IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.03.2007 22:25

R.I.P Dear SIWA<3

Piti sitten sekin laittaa maan tasalle. Osa musta meni sen mukana. Sieltä on liikaa muistoja.
Aivan liikaa. "Kulta, tuotko mulle kaljan sieltä jääkaapista?"
Siellä on kans sattunut ja tapahtunut, ja sieltä on hyviä bändejä lähtenyt maailmalle.

Oli ihan järkyttävää nähdä se maan tasalla. Enää vain lautakasa jäljellä.
MIKSI OI MIKSI.

Kiitokset kuuluu eräälle erittäin ihanalle muusikoiden vihaajalle<3 Pysyt aina sydämessäni<3
HV

Voi kuoleman käki...Maanantai 26.03.2007 01:25

Kaipaan hetkiä, kun sai istua auringonpaisteesta nauttien. Kun sai olla ajattelematta. Kaipaan niitä pieniä hetkiä, kun joku hymyili tai sanoi jotain. On ikävä aikaa kun kaikki oli helpompaa ja ei-stressaavaa. Sai elää vain päivä kerrallaan. Unohtaa tulevaisuus. Miksen voisi vain palata siihen? että osaisi elää päivä kerrallaan. En ole osannut pitkään aikaan.

Ikävä sitä kun sai tuntea toisen käden kädessä. Kaipaan sitä kun uskalsi tuntea. Joka ikinen kerta saa pettyä. En tahdo enempää pettymyksiä. Siksi en enää uskalla tuntea. Etten hajoa henkisesti. Joskus osasi vielä elää täydellä tunteella. Tarpeeksi monta kertaa kun on ruukun joutunut liimaamaan kasaan, kerta toisensa jälkeen se on vaikeampi saada ehjäksi. Jossain vaiheessa se täytyy heittää pois. Kuka haluaisi ruukun joka on liimattu kasaan monta, monta kertaa? Ei kukaan. Etenkin jos joutuisi katsella sitä rikkinäistä ruukkua jossa jokainen särö muistuttaa jostain. "ainiin tuo tuli vuonna seitsemänkymmentäkahdeksan kun se ystäväni Pentti loukkasi minua syvästi..". Mahtavaa.

Vitutus on 'hieno' tunne. Joskus vituttaa pienet asiat. Tyyliin jos tekemäsi ruoka paloi pohjaan. Fuck that. Hetken vituttaa ja myöhemmin naurat tilanteelle. Ja paljon. Joskus taas heräät vitutus päällä, ja kaikki asiat vituttaa. Jos yksi hius sojottaa pystyssä tai et saa kenkää jalkaan, niin olet valmis itkemään. Vituttaa vain vituttamisen ilosta. Joskus toiset saavat sinut vittuuntuneeksi. Se on yksi pahimmista. Olet ensin hyvällä päällä, mutta sitten joku sanoo tai tekee jotain, joka saa sinut vittuuntuneeksi. Sitten sitä vituttaa vaan sen takia että joku sai huonolle tuulelle. Että hv vaan.

Nyt tuli jotenkin emo-fiilis. "the world is like.. cruel.. and I want to cry and cut my wrists and stuff..". Järkyttävää. Vois lopettaa ajattelemisen. Unohtaa kaiken, olla reagoimatta mihinkään. Hyvältä kuulostaa. Nyt kyllä eteenpäin.



Niinjoo. Ja huomenna Valhallaan käymään! \o/ toivottavasti huomenna on yhtä hyvä ilma kuin tänään. <sydän>Aurinko<sydän> Sitä on odotettu.

Niinjoo2. Sitä vaan piti sanoo että oon ehkä vähän jopa aidosti onnellisempi taas. Tosin vain vähän. Nimittäin on ollut aika sekavaa aikaa tässä nyt... Eikä siitä sen enempää. Mutta aurinko on saanut mut heräämään ja vienyt osan pahasta olosta pois. Yay.

Niinjoo3. np: Lehtivihreät - Satu loppuu

--
Tell me that it's worth fighting. Tell me that I don't care. Tell me that I'm allright and I don't need happiness.

[Ei aihetta]Lauantai 24.03.2007 01:58

"Nää popcornit maistuu aivan rakkaudelle"

<3

Kyl Jonna ja Sami osaa popcornii tehä ;D

Perjantai<3Perjantai 23.03.2007 18:42

tätä on odotettu lauantai-sunnuntai yöstä asti! :D
Mahtavuutta. Tosin en vielä tarkalleen tiedä, että mitä tänään tapahtuu ja milloin.
Täytyy kääntää kompassi osoittamaan hietalahteen ja suunnata sinne.
Viime yönä nukuttu: n. 5h
Kofeiinilla pärjätään!

EDIT 23:45 : ja alkoholilla.

[Ei aihetta]Torstai 22.03.2007 17:53

"Haluatko tulla minun luokse juomaan kaljaa ja rakastelemaan? Mitä? ET!? Mitä
helvettiä, etkö muka tykkää kaljasta!?"

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.03.2007 23:38

sydämet murtuu
ja satu loppuu.

-

My heart is broke but I have some glue.

Tampereenreissun muistiinpanot:Tiistai 20.03.2007 00:29

Kirjoteltiin päivän tapahtumia ylös:


Lähtö n:10:00

Ensin turvavöiden kanssa oli hieman ongelmia. Ne kiinnitysjutskat oli hukasssa jossain penkin alla, ja sitten se Jonnan puolimmainen ei tahtonut toimia. Pirkkaviritelmät rocks! \o/ "Hyvä äiti!! Hakkaa se!!!"
Mentiin siinä sitten S-markettiin hakemaan matkaevästä, myyjä nauroi mun ja Jonnan touhuille sielä. Wonder why..
"Nyt kyllä eteenpäin->"

Pulu - Lähdetkö mukaan?
^päivän biisi.<3

Väläytyksiä:
-Muistakaa käydä paikallisessa kalakaupassa!
-Jonna... viinatehdas tulee pian!!
Jonna: Eihän niillä landelaisilla oo muuta tekemistä ku rakentaa majoja ja juosta pellolla


Klo 11:24 Jalasjärvi = Jallujärvi
Kävimme juustoportissa.. Siellä oli erittäin söpöjä lehmiä ja paljon JUUSTOA.

Tampereella sitten kierreltiin ja kaarreltiin... Kauan... Kaikki vähääkään mielenkiintoiset kaupat läpi. Oli ihanaa rampata vesisateessa ulkona..
Pelottavin hetki oli ehkä kun näkyi joku kikkarapää selkämme takana liukuportaissa.
Ruslanas varmasti tykkäs meidän hysteerisestä naurukohtauksesta.
Saatiin se vähän vaivautuneeksi..

klo 18:25 Kotia kohti!

Koko matkan tuijotin ikkunasta ulos ja kuuntelin musiikkia. Tuntui siltä että ois voinut istua siinä koko yön.. ja vaan katsoa valoja. Se ei tosin ollut mukavaa kun tuli autoja vastaan.. niiden valot häikäisi silmiä. Kuuntelin musiikkia mp3-soittimesta, ja oli yvin mielenkiintoinen fiilis. Tahtoisin istua siellä vieläkin...

Vaasan puolella oltiin klo 21:35 \o/

Hengissä selvittiin!

Kohti Tamperetta.Maanantai 19.03.2007 11:34

Onneksi ei olla menossa junalla.. tää aamu meni vähän hosumiseksi...
Yöunet jäivät lyhyiksi... about 4 tuntia(!). Onneksi autossakin voi torkkua.
BUAHAHA!! >:D
nyt vittuun härifrån (nyt kyllä eteenpäin!) ->

Rakkain terveisin:
Jonna & Minna <3

[Ei aihetta]Maanantai 19.03.2007 03:51

Lähtö tampereelle noin 10:00
Toivottakaa onnea 8D
soitelkaa ja tekstailkaa.
Pitäkää kivaa, rakastakaa toisianne ja älkää murehtiko.
Hyvää yötä, kauniita unia & oman kullan kuvia.
Hyvää koulu- tai työpäivää kaikille meidän kullannupuille ;)
(eihän me vittuilla tietenkään, vaikka mielessä kävi ;D )

We're going to rock the shit out of tampere!!

<3: Minna & Jonna

Minnan & Jonnan päivä...Maanantai 19.03.2007 01:18

noin puoli kahdentoista kahvi....

Mikä IHME nykyvarhaisteinejä vaivaa? yhden 50 senttisen takia melkein järjestetään katutappelu? "*ttu oot mulle 50senttii velkaa!!" ja hetken päästä on nyrkit pystyssä. Siis mitä ihmettä?? En edes halua ymmärtää. Ei. Ei. Eiei.


Hmm. Ah. Pitsa. Yksi parhaista ystävistä. Se tulee luoksesi, näyttää hyvältä, tuoksuu hyvältä ja maistuu hyvältä. Se näyttää juuri siltä miltä itse haluat sen näyttävän. Jos haluat sen haisevan homejuustolle, niin se haisee homejuustolle. That's it. Voit puhua sille mitä tahdot (sinua voidaan kyllä vähän katsoa siinä tapauksessa kieroon ja pitkään) mutta se kuuntelee sinua kyllä. Erittäin tarkkaan. Ilman keskeytyksiä. Mutta voit tietenkin heittäytyä villipedoksi ja syödä sen. Raakaa peliä.

Jonna: jallu on jeeees...

*jonna puhaltelee tupakkaan*
Minna: älä ny räi siihe
Jonna: tää on mun huuliharppu...