IRC-Galleria

Hmmh. Niin se aika rientää taas. Piti eilen kirjoittaa, mut paskat. :D Noh, parempi näin kuin ei ollenkaan.

Mitähän tässä on tapahtunutkaan taas. Pistetään päivien mukaan..

18.3. lauantai

Heräsin aamulla viiden tunnin yöunien jälkeen puhelinsoittoon, oli Johanna, joka kertoi että nyt on kiinalainen ovella. Ikioma Peterimme halusi jotain.. Olin aika pöhnässä. Taisi olla rakkaani passin numeroa, tai digikuvia, tai... Tai niitä kaikkia. Enkä enää unta sitten saanutkaan. Ja puoliltapäivin piti lähteä liikenteeseen, joten turha siinä puoli kymmenen enää nukkumaan on käydä. Piti pyykkiäkin pestä. No en pessyt.

Saatiin sitten se Hainanin reissu varattua, eli ensi perjantaina sitten paratiisisaarelle lomailemaan... Aah. Ja mikä parasta - oma rakas siellä mukana! Onko parempaa. <3

Juu, piti puoliltapäivin lähteä, mutta venyi sitten lähemmäksi kolmea, kun piti rahaakin nostaa matkalippuja varten. 1940Y, eli päälle 190%u20AC. Ei kallista, kun kuitenkin meno-paluu sinne Hainaniin. Noh, automaatista ei kaikille rahaa sitten herunut, ja mullakin oli tili tyhjänä. Onneksi Visalla sain sitten pari tonnia. Pitää vielä maksaa Minnan lippu. Siihen toiset pari tonnia.

Lähdettiin PC-Cityyn, mutta siellä käytiin vain hakemassa leffoja. 7,5€ maksoi 10 DVD-leffaa ja joku Prison Break -boksi, josta en tiedä minkä verran siinä on jaksoja. :D Samase, hyvin pelittää. Oli kurkku kipeänä ja kello niin paljon, joten suuntasimme Mäkkärin kautta koulun läheiseen Supermarketiin...Tai niin ainakin luulimme.

Taksikuski näytti ymmärtävän, mutta vei meidät johonkin ihan muuhun paikkaan. Siis kai johonkin lähistölle, mutta kuitenkin sellaiseen mistä ei mitään tiedetty.. Auto oli kaiken lisäksi paskana - nyki ja paukku jatkuvasti. Hyvä että pienet ylämäet edes pääsi kahtakymppiä ylös. Otettiin sitten uusi taksi, joka alkoi sekin menemään ihme paikkaan. Näytin kartalta kohtaa johon halusimme, mutta hän osoitteli jotain kiinalaisia symboleita kartan toisesta osasta. Pysähtyi jonkun koulun eteen ja nappasi paikallisen, joka osasi englantia. Kysyi että mihin halutaan. Supermarketiin.
On se kumma, miten on niin vaikeaa viedä kartan osoittamaan paikkaan. Sama se vaikka siellä olisi vain karkauspäivinä auki oleva Peräreikä Otsaan OY, niin sitten viedään sinne mihin asiakas haluaa! Tuli kiukku. Eikä siis mentykään Wal-Martiin, eikä siinäkään supermarketissa ollut votkaa... Ugh.

Jäi kännikin lauantaina ottamatta kun oli kipeä olo. Siinä meni ilta neppaillessa kaikkea turhaa. Leffoja katellessa ja syödessä. Perusmeininki. Aikasin nukkumaan, jo joskus kahdentoista aikoihin.


19.3. sunnuntai

Dodiih. Peterin kanssa sovittiin että tulee kymmeneltä hakemaan usb-tikullisen kuvia, mitä olen täällä reissulla ottanut. Joku 230 kuvaa uskalsin pistää, pahimmat sensuroituna. :D Piti kaikkea saada aikaiseksi, mutta makoilin vain, nappailin pillereitä ja parantelin. Siinä piti lähteä Wal-Martiin, mutta venyi taas...

Sitten vihdoinkin viiden jälkeen lähdettiin Johannan kanssa. Oli mukava taksikuski. Tosin siinä neljä kilometriä ajettua hän hakkasi torvea ja pysähtyi tien reunaan. Sieltä juoksi toinen kiinalainen, ja kuski vaihtui. On se merkillistä. When In Rome.

Päästiin Wal-Martiin, ja siellä sitten kaikkea etsiskeltiin. Puoliakaan en saanut mitä ostoslistassa oli, mutta ei se niin nuukaa ole. Paska vaan että Minnan lämpörullat jäi löytämättä ja palovarotin saamatta. Eläm.. Kiina on. Ainiin - Sain sitten kaksi pulloa Finlandiaa! 9,4e/pullo, 750ml. Ihan mahtavaa. Toinen meni kyllä Markukselle, jolta keskiviikkona pummasin pullon. Ei se mitään, onneksi jäi toinen itselleni.

Mentiin siitä sitten Pizza Hutiin. Iloksemme huomasimme, että rahaa oli yhteensä meillä molemmilla jäljellä vain kahteen pizzaan ja kotimatkaan. Kaisalle piti viedä lätty, koska hällä oli krapula. Jätin sitten syömättä. Ei se mitään, suhteellisen kalliita ne olivat. Siinä 50-60Y. Eli 5-6e. Ei todellakaan paha hinta, mutta kun ajattelee mitä kaikkea muuta sillä rahalla saa kaupasta.. :D Sellaiset 20kpl 0,5l oluita esimerkiksi. Hyvä ettei ollut enempää rahaa mukana.

Siinä sitten taksilla pääsimme hyvin kämpän eteen. Nauramme aina, kuinka länsimaalaiset tulevat taksilla suoraan oven eteen ja aina mukana valtavat ostoskassit. Heh, niin aina. Niin tänäänkin.

Kello olikin jo kymmenen. Siinä juttelin Minnan kanssa ja yritin kokkailla. Lainasin pullon vettä Johannalta ja Ritalta. Keitin sitä, ja kun otin nuudelipakettia hyllyltä, lensi sitten kaksi avonaista maustepussia suoraan kattilaan... Jossa oli ainoa veteni. ETTÄ JEE JEE. Siinä siivoillessa sitten meni tovi... Onneksi sain Kaisalta lisää vettä. Jo kolme vesipulloa auki ihmisille. Ei se raha, vaan se vaiva kantaa niitä kaupasta... 2,00Y maksaa, eli 0,20e yksi iso pullo.. Mutta painaa ja vie tilaa.

Nukkumaan pääsin vasta joskus puoli kolmen aikaan, lähempänä kolmea, koska kotona Turussa Samby asensi konettamme uusiksi, ja etätyöpöytäyhteyden kautta siivoilin kovoa ettei katoaisi tärkeitä juttuja.. Mukavat 4h yöunet tiedossa. Ihanaa. Aamulla kasiin kouluun.


20.3. maanantai

Oli juu tiukilla herääminen. Onneksi sain itseni ylös. Koulumatkalla oli vatsassa pingismatsi meneillään, mutta tuomaroin sen loppumaan. Hyvä niin. Aamu meni leppoisasti kiinalaisittain ääntäen ja E-Commercea opiskellen videon muodossa... Koko kaksituntinen katsottiin Amazon.comista jotain luentoa. Jee jee. Kirjoittelin paperille sanoja ja lauseita mitä haluan kiinaksi tulkattavan.

Koulusta sitten kujalle hakemaan ruokaa. 4,5Y maksoi, eli alle puoli euroa. Iso kippo riisiä, lihaa, kasviksia yms. Ja tuli täyteen. En itseasiassa ole tänään muuta syönytkään.. Ehkä yhden-kaksi leipää. Ja aamiaiseksi banaanin. Ei tule kalliiksi. :) Automaatille suuntasimme, mutta kukaan ei saanut rahnaa.. Vissiin tomaatista setelit loppu, koska herjasi virhettä summassa.

Kahdelta automaatteja etsimään, mutta ei toiminut kampuksella tomaatit, oli särki. Jes. Onneksi tuli puhelu että maksetaankin vasta huomenna. Huh.

Viideltä meidän aikaa olikin sitten haastattely Skypellä ja webbikameralla. Paikallinen Jpääläinen Kellokas -lehti teki juttua sitten musta. Tunnin kesti intervjuuvi ja kai siitä ihan jees tuli. Siitä asti olenkin katellut Farscapeja.. :D Äsken tosin makasin tässä, ja luulin että joku otti kuvan makkarin ikkunasta salaman kanssa. Kävelin sinne, ja VALTAVA jyrinä kuului. Ukkonenhan se siellä pieksi itseään esille. Avasin ikkunaa, ja siellä oli sitten ilotulitus samalla menossa. Sitten näkyi puoli taivaankantta peittävä salama. Arviolta 5-7km päässä äänen perusteella. Oli se hieno.

Jos sitä jo lopettelisi, kellokin jo kahdeksan täällä. Huomenna sitten ehkä synttärien juhlimista. :> ...Katsotaan jos sitä kaupungillekin jopa lähtisi! Tiedä sitten miten ovat nuo menomestat täällä arkisin auki. Tai siis miten on porukkaa. Voi olla hintsussa. Jää nähtäväksi. On mulla Finlandiaa ja valkkaria, sekä Jack Daniels -colaa sekä yks Breezeri. :D Mahtia.

Palaillaan taas astialle.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.