IRC-Galleria

Rakas maailma, täällä taas olen, yhden polun päässä. Kuinka kaikki haihtuu? Kuinka mikään muu ei ole varmaa kuin nouseva aurinko ja sen laskeva ajatus? Suurin kysymys kaikista kai on: miksi olla täällä? Näitä pimeitä ajatuksia olen minä, Antracon, varjellut päivin ja öin kuin paimen aavikolla omiaansa.

Kun elää pelkästään sydämellään, ymmärtää asioita eri näköaloin. Elämä jatkuu menetyksestä menetykseen. Menetämme rakkauden, menetämme halun elää, menetämme oman itsemme. Siellä jossain, pimeimmissä varjoissa kuljen vailla suuntaa ja vaistoa. Yksi ja yhteinen on tämä yksinäisyys, jonka kannan kohti omaa loppuani. Mistä nämä surut, mistä nämä? Miksi viini ei maistu enää makealta kun on kohdannut aavikon ja selvinnyt sieltä Jumalien viha niskassa? Miksi mikään ei meistä tunnu miltään? Aristoteleen ajatus onnellisuuteen pyrkimisestä on vain haalea ja kuoleva miete alla kylmän maailman.

Kaikki mikä minulla oli ja minulla on, jotkut sanovat sitä rakkaudeksi, se on kai ainut asia mikä pitää minut täällä. Prinsessa, jolla huntu edessään on, ja hänen hymynsä hellä ja houkutteleva. Tämä kaikki pakenee minusta. Ja minä, Antracon, vain yhtä pyydän: olisit vielä hetken minun kanssani tässä.

Forever Yours,

Antracon