IRC-Galleria

SANTTU JA SOFIA


He tapasivat taas eräänä lauantai-iltana, Santtu ja Sofia.
Santtu kantoi korteaan kekoon luonnonsuojelun suhteen ja siirteli tyhjiä pulloja märältä nurmikolta mustan jätesäkkinsä syövereihin. "Kaksi ja kolmekymmentä", hän puhisi, ja nosti siideritölkin maasta. "Kaksi ja neljäviis."
Liikkuessaan rahantulonsa lähteiden perässä hän päätyi puiston reunustalla seisovan suihkulähteen vierelle. Hän kumartui noukkimaan suihkulähteestä satunnaisia toivomuslantteja, mutta jähmettyi paikoilleen kun huomasi lähteessä jotain, mikä ei todellakaan kuulunut sinne. Pieni tyttö istui vedessä valkoinen mekko päällään ja läiski varpaillaan pisaroita ilmaan.
"Jestas", Santtu henkäisi. Pieni tyttö kääntyi nopeasti katsomaan häntä ja hymyili.
"Hei, ruma mies", tyttö sanoi iloisesti, poimi veden alta viidenkymmenen sentin kolikon ja ojensi sitä Santulle. "Haluatko viidenkymmenen sentin kolikon, ruma mies?"
Santtu tuijotti tyttöä, ja sanoi hitaasti: "Ei, ei kiitos. Pidä se vain."
Tyttö kohautti olkiaan ja heitti kolikon takaisin veteen.
"Missä sinun vanhempasi ovat", Santtu kysyi tytöltä, joka aloitti taas varpaillaläiskimisen. "Ja mitä teet suihkulähteessä?"
"Läiskytän varpaillani vettä", tyttö vastasi ja lopetti läiskyttämisen. "Ja nyt lopetin."
"Missä vanhempasi ovat", Santtu toisti. Tyttö nauroi.
"Näin enkelin hetki sitten", tyttö huokaisi. "Se näytti surulliselta."
Santtu laski jätesäkkinsä maahan ja kipusi suihkulähteen reunalle istumaan, tytön lähelle. Hän laski kätensä tämän olalle ja kysyi:
"Eikö sinulla ole kylmä? Olet aivan märkä."
"Ei se mitään", tyttö sanoi hajamielisesti, ja lisäsi hetken päästä: "kyllä se piristyy. Haluatko euron, ruma mies?"
Santtu katsoi tyttöä tutkivasti ja ihmeissään, otti sitten euron tytön ojennetusta kädestä ja laittoi sen taskuunsa. Kysyi vielä uudestaan:
"Missä vanhempasi ovat?"
"Voi, he ovat kaukana", tyttö vastasi. "Minä olen piilossa."
"Piilossa vanhemmiltasi? Miksi ihmeessä", Santtu tiedusteli.
"Koska he ovat tyhmiä, varsinkin äiti", tyttö puhisi.
"Etsivätkö he sinua, tyttö kulta?"
Tyttö mietti hetken, ja vastasi sitten: "En usko. He nukkuivat kun lähdin. He ovat tyhmiä, varsinkin äiti."
Santtu tuijotti tyttöä, eikä sanonut mitään.
"Näin enkelin hetki sitten", tyttö jatkoi. "Haluatko euron?"
"Kuule, tyttö", Santtu aloitti, "mitäs sanoisit jos mentäisiin pienelle matkalle?"
Tyttö katsoi Santtua epäluuloisesti. "Ei. Ei. En tahdo kotiin!"
"En minä vie sinua kotiin, hassu tyttö", Santtu sanoi hymyillen.
"Mihin sitten", tyttö kysyi.
Santtu kumartui katsomaan tytön kasvoja lähempää, ja kuiskasi: "Mielikuvitusmaa Kiikkubombaan."
"Ääh, älä yritä! Ei sellaista ole olemassakaan", tyttö sanoi närkästyneenä ja loiskutti vettä Santun parransängen peittämälle naamalle.
"On, on", Santtu huudahti. "Voidaan mennä sinne yhdessä. Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin nousta seisomaan, hymyillä, sulkea silmäsi ja uskoa että Kiikkubomba on olemassa!"
"Ei kuitenkaan ole", tyttö intti.
Santtu hymyili tytölle entistä lempeämmin, ja lupasi: "Jos me emme ole Kiikkubombassa minuutin päästä siitä, kun olet sulkenut silmäsi, ostan sinulle maailman isoimman pussin karkkia."
"Ei sinulla ole rahaa", tyttö sanoi katsottuaan arvioivasti Santun vaatteita.
"Minulla on pulloja. Koita nyt, älä ole tylsä!"
Tyttö huokaisi ja nousi seisomaan. "Ei tämä kuitenkaan toimi", hän sanoi, viritti tekohymyn kasvoilleen ja sulki silmänsä ajatellen Kiikkubombaa, millainen se ikinä olikaan.
Santtu nousi tytön takana myös seisomaan, mutta hän ei sulkenut silmiään. Sen sijaan hän otti jätesäkkinsä ja kaatoi kaikki pullot sen sisältä nurmikolle suihkulähteen viereen. Sitten hän iski mustan säkin tytön päähän ja tukahdutti tytön huudahduksen viemällä toisen kätensä tämän suun eteen.
"Shh, pieni tyttö. Kaikki on hyvin", hän kuiskasi tytön korvaan. Hän kaappasi vapaalla kädellään tytön vahvaan syleilyynsä ja lähti juoksemaan raahaten tätä mukanaan. Tyttö yritti kirkua, mutta Santun käden läpi purkautui vain hiljaista muminaa ja raskasta hengitystä.
"Älä rimpuile, tyttö kulta. Sinulla ei ole mitään hätää", Santtu puhisi juostessaan taloaan kohti. "Ei mitään hätää. Minä rakastan sinua."
He päätyivät Santun kotiin, ja oven suljettuaan Santtu viimein päästi irti tytöstä. Tyttö putosi maahan makaamaan. Tyttö itki ja sopersi. Tyttö kuiski apua. Santtu avasi kellariinsa vievän oven, poimi tytön maasta ja kantoi kellariin.
"Täällä on rottia", Santtu selitti tiputettuaan tytön lattialle. "Mutta älä pelkää. Ne eivät ole vaarallisia."
Santtu kääntyi, käveli pois kellarista ja paiskasi oven lukkoon. Täydellinen pimeys ympäröi tyttöä, joka tunsi mädäntyvän lihan pistävän hajun sieraimissaan ja kuuli rottien tepastelun. Tyttö itki hysteerisesti.
Oven takana Santtu soitti Sofialle. Sofia vastasi vihaisesti, ja Santtu pyysi tätä tulemaan niin pian kuin mahdollista. Sofia sanoi tulevansa. Varttia myöhemmin Sofia, noin kuusissakymmenissä ollut tummaan pukuun pukeutunut nainen seisoi Santun oven takana.
"Olet kaunis", Santtu henkäisi avattuaan oven. Sofia ei hymyillyt.
"Onko ruoka jo valmista", hän kysyi.
Santtu vilkaisi olkansa yli, katsoi sitten taas Sofiaansa ja sanoi: "Se huutaa vielä kellarissa."
Sofia hymyili.