IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Jälkipuhe.Tiistai 14.08.2007 12:57

Täytyy ihan julkisella sanalla mainita omista hääjuhlista, että ne olivat varsin onnistuneet. Ohjelmaa ei ollut liikaa vaan ihmisillä oli mahdollisuudet todellakin tutustua toisiinsa. Olihan toki ohjlemaakin, mutta sopivasti. Ruokaa ja juomaa piisasi.

Meille molemmille mukavana yllätyksenä tulivat telttakatosten suuruus ja toimivuus sekä erityisesti kaikki koristeet. Itse kun emme koristelua osanneet ajatella emmekä etukäteen edes kaivata. Meille kun olisi alunperin riittänyt vain ruoka, juoma ja ihmiset. Onneksi oli joukko talkooporukkaa joka päätti koristaa ja koristi ja sai juhlatunnelman viritettyä huippuunsa.

Kiitos kaikille järjetelyihin enemmän ja vähemmän osallistuneille! Minä ainakin olen täysin tyytyväinen viikonloppuun.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.