IRC-Galleria

Yeah, tämä on ollut musiikillisesti vaihteleva päivä. Taisin kuunnella Bon Jovin koko 80's tuotannon läpi, jonka jälkeen siirryin Metallican muutaman ensimmäisen äänitteen kimppuun. Selätettyäni nuo unelmalevyt, päätin kokeilla jotain uutta. Laitoin soimaan Trivium nimisen orkesterin uusimman levyn, eli The Crusadesin, ja olin vallan otettu. Ennen pidin bändiä vain yhtenä örinämetalcoreteini-bändinä, joita tuntuu nykyään sikisevän kaikkialta. Tutustuin bändiin ensimmäisen kerran kuullessani heidän lämppäävän Iron Maidenia, silloin ainut biisi joka iski oli Anthem (we are the fire). Mutta nähdessäni herrat livenä he saivat minut hieman vakuuttumaan, pojat olivat yllättävän taidokkaita ja vetivät keikan asenteella. Myös rumpalin nopeus ja tarkkuus paistoi silmiin.Edes keikka ei saanut minua tutustumaan bändiin sen enempää, tai sai, mutta näköjään tutustuin bändin metalcore-tuotantoon enemmän, enkä tähän uuteen, joka on huomattavasti thrashimaisempaa. Laulaja Matt Heafy on ottanut selvästi uuden tyylin aikaisempiin levyihin verrattuna, nykyinen tyyli on paljon melodisempaa, matalampaa ja huutaminen on jäänyt vähemmälle. Hänen lauluääntään ja laulutapaansa voisi verrata James Hetfieldiin ja Slayerin Tom Arayaan.

The Crusade sisältää mielestäni muutaman erittäinkin kovan biisin. Muutaman esimerkin lohkaistakseni: Anthem, todella tarttuva stadion-kappale, sopii livebiisiksi yhtä hyvin kuin sinappi kinkun päälle. Toinen esimerkki, To The Rats, kappaleessa on yhdistetty hyvin tarttuva kertosäe, sekä tarpeeksi agressiivinen kappaleenrakenne, joka heijastuu suoraan bändin aikaisempien levyjen coretuulahduksista. Myös Entrance of the Conflagration yltää aiemmin mainittujen tasolle. Kappale on ehkä levyn medolisempia, ja vokalistin laulusuoritus on mielestäni varsinkin mainio tässä kappaleessa, sekä rumpalin jalkojen nopeus on aika vakuuttavaa.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei siis ole antaa ymmärtää että vihaisin metalcore-yhtyeitä, kyseisestä genrestä löytyy myös lupaavia edustajia.Eikä myös että minusta olisi tullut suuri Trivium fani, tuo levy nyt vain sattui iskemään. Mutta on hyvä huomata että vielä löytyy Triviumin tapaisia yhtyeitä jotka pystyvät jalostumaan eteenpäin, ja vielä huomattavasti parempaan suuntaan. Sillä kylmä fakta on se ,että musiikin kulta-aika on mennyt jo, ja nykyään tulevat bändit ovat 90% varmuudella joko core- "proge"-, tai indie bändejä. Tosin minkäs sille voi että musiikki kohtaa myös omat muotivillityksensä, kaiken kuuluu jalostua eteenpäin, välillä se on vain harmi.

PS: vielä naurettavampaa on se ,että nykyään esimerkiksi progressiivisen rokkenrollin tullessa muotiin, saa lukea joka paikasta miten nyt on havaittu että "Metallican esikoislevy on yllättävän progressiivinen" tai että "children of bodomin uusi on aika progevaikutteinen koska siinä on niin paljon keyboardia". Ei palla juuso, ei proge oo paskaa, mut rajansa kaikella. (hahaa, toi rimmast