IRC-Galleria

rouzna

rouzna

Local freak with twisted mind

Laula laulu, laulaja.Torstai 23.04.2009 18:17

Kävin hakemassa postin. Laatikosta löytyi uusi Inferno. Ehdin jo innostua. Kiikutan lehden kotiin ja vilkaisen kantta. "Ompa siinä kivan näkönen heviletti kannessa!" Innostun vielä lisää. Mutta kahden sekunnin kuluttua tulee järkytys. Tunnen oksennuksen maun suussani. "Hyi vittu!" Kukapa muukaan siinä kannessa möllöttä kuin Ari "HeviAri666" Koivunen. Kajaalit naamassa ja rööki suussa. Sama jatkuu lehden sivuilla 42-47. Koivunen tilittää muunmuassa kajaalin käytöstä, tuulikoneista, punnerruksista. Mahtuvat mukaan vielä hiustenhoitotuotteetkin. Ihan itkettää.

Mainostetaan lehdessä uutta levyäkin. Ei kiitos, en ole tarpeeksi masokisti kuuntelemaan levyltä sointuakaan. Jos jostain löytyy instrumentaaliversio kyseisestä teoksesta, sitä voin harkita.

Minulle Amoral on nyt kuollut ja kuopattu. Levätköön rauhassa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.