IRC-Galleria

Jotain kaunista särkyi sillä hetkellä kun ovi painuu kiinni....
Tunne sydämessä kertoi sen, et uskonut vaikka yritin sitä sinulle kertoa.
Puoli vuotta on lyhyt aika, myönnän sen, mutta silti, koko se ajan yritin jaksaa tukea, kannustaa, lohduttaa.. Niillä vähillä voimilla mitä minulta liikeni, koitin nostaa sut ylös sieltä suosta mihin olit kaivautunut. Et uskonut, et halunnut luottaa.

Nyt, kun heräät todellisuuteen, on kaikki liian myöhäistä.

Jatkoit kaivautumista väkisin, tiesit mihin se johtaa.. nyt olet niin syvällä, ettei kenenkään käsi yllä vetämään sua sieltä ylös, ei ennenkuin otat itseäsi niskasta kiinni ja kiipeät ensin itse muutaman metrin....

Tiesit varmasti sen, ettei onni seuraa sua sinne syvyyksiin, miksi silti menit?
Sitä en pysty sinulle kertomaan, etkä tiedä varmasti vastausta itsekään, joten kysyminenkin lienee turhaa...

Miksi nyt, kun huomaat elämän jatkuvan muualla, sulla iskee paniikki???
Luulitko oikeasti, että saat jatkaa "kuluttamista" loputtomiin? Luulitko, etten koskaan sano ei? Toivoitko, että sua ymmärretään aina????

Ei elämä mene niin kultaseni, ei toki!

Se, mitä nyt pyydät, en tiedä, en osaa vastata...
Olen luultavasti liian loukkaantunut pystyäkseni unohtamaan kaiken sen pahan mitä teit. Liian rikki uudelleen hajotettavaksi. Niinhän siinä kävisi joka tapauksessa...
Jos osaisit edes hieman selittää omaa käytöstäsi, voisin edes harkita keskustelua, mutta pahoin pelkään ettei mitään uutta ole kuitenkaan tiedossa joten taitaa olla aika turha juttu..

Nyt rakennan omaan elämääni pysyvyyttä, rauhallisuutta, normaalia arkea. Se, tapahtuuko se yksin vai jonkun muun kanssa, ei pitäisi vaikuttaa sinuun millään tavalla.
Sinä itse lähdit, teit valintasi, ja ne valinnat seuraavat sinua loppuelämän, tahdoit tai et...