IRC-Galleria

Istun täs ja hengittelen.. Kuuntelen J. Karjalaista.

Eilen menin rikki. räks poks. kannatasko nyt jakaa näitä ajaituksia muillekin? luulin että ne saan pois itsekseni pohtien. mutta pää sanoi poks.


kun se polla menee niin se menee....


Rakas Jumala pelasta..... vie minut kotiin, missä se koti liene, lähetä Enkeli tai joku, joka auttaa mut kotiin täältä, tästä elämän tilanteesta ja tästä psyykkisestä tilasta.

Näin itkin ja rukoilin eilen. murruin täysin.

Niin kauas on mun voimat menneet, niin voimakkaasti olen koukussa tähän ihmiseen ja meidän perheeseen etten pysty edes omaksi parhaakseni sitä tekemään. Jättämään, jatkamaan omaa tietä.


on nin voimaton ja pieni olo sillä tielllä... en todellakaan pärjää itse, tarvitsen tukea, sen tukea, fabben tukea.


pelkään niin kauheasti.... sitä elämää ilman häntä. pelkään yksinäisyyttä ja että tulen katumaan päätöstäni... sehän on ihan sairasta ajatella noin! olen ennenkin pärjännyt ihan hyvin omillani ja nauttinut siitä tunteesta kun saa ihan itse päättää ja suunnata tekemisensä ja elämänsä. olen ollut vahva, itsenäinen nainen. nyt tuntuu etten enää ole sitä. mikä muuttui? onko tämä joku kolmenkympin ikäkriisi vai mikä? miksen voisi enää olla vahva yksin?

menin kai niin naimisiin sen ajatuksen kanssa että ollaan yhdessä aina.... että nyt kun toisin on käymässä tuntuu etten pärjää ilman sitä.


hassua asiassa on se että minusta kumminkin tuntuu että tuo riippuvuuden tunne menee ohi ennen pitkää, kunhan jonkun ajan soutelen omillani ja seison vain omilla jaloillani niin saan takaisin sen tunten koka mulla yksin asuessa pari vuotta sitten oli.


rakkaus on niin rakentava ja tuhoava voima. voi kuinka haluisinkaan elää ilman näitä tunteita. rakkaus on ruma sana.

mä en ikinä halua rakastaa sua koska mä en ikinä halua ikävävöidä sua ymmärrätsä???

miks en mä voi selvitä tavan suhteesta? miks en mä? Miks mun miehen pitää olla sellainen mulkero joskus että sen hiljaisuus joskus satuttaa niin paljon että sielu menee ruville?

Miks mun pitää laittaa ovi kiinni ja sanoa heippa näille sen lapsille? miks mulla oli perhe mut sit ei ookaan?


en voi jäädä, siis psyyke ei kestä, niin se on, niin se valitettavasti on. sen sun täytyy ymmärtää fabi sitten kun tulet matkoiltasi kotiin ja mun on se sulle kerrottava. sun on ymmärrettävä että sun pitää auttaa mua, koska olen hyvin heikko nyt ja oikeesti mun hartiat ei kestä nyt mitään.

pelkäänhän minä sitä päivää kun sä tulet kotia. ylihuomenna perjantaina. et tiedä miten huonosti voin, et tiedä koska en ole kertonut. luulin että saan pääni selvitettyä yksin, kunhan vaan pohdin ja päätän mitä haluan tehdä. mutta poks, se posahti kun tajusin että minun mielellä ei ole vain yhtä reittiä, vaan se pelkää ja haluaa kumpaakin. yksin en voi siitä selvitä. olen täysyin rikki ja käyttö kelvoton, niin kauas on tämä asia edennyt. ikävä kyllä, ole kiltti ja auta.

En todellakaan ikävöi sitä päivää jolloin tulet ja mun on sulle totuus kerrottava. en todellakaan. sillon tapahtuu jotain, joko niin tai näin mutta tunnen että silloin tapahtuu jotain mullistavaa, jotain joka tuo muutoksen mukanaan. minähän en hyvin siedä mutoksia, voi taas jaalt menna alta. monta kertaa. mutta jos kaikki jatkuu vaan samaa, niin silloin aikakin murrun. silloin saat nähdä miten syvällä tämä on.

en tietenkään haluaisi minkään muuttuvan muuta kuin sen että voisin taas luottaa meidän elämään ja siihen että se on iloinen, jos vain voisin luottaa siihen että sinä et ikinä enää satuta minua sillä kylmällä kohtelulla. mutta teidämme sen kumpikin, se ei ole mahdollista. sinä olet sinä. ja kun sinä suutut tai petyt sinä olet hiljaa ja sinä kohtelet minua kuin ilmaa, kertomatta mikä vaivaa. niin se menee, muutama päivä tai vaikka viikko. ja minä kidun, kidun kaikki no tunnit. ja kun viimein sylkäiset sen asian mikä sinua häiritsee niin sanat ovat kovat ja minun vastlaauseet myös, ja sinä et halua kuunnella minua ja minä tunnen taas että vaikka teen kaikkeni ja enemmän, mikään ei riitä. olen sinulle taas pettymys. ja en kestä olla pettymys. itseinho saa siitä liekin ja kaikki se hyvä olo ja se positiivisuus rakentaa tätä perhettä, se vaurioittuu. se murskaantuu

ja kun olen sisältä näin heikko niin ei siinä sitten noin vain rakenneta uutta uskoa ja uutta voimaa eteenpäin.

Ymmärrätkö tämä suhde on myrkytetty minulle. minunlainen sielu ei tässä suhteessa saa happea tarpeeksi että voisi kasvaa ja olla vahva.

ei ei ei eie ie se joka on jo valmiiksi aika heikko, ollut enempi tai vähempi koko elämän, se saa vain tarpeet jola heiketä entisestään. olen sinulle koittanut selittää monta kymmentä kertaa, älä kohtele mua noin vaan puhu mun kanssa heti kun jokin pännii. niin tehdään asialla jotain yhdessä heti, ja sovussa. koska enhän mä tahallani mitään tee mikä sinua loukkais tai vaikeuttas tai ärsyttäs.

mutta ei. et pysty siihen niin et. auta mut pois tästä suhteesta pliis hani, sä oot se jolla on siihen mahdollisuus. sä oot se joka mut just nyt parhaiten tuntee, sä oot mun lähin ja paras kaveri, auta mua nyt pliis. mä tiedän että se tekee sulle kipeää jos mä lähden ja kaikki tämä kuolee, mutta näetsä että mä tukehdun? ja hukkaan sieluni ja järkeni? näetsä että mä oon hiekko toukka ilman kuorta, voitsä auttaa mut kotiin pliis, vain siellä mä voi parantua, vain siellä mä voisin löytää rauhan. rakastan elämää mutta just nyt se oikeasti tuntuu siltä että järki ja kaikki on luisumasta käsistä, ymmärrätsä, en ole koskaan ollut näin heikko ja rikki. vain sisältä mutta nyt myös ulkoa, en voi edes käydä töissä... tarvitsen tukea nyt ja apua.



tiedän että tulen vielä jossain vaiheessa kirjoittamaan tai sanomaan sulle sen että halua olla sun kanssa, haluan jäädä. ja etten voi jättää tätä perhettä ja meidän rakkautta. tiedän. mieleni muuttuu koko ajan. edes takas. mutta totuushan on että tässä suhteessa en voi koskaan parantua ja ehtyä. en voi muuta kuin rapistua ja ajatukseni ovat jo vallanneet minut. ja ne eivät joskaa ole hiljaa, ne huutaa joka päivä, oletko varmasti tehnyt oikean päätöksen, jäädä?!