IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 23.10.2006 23:00

Rakastan aivan älyttömästi meidän theatre studiesin luennoitsijaa, Dr. Deetä! Hänen tunneilla vaan voisi istua vaikka ylimääräistä, en pistäisi yhtään pahaksi. Tänään päästiin käsiksi seksuaalisuuteen, jota pyöritellään nyt seuraavat kaksi viikkoa. Olihan tämän päiväinen sessio suhteellisen feminististä mättöä, mutta todella mielenkiintoista..^^.. Melkein innolla käyn esseen kimppuun. Melkein.

wooSunnuntai 22.10.2006 04:50

Vähän heikko olo. Pääsin nukkumaan siinä aamu seitsemän maissa ja sitten olikin pakko pysytellä sängynpohjalla kunnes täytyi raahautua teatteriesitykseen. Krapula ja esitys palestiinan vankilasysteemistä/kidutusmenetelmistä ei ole mikään kovin suositeltava yhdistelmä, mutta huolimatta näytelmän ahdistavasta ilmapiiristä näyttelijäsuoritukset olivat todella, siis TODELLA mahtavat.
Viime viikolla saatiin taidehistorian esseiden aiheet. Kaikki tehtävänannot vaikuttivat kannaltani hyvin epätoivoisilta, mutta lopulta päädyin analysoimaan Rafaelin teoksen 'Madonna and child' vaikutusta kyseisen taiteilijan urakehitykseen. Itsemurha. yli 2 000 sanaa. Olin hyvin onnellinen että palautus on vasta joulukuun alussa. Kunnes seuraavana päivänä huomasin että ftv ja theatre esseiden palautukseen on kolme viikkoa.
Perjantaina oltiin sitten taas Cheesy Popissa. Ei siitä sitten enempää:D. Hauskaa oli!

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.10.2006 22:03

Pikkasen kurkku tuottaa tuskaa, mutta se on vissiin vähän jokaisella ongelmana niin ei auta valittaa. Edinburghissa oli TODELLA kaunista. Noin niinkun kaupunkina on kyllä paljon nätimpi kuin Glasgow. Mutta myös kalliimpi ja aikasmoinen turistirysä. Dungeonissa jouduin taas lievän häiriköinnin kohteeksi (miten voi olla?!), kannibaali tuli korvan juuren röyhtäilemään ja päästelemään muita ällöttäviä ääniä..: "Say you love it!" "I know you love it, darling." Eww.
Illalla suunnattiin taas keskustan Campus-baariin. Saatiin seuraa alakerran väestöstä, mikä ei välttämättä ollut mikään paras mahdollinen juttu ottaen huomioon että nyt huomattavan korkeaa humalatilaani oli todistamassa useampi tuttu. Oh, what the hell, kerrankos sitä. Viskiin en tosin koske hetkeen aikaan. Ilta meni hyvin nopeasti, ja takaisin kun kämpille päästiin, oli keittiössä taas porukkaa, tällä kertaa vähän henkevämmällä tunnelmalla. Olivat juoneet minun kolat, prkl. Ei auttanu sitten kun vaihtoehtoisesti kulaista viskiä lisää. Ei siitä sen enempää.
Eilinen menikin sitten iltapäivään asti hieman huonovointisena. Päivä oli kumminkin luvattoman kaunis, joten pakko oli lähteä kaupungille. Ei muuta voi todeta kuin että onnellinen olen tänne tulostani. Glasgay-festivaalitkin on ihan alkamaisillaan, tunnelma keskustassa oli aivan mahtava. Saattoi tosiaan johtua auringonpaisteestakin, kaikki olivat todella hyvällä tuulella.
Eipä taas kummempia, päivät ja viikot menee ihan ihmeen nopeaa.. Yli kuukausi jo takana!

[Ei aihetta]Perjantai 13.10.2006 01:01

Hih. Hyvä päivä! Sain kaksi pakettia postissa. Fazerin suklaata, salmiakkia, RUISLEIPÄÄ,...! Ei ole varmaan ikinä ennen maistunut näin hyvälle:P..
Eilen oltiin taas baarissa. Aluksi meinasin jättää lähtemättä, mieli oli niin maassa. Lähdin kumminkin, ja kyllähän se siitä parani loppua kohden...;)
Huomenna vissiin Edinburghiin, can't wait!

Elämä on kuin suklaarasia...Torstai 12.10.2006 01:35

Maanantaina iski yhtäkkiä vaan kauhea masennus. Miehet. Kaiken pahan alku ja juuri, Suunnilleen:D. Melkein harkitsin muuttavani seksuaalista suuntautumistani. Tämä saattoi siis myös olla jonkinasteista piilokrapulaa. Edellisiltana minua haettiin kahdesti tanssimaan. Toinen oli nainen, ja toinen latino, joka kieltäydyttyäni istahti viereen ja alkoi esitellä pikkumussukkansa kuvaa. Siis vauvan. Aika paska ilta.
Tiistai toi mukanaan flunssan, mutta muuten aurinko paistoi ja kaikki oli oikein mukavaa. Illalla käytiin teatterissa katsomassa Mary Stuart. Jos olisi saanut valita, olisin mieluummin nähnyt jotain muuta. Kolme suhteellisen puuduttavaa tuntia oli, mutta olisi se huonompikin voinut olla. Tulikin mieleeni että minun pitäisi ennemmin olla kirjoittamassa nyt sitä arvostelua kuin tätä...
Tänään kurkku oli entistä kipeämpi. Ulkona satoi ja tostesin jälleen kerran että vaateostoksille on pakko päästä! Ihan siitä yksinkertaisesta syystä ettei laukkuun mahtunut kotoa mitenkään turhan lämpöisiä vaatteita. Vähän sitten käytiinkin keskustassa. Löysin housut alesta, mutta sitten aika loppuikin kesken ja piti suunnata teatteri luennolle. Ja hukkasin sateenvarjoni jonnekin päin Buchanan Galleriesia. H*lvetti.
Eipä täällä taas kummempia, sutina olis ihan kivaa.

Finnish criminalMaanantai 09.10.2006 02:05

Tänään lähdettiin melkeinpä hetken mielijohteesta Stirlingiin. Käytiin aivan upealla hautausmaalla, Stirlingin linnassa ja Old Town Jailissa. William Wallace monumentti piti ajanpuutteen vuoksi jättää toiseen kertaan.
Vankilareissu oli... hmm... mielenkiintoinen. Kierroksen opas muuntautui verenhimoisesta vanginvartijasta herrasmieheksi ja taas vangista itse vankilanomistajaksi. Ja minut se otti silmätikukseen. Heti aluksi se pisti minut kidutuspenkkiin ja kieltämättä siinä vaiheessa kun istuu hirttoköysi kaulan ympärillä ja tämä "mestaaja" korvassa kiinni suuri puukko toisessa kädessä tuli olo, että mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän. Koko kierroksen ajan se mua piinasi. Vähän väliä tuli heittoja tyyliin : "Oh, you're all part of Piia's gang!" tai "Maybe you will be good from now on, Piia". Niin ja sanoihan se "10 vuoden kuluttua": "Piia, Finnish flower, you haven't aged a day!":D Mutta kieltämättä eniten pelotti siinä vaiheessa kun se tuli ihan naamaan kiinni (olin siis seinää vasten ettei siitä pahemmin pakoon luikittu) puhumaan siitä kuinka olen maailman pohjasakkaa. Mukavaa. Mutta todella hyvä näyttelijä. Vielä kun lähettiin ni se sieltä huikkas että "be good, Piia!"... Will try....:D
Nyt kutsuu taas illan riennot, saa nähdä mitä tällä kertaa...

Cheesy PopSunnuntai 08.10.2006 03:30

Teksti ilmestynyt käsivarteen eilisen aikana. Tanssin, mutta join kaljaa QM:n yläkerrassa. Kävin pissalla jossain missä ei olisi pitänyt, mutta käyttäydyin todella fiksusti. Sain hikan mutten polttanut. Väittelin tunnin miesten ja naisten välisestä kanssakäymisestä mutten lopulta edes ollut varma oliko sanomisissani mitään järkeä. Tällaista muun muassa eilis iltana. Paloja muistista on ties missä, piru periköön Ginin!
Paitsi ettei aamulla ollut edes krapulaa. Vain ajatus "Mitä h*lvettiä eilen tapahtui...":D
Hauskaa oli, sehän se pääasia on.

[Ei aihetta]Torstai 05.10.2006 01:36

Pikkuhiljaa, ehkä pikkuhiljaa alkaa tulla jotain arjen tuntua meininkiin. Kauhean mukavaa vain ei ole se kun päivät venyy ihan älyttömän pitkiksi vaikkei luentoja montaa päivässä olekaan. Tänäänkin lähdin puoli ykstoista ja palasin puoli kaheksan. Ja kaksi luentoa. Niin, ja liityin kuoroonkin! Join the army, travel the land, meet interesting people and kill them, tralalalaa... Siinä meidän äänenavaus laulelma.. Älkää kysykö mihin olen pääni pistänyt!:D
Eilen nolasin itseni oikein kunnolla taidehistorian tohtorin edessä. Sanotaanko, että lause "Skip three years and do your honours, no one will know you're a fresher!" kertoo kaiken. Lähinnä hauskaa näin jälkikäteen. Lähinnä.
Pankkisotkuja vieläkin. Nyt ne lähetti jotain lappuja Suomeen. Miksi h*lvetissä niiden pitää tehdä asiat niin vaikeasti?
Mitäs muuta, väsyttää taas (pitäis varmaan jotain C-vitaa hankkia), menneisyyden haamut vähän kummittelee (whatever it means!) ja tänään kieltäydyin ilmaisesta siideristä (niin, mikä minua vaivaa?!:D)...

P.S. Dr. Dee ei koskaan tee mitään ilman syvempää tarkoitusta (uskoo ken tahtoo, halusi vain stripata pelokkaille ekavuotisille)

Shh..Tiistai 03.10.2006 00:18

Eilen illalla itseeni tyytyväisenä (johtuen päätöksestäni ryömiä ennen puoltayötä peiton alle), koin suuren järkytyksen kun yllättäen kuulin seinän toiselta puolelta epämääräistä voihkintaa. Kyllä, juuri sitä sellaista. Niin epämiellyttävää kuin sitä olikin kuunnella unen tuloa odotellessa, täytyy myöntää että olen todella utelias kuka oli tämä mystery man.. En sitten kehdannut kysyä:D.
Aamulla kello 7:30 pärähti palohälyttimet soimaan. Sinä unenpöpperöisessä paniikissa en meinannut löytää mitään päällepantavaa, pyörin vain puolialastomana pimeässä huoneessani ja rukoilin että koko hälytys lakkaisi ja huomaisin sen olleen vain pahaa unta.
Vietin campuksella sitten koko päivän kun en jaksanut lähteä välissä kämpillä käymään. Taidehistoriasta oli vasta ensimmäinen luento ja odotin sitä suhteellisen suurella innolla, kunnes viisi minuuttia luennoitsijan aloitettua tajusin että olen tylsistyä kuoliaaksi. Missä oli se mies joka meidän enrolmentin piti? Hän oli sentään hauska. Siinä tosiaan sitten mentiin vieläpä yliajan puolelle joten myöhästyin theatre studiesin luennolta. Miten onkaan että Gilmore Hillillä aika tuntuu menevän niin paljon nopeampaa? Dr Dee, theatren luennoitsija on muuten ihan huippu. Tänään se lopputunnista riisui itsensä alusvaatteille, vaihtoi toiset kuteet päälle ja puhui samalla katkeamatta semiotiikasta. Vissiin vain meitä hämmentääkseen. Ei kukaan oikein tiennyt miksi.
Nyt väsyttää.

Fucking woo!Perjantai 29.09.2006 05:28

Miehet osaa olla perseestä. Tästä asiasta voisinkin jatkaa vaikka kuinka pitkälle, mutta jos nyt kumminkin kertoisin vaikka päivän muusta meiningistä. Aamulla oli ensimmäinen seminaari. Eli keskustelua pienemmässä ryhmässä, ajatusten vatvomista, älykkäiden oivallusten vaihtoa ja mielipiteiden kertomista. Nolasin itseni parini edessä, mutta mukava se oli minulle silti. Kiitos Adam. Ryhmän vetäjä tiesi Aki Kaurismäen ja siitä keskusteltiin jonkun aikaa. Minun tähtihetkeni koko tunnilla. No, mutta ainoana ulkomaalaisena saan ehkä jotain armopisteitä.
Sen jälkeen loppupäivä menikin kaupungilla. Pitkien etsintöjen jälkeen löysin Rangers-fanikaupan ja sain Roopelle pelipaidan. Myehemmin pubi johon eksyttiin syömään paljastui Celtics-fanien kantapaikaksi. Työnsin vain vaivihkaa Rangers pussini muiden ostosten sekaan. Ja käytiin elokuvissa. Children of men. Kuulemma tulee Suomeen vasta tammikuussa, mutta suosittelen kovasti leffateatteriin raahautumista kun aika koittaa. Clive Owen ja kinda sci-fi kuulostaa ehkä aivan hirvittävältä yhdistelmältä, mutta sanoisin että definitely worth seeing. Yleisilme ehkä hieman masentava, mutta nauraakin saa. Todella. Ja pieniä briljanteja yksityiskohtia oli hirvittävän paljon. Esim. kovin moni ohjaaja ei pistä sankaria kulkemaan flipflopeilla lähes koko leffan ajan!:D Pisteet Alfonso Cuarònille!
Ei h*lvetti, nyt pitäisi jonkun käydä läpsäyttämässä poskelle. Ihan by the way, siideri on täällä TODELLA paljon parempaa kuin kotosuomessa. PISTE.