IRC-Galleria

Pitkä katse, hymy. Käännän pään pois. Pitkä hymy. Sekunti ja puukko lävistää selkäni. Kylmä aalto leviää. Hymy jähmettyy, silmät laajenevat. Avaan suun kuin sanoakseni jotain, mutta sanojen tilalla suustani valuu lämmintä verta. Se värjää vaatteeni, lattian. Hymy on muuttunut hämmästykseksi, joka näkyy kasvoillani muutenkin kuin silmien laajentumisena. Suu verta valuen auki, yltäpäältä veressä, seison käytävällä ja huomaan katseen, jota olin äsken ihannoinut. Se äsken niin ruusuinen tunne muuttui kovin yllättäen. Ystävälliset kasvot, lempeä ääni, ne ovat muuttuneet kauhistuneeksi epätoivon ja pelon sekaiseksi myrskyksi, joka yrittää etsiä oikeaa olomuotoa hänen kasvoillaan. Samalla kun romahdan lattialle, käännähdän ja näen selkäni takana olevan henkilön. Hetki sitten olisin voinut luottaa elämäni hänen käsiinsä ja nyt, nyt hänen käsissään oli vain puukko minun verelläni värjäytyneenä. Ahdistus, se oli poissa. Tajusin, että olin elänyt valheessa, väärissä luuloissa. Kaikki sanat mitä olin kuullut, olivat vain hiljainen kaiku mielessäni. Juuri ennen kuin suljin silmäni viimeisen kerran, katsahdin kasvoihin, jotka tiesin olevan totta. Ne olivat rehelliset, aidosti peloissaan. Huulilleni nousi hento hymy ja luomeni menivät kiinni samalla, kun tunsin jonkun nostavan minut syliin. Myöhäistä. Pimeys valtasi näkökenttäni, eikä ollut pelkoa vääristä sanoista, sillä kaikki oli vain nyt minun mieleni sisäistä. Nyt. Ja aina.

Pidä kiinni, en jätä sua.

Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, minne ikinä menetkin. 1. Moos. 28:15