IRC-Galleria

No ni… Se on nyt sitte siinä. Alkeiskurssi takana. Noh, siis itse THE rypistys elikäs graduointi on vielä edessä illalla. Mutta Virpi-senpai sanoi aika hyvin eilen: me ollaan periaatteessa jo graduoitu 6 kyu, sillä hän ei päästäis meitä tänään sensein eteen ensinkään jos ei jo osattais tarvittavia. Ja näinhän se on. Tiiänhän mä sen. Mut ei maha mitään, silti jännittää. Mut niinhän sen pitääkin olla. Olisin huolissani jos ei jännittäis.
Yllättävän hyvin muuten nukuin viimeyönä. Se vähän huolettaa. Tai siis ihan kauheen hyvä ja kiva tietty että nukuin hyvin, mutta silti vähän outoa.
Eilen enää makusteltiin dojolla. Nopsaan graduointijutut rituaaleineen ja tekniikkoineen läpi ja sit jäätiin Suvin kanssa himmailemaan keskenään kun senpai meni suhaamaan muiden kanssa.
Semmonen omituinen….hmm…turta olo sisällä. Tiedostan siis jännityksen kyllä, mutta ei oo sellasta oikeeta levottomuutta muttei innostustakaan. Sellanen….turta vaan… Omituista… En kyllä enää kuollaksenikaan muista oliko tällaset tunnelmat ennen taidon ekaa vyökoetta. Ois ehkä pitäny sillonkin pitää päiväkirjaa, mut mä oon aina ollu kauheen huono tällasissa. Mikä tuli tälläkin kertaa todistettua tuolla ’hanakalla’ aloituksella…
Miten ois muuten ”6 kyun kohkailuja” seuraavaks otsikoks…? Tai ”aikitöhön taivastelut”…?
Mutta kaiketi mun kroppa älyää jännittää ja olla levoton. Tai ainakin jalat vispaa pöydän alla vähän normaalia rivakammin. Kermakulhollinen pöydän alle ja tulis hetkessä vaahdot… Mahassa on möykky. Mut on puolukkapäivät alkamassa ni en sitte tiä onko sitä vaiko jännitystä. Hiivatin hieno ajoitus niilläkin… *jupinaa* Luojan kiitos sentään se eilinen päänsärky hellitti. Ja ilman lääkkeitä. Uskomatonta. Jotain tässä kyllä nyt oikeesti on vialla…
Mitenhän muuten tuo varvas. Kenkkuili eilen treeneissä. Vasemman pottuvarpaan päkiänivel nillitti jostain. Varpaiden taittaminen ylös oli melkosen kiukkusen tuntusta. Nyt ei kyl oo ollenkaan niin paha. Mut saapas näkee. Tosin, oli se missä kunnossa tahansa ni ei se kuitenkaan graduointia haittaa. Ei saa antaa haitata. On sitä huonommassakin kunnossa oltu shinsassa. Eräänkin kerran. Siinä taas yks juttu missä taidotaustasta ja –kokemusesta on hyötyä: on oppinu ajan mittaan sulkemaan tuollasia pikkujuttuja (niinku irtonaisen raajan tms.) pois mielestä suorituksen aikana.
Joo-o, että hölöttömiseksi menee taas. Ehkä pitäis lopettaa ja vaan antaa asian olla. Märehtiminen ei tässä vaiheessa kuitenkaan enää auta. Joo, se on päätetty. Aikido päivän ajaks pois mielestä. Ja jos tulee mieleen niin vaan siinä muodossa että ”JEIJ! Kohta pääsee KAIKKIIN treeneihin vipeltämään”. Joo, näin mä teen. *vetää perhostelevan vatsansa sisään, imasee sinne sekaan hyvän annoksen ’raikasta’ toimistohappea ja uppoutuu töihin*