IRC-Galleria

Aika senku kuluu eteenpäin päivä kerrallaan... Jimin poismenosta on jo yhdeksän kuukautta.. Pitkä aika ja silti kuitenkin niin lyhyt. tunteet on jääny siihen kesäiseen päivään. Mikään ei tunnu enää miltään, olen vain kuori joka kulkee ihmismassassa sulautuen joukkoon hiljaisena... Kun edes osaisi itkeä, tai kunpa olisi joku jonka olkapäähän nojata niinä kaameina öinä kun pahaolo iskee voimalla päälle :) elämä on niin julmaa...

Ihmisten kommentit alkaa jo pikkuhiljaa ampua yli... ei jaksais aina kuunnella kuinka hyvin selvinneeltä mä näytän.... niin varmaan näytänki, se on mun keino suojautua pahaa maailmaa vastaan, jospa ihmiset joskus kysyisivät että kuinka sä oikeasti voit, ja haluaisivat vielä kuunnella vastauksetkin... Voin näyttää hyvältä päällepäin, mutta kuka uskaltaisi katsoa miten rikki mun sydän on???? Nyt pitäisi iloita vanhenpien lasten syntymäpäivistä.... kuinka mä jaksan? Pitäisi, pitäisi ja vielä kerran pitäisi, vaan enpä osaa..... mihin on kadonnut se oikea minä joka pystyi kaikkeen, jolle mikään ei ollut mahdotonta, jolla riitti voimat kaikkeen.... sitä ihmistä ei enää ole! joku osa minusta on ihan selvästi mennyt Jimin mukana hautaan, eikä sitä saa sieltä pois...

Se mikä musta on jäljellä on hillitön halu.... halu kokea mahdollisimman paljon, ettei mitään vaan jää tekemättä, ei tule tunnetta etten ole yrittänyt tarpeeksi... halu näyttää ihmisille, että mä elän, olla paras kaikessa, olla voimakas... sitähän mä haluan... mutta, kukapa saisi kaiken mitä haluaa?

elämä on taas antanut mulle pienen toivon, näytti kuinka hyvin asiat voisi olla jos vaan uskaltaisi päästää toisen lähelle... tosin sitäkään en voi saada vaikka haluan...en vain uskalla... entä jos petyn taas? Kuka sitten auttaa...

mut hei oikeesti, mä tarvin ne kädet kantamaan mut elämän karikoista yli.. ne kädet vaan ei haluis tehdä niin.. miks? En tiedä, mut välillä tuntuu ihan oikeesti et joku piruilee ja pahasti mun elämän kans.... Antaa ymmärtää, mut ei ymmärrä antaa... Sä et tiedä kuinka hyvä mun oli olla siinä lähellä... niin turvallista ja yht'äkkiä kaikki oli taas pois ja mä jäin yksin.. eihän muhun satu, ei tietenkään! Kuka nyt sellaista vois väittää, mähän oon vaan ihminen....


Ja sit vielä pieni biisilainaus, mikä on soinu koko yön........

UNTA POLTTAVAA

Kesken aamuyötä, mä hetkeks havahdun
Sä tulet meidän väliin nukkumaan
Otat kädestäni kiinni, ja hengitykses sun
olkapääni ihoon puhaltaa
Ja mä tiedän koko ajan, että unta katkeraa
kaikki on ja pelkkää muistelmaa
Läpi unen rajan kuulen katon yllä taas
tuuli vaativana tuivertaa

Ei kysy lupaa tulva kun se iskee painollaan
Ei aallot kun ne tuulentupaa käyvät murtamaan
Kun surun synkät vedet saarroksiin mut saalistaa
mun lohtuni on ikävöidä vaan
ja nähdä susta unta polttavaa

Kello kutsuu vuokrahuoneen aamuhämärään
Takana taas liian lyhyt yö
Raahaa pitkät illat sanatonta ikävää
Päivät pelastaa vain päivän työ
Te ootte vielä siellä minne kodin rakensin
Mä sillä tavoin silloin rakastin
Mut voimieni hiipuessa kaiken luovutin
Nyt tiedän liian paljon menetin


*ikävä jää sydämeen* :'''(