Arvomme kaikkien heinäkuussa sisäänkirjautuneiden kesken 2 lippua Weekend festivaleille! Luo tunnus tai kirjaudu sisään! :)

IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 12.05.2006 05:31

Ajatuksiani.

Minua todella harmittaa että olen menneinä vuosina katsonut televisiota paljon, ja sitä kautta tullut omaksuneeksi syntiä. Vaikka olen saanut syntini anteeksi, kaikki ne asiat on kuitenkin olemassa jossakin syvyydessä. Voi kumpa silloin 14-15 vuotiaana en olisi saanut koulumaailmassa vääriä viestejä, vaan olisin pysynyt viattomassa tietämättömyydesssä. Voi kumpa en olisi elänyt maailman teillä 18-19 vuotiaana ja kokenut sitä pahaa. Olen ehtinyt yhtä ja toista kuunnella jä nähdä elämäni aikana. Synti ei ole vieras käsite, tiedän sen sanaston.

Voi kumpa en olisi ikinä sekaantunut nuoruudesta lähtien syntiin. Vaan olisin viaton ollut tähän päivään asti. Mutta Herrani on Pyhä, ja minussa on Pyhä Henki ja minulla on Jumalan Sana, ja olen uusi luomus. Ja pukenut ylleni Jumalan Hengen mielen, ja pannut pois omani, siltikin tiedostaen päivittäin sen olemassaolon. Ja vaikka oma mieli vaivaa, sillä se on paha, ja syntinen, niin Jeesuksessa se on asetettu kuoleman tilaan. Sillä se ei saa hallita minua, vaan palvelen Hengen uudessa tilassa. Siispä Hengellä kuolletetaan / mitätöidään lihan halut ja himot.

Uudestisyntyneessä ihmisessä on oma mieli ja Messiaan (Kristuksen) mieli. Ihmisellä on tahto, jolla valitaan, kumpaan pukeudumme päivittäin. Ei ole automatio, että on Herran mielessä. Se on jatkuvaa valitsemista ja itsensä pois panemista. Aina kun tulee probleema, pitää valita kuten Herrassa kokee oikeaksi. Aina kun tulee asia mieleen, on valittava Jumalan tahto. Oma tahtomme on ratkaiseva asia. Voimme paaduttaa itsemme ja valita koko aika oman mielemme ja aivoituksemme päätelmät. Tai voimme kuollettaa ja laittaa pois oma itsemme, ja antaa Jumalan Hengen vaikuttaa kaikessa. Kirjoituksessa, sanoissa, asenteessa ja valinnoissa. Oma mieli on levoton ja kuriton. Messiaan mieli on nöyrä ja sydämellinen.

Kun pukeutuu Messiaan mielen laatuun Pyhän Hengessä, vastuu itsestäni siirtyy Jumalalle. Toisin sanoen, Hän ohjaa, Hän käyttää, Hän täyttää, Hän johdattaa ja Hän pitää huolta. Silloin Hän on kapteeni ja minun pääni. Ja minä tottelen Häntä, sen ymmärryksen ja kyvyn mukaan, mihin kykenen. Sillä enempää en voi omaksua, kuin mitä minulle suodaan ja annetaan ylhäältä. Pyhässä Hengessä on jumaluus. Pyhässä Hengessä on mm. tieto, viisaus, rakkaus, rauha, totuus, elämä, voima ja lohdutus. Kun olen Pyhässä Hengessä, olen elävän lähteen alla. Ja kaikki sanani ovat Hänen vaikutuksessaan ja innoituksessaan syntyneet.

Pyhä Henki on rakas minulle, Hän on minulle välttämätön. Hän on minussa, Hän on mm. elävöittäjäni, uudistajani, opettajani, varjelijani, parantajani ja kehoittajani. Hän on enemmän minussa kuin minä itse. Hän tuntee minut. Hän on nämä viimeiset kuluneet 17 vuotta ollut minussa, ja tehnyt paljon muutoksia minussa kokonaisvaltaisesti. Hän on ohjelmoinut minua uudeksi. Kaikki minä voi Hänessä, silllä Hän minua vahvistaa. Kaikki hyvä minussa on Hänen aikaan saamaansa.

Pyhä Henki on niin niin niin tärkeä ja rakas minulle. HÄN ON! - Hän on! - Totisesti on! - Amen! Ilman Häntä en mitään olisi - en olisi - en olisi. Hän on ihana.....Hän on!!!! Hän on!!! Amen! Hän on Jumalan tuoksu, Hän on PYHÄ ja niin niin niin verraton persoona. Amen! Ja Hän todistaa Jeesuksesta ja Hän todistaa Jumalasta. Hän on niin niin kallisarvoisen rakas ystävä minulle. Ja silti Hänessä on Jumalan Pyhä olemus. Hän on peljättävä. Hän on kunnioitettava. Hän on suvereeni. Hän on tarkka ja herkkä. Hän on aito ja Hän tuntee, ja Häneen koskee kun minuun koskee.

Minä saan kokea Hänet, tämä rakas Jumalan Henki, on ollut Jeesuksessa Messiaassa, maan päällisen palvelutyön ja koko elämän läpi voimana. Jumalan Henki on Voiman Henki. Jumalan Henki toteuttaa Jumalan Sanan. Jumalan Henki luo uutta, Hän toteuttaa, sen mitä Jumala ilmoittaa. Voi minä olen niin pieni ymmärtämään ja käsittämään Hänen laajuuttaan ja suuruuttaansa. Hän on siellä missä on kammio, joka on Jeesuksen verellä puhdistettu. Hän on siellä missä on verellä pesty sielu. Siellä Hän asuu ja vaikutttaa. Hän on siellä missä veriuhri on vuodatettu sovitukseksi.

Uskovan tulee kouluttautua, tulee kasvaa Messiaan kaltaiseksi. Tulee omaksua Jumalan Sanassa määritelty Kristuksen mieli. Amen! Uskova ei tule jäädä lapsen tasolle uskossa. Uskovan tulee laittaa pois oma itsepäinen mieli, ja pukeutua Jumalan Sanan määrittelemään muottiin Pyhässä Hengessä päivittäin ja joka hetki pysyä siinä. Ihmisen lihan mieli on aina kuriton, paha ja kiero. Se on ylpeä, panetteleva, itsekäs ja syntinen. Se ei ole hyvä ja siitä ei saa hyvää millään tavalla aikaiseksi. Moni yrittää sitä, mutta se on teeskentelyä ja pinnan alla on myrkkyhautoma täynnä kavaluutta.

Mutta Jumalan Pyhä Henki on hyvä! Jumalan Hengen mieli on hyvä! Tulee ottaa vastaan mm.kärsivällisyys, rakkaus, rauha, anteeksianto ja Pyhyys. Ja siihen tarvitaan nöyryys. Ilman nöyryyttä ja alistumista on mahdotonta pukeutua Jumalan Sanaan, Jumalan Hengessä. Tämä on niin vaikeata ihmiselle, mahdotonta ilman Pyhää Henkeä. Omin voimin se on mahdotonta. On kokonaan heittäydyttävä Häneen, on kokonaan antauduttava Hänelle. On oltava Hänessä kokonaan. Aivan kokonaan, Hänessä... koko sieluisesti ja tahtoisesti.

Koko halulla, koko tahdolla, koko sydämellä, koko olemisella. Ilman epäilyä, perääntymättä. Olla Hänessä, olla sisällä Hänen tuntemisessaan. Olla anteeksiantamuksessa, olla Hänen mielinen. Ei enää prosessoida mitään mielessä, vaan olla Hänessä kokonaan. Ei kahden vaiheilla. Olla asenteelta kuin Jeesus. Että Hänessä olemalla annamme automaattisesti anteeksi, ilman kompikaatioita sisimmässämme. Sitä on usko. Voi olen niin vajavainen.. Ole siunattu ja nimesi olkoon siunattu Jeesus Messias.Oi kiitos ja ylistys ja kunnia Pyhälle nimellesi. - Amen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.