IRC-Galleria

Ajattelin tuossa vielä päivällä, että asuntoni katon toisella puolen asustaa kummitus. Tai hiiri. Tai jotakin salamyhkäistä, joka kolisee öisin. Tuijoteltuani huonettani pihalta päin tulin ajatelleeksi, että ehkäpä läheinen rauduskoivu, Betula pendula, vain raapii kattoa (oikeastaan äitini tämän oivalsi). Toivon totisesti, että rapisija on tuo koivu. Vaikkakin kahtena rapistelun jälkeisenä aamuna on tapahtunut varsin eriskummallisia asioita...

Ensinnä eilisen aamuna heräsin, katsoin peiliin ja huomasin hiusteni olevan suorat (!). Minun hiukseni suorat! Ja vielä yön jälkeen! Voi kummastuksen kummastus, miten tämä voi olla mahdollista! Kummitus..?

Toiseksi, tänä aamuna levittäessäni ripsiväriä, huomasin ripsieni kihartuneen, vaikken ole niitä kertaakaan kojeella taivuttanut vaan antanut rauhassa tököttää suorina. Kummallista! Kummitus..?!

Ensimmäiseen kummalliseen sattumaan en keksi muuta järjellistä selitystä, kuin että olen tappanut hiukseni suoristusraudalla niin, etteivät ne enää kiharru. Mutta kumma kyllä ne ovat tälläkin hetkellä kiharat (whattaheck). Oikean silmäni ripsien eriskummallisen taipumisen järjellinen selitys voisi löytyä nukkuma-asennosta: ehkäpä nukuin yöni naamallani ja tyynyn kulma taittoi ripseni. Niinhän se onkin! ... Kummitus.

Kaikkea kummallista on totisesti sattunut lähiaikoina: löysin täysikasvuisen Yu-gi-oh!-fanin yliopistolta. Olen juonut suoraan maitotölkistä ja syönyt lakatuilla syömäpuikoilla ateriani paistinpannusta. Kasvimorfologian tentistä sain arvosanaksi 2/5 ja harjoitustyötunnilla esitin kysymyksen, johon professori ei kyennyt vastaamaan, koska kysymykseni vastauksesta kiistellään kuulemma näin akateemisessa maailmassa (jasso, ja luulin kyseleväni itsestäänselvyyksiä...). Kasvimorfologian professorini myös avautui menneisyydestään minulle ja toverilleni, kun tarkastelimme viljakasvien jyviä (ruis ja ohra on muuten yllättävän vaikeaa erottaa toisistaan). Kertoi, että jos olisi osannut vastata eräällä jäpikälle joskus nuoruudessaan tämän osoittaman viljakasvin nimen, saattaisipa professorini olla maatilan emäntänä Saarijärvellä. :D Saarijärvellä, niin, siellä missä Paavo taisteli hallaa vastaan. ;)

Huomenna Oulussa starttaavat irkkufestivaalit. Sen verran aiomme juhlistaa, että menemme huomenna irkkupubiin, mutta muuten jäävät kyllä tältä vuodelta väliin. :s Höh, olisin halunnut nähdä perjantaina esiintyvän NECKin, mutta olen silloin Oulangalla (älä kysy, vissiinkin jossakin Kuusamossa, mutta siellä on ainakin eräs biologien tutkimusasema).

Lopetin salibandyn. Taas. Olen repinyt sydäntäni niin usein, ettei oikeastaan enää tunnu. Jo kolmasti olen aloittanut uudessa jengissä, jtn alan jo tottua.

Uivelo on lintu. Se on ihan oikeasti lintu. Ja pirskatin hyvännäköinen lintu, kun sillä on sellainen rock 'n' rollahtava töyhtötupsu.

Professori kysyi, kuka ei ole koskaan elämänsä aikana käynyt poimimassa hillaa (olikohan "hillastamassa" se verbi). Joku toinen kuin minä viittasi ainokaisena ja proffa sitten tältä kysyi, että tietääkö opiskelija edes minkä näköinen hilla on. Kävi omalle egolleni, kun en ole koskaan hillastanut enkä muista hillan ulkonäöstä muuta kuin ne oranssit "jutut" (jeah, that's the way a biologist would say..) ja sitten vielä oletettiin, että jokainen tietäisi. Perhana vieköön, kun ihmiset eivät täällä edes tunne haapaa perskuta. Ja sitten vielä joku hilla pitäisi osata. Pöh.

Nyt minäkin olen tuntenut sen ärtymyksen, jonka seinänaapurin seksiaktit aiheuttavat. Voi kirosana tuota sängynnarinaa ja puhinaa. Tekisi mieli mennä heittämään ämpärillinen kylmää vettä noiden niskaan. Varsinkin, kun kämppiksen vieras oli käyttänyt meikäläisen pyyhettä ja kastellut sen likomäräksi. >:( Ja huomenna kun on meikäläisen ensimmäinen tentti, aiheena kasvimorfologia. Naapurin pennut kiljuvat, seinänaapurin sänky narisee - kiroan, kun en kykene lukemaan. Olen niin vihainen. Tuon ukon piti tulla vain viime yöksi, mutta jääpä ilmeisesti täksikin! Voi helvetin helvetti, kun ärsyttää niin!

Mietin, josko menisin pyykkituvalle lukemaan, mutta viimeksi siellä opiskellessani koin jtkn karmeaa: valot sammuivat yhtäkkiä ja jouduin hapuilemaan pimeässä pyykkituvassa katkaisijaa, joka ei sitten toiminutkaan enää. Mielikuvitukseni aktivoitui ja varsin jännittyneenä taistelin tieni takaisin kämpille, josta sitten sain sen vähemmän äänekkään solukaverini fikkareineen turvakseni hakemaan pyykkituvalle unohtunutta muumimukia (join teetä lukiessani). On tää aika surullista, kun ihminen ei pysty "kotonaan" edes opiskelemaan. Haluan muuttaa. Haluan hyvän kämppiksen. Haluan oikeina hetkinä hiljaisen tilan.

Stadin Taiteiden yöstä matkaani tarttui sähköukulelellä soitettua punkmusiikkia. x'D

Aaah, rakastan uusia silmälasejani. <3 Tullut kommenttia, että nämä ovat aika ernut, mutta ei se rakkauttani hälvennä pätkääkään. Ja positiivista palautetta lyhyistä hiuksistanikin! <3 Paitsi eräältä pikkutytöltä, joka paukatti jtn tyttöjen kanssa olemisesta luullen meikäläistä miespuoliseksi. Tai jtn. Elättelen yhä toivoa, että kuulin väärin. On ne pikkutytöt julmia. Pidän enemmän ylivilkkaista pikkupojista (mutta en sellaisista joita joutuu repimään verhosita alas), kuten yhdestä virnuilijasta, jonka kohtasin junassa. Aloin nauramaan, kun poikapieni venkoili ja virnisteli meitsille, yritti kiivetä tuolin selkänojalle ja ihmetteli junavaunujen välisiä liikkuvia liitoksia. xD

Serkkuni saipi lapsen väännettyään sitä 17 tuntia. :S Kivuliasta, mutta ehkäpä vaivan arvoista? Toivottavasti. Olisi karmeaa kaiken sen tuskan jälkeen, kun lapsesta kasvaisikin täysi kusipää. Serkkuni lapsonen onpi tyttö (kaikki kolme serkkuani ovat saaneet tyttölapsen - hääh!) ja tytöissä on aina jotakin kavalaa ja kieroa. Noo, eiköhän siitä ihan hyvä taimi kehkeydy.

Siitä on aikaa, kun olen kuunnellut gospelia. HB:lla on kyllä karmeat sanoitukset kappaleissaan (tsekkaa biisi "Valvokaa" -> sounds like "Vainotkaa"...), joissa joissakin on kuorolaulun lisäksi Raamatun luentaa ja rukoilua. AH-DIS-TA-VAA. Tunnen kulkevani yhä kauemmas ja kauemmas siitä kristinuskosta, jota muut kristityt tunnustavat. Omassa uskossani ei ole sijaa Vanhalle testamentille (mitä aikansaelänyttä hapatusta!) muuna kuin historiallisena teoksena. Uusi testamentti on raikkaampi ja kiinnostavampi kaikkine tarinoineen, mutten sitäkään tunnustaisi muuna kuin hyvänä tarinana, josta voi poimia muutamia varsin kätsyjä elämänohjeita. Jonkin syvemmän ja kaikkivoipan tiivistäminen ihmismuotoon, yhdeksi henkilöksi, alentaa alkuperäisen Suurta arvoa. Oikean uskon tuhoavat siis "uskovaiset" itse. (Ja vihaan asetelmaa, jossa eläin on ihmistä alempana ja mielletään jotenkin huonommaksi. Vanha testamentti suckaa jo pelkästään eläinuhrienkin takia: mikseivät Mooseksen kirjojen uskovaiset voineet sivellä ovenpieliin omaa vertaan vaan piti siihenkin eläin uhrata? Halveksittavaa! Kuin tappaisi lapsen selvitäkseen itse hengissä! >:G Tulinpa vihaiseksi.)

Bass 'n' Helen on khyllä ihan jees. Monta biisiä jotka iskevät saarnaamatta tahi tuputtamatta liikaa. On tosin varsin harmittavaa, että muutamat kappaleet saavat itseni vaipumaan masennustilaan tai kyynelten partaalle. Rakastan musiikkia.

Kirjoittaessani gospelista mankassani soi Iron Maidenin kipale "Brighter than a thousand Suns", jonka lyriikat alkavat lauseella "We are not the sons of God". Jeah.

Mutsini työkaverit säikähtivät, että olen sekaantunut Pimeän palvontaan, koska kuuntelen Maidenia. Kuultuani lausahdin täydellä tunteella: "Mitä vittua?" Mitähän sanoisivat, jos tietäisivät meikäläisen diggaavan Marilyn Mansonia? Pystyttäisivät varmaan rovion.

Maanantaina muutto Ouluun enkä ole vielä edes pakannut. Jos vaikka taas ryhdistäytyisin.

23.08.2009 porukat järkkäävät meitsille jtn läksiäisiä alkaen klo 14. Welcome.
24.08.2009 lähtien meikä luetaan väestörekisterissä oululaiseksi. Kummastuttavaa.
25.08.2009 täytän 19. Koska olen muuttanut juuri edellisenä päivänä, voin myöhemmin kertoilla muuttaneeni kotoa 18-vuotiaana. xD
26.08.2009 palaan mutsin mukana kotiin Etelä-Suomeen, jottei mokoma joutuisi ajelemaan yksin kuutta tuntia. Siispä...
.. noin 28.08.2009 palaan Ouluun junalla (eli itse istun yksin kuusi tuntia.. mörrin.).
01.09.2009 ovat ensimmäiset salibandytreenini pohjoisessa. Ai pirskatti, mtn jännittääkään.
02.09.2009 alkaa joulu. Korjaan: koulu. Marraskuussa alkaa sitten joulu (tierna-aika Oulussa). <3

Olen jo aloittanut lahjavarustautumisen joulua varten. Näin hyvissä ajoin kesän lopulla. ;D

Lähipäivinä olen koukkuuntunut the Offspringiin. Pidän rennosta kitarasta ja jumputi-bassosta, mutta lyriikat vihlovat. Hyvä bändi silti.

Pitäisi lukea bilsaa ja kemiaa, mutta sen sijaan olen liimautunut herra Tolkienin "Hobitti - eli sinne ja takaisin"-teokseen. Seuraavaksi sitten LotR, Húrinin lapset ja Silmarillion. Ehkä sitten bilsaa?

Olen laiskistunut ja muuttunut epäsosiaaliseksi. Tuntuu kuin joku vetäisi mattoa alta nyt, kun kesä on takana: enää en voi pyhittää päiviäni nukkumiselle tai tehdä sitä mitä lystään vaarantamatta pitkänlinjansuunnitelmiani. Elämäni on tosiaan saanut uuden suunnan, ellei peräti alkanut jopa alusta. Kuin olisi herännyt menemättä nukkumaan.

Neuloin kirjoneulelapasen yhdessä illassa/yössä. Jeij! Seuraavaksi alan leikkaamaan kaavoja herrainliiviin, jonka valmistan punaisesta silkistä. <3

Hiuksistani on tosiaan lähtenyt suuri joukko senttimetrejä pois. Nyt mulla on "korvakarvat". x'D Mutta ei suoristusrauta näihin khyllä pure, rakkaaseen kurittomaan hiuksistooni. Tosin tänään ovat pysyneet suoran kaltaisina. Tosin painoin raudalla niin, että hiuksistani leijaili savua. Lienee aiheellista pohtia, missä kunnossa hiukseni myöhemmin sitten ovatkaan. :O.

Toivotan hyvää syksyä. Muistakaamme angstata, kun kerrankin niin saa tehdä ilman, että jtn olisi vialla - masennushan on sallittua syksyisin.

Olin idiootti, kun kävin vanhan säbäjoukkueeni sivuilla. Nyt kaipuu kaihertaa niin vietävästi, kun sain tietää D:n osallistuvan jopa kahteen turnaukseen jo pelkästään syyskuussa. Rakastan turnauksia, mutta nyt on pakko luopua niistäkin. Harmittaa niin.

Kävin otattamassa itsestäni kuvan opiskelijakorttia varten ja nyt vituttaa: jouduin maksamaan peräti 22,90 euroa passikuvasarjasta ynnä kuvan lähetyksestä sähköpostiin. Voitte kuvitella ilmeeni, kun kassalla sain kuulla tuon summan (ja että pelkästään 6,90 meni kuvan lähettämiseen sähköpostiin). Voi kirosanojen kuningas. Tuttu valokuvaliike, jossa olen aiemmin asioinut (passikuva 9 e), muutti muualle, joten jouduin käymään toisaalla ja homma kusi täysin. 22,90 e!? Ei voin ihmetellä, onko se niin mukavaa nyhtää viimeisetkin rahat immeisiltä. Tileilläni on nyt yhteensä noin 0,30 euroa. Voi tätä riemun määrää.

Ajattelin, että olisin hankkinut lävärini tänään, mutta en kykene enää käyttämään rahaa tämän vuorokauden puolella, kun mokomaa on jo niin paljon mennyt. 22,90 e kiskurihinta valokuvasta, 72 e jättisumma kampaajalta. Tosin jälkimmäinen sai aikamoisen muodonmuutoksen aikaan samalla kun juttelimme siileistä, sammakoista, kissoista ja lehmistä. Iloinen yllätys oli, kun löysin kampaamon Me Naiset- ja Anna-lehtien joukosta yhden Tieteen Kuvalehden, jossa oli tarinaa Apollo 13:ta avaruusseikkailusta. ^^

Aargh, kirjaston kone heittääpi ulos 4 min päästä. Iik.

Mulla taitaa oikeasti olla jokin elokuun masennus, syysmasennuksen alkutahdit. Tekisi koko ajan mieli vain nukkua ja olla käperryksissä peiton alla, katsella animea. Kiinnostukseni on kuin syysaurinko: ensin täysissä voimissaan korkealla, sitten painuu väsyneenä alas, kunnes on vain pimeää eikä enää mikään oikein huvita. Heräsin tänään kolmelta. Nyt olen jo niin väsynyt, että voisin mennä nukkumaan. Tosin kultainen valokehrä kaihtimien toisella puolella kutsuu vielä kerran ulos aurinkoon (ja kauppaan ostamaan ruokaa).

Mietin jo jopa minkäväriset lapaset sopisivat syystakkiini. Entä millainen huivi kaulaan? Tekisipä mieleni taas ommella. Neuloa jotakin suurta ja lämmintä. Kirjoa maailmanpuu. Piirtää kukkasia.

Hyi, kun paleltaa. Oh, uusimmassa Anime-lehdessä on juttua MUCCusta ja girugameshista, kun nämä esiintyivät Tuskassa. Olen tunnistavinani tukkani eräästä noista kuvista.. Hmm. Artikkeli on kirjoitettu aika lailla siten, miten olisin itsekin sen kirjoittanut. Tosin en olisi kyennyt kehumaan girujen esitystä, koska - faninakin pakko myöntää - se oli melko kakka. Noo, eipä jää pikkufaneille ainakaan paha mieli tuon jutun jälkeen. Itseäni vain harmittaa, kun en pääse MUCCua katsomaan sitten syksymmällä, kun tulevat Stadiin. :f

Vilkuilin tuota edellistä merkintääni ja tarpeeni kertoa nolosta välikohtauksesta junassa heräsi. Lipuntarkastajat tulivat kyselemään lippuja rumissa liiveissään ja omani oli tietenkin jossakin aivan muualla kuin lähitaskussa. Siinä sitten pahoitellen pengoin kamojani (nolotti aavistuksen, kun ihmiset seurasivat, kun vuoroin purin käsilaukkuni, tietokonelaukkuni ja matkalaukkuni sisältöä). Olin TODELLA huojentunut, kun lippu lopulta löytyi. Olin tosin aiemmin tarjonnut kuittia maksamastani junalipusta, mutta se ei tarkastajalle kelvannut. Järjetöntä. Onneksi itsenolauskynnykseni on korkeampi kuin kipukynnykseni.

L'Arc~en~Ciel on kyllä mahtava bändi, vaikkakin heidän kipaleensa "Daybreak's Bell" sai tänään aikaan mielessäni ahdistavan tunteiden vyöryn, joka kuristi myös kehoani. Pohdiskelin olisiko se häkellyttävän tuskaisa tunne ollut pelkoa tulevasta, mutten vieläkään tiedä. Tuntui vain kivuliaalta. :S Monesti olen kuullut tuon kysymyksen, että pelottaako, mutta kun ei. Haluan jo pois kotoa, kun hermo palanut loppuun porukoiden kanssa. Koiraa ja kavereita tulee kyllä ikävä, mutta olen aina halunnut elää veden ja metsien ympäröimänä - tai ainakin niitä lähellä. En jaksaisi aloittaa taas alusta, mutta voiko uutta elämää saada sitä ensin aloittamatta vai olenko vain niin tykästynyt vanhaan? Ehkäpä olen vain niin laiska ja rakastunut helppoon elämään, että uusien asioiden mukanaan tuomat haasteet ja vaikeudet eivät vain kiinnosta.

Pakkasin keittiökamojani. Lempiastiani jätän vanhempieni luokse ja vien Ouluun vain ne, jotka ovat itselleni vähemmän tärkeitä (jos vaikka tippuisivat hyllyltä). Vaatteet ovatkin sitten asia erikseen. Toivottavasti en ole Pohjoisempaan talveen liian alipukeutunut. On siinäkin totuttelemista, kun ei voi enää kulkea joulukuuhun asti nahkatakin vetoketju avoinna, ilman sukkiksia, hattua ja lapasia. Ääh.

Oulussa meinasi alati jäädä polkupyörien alle. Se vähän vitutti.

Fullmetal Alchemist -leffa on kyllä aikamoinen hirvitys. Ajatella, että niinkin hyvästä sarjasta voi saada niin paskan elokuvan. L'Arc~en~Cielin tekemät musiikit viihdyttivät, mutta ei edes Hyden ihastuttava ääni onnistunut peittämään "Conqueror of Samballan" lukuisia vikoja.

Katsoin vihdoin paljonpuhutun "Twilight"-leffasarjan ensimmäisen osan. Robert Pattinson on kyllä upea. Mutta aavistuksen häiritsi, kun piilareiden rajoja ei oltu teknisin keinoin häivytelty silmien lähikuvissa. Siinä elokuvan kohtauksessa, jossa muikki ihmettelee Edward Cullenin silmien värien yhtäkkistä muutosta, Cullenhan olisi voinut paikalta liukenemisen sijaan tokaista käyttävänsä piilareita, kun rajatkin näkyivät. :G Mutta leffahan oli muuten jopa todella hyvä. :D

Mitä nyt tuossa äsken pallon kanssa veivailin, ei se tuntuma säbään ole kolmessa kuukaudessa kokonaan kadonnut. Jippii! ^^

"Negai yo kaze ni notte
yoake no kane wo narase yo..."
(I want this wish of mine to ride the wind
and ring the bell of daybreak...) ;)

Nälissäni olen, sillä kävipä niin paskasti, että evääni jäivät kaverini laukkuun ja kaveri Ouluun. Täällä junassa vallitseva kylmyys muistutti mieleeni, että takkinikin jäi kaverin naulakkoon. Voi, tyhmä, huonomuistinen minä! Nyt sitten olen nälässä seuraavat seitsemän tuntia. Prkl. Onhan tässä Pendolinossa ravintolavaunu, mutta en tiedä, missä vaunussa ja miten sellaisessa tulisi käyttäytyä. Nyyhkis. On mulla sentään salmiakkia. Sentään.

Oulussa oli kaunista. Eritoten pidin meren läsnäolosta - se oli niin lähellä! Vettä lähes kaikkialla! Ja siellä missä ei vettä, siellä kaunista metsää. <3 Kävin siis Oulunsalossakin. Ja Kempeleessä. Eräällä autotiellä tiekylteissä vaihtui teksti muutaman sadan metrin välein "Kempele", "Oulunsalo", "Kempele", "Oulunsalo". Se oli hassua. Hetkeä aiemmin oli Oulunsalossa, hetkeä myöhemmin Kempeleessä. Hassua. :D

Vessahätä. :'S

Vielä viisi tuntia ynnä matka Tikkurilasta almost kotiasemalle. Menen punkkaamaan sisarelleni. Sovin sen vajaa tunti sitten. "Saanko tulla punkkaamaan sinne?" kysyin julkeasti. Olenpa ilkimys.

Piilarit kuivuvat. :'S Aagh, ja nyt mies vierestäni lähti vessaan! Toinen nukkuu! Ja yksi (tyttö) lukee Demi-lehteä - yhä sitä samaa, jota vajaa tunti sitten. Mitäh, onko mennyt jo 51 minuuttia? OOOH. Enää viisi tuntia ja 9 minuuttia. Ainakin.

Kävimme Nallikarissa. Miten ihastuttava uimaranta! Rakastuin. Seisoin meressä. Ukkonen jyrähteli toisaalla. Annoinpa hyvää esimerkkiä lapsille: seisokaa ukkosella vedessä. Ja kaverilla oli sateenvarjo kädessä, kun käveli meressä. x'D

Kämpästäni oli surkea näkymä naapuritalon seinään ja siinä oleviin ikkunoihin. Yhdessä huoneessa oli ikkunaa vasten vanha tietokoneen näyttö (valkoinen). Raivostuttava. Juuri vastapäätä ikkunaa! Mikä esteettinen haitta! Ja kaveriani ärsytti valitukseni huoneen ainoan tuuletusikkunan hyönteisverkosta. x'D Inhoan niitä, olen aina inhonnut. Ilma ei kulje kunnolla verkon läpi. Ja varsinkin solukämpän yhteisissä tiloissa haisi niin helvetin karmealle. Päätinkin tuoda tuliaisena vessanraikastimen, kun muutan. Tosin verkosta sen verran vielä, että onhan Pohjoisessa paljon itikoita.

Olimme nelistään terassilla. Vain yhden lasista ei löytynyt jonkinlaista ötökkää. Omaan greippilonkerooni loiskahti ampiainen, kun koetin kuljettaa mokomaa muualle.

Nyt vessaan. ;)

En muista olenko elänyt kesää, josta olisin nauttinut näin paljon kuin nyt. Ulkona on ihana olla, sinne tekee mieli mennä - tunnen jopa vetoa ulkotöihin (tosin niitä on tullut tänä kesänä tehtyä enemmän kuin koskaan). Riuhtoessani rikkaruohoja naapurini mailla ja möyhentäessäni multaa olen törmännyt mitä erilaisimpiin ötököihin. Onneksi olen nähnyt tuhatjalkaisentapaisia vain alle viisi - ne ovat kamalimpia. Hämähäkit kestän, vaikka halogeenikeltaisine peppuineen ja pitkine koipineen, mutta tuhatjalkaiset... Jos sellainen kiipeilisi ihoani pitkin, kangistuisin kauhusta. :S Mutta toisaalta huomaan ötökkäkammoni lieventyneen - tai ainakin ötököiden erilaisuussietokykyni kasvaneen - tehtyäni puutarhahommia sellaisessa villiintyneessä viidakossa kuin naapurini piha.

Saavuttuani kotiportille eräs toinen naapurini kutsui nimeltä ja kyseli mihinkäs olinkaan menossa jatko-opiskelemaan. Vastauksen saatuaan nainen venytti lausetta "Niin kauas!", lisäsi "Eikös sinne ole helpompi päästä?" (jostain syystä tämä kommentti kyseenalaistaa aina yhtä tehokkaasti Oulun yliopiston vakuuttavuuden verrattuna Helsinkiin - raivostuttavaa!) ja lopuksi toivotti onnea matkalleni. Montakohan tuollaista edellä kirjoitetun kaltaista keskustelua olenkaan jo joutunut käymään läpi.. puuh. Mutta onnentoivotusta vaalin. Ihmiset jotenkin heltyvät lähdönhetken koittaessa ja rupeavat tunteikkaammiksi. Mukavaa vaihtelua siihen ainaiseen jäykkyystilaan, joka höllentyy normaalisti vain alkoholin avulla.

Siivotessani varastoamme löysin äitini vanhoja käsityölehtiä. Mokomalla on niin upea kokoelma kaikenlaisia ompelulehtiä ja -kirjasia, että sormiani syyhyttää alati ommella jotakin. Lisäksi nuissa löytämissäni 1980- ja -90-lukujen vaihteen käsityölehdissä olevat vaatteet ovat toisaalta rumia (hirveän sekaisia neulekuvia, söhlättyjä kukkakankaita ja sateenkaarivärejä), mutta välillä myös varsin vakuuttavia (pidän erityisesti naisten- ja miestenvaatteiden samankaltaisuudesta). Ai, että kun nyt on niin ysärifiilis. ^^

Jeah, nyt ulkohommiin ja biitsille. <3

...

Paitsi että menin sitten palamaan ulkoduunaillessani. Selkäni on punainen kuin paprika ja olkapääni paloivat TAAS. Jostain kumman syystä olen aina ajatellut, ettei yksi kohta voi palaa kuin maksimissaan kahdesti. Yksi kohta voi palaa ainakin kolmasti, todistaa kirkuvaa punaa hohkaava olkapääni. Jäi vielä topin olkaimista kunnon valkeat raidat keskelle tuota kaikkea punaista tuoden mieleen sen PMMP:n raivostuttavan rallatuksen rusketusraidoista. Tai sitten Fazerin Marianne-karkin punavalkearaidallisen kääreen. Jee, jee.

Biitsi jäi nyt välistä. D: Ja tekee niin hirmuisesti mieli pelata rantalenttistä tai sulkapalloa. Tai sählyä nurmikolla. Olisi paljon helpompaa, jos nauttisi enemmän yksin harrastettavasta liikunnasta kuin joukkueurheilusta. Ei tarvitsisi haikailla, ettei voi tehdä jotakin, koska muut immeiset eivät ole samalla tuulella. :L

Juoksin lähes koko kyläpahasen ympäri. Vedin pitkän spurtin vielä lenkin päätteeksi. Tulipa tyytyväinen olo (jes, urheilin taas pitkästä aikaa). Fiilis lenkin aikana ja sen jälkeen oli jotenkin niin vapautunut ja raikas, että pisti ihmettelemään, miksi lenkille on aina yhtä vaikeaa lähteä. Harmi vain, että kevyt oloni tuhoutui, kun mätin 600 grammaa nuudeleita ynnä vihanneksia. Yli puoli kiloa. Huh.