IRC-Galleria

TAAS kerran meitsi taisi kääntä elämänsä ylösalaisin juuri tunti sitten... Tosiaan vaikutukset eivät näy viell pitkään.. mut saamme nähdä!

http://taru.info/index.php?option=com_content&task=view&id=263&lang=fi&Itemid=29&SubItemid=71

yllättävän monta tuttua näkyy

Minä saavun niin
Matalalla että
Katkenneet oksat voivat koskettaa minua
Miten tuntuukaan tää niin
Tunteettoman ei-miltään
Kun mun henkilökohtainen maailmani loppuu
Mitä odotimmekaan me huomiselta?
Mitä sen kuormaan lastattiin?
Karu totuus on kaivautunut sen alta
Vaikka sitä kauan peiteltiin
Ja sitä niin hävettiin

Pudota, pelasta
Molempien takia
Pohjakosketus suunatamme näyttää
Suolaa ja tomua
Kuolevaa valoa
Meidän silmien kuoppia täyttää
Sylje sinun kapinasi
Vasten mun kasvojani

Minä tahdon vielä
Kerran näyttää sen haavan
Jonka sä unohdit jo niin pitkän aikaa sitten
En enää muista kuinka tähän ollaankaan luisuttu
Mut en oo unohtanut mitä me joskus oltiin
Mä en osaa sitä paremminkaan kertoo
Mutta lukenut oon hetken tulleen
Meidän on vaihdettava kiilamme suuntaa
Jos me haluamme vielä hengittää
Vielä niin hengittää

Pudota, pelasta
Molempien takia
Pohjakosketus suunatamme näyttää
Suolaa ja tomua
Kuolevaa valoa
Meidän silmien kuoppia täyttää
Sylje sinun uhkauksesi
Vasten mun kasvojani

Pudota, pelasta
Molempien takia
Pohjakosketus suunatamme näyttää
Suolaa ja tomua
Kuolevaa valoa
Meidän silmien kuoppia täyttää
Sylje sun vastalauseesi
Vasten mun kasvojani

Elämä on NIIN ihQDaah! Vittu että kyll on mahtavaa tää meininki! Mitä parempaa voi ihminen toivoa kun tätä IHQ elämää Ytimess, kaikkien komistusten keskellä?! Mä oon NIIN mehuissani! Kaikki ketä tunnen ovat niin rehellisiä, ihania ihmisiä. Ne osaavat arvostaa toisen ihmisen luottamusta. Vittu ku tää on niin ihQ ihmisiä täynnä koko VITUN PASKA KAUPUNKI! HAISTAKAA PERSE! VITTU KAIKKI HOMOT PRKL! PARI TEISTÄ VOIS VETÄÄ ITTENSÄ JOJOON !!!!! TIRVASEN OIKEASTI LÄTTYYN JOS SATUN TÖRMÄÄ KAUPUNGILLA! Leikkikää ihQDaa ihmisiä ittestään, mut vittu jättäkää jo mut rauhaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Mun kissatkin vittu pystyy parempaan!!!!

Teksti ja kuvat: Lena Selén

(Suomennos: Agneta Lundqvist)



TANSSI, JOKA AVAA SYDÄMEN!


Tunnelma Gallerian eteisessä Kannelmäessä on tiivis minuutteina ennen esityksen alkua. Jotakuta halataan, kovaa. Sitten sisällä oleva yleisö saa käskyn siirtyä. Tarvitaan käytävä, joka on niin leveä että pyörätuolit mahtuvat kulkemaan.

Riemukulkueessa he saapuvat, tanssijat. Musiikki ja valaistus kantavat heitä. Kun Tuuli Helle nostetaan pyörätuolista ja asetetaan tyynyjen sekaan lattialle, vetää yleisö yhdessä henkeä. Hetkeä myöhemmin hän vilistää ohi pyörätuolissaan, hymyillen onnellisesti kuten sellainen, joka näkee unelmansa tulevan todeksi.
Prima ballerina


Tuuli on tyttö joka oli niin vaikeasti cp-vammainen syntyessään, että se vaikutti sekä motoriikkaan ja puheeseen. Koska hän ei koskaan saanut erityiskohtelua ystäväpiirissään ei hän voinut ymmärtää vanhempien epäilystä, kun hän ilmoitti haluavansa tanssijaksi.

Aikuisena hän hautasi lapsuuden unelman. Kunnes hän liittyi Rajat’on-tanssiryhmään ja syyskuussa 2000 lähes 70 vuoden iässä löysi itsensä prima ballerinaksi valittuna palkintoja saaneessa tanssiesityksessä Olotila, joka kiersi ympäri koko Eurooppaa.

- Tanssin todella, vaikka joskus lainaan jonkun liikkeen toiselta tanssijalta, kirjoittaa hän kotisivuillaan.
Jokainen liike on saman arvoinen


Galleriassa tanssi jatkuu, vauhdilla ja ilmaisukeinoilla, joissa tanssijat pyörillä ja jaloilla näyttävät sulavan yhteen.

- Koreografina minua ei kiinnosta, ovatko tanssijani vammaisia vai ei, sanoo Pauliina Ruhanen. – Tanssi on minulle luottamuskysymys ja yhteinen kieli jossa ryhmä luo omat sääntönsä.

Hän on tanssipedagogi jonka kirkkonummelaiset tuntevat lukemattomista kursseista muun muassa kansalaisopistolla. Joitain vuosia sitten hän pääsi jyvälle amerikkalaisen Alito Alessin tanssifilosofiasta, jossa jokainen liike on samanarvoinen.

- Jos voit hengittää, voit tanssia, on hänen lähtokohtansa DanceAbility-metodille jossa käytännössä kuka tahansa vammainen voidaan integroida tanssiin.

- Tapaan puhua pystytanssijoista ja muista, kuten näistä kahdesta manuaalisesti ohjatuissa pyörätuoleissa ja kahdesta sähköpyörätuoleissa, sanoo Pauliinan ja korostaa, että hänelle merkitystä on tanssilla taiteena:

- Jos sillä on terapeuttista arvoa jollekin osallistujalle, on se toki okei, mutta se ei ole se syy miksi teen tätä.
Tanssia sisäiseen musiikkiin


- Musiikkikorvani on melkoisen kuulovammainen, sanoo Gunilla Sjövall kun aplodit lopultakin ovat loppuneet ja kaikki ruusut on jaettu:

- Mutta enhän tanssi ulkoisen musiikin tahtiin, vaan sisäisen – sen mitä kehoni, hermoni, lihakseni, sieluni soittaa.

Ehkä se on juuri se, mikä erottaa DanceAbilityn muista tanssimetodeista, hän pohtii:

- Käytännössä, eikä vain ”taputa rullatuoliin sidottua reppanaa pään päälle”-puheessa olen aivan tasa-arvoinen sellaisten ammattiin koulutettujen ryhmämme tanssijoiden, kuten Veera Westerholmin ja Ilona Kenovan kanssa.
Hauskempaa kuin fysioterapia


Sitä paitsi tanssiminen on hauskempaa kuin fysioterapia, hän lisää ja kertoo, että hänen fysioterapeuttinsa lähestyivät häntä esityksen jälkeen, ja valittivat, miksei hän koskaan tehnyt sellaisia liikkeitä terapiatunneilla.

En ole koskaan ollut niin hyvässä kunnossa, kuin tultuani kotiin Itävallasta DanceAbility-koulutuksesta.
Vaativaa ja antavaa


- Se on yhtä aikaa vaativaa ja antavaa, sanoo Veera ja toteaa, että kaikkia aisteja on käytettävä, jotta liikkeet voi jakaa.

Veera on yksi inkoolaisen tanssinopettajan Mary-Ann ”Tassi” Sirviön monista opetuslapsista, jotka jatkoivat edelleen tanssikoulutukseen. Vuonna 2005 valmistui hän Labanista, nykytanssikoulusta Lontoosta. Nyt hän opiskelee fysioterapeutiksi Helsingissä.

Juuri kuten Ilona hän tuli mukaan Rajat’on-tanssiryhmään viime syksynä ja sitä kautta mukaan Taru-projektiin joka on vastuussa tanssiesityksestä.

- Tämä tanssimuoto avaa sydämen, sanoo Ilona

Kun harjoitukset esitystä varten alkoivat ei hän ollut muutaman muun tanssiryhmäläisen tavoin koskaan tanssinut kenenkään pyörätuolissa olevan kanssa. Useat eivät olleet koskaan olleet tekemisissä nk. vaikeavammaisten kanssa.

- Joten tämä esitys syntyi hampaidenkiristelystä ja mustelmista, mutta myös uskomattomasta yhteisestä taisteluhengestä ja yhteenkuuluvuuden tunteesta, sanoo Gunilla joka on toiminut myös tuottajana.
Kurssi Itävallassa


Itävallassa pidetyn neliviikkoisen kurssin jälkeen Gunillasta ja Pauliinasta tuli DanceAbility-metodin opettajia.

- Olin sitä mieltä että olin juuri oikeassa iässä hankkiakseni uuden ammatin, kuukausi kotiinpaluun jälkeen täytin 58.

Se oli myös luontainen jatke hänen uralleen kouluttajana vammaisasioissa ja esitaistelijana vammaisten ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolesta. Ja Vera Rebl Wienistä hymyilee seurattuaan pyörätuolissaan esitystä.

Vera oli yksi kurssin osanottajista ja he päättivät Gunillan kanssa tavata myöhemmin, kevään tullessa.

- Mutta sitten ajattelin, että elämä on niin lyhyt, miksei siis tulla Suomeen jo nyt ja nähdä tämä esitys, hän sanoo ja on sitä mieltä, että se mitä hän on saanut kokea Galleriassa on totisesti matkan arvoista.

Gunilla ottaa saamansa ruusun ja laittaa sen tanssijamaisesti suuhun.

- Toki pyörätuoli voi leijua, siksi annoimme esitykselle nimeksi Leijutus, hän sanoo.

Matkalla Galleriasta autolle huomaan että kyyneleet valuvat spontaanisti. Lämpimät ilon kyyneleet.

VITTU KU VITUTTAA! Taas kädet tärisee ja sydän hakkaa ylikierroksia. Sitä luule jo pääsevänsä yli ja hyväksyneensä asiat. Sitten vastaan tulee joku pikku muistutus ja TAAS! Vittu! Olen NIIN vihainen ja katkera ku vaan olla ja voi!!!! PRKL!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Tekisi mieli vetäistä lärviin ja kunnolla!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Jeah, sitten taas kivat uutiset sain. Mut hyväksyttiin erääseen kuvapankkiin, vähän niinku mallitoimisto, mut siis siinä valokuvaaja voi tarjota omia töitä myytäväksi. Minä tietty olin että JEEJEJEJEJEJJEJJEEE! Edes jotain hyvää mulle. JA sit PASKAT TAAS KERRAN. Alkuperäisten kuvien pitäisi olla tietyn kokoisia, arvaatkaa vaan onko ne mulla tarvittavassa koossa?! NO EI! Tasan puolet pienemmät kun toimisto vaati. VITTU!

on tietenkin BELLE from Notre Dame De Paris

Pieni pätkä esityksestämme keskiviikkona klo 8.15 aamulla YLE1:lla tai iltapäivällä
sen voi katsoa TARUn nettisivuilta

www.taru.info ja sieltä TARUtv

YEAH! Kivan vkl takana, työt tuli, pisti kämpän sekaisin, piristivät mieltä, sammuivat lattialle (ja viinalla EI OLLUT osuutta!) ja häipyivät jättäen mut keskelle totaalista kaaosta taas kerran kuulu sanoa KIITOS teille! Ja tällä krt viell toinen, sarkastinen kiitos! Pieni punainen kirja on nyt sitten taskussa aina ja sielt löytyy apua joka tilanteessa. Pitäiskö ruveta käännyttämään jo porukkaa tähän harrastukseen?!
Tytöt lähti, minä jäin. Taas iske tyhjyys vasten kasvoja. Sitten saan mailin jossa on artikkeli meidän esityksestä. Innoissa alan lukemaan. Mitähan sitten muut olikin oikeasti mieltä ja miten näkivät sanomamme. Ensimmäinen kappale luettu ja enempää en halua lukea, angstit iskee päälle ja taas täysin mitätön olo. En tiedä, teenkö mä itse asioista niin suuria ja pahenna itse niitä sillo ku ei pitäs? Vielä vuosi sitten olisin vaan räkäisesti nauranut tuolle jutulle, mutta jotkut asiat vaan ei tunnu kivoille tässä elämäntilanteessa. Kirjoitinkin jo että nimeni oli jäänyt kaikista esitteistä pois. Nooh, sitten enne esitystä kuulutettiin että eräs tyttö on sairas eikä ole mukana, vaikkei hänen alun perin pitänytkään olla. Muttei mainittu että mä olen mukava vaikkei olekkaan missään mainittu. Annoin olla, en enää sitä jaksanut ajatella. Mutta NYT ottaa päähän. Esityksen alussa Tuuli nostetaan tuolistaan ja tuodaan minuun syliin, siinä hän makaa sylissäni hetken ja sitten takaisin tuoliin tanssimaan. Sen ajan kun hän on sylissäni me halailemme ja ja olemme "yhtä". "Västra Nyland" (12.1.2007) sitten kertoo näin : "Riemukulkueessa he saapuvat, tanssijat. Musiikki ja valaistus kantavat heitä. Kun Tuuli Helle nostetaan pyörätuolista ja asetetaan tyynyjen sekaan lattialle, vetää yleisö yhdessä henkeä. Hetkeä myöhemmin hän vilistää ohi pyörätuolissaan, hymyillen onnellisesti kuten sellainen, joka näkee unelmansa tulevan todeksi."
Tämä taas kerran vaan alleviiva mun surkeutta tässä elämässä. Mä olen niin mitäänsanomaton ettei mua edes nähdään ihmisenä! Olen näköjään aivan sama kun tyynykasa tai jotain muuta, kuhan ei ihminen siinä missä muutkin. Juuri ajemmin päivällä keskustelin kaverin kanssa tästä. Minua muistetaan aina kun musta saa jotain hyötyä, silloin kun minä voin jotain tehdä, jotenkin auttaa. Mutta muuten mua ei tarvii mustaa, eikä huomata. Aina kuulen kuinka kiva olen ja kuinka mukava on olla kanssani, mutta harvat ihmiset kuitenkaan sitä enempää edes ajattele. Mä olen juuri se ketä on kiva ottaa käsilaukuksi, viihdykkeeks messiin sillo ku tylsää, mut muuten voi jäättä taka-alalle lojumaan. Miksi ottasin vakavasti minua? Miksi voisi ajatella että minä kaipaisin jotain muutaki ku sekundaarista iloa?! Miksi ylipäätä näkisi minussa yhtä arvokkaan ihmisen kun muutkin?
Sittemmin myöhemmin illalla näin ihmisell lautaisen kokoiset silmät ku se kuuli etten siedä mitään kertapanoja yms juttuja. En kuulemma oo sen oloinen että voisi edes kuvitella minun haluavan mitään vakavaa, pysyvää elämä vain yhden henkilön kanssa. Jeps, ja taas kerran vaan vahvisti ajemmat ajatukset.

Ihmistä ei voi pakottaa. Ei voi pakottaa, rakastamaan, olemaan vierelläsi, viettämään aikaa kanssasi. Vaikka kuinka itse sitä tarvitset et voi toista pakottaa. Yrität kaiken sen eteen, yrität olla se jonka kanssa se haluaisi olla. Mut et voi pakottaa.. et voi... Vaikka se väittä välittävänsä, rakastavansa ja kaipaavansa, silti se ei oo sun kaa vaan ettii jotain syytä olla jossain muualla... aina jotain menoa... Sillo jo pitää tajuta päästä irti, enne kun on liian myöhäistä! Säästyt monelta ikävältä asialta. Nim: kokemuksella!