IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

My ladyTiistai 04.12.2007 23:50

Käytiin eilen Sellossa henkkamaukalla ja katselin ja ihmettelin kyseisen liikkeen näyteikkunan mallinukkeja. Kuusi kappaletta rivissä sellaisia omituisen näköisiä riukuja. Mulle tuli enemmänkin niistä mieleen sellaiset aasialaiset lapsityöntekijät, joittenka mallin mukaan ne nuket olisi väsätty. Pieniä, liian laihoja ja muodottomia. Ja kaiken lisäks jotain oikein valkosia jauhonaamoja. Suorastaan vitutti katsella. Ajattelin että jos mulla joskus sattuis joku vaateliike olemaan niin, jos en tilattua saisi, niin vaikka itse veistäisin sellaisia normaalin näköisiä mallinukkeja. Sellaisia joilla on oikeat naisten muodot (miksei miestenkin). Kyllä sellaiset kurvit ja sopiva pehmeys on enemmän kaunista ja seksikästä, kuin mikään ruma laiha riuku laumasieluinen muotipelle.

Vaikken itse olekaan koskaan ollut mikään laihuuden ihannoitsija, niin kieltämättä musta tuntuu että tää nyky-yhteiskunta oli onnistunut tekemään mun silmiin sellasen verhon, että oli helpompi nähdä kauneutta kaikessa mikä on muodin mukaista, kuin muussa. Oikeastaan nyt kun oon Sannin kanssa ollut pidempään yhdessä, niin parhaita asioita, joista voin oikein kunnolla nauttia, on se, että se viallinen verho on väistynyt mun silmistä. Oikeastaan mä koen nykyään sellaisen ilmiön melkein joka päivä, kun mä katon Sannia. Mä nään siinä uskomattoman kauniin ja seksikkään naisen, jolla on muodot ja on kurvit ja on sellainen pehmeys ulkomuodossa, mikä saa miehen suorastaan kuolaamaan. Musta tuntuu niin hyvältä kaikki se mitä mä Sannissa nään ja toivon että muutkin näkee. Eikä se rauta siinä Sannin naamassa mun mielestä sitä kauneutta vähennä. Sanni on musta kaunis sellasena kuin se on ja sellasena mä Sannin haluan.

Ja sitten myös ärsyttää se, että kaikki vaateliikkeet myy vaan sellaisia laudan mitoissa olevia vaatteita lähes yksin omaan ja normaalit ihmiset joutuu tyytymään suppeaan valikoimaan. Kuinka sitten voi edes pukeutua oman tyylinsä mukaisesti ja vaihtelevasti ja valinnan varaisesti. Eihän vääristyneessä maailmassa kukaan osaakaan asiaa oikein ajatella. Sellasta näkmemystä mä täältä kaipaan.

Joka tapauksessa Sanni on mun nainen, enkä muita halua! Sanni riittää mulle ihan kaikkeen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.