IRC-Galleria

Kesaminkki

Kesaminkki

I used to want you, now I don't want to

What's so civil about war anyway?Torstai 01.03.2007 14:11

Ymmärrän, että monet asiat, joita ei ole tarkoitettu syötäväksi, tuoksuvat paljon paremmalle kuin maistuvat. Tällaisia ovat esim. hajuvedet ja muu kosmetiikka, melassi, hyvä heinä, tuore puu ja-niin-edelleen. Sitä mun on hieman hankala hahmottaa, mistä johtuen monet nautintoaineiksi tarkoitetut asiat puolestaan toimivat samoin; esimerkkeinä vaikkapa kahvi ja tupakka. Näin se vain on, kummaa eikö totta.

Uudessa Imagessa oli kerrassaan nerokas, Pekka Hiltusen kirjoittama artikkeli nimeltään Läskisota. Näinä terveysfasismin, kevyttuotteiden ja laihdutusrealityn aikoina artikkeli on paitsi (uhka)rohkea myöskin näkökulmaltaan virkistävän erilainen ja "virallisia totuuksia" kyseenalaistava. Tämän kaiken lisäksi se perustuu vankkaan tutkimustietoon sekä kiehtoviin faktoihin: moniko teistä tiesi ennen tätä, että nykyisin Pohjois-Karjala-projektista ja ravintoterapeutti Hanna "Olet mitä syöt" Partasen sanasta seuraavana totuutena pidetty painoindeksi perustuu itse asiassa vain 1830-lukulaisen belgialaisen tähtitieteilijän löytämään tilastolliseen keskiarvoon, eikä sillä todellisuudessa ole terveyden kanssa juuri mitään tekemistä? Mä olin aivan fasineerattu etten sanois. Lukekaa ihmiset se juttu! Mä voin vaikka ottaa töissä kopion siitä.

Tänään mä alan muuttaa ja pääsen ehkä maalikaupoillekin. Huisaa! Kivaa ja jännää ja myös vähän ahdistavaa... Kai tää tästä.

Vielä sen verran, että kaikesta mukavasta ja ajatuksia valtaavasta hilpeästä huolimatta mulla on edelleen ikävä. Helpottaako se millon?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.