IRC-Galleria

Ei häviö maistu niin katkeralta kun on tyttöjä ihania matkassa. Vähän rimmas.. Mutta hienoa oli pelata, joukkueiden kapteenien kanssa juttelin, samoin tuomareiden ja toimitsijoiden ja oltiin kaikki samaa mieltä että hienosti pelattiin vaikka se ei tuloksissa loistanut. Niin joo. Ei ne toimitsijat ihan ollu kyllä kaikki samaa mieltä. Oltas ansaittu kuulemma enemmänkin jäähyjä kuin pakkimme Ella ja allekirjottanut yhteensä saatiin.. Mutta tuomarit oli jees, sano heti että paikkoja oli, varsinkin Riikalla, ja olis mielellään suonu meille muutaman maalin. Reissu kuitenkin mahtava. Pääsin tilastoihin. En niihin mihin tähtäsin, ei meinaan tullut maalia, ei syöttöä, vaan se kirottu jäähy pienestä estämisestä. Hienosti tytöt hoiti 3 vs 5 tilanteen sillä välin kun Ellan kanssa vedettiin jäähyaitiossa lonkkaa.


Perjantai tulee, perjantai tulee.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.