IRC-Galleria

Tämä viikonloppu on ollut merkillisen täynnä erilaisia tuntemuksia: kaipausta, surua, raivoa, lohdullisuutta, ikävää, hellyyttä, pelkoa, avuttomuutta, hämmennystä... Skaala on laaja, eikä mielenrauhaa edistävä ensinkään.

Miksi vahvat naiset vetävät puoleensa heikkoja ja keskeneräisiä miehiä? Miksi joidenkin ihmisten seurassa vietetty aika tuntuu jälkikäteen suunnilleen yhtä hyvin sijoitetulle kuin nenäliinoina käytetyt satasen setelit? Miksi sympatiaa saa niin yllättäviltä tahoilta? Miksi toiset ihmiset osoittautuvat paljon odotuksia paremmiksi? Miksi toiset alisuoriutuvat jatkuvasti niin surkeasti? Miksi tunnetilat lääkitsevät toinen toisiaan: raivo parantaa ahdistuksen, kiihtymys ikävän, pelko hellyyden? Miksi silloin, kun tuntuu pahalle, ensimmäinen ajatus on satuttaa itseään jonnekin muualle?

Mut on tänään nimetty jumalan oikeaksi kädeksi: mun täydellinen tulevaisuuden tehtävä olis kuulemma olla ihmissuhteissa sorrettujen puolella, jakamassa oikeutta ja rankaisemassa sortajia. Mitenköhän mulla onkin niin ylikehittynyt oikeustaju mitä suhdeasioihin tulee? Ehkä siksi, että tiedän varmuudella miten asioita EI tule hoitaa. Ei siihen tarvita yliopisto-opintoja, ei työkokemusta eikä edes loistavia suosittelijoita. Ainoa vaatimus on se, että piittaa muistakin kuin itsestään; jaksaa avata silmät ja katsoa myös ympärilleen. ReinoPetterin sanoin: toisilla vaan on pää niin syvällä omassa perseessä, ettei ne osaa sieltä ulos kun siellä on niin pimeääkin, ettei edes karttaa näe lukea. Tuskin voisin olla enempää samaa mieltä mistään.


Tänä yönä tulee talvi
ja takertuu yksinäisiin.
Se vie mukanaan helpon saaliin
ja jättää kylmiin huoneisiin.
Minä jälleen kuvasi selaan,
kaikki katseesi katselen
ja jokaisen yhteisen vuoden
muisto muistolta hymyilen.
En milloinkaan oppinut kaipaamaan
ja nyt tämä ikävä murhaa.
Kuinka sinua väsyisin odottamaan
näihin aamuihin?
En valvo turhaan.
Jospa tietäisit, jospa tietäisit,
jospa tietäisit rakkaani mitä on kaipuuni.

- Mikko Kuustonen: Tänä yönä tulee talvi