IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Ei siitä mihinkään pääseLauantai 06.10.2007 23:40

'Ota tai jätä' on varmasti koko televisiohistorian huonoin ja tylsin television rahapeli. Koko peli on täysin ideaton. Loppusumma voitaisiin vaikka arpoa suoraan, koska tulos olisi keskimäärin aivan sama. Sitten sitä arpomista on vain pitänyt pitkittää mitä tylsemmillä teennäisyyksillä, jotta yhdestä pika-arvonnasta saataisiin ohjelman mittainen paketti. Kamala ohjelma. Loppuisipa pian. Jopa virityskuvaa olisi mielenkiintoisempaa katsoa kuin ota tai jätä -ohjelmaa.

Mitä tänää syödäänLauantai 06.10.2007 17:14

Piti leipoa tänään sämpylöitä. Asiaakin oli jo pari päivää kypsytelty ja nyt olisi ollut sopivasti aikaa, jota viikolla on usein hyvin niukasti. Kaupassakin käytiin ja ostettii voita ja margariinia leivontaa varten. Olin jo ihan alkamassa leipoa kun tajusin, että eihän meillä mitään hiivaa ole. Ja kauppaankaan ei enää jaksa millään lähteä. Leivotaan sitten joskus toiste ja syödään tänään vielä noita muhkuja kun niitä tuli ostettua.

Otettiin Eelikin mukaan kauppareissulle. Tai eihän se kauppaan sisälle päässyt, mutta työnnettiin vaunuissa kaupalle ja takaisin. Sanni teki ostokset ja minä odottelin ulkosalla vaunujen kanssa. Hienosti meni koko reissu ja taisivat kaikki virkistyä sopivasti raittiista ilmasta. Myös Eeli.

Irtosi.Perjantai 05.10.2007 16:34

Tulin hyppytunnilla kotona käymään ja auttamaan vaimoa kotiaskareissa ja pojan syöttämisessä. Vaihdoinpa vaippaa ja nostin poikaa pesuallasta kohti, kun jotakin kovaa putosi lattialle ja kuului kolahdus. Napahan se sinne lattialle jäi. Huusin Sannille, joka tuli katsomaan ja laittoi sitten nuoran pätkän roskikseen. Putsattiin napaa vielä vähän, koska se haisee vieläkin hieman epäterveeltä. Illalla voisi vielä putsailla, mutta eiköhän se napa siitä arpeudu umpeen. Saa nähdä millanen napa siitä isona tulee. Tuleeko poika äitiinsä tai isäänsä ollenkaan.

Se irtoaa!.Perjantai 05.10.2007 10:27

Eilen alkoi jo tosissaan näyttää siltä, että se napanuoran tynkä alkaa olla irtoamassa. Onneksi se hajunappula irtoaa. Päästään vähemmällä putsaamisella ja pienemmillä tulehdusriskeillä. Aika hassusti se vaan tummuu ja alkaa irtoilla reunoilta. Eilen uhosin tulevalle kummisedälle, että laitan sille postissa tulemaan sen irronneen napanuoran pätkän. Saapahan sekin joskus postia ja silloinkin haisevaa.

Hän on iltavirkku.Perjantai 05.10.2007 02:02

Eeli on näemmä iltaihmisiä. Vaikkei tuo hänen ajan viettonsa ole kovinkaan kaksista. Itketään, syödään ja vaihdetaan vaippaa. Välillä esitetään nukkuvaa, varsinkin sylissä ollessa, mutta jos yritetään siirtoa kehtoon, alkaa meteli, jonka vaimentaminen menettelee vaihtelevasti. Parhaiten pikkumies näyttäisi viihtyvän äitinsä sylissä. Oli nälkä tai ei. Yleensä ei, koska viime syötöstä on vain niin lyhyt aika. Mitä ilmeisimmin ukkeli vain on iltaihmisiä ja tahtoo viettää sen ajan rakkaimpiensa kanssa. Nukkumaan voikin käydä kun kello lyö puoltayötä. Isä ja äiti menisivät kyllä mieluusti aiemminkin nukkumaan. Tai edes torkkuisi välissä. Ihme mies kertakaikkiaan.
Puolestaan puhuvia todisteita on ainakin sen verran että kumpikin ovat keskinkertaisen 'rokkibändin' keulakuvana. Kumpikin on langan laihoja anorektikkoja. Kumpikin näyttää naiselta. Ja mikä parasta: musiikkivideossa se Tokyo Hotelin laulaja näytti ihan Jonne Aaronilta, jolla olisi vain tummat hiukset. Entäpä jos ne ovatkin tietämättään kaksoisveljiä keskenään. Lisää todisteita kaivataan.

PakkoruotsiaKeskiviikko 03.10.2007 02:04

Vihdoinkin tuli opetelluille ruotsinkielen taidoille käyttöä. Suihkussa oli shampoo pullo, jonka korkissa lukee 'PRO-V'. Ja siitä tuli ihan mieleen että, ett prov, provet - koe. Ruotsin kielen opsikelusta on siis se hyöty että voi vaikka suihkussa pohdiskella mieleen juolahtavia ruotsin kielisiä sanoja ja arvailla, mitä ne on suomeksi. Usein niitä ei muista.

LasarettiinTiistai 02.10.2007 13:24

Pian taas sairaalaan ottamaan Eeliltä verikoe bilirubinia varten. Ihanaa mennä taas sinne normaalin poliklinikan labraan, missä on jonossa ainakin tuhat mummoa, pappaa ja puliukkoa köhimässä mitä lie tauteja ja luulotauteja. Ja sitten ainakin puolia niistä ihastuttaa miedän pikkumies suunnattomasti. Jos meidän pikkumies jää valohoitoon, niin pitää sitten ottaa se aika meille kahdelle hyödyksi ja nauttia taas vapaista hetkistä ja laittaa vaikka samalla ne KELAn paperit kuntoon. Tosin ne olis ihan hyvä saada muutenkin kuntoon. Välillä mennään vaan niin kovaa tuon pikkumiehen halujen mukaan. Eilenkin valvottiin aika monta tuntia. Onneks päästiin puolilta öin kuitenkin jo nukkumaan.

Arvostuksesta.Maanantai 01.10.2007 18:58

Kyllä Sanni on tehnyt kovaa ja hienoa työtä kun on jaksanut koko raskausajan kantaa pientä uutta elämää vatsansa suojissa ja sen päätteeksi vielä kaikkein kipeimmän kautta puskenut sen tähän maailmaan. Ei sellaiseen hommaan varmasti joka jätkä pysty. Ei ainakaan äkkiyllärinä. Hyvää työtä ja kiitos paljon sulle rakas!

Kun Eeli tuli maailmaan.Sunnuntai 30.09.2007 23:36

Tässä seuraavassa pienimuotoinen isän muistelma esikoispojan syntymästä ja sen ympärillä olleista tapahtumista. Tarina ei välttämättä ole mitenkään laadukas tai edes hyvä, mutta toivottavasti tukee äidin omaa synnytyskertomusta ja tarjoaa edes jollekin jotakin.

Lauantaina oltiin Sannin kanssa kotona ihan kaskin kun oltiin oikein varauduttu kahdestaan vietettävään viikonloppuun. Oli sipsiä ja karkkia ja muuta mukavaa suuhun pantavaa iahn rentoutumismielessä, jospa se edistäisi synnytyksen alkamista. Sannillakin oli eräänlaiset säännööliset supistukset alkaneet jo vähän aikaa sitten ja aloimme tarkemmin tutkia, niiden tiheyttä ja kestoa. Hyvä se näin ensimmäisessä raskaudessa on edes yrittää tietää, mitkä supistukset ovatkaan aitoja. Käytiinpä sitten yöllä Jorvin sairaalassa supistuskäyrässä ja tutkituttamassa kohdunsuun tilanne. Meille suositeltiin kotiin lähtöä ja menimme kotiin nukkumaan.

Kipeämmät supistukset alkoivatkin melkein muutaman tunnin kotona oleilun jälkeen. Olimme silloin nukkumassa. Silloin sen jo arvasi että synnytys oli tosiaan edessä. Käytiin ihan oikein kävelyllä pariin otteeseen päivällä, jotta mukulan nuppi valauisi alaspäin ja raivaisi tietään kohti uutta maailmaa. Aika hidasta se kävely oli. Aina piti pysäthyä odottamaan supistuksen ohi menoa. Vielä iltapäivällä ajattelin, että käydään kotona nukkumaan ja joskus aamuyöstä kahden viiva neljän aikaan saattaisi tulla se kuuluisa lähtö. Päätettii illalla pakata tavarat ja mennä jo Jorviin.

Taas supistuskäyrään. Mittailtiin niitä tunnin verran. Kätilö totesi meille, että nämä supistukset ovat nyt niitä oikeita. Kätilö antoi Sannille sairaalan vaatteet ja kalppi hakemaan Sannille sairaalan jalkineet. Sillä vlin naurettiin oikein urakalla niitä synnytysosaston hirveitä verkkoalushousuja. Voitaisiin ottaa sellaisen mukaan johonkin sairaaseen saksalaismieliseen fetissiseksiin. Ja tosi ekstralarge side sisään. Niissä sitä on imukykyä.

Sitten Sannille tarjottiin kivun lievitykseen ammeessa lillumista. Se kun oli peräti myös vapaana. Sinne mentiin vaikka alun perin Sanni oli ajatellut sen vastaisesti. Katselin vierestä kun alaston vaimo lillutteli lämpöisessä vedessä, isossa altaassa. Oli jotenkin outoa. Luonnollisempaa olisi ollut jos ammeessa olisi ollut kylpyvaahto tai jotain, mutta nyt pinnan läpi näki kun vain katsoi. Vaikka olenhan minä Sannin ennenkin nähnyt. Nyt voinkin laulella: "Oon mä nähnyt Sanni-vaimon kylvyssä, ihanaa!" (vrt. M.A. Numminen - Oon mä nähnyt Helga-neidin kylvyssä. Tästä rallista vedettiin viikon aikana muitakin versioita)

Sannin noustua ammeesta alkoivat ne kipeät ja tuskalliset supistukset. Mentiin sinne olohuoneeseen ja mietittiin, että piti jollekin sanoa jotain, kun lähdettiin pois ammehuoneesta. Ja kuka se edes oli meidän kätilömme sillä hetkellä. Sanni oli niin tuskainen, että menin vain jollekin sanomaan, että tulisiko joku, tarvitaan kivunlievitustä. Kätilö tulikin sanomaan, että mentäisiinkö ihan synnytyssaliin. Synnyttämäänhän tänne ollaan tultukin. Mentiin.

Siellä alettiin tarjoamaan ilokaasua, josta Sanni myös oli etukäteen sanonut ettei haluaisi sitä, mutta ilmeisesti kipu muutti mieltä hetkellisesti. Minä puolestani pidin huolen siitä, että aina kun Sannia supisti, olisi vähintään toisessa Sannin kädessä jotain puristettavaa. Yleensä pari omaa sormeani. Taas tuli supistus ja Sanni otti maskista kaasua. Hengitteli sitä koko supistuksen ajan ja totesi supistuksen jälkeen, että ilokaasu ei auta. Tulee vaan humalainen olo. Kehotin kokeilemaan vielä pari kertaa, jospa se ei ollutkaan lähtenyt heti käynttiin.

Ilokaasusta luovuttiin eikä Sannilla ollut siinä muuta kuin minä ja minun puristettavat sormet. Tosi kipuinen ihminen on todella hurjan näköinen. Jopa erittäin vihainen. Kerran kun Sannilla oli supistus päällä se alkoi hamuilemaan toisella kädellä kohti naamaani ja katsoi vihaisena. Ajattelin että tuleeko nyt turpiin. Käsi hamuilikin vain jotain puristettavaa. Hupparin kaulus olikin suht mainio. Kivut oli kyllä niin kovat että kutsuttiin kätilö paikalle ja sanottiin että ei aineet riitä. Kätilö aloitti valmistelut epiduraalia varten.

Valmistelut oli tehty ja odoteltiin vain anestesialääkäriä paikalle. Samalla kätilö varoitteli että kestää ainakin vartin ennen kuin puudute alkaa vaikuttaa. Mietin vain mitä sanni siitä miettisi: "Ei vittu! Mä en vittu kestä!" Olisiko Sanni jopa todennut että kuolemakin alkaisi tuntua armahdukselta kipujen rinnalla. Ennen epiduraalipuudutusta oltiin laitettu myös katedri kämmen selän laskimoon. Oli sekin onkireissu. Toisesta kädestä pilkittiin ja pilkittiin. Katselin vain kun neula viuhtoo nahan alla. Sitten oli pakko yrittää toista kättä. Se onnistuikin juuri ja juuri.

Anestesialääkäri tuli ja puudutti selkää ja alkoi puudutella. En sitä sen yksityiskohtaisemmin halua kuvailla. En edes halunnut selän taaksen katsomaan sitä pistelyä ja katedrin työntämistä, vaikka yleensä seuraan kaikki sellaiset hyvin tarkkaan. Puudutteet oli annettu ja sitten vain osoteltiin sen vaikutusta. Samalla ätilö lisäsi kämmen selän katedriin jotain synnytystä edistävää tippaa. Liekö samaa ainetta jota käytetään synnytyksen käynnistyksessä ajattelin, koska epiduraalipuudutus taas hidastaa synnytystä.

Pantiin taas supistuskäyrä paikoilleen. Se on ihan hauskaa puuhaa katsella kojeesta supistusten numeerisia asrvija ja seurailla Sannin eleitä supistuksen aikana. Tutkailin välillä myös vertailun vuoksi aina paperia jolle kone käyrät piirtää. Sanni huomatti että alkaa olla kova ponnistamisen tarve. Odoteltiin niin että puolitoista tuntia epiduraalin annosta oli kulunut ja pyydettiin kätilöä taas paikalla. (Epiduraalin vaikutus on noin kaksi tuntia). Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi paikat auki. Ponnistuksen tarpeeseen sanottiin että kun tekee mieli ponnistaa niin ponnistaa saa. Alettiin ponnistaa ja sitä jatkettiin tunti.

Taisi olla kova homma Sannin kannustamisessa siinä ponnistusvaiheessa, sillä olin välillä lähes tai yhtä hengsätynyt kuin synnyttävä vaimoni. Huomasin Sannin alkavan todella väsyä, joten aloin kannustaa kahta kovemmin ponnista ponnista! Ja ponnistusten välissä hengitä, hengitä, kerää happea ja voimia! Toinenkin kätilö tuli apuun ja oli loppusuoran paikka. Sannin käskettiin laittaa kintut oikein varsinaiseen sammakkoasentoon siten että jalat olivat koukuissa ja sivuilla jalkaterät kätilöiden lantioihin painautuen. Lapsi työntyi aina vain ulos päin. Yhdellä ponnistuksella kätilö tokaisi Sannille, ettei välittäisi siitä mitä tämä tekee ja alkoi hullun lailla tuikki isolla piikillä puudutetta välilihaan. Jokin ajan kuluttua sama kätilö otti sakset käteen ja niks naks teki kaksi leikkausta välilihaan. En halunnut katsoa ja olisin mieluusti ollut kuulemattakin.

Yhdellä ponnistuksella näin vilauksen muksun päästä ja innostuin kannustmaan Sannia lisää. Ei ole enää kaukana, pää vilahti jo. Sitten koitti se ponnistus kun pää todella tuli ulos. Se suorastaan alkoi tyntyä väkisin pihalle, jolloin kätilö huusi Sannille puhalla, älä ponnista! Samaan aikaan kätilö jarrutti pääntuloa painamalla sitä sormilla vastaan. Minusta näytti hurjalta se sormilla painaminen, nehän upposi sen nuppiin muutaman millin. Siltä se nätytti. Jälkeen päin olen järkeillyt että se oli turviksosissa ja kurtussa ollutta päänahkaa mikä vain antoi niin paljon periksi. Seuravana tuli pää pihalle. Se oli suippo takaraivoon päin. Ja ihan sininen. Sinisempi kuin kirahvin kieli. Mietin ihan kaksi kertaa että onko se normaalia, mutten sanonut mitään. Rauhoituin ja totesin että käy miten käy.

Servaavalla ponnistuksella ipana tuli ulos. Näytti hurjalta kun kätilö avitti ulos tuloa päästä vetämällä. Samalla kun lapsi oli kokonaan ulkona, normaali väri palasi päähän salaman nopeasti. Kätilö vei muksuluuria äitinsä rinnalle. Samalla näin pullottavan kivespussin ja kiljaisin: Se on poika, se on poika! Otin pari kuvaa.

Sitten leikeltiin napavuora ja kursittiin Sannin alakerta oikein seitsemällä tikillä kasaan, ennen kuin Sanni sai luvan laskea hapoilla olevat jalkansa alas. Pojalta otettiin pituus ja paino sekä päänympärys ja kapaloitiin askiinsa odottelemaan. Sanni opastettiin suihkuun ja minä istuin tuolillan odottelemassa. Huomasin kun kätilö tokaisi tyyliin "noniin" ja attoi lähes pyörtyneen Sannin istumaan Lopulta saatiin Sannikin taas henkiin. Tosin ei se ole koskaan ennen näyttänyt yhtä kuolleelta haamulta kuin silloin.

Siirryttiin sitten synnyttäneiden osastolle N7. Työnneetiin vauvaa askissa ja mentiin hissillä ylimpään kerrokseen. Kun tultiin hissistä ulos, piti Sanni laittaa pyörätuoliin, joka sattui olemaan sopivasti kohdalla. Pyörätuolilla mentiin varmasti alta kaksikymmentä metriä, mutta ne olivat sitäkin tärkeämmät. Mentiin omaan huoneeseen. Hoitaja käski meidät nukkumaan. Voimia tarvittiin. Ja olihan kellokin viiden kantturoissa jo melkein.

Alettiin nukkua. Mutta mikä parasta, meillä oli oma lapsi. Meillä oli poika!