IRC-Galleria

Armand

Armand

uusi vuosi on tuloillaan.

Selaa blogimerkintöjä

Angry Birds Star WarsMaanantai 18.08.2014 04:10

Peli: Angry Birds Star Wars

Alusta: PC

Muut alustat: Lähes kaikki muut laitteet paitsi taskulaskin.

Julkaistu: 2012

Tämä ei ole varsinainen arvio vaan lähinnä katsaus suomalaisen hittipelin uusiin kenttiin, olen nimittäin pelannut ja arvostellut pelin jo aikaisemmin. Jep ja tiedän että uusi kakkososa on jo ollut saatavilla jonkin aikaa (Angry Birds Star Wars 2).

Eli avasin pitkästä aikaa tämän pelin tarkastaakseni onko Rovio pitänyt lupauksensa ja olihan se pitänyt. Nimittäin heti avauksen jälkeen sain ladata uuden sisällön peliin ja pääsin ritsailemaan tuttuun ja turvalliseen lintutähtiensotamaailmaan. Elokuvan viimeiseen kolmannekseen löyhästi sidottu juonellinen vihalintuilu ei tarjoa mitään erityistä uutta, mutta makeaa pulmapelailua on runsaasti lisää. Nimittäin elokuvaosuuden lisäksi on bonukseksi heitetty mukaan muun kivan lisäksi palkkionmetsäsätäjä Boba fettin teemakentät.

Eli pitemmittä puheitta jos omistatte jo kyseisen pelin ja olette alun jälkeen poistaneet sen koneelta, kipin kapin uudelleen asentamaan peli ja nauttimaan koko sisällön hienouksista. Minä siirryn tarkastamaan vielä toisen Rovion tuotteen. Raportoin siitä ensi kerralla.

Taatusti hankin myös sen vihaisen tähtien sota kakkosen, kunhan saan Skyrimin ja muutaman muun isomman luokan roolipelin läpäistyä. Onhan se ainakin näin suomalaisnäkökulmasta ajateltuna pakollista pelattavaa kun naapurin poijaat ovat näin pitkälle päässeet omalla tuotteellaan ja saaneet melkoisen hässäkän koko maailmalla aikaiseksi.

Arvosana: Tilanneraportti, ei arvostelu (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Red Faction: ArmageddonMaanantai 04.08.2014 02:22

Peli: Red Faction: Armageddon

Alusta: PC

Muut alustat: Xbox 360, PS 3

Julkaistu: 2011

Muutaman vuoden takainen Red Faction: Armageddon otta pientä takapakkia edelliseen osaan verrattuna. Nimittäin kun viime näkemällä seikkailtiin puoliavoimessa maailmassa nyt palataan alkuperäiseen asetelmaan ja sukelletaan luolastoputkeen. Vaikka monia näyttääkin närästävän tämä "takapakki" ja muiden arvosteluita lukiessa herää pieni ihmetys. Miten niin tämän pelin tapahtumat sijoittuvat vain sisätiloihin? Käydäänhän tässä ulkoilmankin puolella, vaikka pääpaino onkin luolastoissa.

Onhan vapaa koheltaminen toki hienoa, mutta monesti tarinankerronnallisesti putkessa etenevä peli on tiiviimpi paketti ja helpompi seurata. Ei sen puoleen tässä tapauksessa mikään kummoinen juoni ole ja jotku kohtaukset vaikuttavat turhalta materiaalilta. Esim turha hempeily ja tyttöystävän kuolema eivät jotenkin sovi tämän nopeatempoisen viihderäiskinnän kuvioihin. Tarinallinen viitekehys tuntuu olevan muutenkin vain mukana sen takia että se täytyy olla mukana. Periaatteessa olisi hyvä unohtaa pelisarjan jatkumo kokonaan ja pelata tätä omana itsenäisenä teoksenaan.

Punaisen planeetan pelit ovat aina olleet kuuluisia tuhovimmaisuudestaan, eikä tämäkään petä. Nimittäin paikkoja saa kiitettävän hyvin pirstaleiksi ja harvoin moista tuhon määrää näkee nykyisissä peleissä. Pääsankarilla on myös eväät paikkojen korjailuun. Nimittäin insinöörimme "rannekellolla" saa korjattua nanoteknologian avulla paikat entiseen loistoonsa. Eräänlainen vastine miekkamagiapelien taikomiselle jos minulta kysytään. Asearsenaali on tuttu avaruusräiskintähuttua, mutta on joukkoon mahtunut myös hiukkasen kummallisempaakin kamaa kuten mustia aukkoja ampuva tosi tuhovoimainen tussari ja yksisarvinen jonka pyllystä tulee todella tehokasta taikapierua. Tosin tämän aseen saa käyttöön vasta ensimmäisen tarinatilan läpäisyn jälkeen. Jäikö jollekkin epäselväksi että kyseessä on viihdepeli?

Viihdepeli tai ei, paikoin pelissä on on myös ahistavia kohtauksia muukalaisötöjen valtaamissa luolastoissa, tosin pelkokertoimet eivät kerkeä oikein nousta tässä tykityksessä edes Doom kolmosen tasolle. Äijäily on myös isossa roolissa ja väliin mennään minun makuuni jo hiukan yli tässä onelineareiden heittelyssä ja muussa kovanaamailussa. Kokonnaisuus on viihdyttävä alusta loppuun ja pakko myöntää että pidin pelistä jopa niin paljon etten tätä pelatessa haikaillut Skyrimin pariin pahemmin vaikka se onkin nyt tällä hetkellä se täytyy kokea peli.

Muita ominaisuuksia perustoimivan räiskyttelyn höysteeksi oli ripoteltu ne muutamat nykyään niin kovin pakolliset. Eli erinnäköiset saavutukset, tapa sata ötöä tällä tavalla, aja tällä kulkuneuvolla 50 päälle ja niin edelleen. Äijä myös kerää hieman kokemusta pelin aikana ja päivitysmasiinan luona voi ostaa näitä uusia juttuja. Omasta mielestä todella tarpeelliset päivitykset lähinnä liittyivät ampumista helpottaviin ominaisuuksiin. Kuten isompi lipaskoko ja parempi tulivoima. Pelkkää ammuskelua myös katakaistaan ajoittain kulkuneuvoosuuksilla ja yllätys yllätys näissäkin osuuksissa ammutaan niin pirusti. Ainoa ero on vain että äijän ympärillä on parempi suojakerros ja aseet tulivoimaisempia.

Graafinen enti ei ole hassumpaa ja näyttää pyörivän ihan kohtuudella minunkin masiinassa vaikka ollaankin jo tällä hetkellä lähinnä pelkän näytönohjaimen varassa. Äänipuoli ei ollut musiikkien osalta sitä kaikkein parasta avaruuspeliin sopivaa luritusta, muut äänet kyllä hoitivat osansa ja näyttelijätkin olivat ammattitaitosta sakkia.

Ötökkäosastoon voitaneen pistää muutama perin outo seikka. Nimittäin ensimmäistä kertaa vuosiin näin laadukkaassa julkaisussa törmäsin näkymättömiin seiniin joista ei päässyt läpi vaikka itki. Ohjauksessa oli myös yksi kummallisuus, nimittäin miten ihmeessä ohjaimella pelatessa ukkeli liikkui taaksepäin analogisauvaa vääntäessä eteen ja asetuksista ei löytynyt mitään millä olisin saanut tuon kummallisuuden korjattua. Joten pelasin pelin näppiskällä ja hiirellä. Toimintaa olisi myös voitu tauottaa väliin, sillä jatkuva näin hillitön meno saa parhaimmankin piripään hiirikäden väsymään jossakin vaiheessa.

Hieno paketti ja sopii taatusti kevyttä viihderäiskintää etsiville avaruusympyröistä pitävälle pelaajille. Vakavampaa ja realistisempaa otetta kaipaaville taatusti löytyy jotakin muuta.

Arvosana: 7,5 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Kane & Lynch 2 Dog DaysTiistai 22.07.2014 02:32

Peli: Kane & Lynch 2 Dog Days

Alusta: PC

Muut alustat: Xbox 360, PS 3

Julkaistu: 2010

Voihan huokaus. Tämä oli niitä harvinaisia pelejä joista voisi ehkä pitää, mutta kun ei toimi niin ei toimi. Tätä pelatessa jopa vaimoni suorittama astioiden tiskikoneeseen latominen näytti mielenkiintoisemmalta puuhalta. Lasten leikeistä puhumattakaan. No onneksi tämä ei kauaa rikkonut perheonnea jo pelkästään sen takia että ensimmäisen pelitunnin aikana totesin sisällön olevan sen verta rankkaa materiaalia ettei se soveltunut päiväpelailuun. Lasten takia pelasin vain öisin tätä.

Ensin hyvät puolet. Nimittäin pelihahmot ovat tämän peliskenen särmikkäimmät kusipäät ikinä. Tämä kaksikko ei ole mitään sankariheimoa vaan pahinta rupusakkia mitä ikinä on nähty pelattavien hahmojen lukuisassa joukkiossa. Jo ensimmäisessäkin osassa rosoisuudellaan hurmannut kaksikko hurmaa uudelleen. Mutta ymmärrän hyvin ihmisiä jotka eivät oikein pidä koko tapauksesta. Nimittäin juoni on vittumaisuudessaan ja väkivaltaisuudessaan jotakin aivan pyöristyttävää ja keskiikäinen sankarikaksikkomme vaikuttaa lähinnä sellaiselta porukalta joiden toivoisi ampuvan itseään päähän jotta maailma säästyisi kaikelta siltä paskalta mitä he tarjoavat. Piristävä erillaisuus ja karu tarina karujen äijien maailmasta ei valitettavasti riitä tästä tekemään hyvää peliä. Toinen hieno seikka on visuaalinen anti, nimittäin peli on kuin käsivaralla kuvattu halpa tositeeveesarja ja parhaimmillakin asetuksilla rosoisuutta ei voi välttää. Kolmas mainitsemisen arvoinen seikka on tulitaistelut. Parhaimmillaan ne voivat olla realistisen tuntuista mättöä Shanghain kadulla, pahimmillaan pelkkää ampumarataetenemistä.

Äänipuoli näyttää olevan hallussa ja musiikit ovat sopivan häiriintyneitä ja tunnelmaan sopivia. Äijien sanailu kuulostaa luonnolliselta kaikkine vittusanoineen päivineen. Vaikkakin väliin tuli sellainen olo heitä kuunnellessa että nämä kaverit taitavat asustaa suuren maailman sijaan lapin perukoilla.

Hyvät puolet taitavatkin loppua siihen. Nimittäin kyseessä on aika tylsä ammuskelupeli joka on lyhyt ja ainakin minun koneelle jokseenkin pelikelvoton. Sillä koneeni tykkäsi kaatuilla mennen tullen ja palatessa tämän tapauksen kanssa. Raivostuttavan kaatuilun lisäksi tulitaistelut muistuttavat lähinnä suoria ampumarataputkia joissa viholliset pomppaavat eteen jonkun nurkan takaa. Aseistus on sitä tavanomaista samaa, toisaalta mitä voisi olettaa tällaisesta kliseeräiskinnästä johon on pultattu lähes kaikki ampumapelien "vaatimukset" 2010 luvulta.

Hämmästyttävää oli myös yhtäkkinen ohjaimen toimimattomuus kesken taistelun, se vain jumahti eikä äijä liikkunut ollenkaan, no ei hätää. Näppäimistö käyttöön (näppis on hiukan tarkempi ko ohjain tässä räiskinnässä, mutta vain hiukan) ja seuraavaan tallennuspisteeseen jonka jälkeen pitää sulkea koko peli jotta saa taas peliohjaimen toimimaan. Eli tässä tuntui noita teknisiä ongelmia piisaavan sen verran paljon etten edes viitsinyt alkaa pelaamaan peruspelin jälkeen niitä hiivatin iänikuisia nettimatseja. En tosin usko että kovinkaan moni roikkuu näin tomimattoman pelin nettipuolella erityisen hanakasti.

Tämä voisi olla ihan hyväkin peli, mutta tekniset ongelmat, tarinan lyhyys ja toiminnan tasapaksu latteus eivät luonnollisestikkaan saa pistetiliä kerrytettyä. Tämän sijasta kehoittaisin pelaamaan ensimmäistä osaa, se oli omista ongelmistaan huolimatta paljon parempi peli.

Arvosana: 4 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Alan Wake's American NightmareMaanantai 07.07.2014 02:10

Peli: Alan Wake's American Nightmare

Alusta: PC

Muut alustat: Xbox-360

Julkaistu: 2012

Kirjailijamme painajainen on laimeahko väliosa joka pyrkii pitämään suomalaisen pelistudion sankarin maailmankartalla. Tarina kertoo uudelleen elokuvan "elämäni murmelina" toistaen samat tapahtumat samoissa ympäristöissä pienin muutoksin kolme kertaa. Rakenne voisi oikeasti toimia elokuvassa, mutta pelissä se hiukan puuduttaa. Idea on mielenkiintoinen mutta samojen ympäristöjen toistuva koluaminen ja samojen tapahtumasarjojen laukaiseminen ei enää toisella kertaa miellyttänyt, saati sitten vielä kolmannelle kierokselle lähdettäessä. Juoni itsessään ei ole varsinaista jatkoa alkuperäiselle, mutta sivuaa sitä aika ajoin ja valaisee Alanin kohtaloa joka jäi arvoitukselliseksi ensimmäisen pelin jokaisessa lopussa (mukaanlukien lisäsisällöt).

Ajoittain telkkarissä pyörivät välivideot ovat kutkuttavan häiriintyneitä ja Matthew Poretta vetää pahis Mr. Scratchin roolin kutkuttavan upeasti sortumatta kertaakaan ylinäyttelemään tuota sarjamurhaavaa kusipäätä. Tarinavetoisen pääpelin loppu tosin tällä kertaa on aika pahan luokan Hollywoodkliseistä siirappia paha saa palkkansa ja pusipusi rakas, mutta se voi tyydyttää joitakin pelaajia enemmän ko alkuperaispelin vähintäänkin tulkinnanvarainen lopetus.

Tällä kertaa Alani on oppinut toimintasankarin elkeet ja pelaajalla on vähemmän pelättävää. Nimittäin taskulampun ja lyijyn yhdistelmä on turboahdettua toimintaa. Äijämme on myös saanut mukaan tuhdimpaa asesitusta kuten esimerkiksi rynnäkkökiväärin ja pikapistoolin. Peruspeli tuntuikin todella helpolta ja taisin vain kerran kuolla normaalilla vaikeustasolla. Pelottavuudessa ollaan myös hävitty, nimittäin tämän pelin ympäristöt häviävät mennen tullen alkuperäisen synkille metsille. Arizona ei tarjoa yhtä herkullista äänimaisemaa ja ahdistavaa tunnelmaa ko yksin pimeissä metsissä haahuilu.

Tämä on kaiketi tarkoitettu lähinnä kevyeksi viihdepeliksi ja sen käsityksen vahvistamiseksi voimmekin paneutua pelin toiseen osioon. Nimittäin eräänlaisiin areenoihin joissa herra kirjailijan on selvittävä aamuauringon koittoon saakka (10 min.). Areenoissa on tarkoitus selvitä vihollisaalloista ja kerättävä mahdollisimman hyvät pisteet. Hyvillä pisteillä saa kolme tähteä ja sen pitemmälle mentäessä on oltava enemmän tähtiä jotta seuraava areena aukeaa. Viimeiseen arenaan vaaditaankin muista täydet kolme tähteä. Joten hinkutusta riittää yllinkyllin. Itse en moisesta oikein innostunut mutta kilpailuhenkiselle pelaajalle tästä osiosta voi olla monellekkin illalle tarjolla ihan kelpo viihdettä. Ai niin ja peruspelissä poimitut käsikirjoitussivut aukaisevat areenalla uusia asesalkkuja joten peruspelin ja näiden areenoiden välillä on hyvä yhteys.

Ihan kelpo viihdettä, ja nimenomaan viihdettä. Syvällisempää Alankokemusta odottavat eivät välttämättä saa tästä mitään erityistä. Tulevaisuutta emme voi ennustaa, mutta toivokaamme että joku päivä Remedy pukkaa entistä ehomman kakkoskauden Alanin tarinaa markkinoille.

Arvosana: viihdearvoltaan 9 kokonnaisarvoltaan laimea 7 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Alan Wake: The WriterMaanantai 23.06.2014 03:11

Peli: Alan Wake: The Writer

Alusta: PC (Tulee emopelin mukana)

Muut alustat: Xbox-360 (Ostettavissa verkkopalvelusta)

Julkaistu: 2010 X-laatikko, PC 2012

Hiphurraa vielä kerran kirjailijan mukana sukelletaan kauhun maailmaan. Tämän jälkeen onkin enää vuorossa Amerikan painajainen joka on eräänlainen välitarina ja jäämme odottamaan Alan Wake 2:sta tai paremminkin sanottuna toista tuotantokautta.

Voisin väittää tätäkin DLC:eetä aika tyhjänpäiväiseksi esitykseksi jonka ainoa tarkoitus on tuoda lisäpelattavaa vannoutuneimmille faneille. Muille tämä kuten edellinenkin lisämateriaali ei anna mitään ihmeempää. Nimittäin juoni junnaa käytännössä paikoillaan ja mitään todellisia muutoksia ei ole tapahtunut. Paikat ovat osakohtiin entuudestaan tuttuja, paitsi ne mullinmallinosuudet jotka ovat vähintäänkin omituisia.

Teos on edellistäkin lisäosaa huuruisempi ja näyttäisi siltä että tekijöillä on mennyt pussikaupalla nauruheinää tätä väsätessä. Oikeastaan tämän huuruisuuden kannalta ajatellen tämä jälkimmäinen on ehkä piirun verran parempi DLC. Tässä seikkailussa nimittäin on elementtejä jotka voivat saada lapsen tai oikein herkkähipiäisen pelaajan pään solmuun.

Lisäarvoa pääpeliin on kumminkin vaikea keksiä, ellei sitten halua saada kaikkia saavutuksia avattua jotta pääsee palveluissa lesottelemaan kavereille. Olisin mieluummin ottanut vastaan täysimittaisen episodin, mutta sain vain houreisen unimaailman joka ei vie tarinaa eteenpäin. Korkeintaan antaa jonkin sortin käsityksen kirjailija Alanin kummalliseen mielenmaisemaan.

Osta jos kiinnostaa todella omituiset sfäärit. Mutta jos pidit peruspelistä, voit pettyä tämän tarjontaan.

Arvosana: 7,1 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Alan WakeSunnuntai 08.06.2014 08:57

Peli: Alan Wake

Alusta: PC

Muut alustat: Xbox-36

Julkaistu: 2010 X-laatikko, PC 2012

Vihdoinkin sain pelattu suurimman suomalaistiimin tekemän Alan Waken. Maxin tarinasta onkin jo aikaa ja kolmas Max onkin mennyt jo toiseen leiriin. Alan on yksi hienoimpia kunnianosoituksia Kuuluisalle kauhukirjailijalle Stephen Kingille ja pikkukaupunkiin sijoittuville kulttisarjoille kuten Twing Peaks. Oikein ihmetyttää että miksei tämä tuotos tehnyt odotettun kaltaista voittoa ilmestyttyään. Ehkä syynä oli kivitähden länneneepos, taikka enää ihmisiin ei pure pikkukaupunkikauhu.

Alan on ihan tavallinen ehtoopuolen urallaan saavuttanut kirjailija joka on vaimonsa kanssa lomalla periamerikkalaisessa pikkukaupungissa. Vaimon kaappaa pimeys ja Alanin tekstit alkavat elämään omaa elämäänsä. Kirjailijamme huomaa olevansa hyvin hämäräperäisen juonen keskipisteessä. Yöt ovat unien kaltaisia painajaisia ja päivät pieniä hengähdystaukoja ennen toimintaa. Juoni on punottu sarjan kaltaisiin kuosiin. Kentät ovat episodeja joissa on edellisen osan tapahtumat alku, keskiosio ja lopun lifhangeri. VAlitettavasti en voi paljastaa enempää juonesta vaikka se makealta maistuikin. Pelielämys olisi muuten tipotiessään.

Herra Maxin jälkiä löytyy yllättävän monesta yksityiskohdasta ja kyllä tämän tosiaan tunnsitaa Remedyn aikaansaannokseksi. Mutta vaikka joitakin yhtäläisyyksiä löytyykin on tämän pelin tarina ja sankarti aivan oma juttunsa. Ensinnäkin Max oli kovaksi keitetty poliisi kun Alan on vain tavallinen rikoskirjailija. Alanilla on myös paljon pelottavammat vastustajat. Pimeyden olentoja vastaan toimii vain valon ja lyijyn yhditelmä. Ensin on taskulampulla ajettava varjo tiehensä, jonka jälkeen hoidellaan hämärän olento perinteisesti pistoolilla, kiväärillä tai haulikolla. Ihmisten kaltaistan varjokavereiden lisäksi vastassa on kuolonkorppeja ja villiintyneitä työkoneita, sekä poltergeistilmiöitä. Käytössä näitä vastaan on myös valopistooli, valokranaatti ja soihdut mutta niitä on syytä säästä niihin kohtauksiin joita on muutoin vaikea päästä läpi.

Tarinaltaan ja toimintatavoiltaan erikoinen kolmannen osapuolen räiskintäpeli tuntuu tuoreelta ja alussa myös hyvin pelottavalta. Tosin loppua kohden toimintaan tottuu ja pelottavuusastekkin katoaa jonnekkin. Osaksi tämä johtuu pelin sisäiseen ansameganismiin tottumisesta. Sillä loppujenlopuksi tässä kävellään vain ansasta ansaan. Tutkitaan paikkoja kahvitermareiden ja käsikirjoitussivujen toivossa ja räiskitään muutama hämärä kaveri.

Tavallisen etenemisen lisäksi pelissä ajeataan pieniä osuuksia kulkuneuvoilla, nämä osuudet rauhallisempien pätkien lisäksi tasapainottavat peliä ja tekevät siitä kokonnaisvaltaisemman, sekä uskottavamman kokonnaisuuden. Peli ei unoda pohjoismaisia juuriaan vaikka tarina sijoittuukin tähtilipun valtakuntaan. Nimittäin hauskalla tavalla läsnä ovat Odin, Thor ja ylipäänsä viikinkulttuuri. Muistakaahan että myös me Suomalaiset osallistuimme viikinkien retkille vaikka yleisesti ottaen meitä ei liitetäkkään siihen kulttuuriin. Tämä siitä syystä syystä että oletetään kielen mukaan meidän olevan vähemmän muiden pohjoismaiden asukkaiden klataltaisia perimältämme. Nykyiset tutkimukset kumminkin osoittavat toista ja voimme iloisin mielin myös kotomaamme liittää sarvikypärän valtakuntaan.

Tekninen puoli näyttää oleavan hallussa kaikilla osa-alueilla. Mutta Alanissa on väliin havaittavassi pienimuotoista rautakankiselkärankaa, Tyyppi ei nimittäin pääse väliin yli eikä ali esteitä jotka pelaajasta eivät näytä esteiltä. Tämä johtunee pelin "laajasta putkesta" joka antaa olettaa että olisi enemmänkin liikkumavaraa. Maisemat ovat hienot ja kerrankin on todella uskottavaa öistä metsämaastoa saatu mallinnettua pelin miljööseen. Taskulamppui on todellakin ystävä synkässä pimeydessä. Tosnin väliin se pahan pimeyden efekti tuntui turhalta lisältä muutoin tunnelmalliseen maisemaan ja autenttiseen äänimaailmaan. Kyseistä efektiä nimittäin kylvettiin liiankin kanssa.

Peinoisesta rosoisuudesta ja sarjamaisen rakenteen aiheuttamasta hämmentävyydestä huolimatta suosittelen peliä kaikille jota ei pienet kauhunvärinät hetkauta liikaa. Odotan uutta "tuotantokautta" sydän syrjällään. Pitää tosin pelata vielä DLC-siältö ja arvostella erikseen Xlaatikon omistajia ajtelleen (PC-pelaajille lisät tulevat automaattisesti). Myös amerkian painajainen odottaa pelaajaansa joten menempä kipinkapin vekkokauppaan ostoksille.

Arvosana: 9 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Dear EstherTiistai 13.05.2014 00:42

Peli: Dear Esther

Alusta: PC

Muut alustat: Mac

Julkaistu: 2008 Source Engine modina ja paranneltuna 2012 Steamissa

Rakas Esteri, oi rakas Esteri. Olet tyttö tummissa. Se outo lintu joka jäi seinäruusuksi. Olet kaunis, mutta synkkä. Ei toiset pojat sinua katsoneet. Kiiltokuvat veivät voiton, jäit yksin. Sitten silmäni tavoittivat sinut, puhtaan valon massan kekskeltä. Oi rakas, oi rakas. Et ole enää milloinkaan yksin. Esteri, rakas tyttöni tummissa.

Dear Esther, tuttavallisemmin Esteri on kuten liirunlaarumalustuksessani yritin sepitellä, tosiaankin tumma ja outo lintu peliuniversumissa. Oikeastaan en ihan suoralta kädeltä kutsuisi tätä edes videopeliksi. Luonnehtisin tätä mieluummin tunnelmalliseksi tarinaksi jossa on paljon tulkinnanvaraa. Luettuani muutaman artikkelin pelistä ennen tämän kirjoittamista havaitsin muutaman erikoisen seikan. Ensinnäkin kaikki kirjoittelijat kehuvat peliä, vaikka ei tästä kyllä ole varsinaiseksi peliksi. Ainakaan siinä mielessä mitä peli yleensä suurimmalle osalle pelaajista merkitsee. Toinen seikka oli että tarinaa itseään ei kukaan oikein rohjennut lohkaisemaan kunnolla ja kertomaan omaa tulkintaa siitä. Lieneekö varaovaisuus johtuvan siitä etteivät arvostelijat halua paljastaa potentiaalisille palaajille juonta jotta peliilo säilyisi. Vai eivätkö he halua tuoda julki ajatuksiaan siinä pelossa että joku pitää tyhmänä kun tulkitsee asiat sillä tavalla.

No yhdestä asiassa olen samaa mieltä ammattiarvostelijoiden kanssa. Nimittäin totta tosiaankaan nykyään ei suurten firmojen taholta oteta kovia riskejä uusien ideoiden pukemisesta pelattavaan muotoon. Vaan pukataan saman pelin klooneja toinen toisensa perään. Ainoastaan indiepuolelta tulee tällaista vähän odompaan ratkaisumalliin punottua pelatttavaa. Hyvä niin, josko näistä jossakin vaiheessa jokin suurikin firma näkee riskin arvoisen uuden pelimuodon ja toteuttaa sen isolla rahalla. No sitä päivää emme ehkä näe, mutta viihdyttäkäämme itseämme väliin indiemaailmassa jotta pelaaminen tuntuisi tuoreelta, eikä saman vanhan kaavan tositamiselta.

Tätä tapausta ei varsinaisesti pelata. Siinä ei ole yhtään ammuttavaa kohdetta, ratkaistavaa pulmaa, ajettavaa kulkuneuvoa tai muutakaan peleissä kovin tuttua puuhastelua. Ainoat pelilliset seikat ovat saarella ensimmäisessa persoonassa liikkuminen ja katseen kohdistaminen haluamaansa kohteeseen. Tavallaan tämä peli vain kävellään läpi. Kävelykin on hitainta koskaan pelissä näkemääni. Eli toiminnannälkäiset ja suorituspelaajat tuskin saavat yhtikäs mitään tästä. Vahvoille tunnelmoijille puolestaan tällä voi olla paljonkin annettavaa. Kävellessä aina väliin kertojaääni tekstin saattelemana kertoo jotakin liikuteltavan henkilön elämästä, tai jostakin muusta seikasta joka tuntuu vähintäänkin irralliselta. Saarella yksin vaeltaessa vastaan tulee pieniä yksityiskohtia jotka vihjailevat henkilön kohtalosta, kuten raamattu kekellä polkua, pimeässä tallissa lojuvat veriset lääkärin instrumentit, hajonneita autonosia ja väliin olin näkevinäni etäällä ihmismäisen hahmon joka kumminkin katosi kun saavuin paikalle. Muutenkin ympäristö itsessään vihjaili joko syntymästä tai tuonpuoleiseen astumisesta. Joku muu voi samat seikat nähdä toisella tavalla.

Vahan pelimoottorin pyörittämäksi tapaukseksi ympäristöt ovat todella hienoa ja eläväistä katseltavaa. Musiikit tehostavat ympäristön karua kauneutta ja muutenkin luovat mystistä tunnelmaa. Ympäristön äänet kuten vesiputouksen solina ovat todella aidon kuuloista materiaalia. Teknisesti peli vaikuttaa viimeisen päälle hiotulta.

Juonen tulkinta on kaiketi yksi pelin kantavista voimista. Omasta mielestäni kyseessä on henkilö joka on joutunut onnettomuuteen ja joko kamppailee kuoleman kielissään sairaalassa ja käy matkaa oman päänsä sisällä, tai on jo kuolleen ihmisen henki jonka pyrkimys on päästä etenemään kohti tuntematonta määränpäätä.

Vaikea tätä on tulkita kuten jo huomasitte ja onpa kovinkin vaikea myös mennä haukkumaan. No onneksi jotakin aina voi kaivaa. Ensinnäkin halvasta hinnastaan huolimatta tämä on mielestäni aivan liian lyhyt. Kellotin itse tarinan parissa tunnissa. Toinen moittimisen arvoinen seikka on se surullinen tosiasia ettei tätä pitäisi kaupata pelinä, vaan ihan jonkain muuna. Sillä luulen että suurin osa tulee pettymään tästä hankinnasta, varsinkin he jotka tahtovat sitä tavallista kamaa.

Arvosanaa on myös kovin kolkkoa alkaa suoralta kädeltä tiputtamaan. Pelinä tämä ei ansaitse kovinkaan suuria pojoja, mutta arvoituksellisena älyä haastavana tarinan tämä on nappisuoritus. En suosittele tätä pelinä, mutta jos halajat jotakin erillaista ja tunnelmallista. Eräänlaista poikkipelillistä kokemusta, niin et tule pettymään.

Arvosana: 1-10 pelaajan omien mieltymysten mukaan. (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Kaptain BraweMaanantai 28.04.2014 06:23

Peli: Kaptain Brawe

Alusta: PC

Muut alustat: Mac

Julkaistu: 2010

Kaptain Brawe on näitä nykyaikaisia Wanhan ajan hyvien pelien kopioita. Tai ainakin yritelmiä ratsastaa nostalgian siivillä. Esikuvista ei voi erehtyä kun sukeltaa tämän pelin mailmaan. Ensimmäisenä nousevat mieleen sanat Sierra ja LucasArt. Näiden kahden firman luomukset olivat aikansa seikkailupelien huippua ja ovat syöpyneet monien harmaahapsien mieleen. Ilmeisesti tällaisilla uusvanhoilla naksuseikkailuilla yritetään kalastella juurikin kaltaisiani naavapartoja vingauttamaan visaa.

Pelin sankarikaksikkona toimivat hölmö mutta hyväntahtoinen avaruuspoliisi ja kurvikas naisagentti. Juoni on simppeliä kamaa konnineen ja koukkuineen. Tavallinen haaksirikkoutuneen aluksen hätäkutsuun vastaaminen nimittäin käynnistää maailman kohtaloa käsittelevän juonen. Joka tosin ei ainakaan minua kovinkaan paljoa lämmittänyt. Eikö seikkailupelien paras anti yleensä ole kelvollinen juoni? No tällä kertaa sitä emme saa. Sen lisäksi hahmojen muka nokkela sanailu ei ole huumoriarvoltaan lähellekkään apinasaaren vastavaa. En muistaakseni edes kertaakaan hymyillyt pelin aikana, korkeintaan pari kertaa huokaisin.

Itse pelaaminen on tyypillistä hiiren liksuttelua, keskustelunpätkien seuraamista, ongelmien ratkontaa, tavaroiden etsintää ja väliin niiden yhdistelemistä. Pulmien joukosta ei löydy mitään erityisen fiksua ja joukkoon mahtuu ainakin yksi aivojen räjäyttäjä johon ei oikein tuntunut millään löytyvän loogista ratkaisua, joten jouduin kokeilun, erehdyksen ja kiroilun kautta ratkaisemaan tuon solmukohdan. Muutamasta hieman vaikeammasta pulmailusta huolimatta peli on erittäin lyhyt ja ainakin konkarit pelaavat sen helposti yhdessä illassa.

Kuvallinen anti on pienin parannuksin repaistu suoraan 2000- luvun alun seikkailuista. Musiikit jotenkin soljuvat taustalla sen kummemmin häiritsemättä, muut äänet ovatkin minimissään. Eikä pelissä ole ääninäyttelijöitä. Luultavasti pudjettikysymys tämänkaltaisessa indieteoksessa. Hahmon ohjastus on sujuvaa ja nööseille löytyy myös vihjeet jumituskohtiin. Tosin nekään eivät kerro mitä tarkalleen pitää tehdä.

Kokonnaisuus vaikuttaa hieman hajannaiselta kyhäelmältä joka pysyy purukumin avulla vaivoin kasassa. Pelissä on paljon hyvää, mutta jotenkin se kaikki jää puolitiehen ja kiinnostuksen kipinä ei pääse milloinkaan syttymään täyteen liekkiinsä. En voi tälle antaa suosituksia vanhan koulukunnan faneille, enkä oikein uusille seikkailupelialoittelijoillekkaan. Mutta voihan tätä jokainen omalla vastuullaan kokeilla ja on siinä hyvätkin hetkensä. Ennemin suosittelisin ensimmäistä Syberiaa tai apinasaaria aloittelijoille ja veteraaneille jotka tahtovat uudelleen päästä seikkailun makuun. Uudemmista tapauksista The Vampirestory ja kävelevä kalmo toimivat parhaiten.

Arvosana: 6 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

The Walking Dead 400 DaysSunnuntai 13.04.2014 06:26

Peli: The Walking Dead 400 Days

Alusta: PC

Muut alustat: Mac, Xpox 360, PS 3, iOS

Julkaistu: 2012 aikana.

Tänään sain pelattua huippuarvosanoin palkitsemani The Walking Dead episodipelin lisäosan ja katsoin myös televisiosta ensimmäisen jakson 4 tuotantokaudesta. Arvatkaapa kummasta nautin enemmän. Pääpelin aikana olisin voinut jopa kääntyä enempi pelin kannalle. Valitettavasti lisäsisältö ei ollut ainakaan minun mielestä sitä parasta kävelevää kuollutta. Jotenkin koko teos vaikutti jälkilämmitetyltä tilkkutäkiltä joka ei johda mihinkään. Ehkä tällä on merkitystä seuraavaa tuotantokautta silmällä pitäen, mutta tällaisenaan se jätti hiukkasen tyhjän fiilarin.

Lisäsisällössä ei palata tuttujen hahmojen pariin. Se esittelee liudan uusia naamoja ja vain joissakin kohtauksissa on viittauksia pääpeliin. Kukin pelin hahmo aloittaa oman tarinansa eri päivältä 400 kalenterissa. Minitarinat ovat lyhyitä pyrähdyksiä kunkin hahmon elämään ja lopussa ne sidotaan kätevästi yhteen. Lopetuksen kokoavaa osiota lukuunottamatta koko touhu vaikutti pienoiselta rahastuskeikalta enkä välttämättä suosittelisi ostamaan tätä noin 5 euron muutaman tunnin pyrähdystä. Samalla rahalla saa ainakin Steam-tarjouksista kokonnaisia pelejä. Vieläpä hyviä sellaisia.

Pelimeganiikat, tarinankerronta ja graafinen anti on ennallaan. Mitään merkittäviä muutoksia pääpeliin verratteasse ei ole tapahtunut. Tuntui väliin jopa siltä että nämä pienet tarinat ovat vain sitä saksittua materiaalia joka ei ole syystä tai soisesta mahtunut pääpeliin.

Olen ehkä vähän turhankin skeptinen tätä lisäsisältöä kohtaan. Skeptisyyteni voi johtua päätarinan hyvästä laadusta tai sitten olen jo nähnyt aikaisemmin sen kaiken mitä tällä pelillä on annettavanaan. Arvosanan antaminen on tällä kertaa kovin haastavaa. Periaatteessa tämä on taattua tavaraa. Valitettavasti tässä ei vain päästä samaan tunnelmaan pääpelin kanssa ja joudun antamaan heikomman arvosanan ko halauaisin.

Arvosana: 7 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Trapped DeadTiistai 01.04.2014 06:54

Peli: Trapped Dead

Alusta: PC

Muut alustat: Ei tietoa.

Julkaistu: 2011

Ilmeisesti eletään 80-luvun jenkkilässä. Kaverukset ajavat amerikanraudallaan pienessä olutmyötäisessä huoltoaseman pihaan. Huoltoasemalta ei löydy bensiinä vaan Kasa kalmoja jotka tutoriaalin lopuksi puraisevat kaveria kaulaan. No eihän tässä muu auta ko pistää talla pohjaan ja suunnata sairaalaan. Valitettavasti sairaalakin on kalpeiden ystäviemme valtaama. No löytyy sieltä sentään yksi elossa oleva tohtori joka menee ampumaan henkitoreissaan olevan kaverini. Yllätys yllätys seuraavaksi kerrtaan että pureman saannutta ei voi pelastaa ja kylä on kokonaan kalmojen vallassa. Paikasta ei näytä myöskään olevan ulospääsyä. Joten lääkäri johdattaa sankarimme turvalliseen bunkkeriin jonka suojista voimme pistäytyä eri kohteissa naksuttelemassa, pähkäilemässä ratkasuja ja tappamassa läjäpäin zombikombeja.

Tarinan edetessä saamme mukaan peräti seitsämän hiukan eriävillä kyvyillä varustettua sankaria. Aseitakin löytyy jos jonkin näköistä. Mutta parhaiten toimi viisaasti käytetty pesismaila. Erillaiset aseet kuten peruspistoolikin ajavat asiansa, mutta enpä ole yhtä tuhnuja kranuja nähnyt monessakaan pelissä. Jopa pieruni räjähdysvoima kaalisopan syömisen jälkeen on moninkertainen prlin paukautuksiin verrattuna. No joissakin kohdissa oli idiotismi päässy valloilleen ja ihan sama kuinka monta kalmoa pisti kylmäksi niitä tuli yhä lisää loputtomana armeijana tyhjästä ilmestyen. Hienoa eikö totta, kun tähän yhdistetään ne paskat kranut joita kai olisi pitänyt jollakin ihmeen konstilla hyödyntää tällaisissa kohtauksissa.

Tekninen laatu on indiepeliksi hyvää tasoa ja kyllä tätä katselikin ihan mielikseen. Tietenkään tällainen isometrinen kolmannen persoonan kuvakulma ei välttis vaadi mitään erikoista graafista tykitystä. Taustameteli ja musiikkivalinnatkaan eivät aiheuttaneet päänvaivaa, mutta harvoin olen saanut kuulla yhtä taitamattomia ääninäyttelijöitä enää nykyaikana. Paras puoli audiovisuaalisuudesta on kaiketi sarjakuvamaiset väliruudut jotka tarjoavat ihan hienoa katseltavaa.

Yritys hyvä kymmenen pistettä. No ei nyt ihan. Tämän pelityypin pelit eivät ole ehkä se kaikkein mieleisin genre minulle, mutta olen kyllä pelannut hyviäkin reaaliaikanaksutteluja. Valitettavasti tämä peli menee lähinnä lokeroon tyhjänpäiväiset hinkkaukset. Peliä pelatessa nimittäin tulee se ikävä tunne josta en pidä silloin kun kyseessä on tuntikausia kestävä viihdepaketti. Sen tunteen voi kiteyttää yhteen lauseeseen: "Olisiko minulla kenties parempaakin tekemistä?". Tosiaikanaksut jotka ovat kiinnostaneet ovat myös antaneet enemmän pelivaraa ja todellista haastetta, tällainen putkinaksu tyhjänpäiväisillä mukatärkeillä hahmoilla ja jonkin sortin juonipätkillä ei ainakaan minua jaksa kiinnostaa mutamaa iltaa pitempään. Ehkä joku todella kova genrefani voi tästä jotakin saada irti, mutta markkinoilta löytyy parempaakin hiirenklikkailua.

Arvosana: 4 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand