IRC-Galleria

Haluan uuden ohelimen!Tiistai 21.02.2006 00:24

.. ja ehdokkaat lienevät Sony Ericsson W550i ja Nokia 7370.
Onneksi hinta ei ole kummassakaan alle 300 euroa :L

Edit: Äp! Myös Nokia 7360 näyttää hyvältä

Karkkipäivä ja tanssut ohi onPerjantai 17.02.2006 16:03

Erästä opettajaani siteeratakseni: "En halua mitenkään kehuskella, mutta" olin eilen uutisissa \o/ :D Eli väärässä paikassa väärään aikaan.. Menimme nääs isommalla porukalla Kauppatorille tsiikailemaan abien valtavaa rekkarumbaa ja henkilökohtaisena tavoitteenanihan oli kerätä bussilipun hinnan edestä makeisia. Niitä sainkin about neljä lapasellista kerättyä (enempää ei jaksanut ei pystynyt ei kyennyt) ja valitettavan suuren osan söin jo samana iltana :L Ulkona oli kovin kylmä tuolloin (jopa yksi pakkasaste mutta pureva tuuli ;l ), minkä johdosta sain kuningasidean: vetäydytään aivan vieressä sijaitsevan matkailuneuvonnan toimitiloihin lämmittelemään. Näin teimme, ja huomasimme noin kolmenkymmenen muun ihmisen saaneen saman oivan idean :D

Noh namia eniveis tuli ja sain hieman tuntumaa siitä kuinka älytön määrä Helsingissä on lukioita. Keravalla koskaan edes osannu kuvitella kyseistä määrää. o_O Norssilaiset ja Ressulaiset taisvat pitää eniten meteliä (vaikka ynkkiläiset toki vetivät eniten tyylillä :>) ja muutamia lakanalausahduksiakin jäi rekoista mieleen, kuten esimerkiksi lohdullinen "Ei tippa tapa ja täältäkin pääsi pois" x)

Äskön päättyi vanhojen tanssut joita oli ilo katsella kun ensimmäistä kertaa tunnisti miltei kaikki naamat ^__^ Tunnustettakoon kuitenkin että viimeiset kolme tanssia tuottivat istujille vaikeuksia. Saimme jaksotodistuksetkin ja numerot olivat jotain väliltä 8-10 eli aika nappi.

Kekkasin eilen, että voisin ottaa altaastakin kuvia niin saisi ees jotain uutta materiaalia tänne kun omasta naamasta otettuja esiintymiä ei tohdi laittaa..
Otsikko kertoo ehkäpä enemmän kuin mitä jaksaisin tähän aiheesta kirjoittaa. Edellinenkin aloituslause lienee turha :e

Kokeet mäni hyvin, jopa uskonto vaikken saanut siihen(kään) luettua, matikkaa ja kemiaa tosin en vielä suorittanut edes. Hirmu kevyt jakso on ollut näin aluksi vaikka suoritankin niin paljon kursseja että täytyy tehdä kaks puoliks itsenäisesti. Takana kolme kymmenen aamua ja huomenna on käsittääkseni karkkipäivä :>

Tänään saapuvat ensimmäiset rehut akvaarioon enkä suotta oo hieman innoissani ^__^ Näin viimeyönä omituisinta unta jossa mietin jaksanko kulkea kouluaamua edeltävänä iltana Helsingistä Keravalle ja takaisin kalapussin kanssa :D Samaisessa unessa myöhemmin funtsin ostaisinko mango- vai minttujäätelöä ja koitin saada kuritonta poikalasta pyytämään itseltäni anteeksi saadakseen jonkun tavaran takaisin. o_O En koskaan nähnyt kuinka uni päättyi :( (Se poika oli kyllä siinämäärin jästipää ettei siitä varmaan olisi koskaan loppua tullutkaan.)

Ja tittididii - sain eilen mokkulan takaisin (uuden yksilön itseasiassa)! Ajurit ovat vielä vailla asentamista, täytynee koittaa jaksaa nähdä sekin vaiva.

Tunti ilmeisesti tekee loppuaan, sillä porukka valuu pois.. En ehkä jää tänne istumaan? ->

SjöhMaanantai 06.02.2006 14:03

Nyt rupeaapi oleen helpoimmat kokeet takanapäin, elikkäs toisinsanoen kuolo korjaa minut viimeistään huomenissa jolloin on edessä matikan koettelemus x_X Dejavumainen olotila: Huomenna pitäisi laskea mutten kertakaikkiaan tiedä miten. :D Lieneekö sitten tarpeellista jättää salillakäymiset vähemmälle tänään ja huomenna ja keskittyä keittiön pöydälle jääneiden murusten näpelöintiin laskin ja kirja edessä.. Jaaniin ja tulipa laskimesta mieleeni, että siitäkin taitaa paristot vedellä viimeisiään. Sydän hypähti pari ylimääräistä kun laskin vammaili jotain tämänpäiväisen kokeen alkaessa ;l

Huomenna kampaajalle jee ._. Salee osuu kohdalle taas joku entisen hissanmaikan näköinen joka leikkelee kutrit ties miten..

Uu muuten! Saan käynnistettyä uuden akvaarion tuotapikaa, kun faija lupautui eilen maalaamaan akvaarioseinän huoneestani jo tällä viikolla :> Hiekat vielä kaupasta ja suodattimen kun saan postissa, niin avot! Ja urhoolliselle miehelleni tässä välissä kunniamaininta eilisestä 1,5h pyöräilystä kuudessatoista pakkasasteessa eukkonsa ihmeellisten aivoitusten vuoksi (piti noutaa ilmastin jostain kuusesta).

Kohta takaisin laitokseen, uskonnon koetta tekemään..
np: Placebo - English Summer Rain

Voi herraisä :DLauantai 28.01.2006 17:32

Siikatkaa miten pieni oon ollu joskus:
Raura

Hola!Perjantai 27.01.2006 00:14

Jossainmäärin jääny tämäki kirjottelu näemmä. Konetta kun ei ole atvm, mutta ei se mideen. Tulinpa hetkeksi toisella koneella netissä käväsemään, sillä
a) piti etsiä tabeja joita en muista kuitenkaan hakea ennenko poistun koneelta
b) englannin esseentapaiset piti palauttaa
ja c) uuteen tankkiin täytyy hommata valaisin ja suodatin (sekä mahdollisesti ilmastin), mikä tällä hetkellä näyttäisi olevan hyvässäkin vauhdissa :) Halvemmalla on tarjottu kyseisiä vempaimia kuin odotin, vielä pitäisi pistää tiedustelupostia menemään jotta mistäs ne tulisi hakea.

Tänään en saanut aikaiseksi edes salilla käydä.. Sen sijaan söin lettuja ja katsoin telkkaria x_x (korvaavat aktiviteetit ovat aina hyvästä)

Huomenna näemmä on sitten taas perjantai, vaikkei kyllä uskoisi. Yllättäen kaikki viikonlopun menot perinteiseen tapaan peruuntuivat, jotenkas saan käyttää aikani tarpeen niin vaatiessa ahkeraan opiskeluun, tai ankaraan löhöilyyn.

Jahas, muistin justiinsa laittaneeni saunan päälle yli tunti sitten :D Lienee syytä mennä pesulle siis.. o7

Meininki nousemaan päin. (not)Perjantai 30.12.2005 17:19

Ööhhs. Ihmiset lähti käymään kaupassa ja jossain vähän pidemmälläkin joten uskaltauduin koneelle hiemaksi aikaa kertoakseni hieman viime päivien tapahtumista.

Jouluaaton vietin äiteeni luona ja aattoilta (+ pari muuta iltaa) menivät suht leppoisasti, vaikkakin alussa tuntui olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa olla tekemättä mitään. Aika kului lähinnä syödessä ja nauttiessa tv:n ja radion antimista. Opin muuten syömään jotain mistä en ennen pitänyt alkuunkaan, nimittäin porkkanalaatikkoa O_o Huitelin sitä kokonaiset 2 laatikkoa ihan omin nokkineni :D (Ja luonnollisesti ylpeä siitä.)

Sain muutens suurinpiirtein kaikki lahjat hankittua, joskin rahatilanne kääntyi sittemmin pakkasen puolelle :| Mutta kyllä se tästä.

Ja tiistaina taisin kotiutua sitten jälleen. Vetelehtiminen jatkuu, mutta eipähän tarvitse enää kyseistä toimintaa harrastaa yksin. Nyt pitäisi jonkinmoinen kontrolli onnistua palauttaa syömisiin, sillä joulu on kai virallisesti ohi jo.. :/

Sunnuntaina alkaakin sitten etelänreissu, jonne en alun alkaenkaan olisi halunnut lähteä mukaan :F Wish me luck, no more tsunamies pls.

Aheh :FMaanantai 19.12.2005 16:57

Vähän hiljasta on tuntunu pitelevän, syystä että rakas isukki (huomaa ironia äänessäni :L ) vei aluksi reitittimen kaapistani (=netti ei pelaa enää omassa huoneessani) ja nyt vielä sim-kortinkin :D Että perkeles, vetää miestä ja naistakin hieman hiljaseks.

Rahatkin tasan finito ja muka pitäis jotain lahjoja vielä ostaa että siinähän mietin sitte. :|

Tehottomuus kunniaanTorstai 08.12.2005 03:47

Tänäänpä en ollut koulussa, en kuntosalilla, en ulkona. En oikeastaan ymmärrä mitä varten päiväkirjaan kirjoitan kun ei ole mitään kerrottavaa :F

...Tiistai 06.12.2005 19:42

Menin nukkumaan klo 11 saatettuani serkkuseni kotimatkalle, ja heräsin äsken. Näin kamalia unia (ei sinänsä painajaisia mutta unissa esiintyi ns. sosiaalista junailua enemmän kuin mitä oma pieni pääni kestäisi irl), ja nyt päätäni särkee enemmän kuin mitä laki sallii. Kielilävistyskin on ilmeisesti tulehtunut..

Kova meininki, huomenna taas koulupäivä.