maailman parhaimmista tanssikipaleista. "Mambo nro 5" ja "Lady Marmelade" löytyvät kyllä toiselta albumilta, mutta ilmankin pärjäisi (olen niin mambottunut, että aaargghh!!). Heehoo, Captain Jack. ;)

Parasta musiikkia tällä hetkellä on kaikkia letkeä sekä Eppu Normaalin ja Ellegardenin tuotannot. Parasta kirjallisuutta sadut, kansantarinat, Hesari ja yhden kappaleen manga "Hello Baby" (Obata osaa <3). Parasta katsottavaa "Amerikan gladiaattorit" (varsinkin versio vuodelta -89). Parasta syötävää tuoreista tuoreimmat porkkanat ja kirsikat. Kuolenkohan. Siihen nielaisemaani kirsikan siemeneen, muistathan?

Kyllä jurmii nuo pähkinät, joissa ei ole aukaisua helpottavaa lovea. Ja sitten on noita tapauksia, jotka pitävät itseään jonkinnäköisinä ostereina eivätkä suostu avautumaan hyvällä. Nautin näistä silti: mukavaa taistella hyvän puolesta (tai jotain). Kun kuori on saatu kammettua auki ja sormenpäät huutavat kärsimystään, vihreä pähkinän sisus lieventää tuskia.

Jackie Chania sanottiin juuri televisiossa "mestarimätkijäksi". Sub alkaa esittämään telenovelaa, jonka päähahmo haluaa itselleen "isommat rinnat keinolla millä hyvänsä". "Rokkarille morsian"-formaatti kusee kuin "Big Brother" - jotain rajaa siinä imemisessä! Monissa kiinnostavissa ohjelmissa dissataan ihmisiä turhaan, kuten sarjassa "Muodin huipulle". Uusintoja uusintojen perään (olen korviani myöten täynnä vanhoja "The Simpsons"-jaksoja; "Frendit" menevät, kun on paha laiskis). "Salatuista elämistä" on tullut tämän päivän "Tuntematon sotilas". Kuvaputki täynnä imeliä jenkkisarjoja (ei se elämä nyt niin vaikeaa ole, että kaikesta tarvitsisi nyyhkiä ja vääntää draamaa), joista parhaimpia menneiltä vuosikymmeniltä palautetut ohjelmat, kuten "Hauskimmat kotivideot" ja - mikä parasta - "Amerikan gladiaattorit". Viimeisinnä mainitun kasikytlukulainen versio on niin läppä, että pidän siitä jopa aidosti. "Takeshi's Castle", joka on kaikessa luovuudessaan suomennettu "Hullut japanilaiset", on myöskin mieleeni (haluan laskea mäkeä riisikulhossa :O.). Muuten televisiosta ei näinä päivinä tule mitään kiinnostavaa.

Toivottavasti skippasitte tuon edellisen kappaleen. Pistaasipähkinäturinointi lyö aina valitukseni. Söin tänään pistaasipähkinäsuklaata by Kalev. Rakastuin. Lopuksi vielä kehoitan pähkinänsyöjiä valitsemaan syöntipaikakseen jonkun toisen sängyn kuin omansa, koska pistaasipähkinöiden syönnistä seuraa turkasenmoinen sotku (sorry mum your bed is full of nuts).

Silmäni valuvat huomenna varmaan ulos kuopistaan, sillä pidän ensimmäistä kertaa yötäpäivääpiilareita. Joudun huomenna raahautumaan optikolle testaukseen joskus aamusella. Urg. Miten ihmeessä onnistun. Köllöttelin tänäänkin kahteen. Joskus neljäänkin. On se työttömän kesä niin rankkaa. ;)

Tein aivan järkyttävän kummallisen, mutta hyvän, kaupan: ostin netin kautta Dir en greyn wanhat albumit "Gauze" ja "Macabre" yhteishintaan 33 e (sis. pk:t). Levyt tulivat tänään postissa ja ovat aivan naarmuttomia ja obitkin jäljellä! Olen niin iloinen, kun sain nuo molemmat kerralla. Puoli vuotta jonottanut nuita eräässä nettikaupassa ja nyt sain ne yksityiseltä - säästin vieläpä parikymmentä euroa! Iloinen olen. ^^

Väsyttää kamalasti. Päätä särkee. Ajattelin piirtää tänään kaavat kesämekkooni. <3

Eilen olin tekniikan alan pääsykokeissa Stadissa. Koepaikka oli Bulevardilla, jonne sitten seikkailin dösää ja sporaa käyttäen kaveriltani. Kävelin aluksi väärää tietä, koska tulkitsin vinoa katukylttiä väärin. Löysin oikean kadun. Vaivuin epätoivoon, koska ilmoittautumisaika läheni loppuaan. Kyyneleet kihosivat silmiin: enkö saa edes mahdollisuutta yrittää päästä oppilaitokseen sisälle, koska en löydä koepaikkaa? Kysyin neuvoa muijalta, joka ei osannut sanoa rakennuksen nro 31 sijaintia. Tajusin katsoa tien toiselle puolelle, jossa kulki monia nuoria, ja siellähän se koepaikka olikin. Löysin oikean rakennuksen. En löytänyt oikeaa salia. Myöhästyin. Onneksi päästivät sisälle, mukavia heppuja. Kokeen valvojat puhuivat kuin olisivat olleet varmoja, että kaikki pääsemme sisälle. Saimme kuulla puhetta siitä, miten meidän on harkittava vaihto-oppilasmahdollisuutta. Ohjaaja toivotti hyvää kesää ja huikkasi: "Nähdään syksyllä!" Olin iloinen. Tosin..

En ehtinyt käymään vessassa ennen koetta enkä ollut syönyt juuri mitään. Näin ollen matemaattisten tehtävien miettiminen oli kusihätäisenä hyvin vaikeaa. Fysiikan tehtävistä sain tehtyä vain yhden, minkä jälkeen olin pakotettu jättämään koetilanteen, koska oli pakko päästä vessaan. Harmittaa: en varmaan osannut mitään. Yritän kyllä ilman muuta ensi vuonnakin, jos en pääse tänä vuonna opiskelemaan. Paikka vaikutti mukavalta ja ohjaajat olivat aivan mahtavia. Samaa ei voi sanoa esim. viittomakielentulkin koulutuksen valintakokeita ohjanneista haahkoista.

Pyörryttää. Miksiköhän. Ehkä siitä on liian pitkä aika, kun olen viimeksi ollut koneella? Olen kuitenkin hyvin ravittu (jeah, kiitos nniora lettukesteistä ;)) ja ulkonakin kävin. Hmm.

Kävin eilen paikallisessa kirjastossa ja lainasin mm. paljon satukirjoja, kuten L. Carrolin "Alicen seikkailut Ihmemaassa" (kyseisen maan eliöstö on kyllä aika vittumaista - ärsyttävää lukea) ja kertomuksen Adalmiinan helmestä, joka oli lempisatujani pienenä, mutten enää muista edes tarinan kulkua. Huoneeni on paikoin vaikeakulkuinen useiden kirjaston niteiden ja levypinojen takia. Liikkumista rajoittavat myös vaatekasat: normaalisti en heitä vaatteitani kasoittain lattialle, mutta eilen tultuani Helsingistä olin niin väsynyt, etten jaksanut välittää. En jaksaisi millään siivota. ^^'

Loppuun varsin oivaltava pätkä "Alicen seikkailuista Ihmemaassa", jossa Alice juttelee Irvikissan kanssa
"'Me olemme kaikki hulluja täällä. Minä olen hullu. Sinä olet hullu."
"Mistä tiedät että minä olen hullu?" Alice kysyi.
"Et voi olla olematta", sanoi kissa, "muuten et olisi tullut tänne."
Alicesta se ei ollut todiste eikä mikään, mutta hän jatkoi silti: "Ja mistä tiedät että itse olet hullu?"
"Ensinnäkin", kissa sanoi, "koirat eivät ole hulluja. Myönnätkö sen?"
"Kyllä kai", Alice sanoi.
"No", jatkoi kissa, "koira murisee kun on vihainen ja heiluttaa häntäänsä kun on mielissään. Minä sen sijaan murisen kun olen mielissäni ja heilutan häntääni kun olen vihainen. Siis minä olen hullu."
"Minä puhuisin kehräämisestä enkä murinasta", Alice sanoi."

Rakastan satuja. ^^

Huomenna viimeinen valintakoe (tekniikan ala). Oleilen tällä hetkellä stadissa. Täällä on liikaa ihmisiä, urg. Taidan sittenkin olla jonkinnäköinen maalainen, sillä kärsin tästä ihmispaljoudesta, saasteen ja melun määrästä suunnattomasti. Kestän kyllä, koska hyvää seuraa. Ja toivottavasti kohta ruokaakin (kiinalaista). ^^

Nyt kun paniikki, stressi, kiire ja kaikenlaiset työt ovat ainakin hetkeksi jääneet taakse, olen löytänyt jälleen vanhan ystäväni: ajattelun. Tosin tällä löydöllä ei taida olla kummoista vaikutusta toimintaani, sillä mokailen yhä minkä kerkiän - kaikessa. Mieleni taso siveli maata vielä pari päivää sitten: olin masentunut. Aikuistumisenpelkoa mutsini veikkasi, mutta en haluaisi allekirjoittaa jotakin niin typeränkuuloista asiaa.

Kesätreenit alkoivat. Jihhuu. Nyt kroppani on jälleen kivulias joka päivä, mikä vaikeuttaa arkeani. Ensimmäisten kesätreenien jälkeisenä päivänä jouduin vierimään sängystäni alas, koska vatsalihakseni olivat liian arat ja selkärankani kankea ylös vääntäytymiseen. Kävelin vaivalloisesti kuin olisin ollut ikäistäni paljon paljon vanhempi.

Maalasin pihatonttumme vaatetuksen sinikeltaiseksi. Suomalaiset mieltävät kyseisen väriyhdistelmän länsinaapuriimme lähes poikkeuksetta, vaikka onhan esimerkiksi Ukrainankin lipussa samoja värejä, sinistä ja keltaista. Mutta sanokaa, mitä sanotte: siitä tontusta tuli hienompi kuin alkuperäisestä juosten kusten maalatusta tympeävärisestä keramiikkapatsaasta.