IRC-Galleria

Olin fiksumpi. Maltoin oottaa. Tosin meinasin perjantaina kiivetä seinille silkasta ylienergiasta. Siihen lisättynä pieni kuuluttajan jännitys… Noh, mutta lauantai meni ihan mukavasti (muutamaa mokellusta lukuun ottamatta), ja eilen iltapäivällä sitte pääs aikidoilemaan.
Aika hukassa taas. Mä en selkeesti vaan osaa olla muiden kun Virpin, Pasin ja MA:n treeneissä. Vielä, siis. Tosin pakko kiittää ja kumartaa Tuomoa maasta taivaaseen. Sil on aika vängän näköistä tekniikkaa ja tosi upeet hermot kun se jaksaa aina tulla kädestä pitäen näyttämään ja opastamaan. Ku hönö ei osaa. Vielä. :)
Eilen siellä oli sellanen nuori poika, yks hakamallinen mies sanoikin että on justiin vasta tullut aikuisten treeneihin mukaan ni olivat sen tähden paljon keskenään parit. Muutaman kerran mä kuitenkin osuin poitsun pariks, ja oli kyllä taas kiva huomata miten oma käytös vaikuttaa niin paljon. Aluks se kattoi mua ihan kun meinaisin syyä sen, mutta sitte ku siinä hyväntuulisesti kannustin ja ihmettelin yhtälailla sen kanssa ni siitä kuoriutukin hetkessä tosi reipas ja hymyilevä poika. Mukavaa.
Uu, ja mulla kävi joku pieni väläys. Kattelin pariin otteeseen kun Tuomo teki kotegaeshia, ja siinä oli joku sellanen jännä venkautus ennen alasvientiä. Ja sitte välähti että siinähän on aiki-pallo! :D Oli aika mehevä tunne kun itte muutaman koklaamisen jälkeen alkoi hahmottamaan miten ukea pitää horjuttaa ennen alasvientiä. Mutta huomaspa taas että yhtenä liikkeenä nuo melkeen pitäis tehhä. Muuten ei tuu samaa efektiä horjutuksen kanssa.
Minkä huomas tän aamun treeneissäkin: Pasi oli värkänny sellaset harjotteet joissa vaan piti antaa mennä ja reagoida toiseen. Niin ukena kuin nagenakin. Kivaa oli kyl. Oli onneks taas sellanen mulle sopivampi rytmi. Vähän ehkä ymmärsinkin jostain jotain. Ja tuli kyllä ihan kammohiki. IHANAA!
Pasi tuossa viime viikolla neuvoi että jos joku meinaa tehhä liian vauhikkaasti ni pitää sanoa. Noh, eilen oli vauhdikasta. Sanoin. Ei vaikutusta. Taaskaan. Eli totesin vaan että pitää siis vaan jotenkin yrittää hillua mukana mahdollisimman turvallisesti. Tosin tänä aamuna taas Virpin kanssa kävi ilmi että se oon siis ihan minä itte joka aiheutan itelleni nopeita tilanteita. Myhnä! Mä vaan lähden liikkuumaan liian nopeesti ni nagen on pakko sitte tehdäkin nopeesti tekniikkaa. Aika uskomatonta kyllä, mä en koskaan oo ollu mikään nopee. Aina taidossaki hitain. Norsupossu. :)
HUH! mutta meinas mennä räkättämiseks jo jossain vaiheessa aamureenit. tästä mun ’vikkelyydestäni’ johtuen mä onnistuin Virpin kanssa iriminagea ukeillessani sinkoutumaan ihan hillittömälle kiertoradalle ja kammo vauhdilla. Teekannun pilli pääs taas vauhtiin. Äh… Mun pitäis yrittää olla hiljempaa. Eilenkin tuli vähän kommenttia äänekkyydestä. *punastus* Mutta oli se vaan niin käsittämätön tunne taas siinä senpain käsittelyssä, kun mä en muuta kuin olin eka lyömässä ja maasta päästessäni kääntymässä Virpiä kohti, ni UAAAAAAAAAAAAAH! ja nakkasu ukemiin älähdyksen kera. Minun älähdys siis, ei Virpin. Tosin joku kerta kurssin aikana Hannu J. mut yllättikin karjahtamalla kiain kun mä ulahdin sen vauhdikkaassa kokyunage-käsittelyssä. Meinas mennä pasmat sekasin… Heh…
Hah, mutta pääsinpä oikeen palleriinaksikin tänään. Sellattis selän-takaa-nykästään-kaveri-nurin – tekniikasta (huomaa jälleen ääretön tekniikkanimien hallintani) tehtiinkin jatkokälli niin, että hartioista vedettäessä uke kiepahtikin ympäri ja kainalon alta mae ukemiin. NOOH! Norjalaisvitsi. Aika vitsi olinki. Eka ei meinannu hokaa mihin päin piti kääntyä, ni Pasi kilttinä nappas kädestä kiinni ja rullautti mut toisella ympäri. Se näytti kieltämättä kyllä vähän vanhojentanssipyörähdykselle. *kikatus* Joskin alastulo pyörähdyksen jälkeen oli vanhojen tansseissa vähän tyylikkäämpi. Muistaakseni. Tai sitten vaan aika kultaa muistot. Mitään en ainakaan tunnusta. Mut kyllä vähän nauratti. Palleriina oikeen… *thih*
Noissa aamutreeneissä on kyllä ihana tunnelma. Paljon saa tehtyä, tahti on sinällään timmi, mutta itse tekemisen rytmi ei oo mikään tolkuton ni siinä ehtii jopa ymmärtämäänkin jotain. Jää aina jotenkin tosi hyvä mieli tekemisestä. Ihmisistä nyt puhumattakaan. Tulee ikävä. Nyt jo. Perjantaina aikasintaan vasta pääsee seuraavan kerran aikidoilemaan… *HUOKAUS* Tarttee vaan turvautua taidoon huomenna ja keskiviikkona.